Mitä ruokaa ottaa mukaan retkelle?


Ulkoilu, Ruoka by Varuste.net / Toimisto-Jorma, 15.10.2020

Eväät on parasta retkessä.
Tavallinen kiireetön ulkoiluhetki muuttuu välittömästi retkeksi, kun eväät kääritään auki, tai ruvetaan hämmentelemään päiväkahveja. Rivakalle päiväreissulle voi keitellä tai lämmittää eväät valmiiksi ruoka- tai tavalliseen termokseen ja nautiskella lämmin lounas luonnon helmassa ja jatkaa matkaa hyvin syöneenä.

Toisaalta kevyesti matkaava pitkän reissun taittava vaeltaja halunnee mukaansa kaiken mahdollisimman kuivattuna ja ravitsevana, jolloin retkiruoat ovat paras mahdollinen valinta (tai itsekuivatut herkut jos jaksaa väsätä. Vinkkejä ruokien kuivaamiseen ja hyviin kokonaisuuksiin täältä). Jos taas retki ulottuu lyhyemmän matkan päähän tai ei ole kestoltaan niin pitkä että tarttisi kauheasti muuta kamaa, niin kannattaa suunnata lempiruokiensa ääreen supermarkettiin ja pistää teltan edustan kuvitteelinen pitopöytä niin koreaksi kuin osaa. Kannattaa huomioida kaupasta löytyvien satokauden herkkujen lisäksi myös mahdolliset metsän antimet, joilla saa nostettua gourmet-elämyksen ihan uusille leveleille. Sienisaalista silmällä pitäen metsään kannattaa aina roudata varuiksi vähän voita, suolaa (pippuria) ja sipulia, jos ei ne muuten kuulu perusretkeilyvarusteistoon (aika monilla meillä kuuluu.)


Mitä ruokaa vaellukselle kannattaa ottaa mukaan?
Vaelluksella kaikki ruoat kannetaan mukana, joten ruoan paino, ja kuinka paljon se vie rinkassa tilaa on aivan oleellista. Retkisapuskat ovat nykyään niin hyvin pakattu / kuivattu, että ainoastaan kuumaa vettä lisäämällä ja lyhyellä odotuksella saadaan kohtalaisen kotona tehdyn makuista evästä. Retken kestosta ja kuluttavuudesta riippuen muistathan huolehtia, että otat ja myös syöt riittävästi kulutukseesi nähden - nesteytyksestä puhumattakaan.

Luontoon.fi -sivustolla esitellään karkea laskelma vaelluksen energiankulutukseen:

"Pitkällä vaelluksella rinkan kanssa se voi nousta jopa yli 4000 kcal vuorokaudessa. Vastaavasti 75-kiloisella miehellä, jonka rinkka painaa 22 kiloa, päiväkulutus vaelluksella on 3600–5500 kcal. Vaativissa ja kylmissä oloissa kulutus kasvaa."

Lähde: https://www.luontoon.fi/retkeilynabc/retkiruoka/energiantarve

Veden mukana kantaminen on sitten ihan toinen juttu. Suomen luonnosta saa aikalailla monesta paikoista turvallisin mielin otettua vedet ruoanlaittoon, varsinkin kun kiehautat veden ennen käyttöä pöpöjen ja muiden eliminoimiseksi. Jos mahdollisuutta keittää ei ole, niin vedenpuhdistimet ja vedenpuhdistustabletit ovat erinomaisen hyviä ratkaisuja veden turvalliseen nauttimiseen (ihan sellaisenaan puhdistettuna juotavaksi, esim.)

Varuste.netin valikoimista löytyy yli 100 erilaista retkiruokaa Real Turmatilta, Blå Bandilta, LYO Foodsilta, Trek'n Eatilta ja Tactical Foodpackilta. Valikoimaa löytyy hyvin niin sekasyöjille, vegaaneille ja vegetaristeille. Kaikille löytyy helpot ja hyvät retkimässyt.

-2%
Real Turmat Pulled Pork with Rice (L,G)
 
Lajit‪»Vaellus‪»Retkiruoat‪»Pääruoat‪»Liharuoat‪»
Real Turmat Pulled Pork with Rice (L,G)
Kampanjahinta 9,74 €
(183)
Heti saatavilla
-8%
Real Turmat Chicken Tikka Masala (G)
 
Lajit‪»Vaellus‪»Retkiruoat‪»Pääruoat‪»Liharuoat‪»
Real Turmat Chicken Tikka Masala (G)
Kampanjahinta 9,09 €
(121)
Heti saatavilla
-8%
Real Turmat Pasta Bolognese (L)
 
Lajit‪»Vaellus‪»Retkiruoat‪»Pääruoat‪»Liharuoat‪»
Real Turmat Pasta Bolognese (L)
Kampanjahinta 9,09 €
(115)
Heti saatavilla
-8%
Real Turmat Chicken Curry (L)
 
Lajit‪»Vaellus‪»Retkiruoat‪»Pääruoat‪»Liharuoat‪»
Real Turmat Chicken Curry (L)
Kampanjahinta 9,09 €
(142)
Heti saatavilla

Kuten todettu, ulkona syöminen ei missään nimessä vaadi ympärilleen mitään massiivista vaellusseikkailua. Arjen piristys on ehdottomasti joko lounas- tai päivällishetki luonnossa joko valmiilla retkiruoilla, kotona valmistetuilla eväillä tai kokonaan maastossa valmistetulla aterialla, tai ihanan rento viikonloppureissu hyvässä seurassa hyvin eväin.

Ruoka-aiheisia vinkkejä ja juttuja Varusteen blogissa

Riippuen hyvin paljon reissun kestosta, lämpötilasta, kuljetusta matkasta jne. voidaan varioida retkimenua rajattomasti. Jotkut erämaassa pitkään vaeltavat perustavat ruokansa joko pelkästään retkiruokiin tai osittain tai kokonaan omiin kuivattuihin tuotoksiin. Toisaalta lyhyellä glamping -tyyppisellä nautiskelureissussa tohtii ottaa jotain painavampaa ja tuoreempaa. Kanoottivaellukselle nyt mahtuu vaikka kaasujääkaappi, joten siellä pysyy ideaalilämpöisenä esimerkiksi sushit ja samppispullo. Mielikuvitus ja olosuhteet ovat vain rajoina, joten päästäkää luovuus ja makunystyröiden hivelytaitonne valloilleen.

Kesäillan herkuttelua Repoveden kansallispuistossa: Yön-/parin retkelle jaksaa kantaa tuoreita raaka-aineita. Ollaan puhuttu paljon ruokatermarin monikäyttöisyydessä ja tässä olisi toinen: Kotona marinoidut possun sisukat on marinoitu öljyllä, limellä, korianterilla, valkosipulilla ja inkiväärillä. Palaset on pakattu pussiin ja annettu olle retkeä ennen jääkaapissa tiiviissä pussissa. Retkiaamuna kylmät, pussiin pakatut herkut marinadissa pakataan ruokatermarin sisään (edelleen pussissa) ja termariin voi laittaa vaikka kertisjääpalapussia kylmäkalleksi, niin menee kyllä oikein hyvin kesäisen viikonloppuretken pilaantumatta. Kannattaa toki suunnitella kaikista herkimmät elintarvikkeet valmistettavaksi ensimmäisenä jne. Kyytipoikina kesän sesonkiherkkua, elikäs taas pikkupaprikoita.

Taasen tällaista. Lyhyttä yhden yön retkeä tulistelemassa ja eväät sen mukaan. Jetboil keitteli yhden hengen perunat erittäin nopeasti. Reppuun oli pakattu eväsrasiaan valmiiksi pilkottua salaattia joka maustettiin maastossa villiyrteillä ja perunaa varten mukaanotetulla tillillä. Seurana niinkin yksinkertaista evästä kuin sinappisilliä. Ei se lasipurkki niin paljoa paina, jos ei sitä viikkotolkulla tarvitse kantaa.

Ihana kesäpäivän snäki koostui retkikaasugrillillä grillatuista miniparsakaaleista & pimientos padronseista (öljy ja kevyt maustaminen tapahtunut kotona ja grillattu kohteessa, punajuurihummus (tehty kotona, pakattu retkipurkkiin) ja patonki ostettu kaupasta - aika yksinkertainen setti mutta tuo kivasti luksusta iltapäivään.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Heat Experience – lämpöä pohjoisista olosuhteista

Heat Experience vie lämpöä sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Vuonna 2016 Norjassa perustettu Heat Experience on omistautunut suunnittelemaan ja valmistamaan akkulämmitteisiä vaatteita ja -asusteita, jotka pitävät käyttäjänsä lämpimänä arktisissakin olosuhteissa, pilkillä, jääha...

Kuorivaatteet – suojaa säältä ja hengittää

Yhteistyössä RABin kanssa Kuorivaatteet ovat ulkoilijan luottovarusteita, jotka tarjoavat suojaa sateelta ja tuulelta, säilyttäen samalla hengittävyyden aktiivisessa käytössä. Tässä artikkelissa käymme läpi kuori(takki)tyypit, saumaustekniikat sekä tärkeät tekniset ominaisuudet,...

Hyviä unia riippumatossa – ohjeet riippumatossa majoittumiseen

Riippumatto on täydellinen kumppani ulkona vietettyihin öihin, olitpa sitten retkeilemässä metsässä, viettämässä viikonloppua mökillä tai vain rentoutumassa pihalla. Riippumatossa nukkuminen ei ole pelkästään mukavaa, vaan se tarjoaa monia hyötyjä verrattuna perinteiseen telttama...