Blogi

Opas pelastuspuvun valintaan ja hoitoon

Vesillä liikuttaesa ollaan aina riskien kanssa tekemisissä. Kertoimet nousevat kun olosuhteet ja vesi ovat kylmää. Täytyy muistaa, että myös kesällä vesi kylmettää veden varaan joutuneen etenkin pidemmillä altistusajoilla. Monille pelastuspukua harkitsevalle tulee hankintap...

Haulikonpatruunan valinta

Haulikon patruunoiden valintaan vaikuttaa keskeisesti se mitä olet menossa tekemään: treenaamaan / kisaamaan radalle, vesilintujahtiin, metsäjähtiin vai onko harrastuksena esimerkiksi sovellettu reserviläisammunta. Tässä oppaassa on lyhyt käsikirja ja perusperiaatteet patruuna...

Vapaalaskijan muistilista

Takamaastossa ja hoidettujen rinteiden ulkopuolella harrastaminen on yhä suositumpaa. Oli harrasteena moottorikelkkailu, vaeltaminen, vapaalasku tai lumikenkäily, on ymmärrettävä olosuhteet ja hankittava riittävää tietoutta ja taitoa toimia myös erikois- ja hätätilanteissa. ...

Leijahiihto: Ostajan opas

Erityisesti syksyisin saamme useita yhteydenottoja leijahiihtoleijan hankintaan liittyen. Onhan ensilumikin tulossa Suomen pohjoisimpiin osiin tavallisesti jo lokakuun kieppeillä - ennemmin tai myöhemmin. Ulkoilun ja retkeilyn suosio on viime aikoina ollut pelkästään kasv...

Ulkona syöminen

Eväät on parasta retkessä. Tavallinen kiireetön ulkoiluhetki muuttuu välittömästi retkeksi, kun eväät kääritään auki, tai ruvetaan hämmentelemään päiväkahveja. Rivakalle päiväreissulle voi keitellä tai lämmittää eväät valmiiksi ruoka- tai tavalliseen termokseen ja nautiskell...
Sivu 1 2