Kalliot ja boulderit kutsuvat


Kiipeily by Ilari H., 31.3.2023

Kalliot ja boulderit kutsuvat - ulkokiipeilykausi on jälleen käynnissä

Ulkokiipeilystä innostuneille kevät avaa mahdollisuuden viettää liikunnallisia päiviä luonnon keskellä, kun kalliot ja ulkoboulderit ilmestyvät esiin lumikerroksen alta.

Ulkoboulderoinnissa kiivetään vain muutaman metrin korkuisilla kivilohkareilla tai kallioilla. Turvallisuudesta vastaa kiipeilijän alla odottava patja eli pädi, eikä köysiä käytetä lainkaan. Juuri vättämättömien varusteiden pienen määrän vuoksi boulderointi on monille luontainen tapa aloittaa kiipeilyharrastus. Pädin lisäksi mukaan tarvitsee lähinnä kiipeilykengät ja käsiin taputeltavaa magnesimkarbonaattia eli “mankkaa”.

Boulderoinnin aloittaminen ei vaadi sen suurempia erikoistaitoja.
Siinä missä köysikiipeilyssä täytyy osata vähintään varmistamistekniikka, voi boulderoinnin pariin hypätä ilman aiempaa kokemusta.

Sopivia kiipeilykohteita voi etsiä esimerkiksi 27Crags-nimisestä sovelluksesta, joka on saatavilla Android- ja iOS -puhelimiin. Suomessa kiipeilyratojen vaikeustasot eli “greidit” käyttävät Ranskasta tuttua asteikkoa, joka alkaa kolmosesta. Mitä korkeampi numero, sitä korkeampi on radan vaikeustaso. Sisäkiipeilystä ulkokiipeilyyn siirtyvien kannattaa kuitenkin huomata, että ulkona greidit ovat yleensä haastavampia kuin sisällä, vaikka numeroarvo olisikin sama.

Mikäli haluaa kiivetä bouldereita pidempiä reittejä, kannattaa tutustua köysikiipeilyn maailmaan. Yläköysikiipeilyssä köysi kulkee varmistajan kiipeilyvaljaisiin kiinnitettävästä varmistuslaitteesta kiipeilyreitin yläpäässä sijaitsevaan ankkuriin, ja siitä kiipeilijän valjaisiin. Yläköysikiipeily on hyvin turvallista, eikä varmistettu kiipeilijä putoa vapaata pudotusta käytännössä lainkaan, koska varmistuspiste on aina kiipeilijän yläpuolella.

Köysikiipeilyyn tarvitaan kenkien lisäksi myös kiipeilyvaljaat, sekä niihin kiinnitettävä varmistuslaite, jolla hallitaan köyden kulkua. Varmistamisen oppimiseksi ja kiipeilyn turvallisuuden takaamiseksi tulee käydä kurssi, joita järjestävät esimerkiksi kiipeilyseurat ja kiipeilykeskukset.

Kalliokiipeilyä varten tulee osata myös muutamia muita tekniikoita, kuten ankkurien rakentaminen ja laskeutuminen, joita varten on hyvä käydä kalliokiipeilykurssi. Jo pelkällä varmistusosaamisella voi kuitenkin lähteä kokeilemaan ulkokiipeilyä kokeneempien kiipeilijöiden kanssa.

Yläköysikiipeilystä siirrytään usein kiipeilyharrastuksen edetessä alaköysikiipeilyyn eli liidaamiseen. Siinä kiipeilijä vetää köyttä perässään, ja kiinnittää eli klippaa sen reitillä roikkuviin sulkurenkaisiin. Liidaaminen vaatii jälleen uusia taitoja, jotka voi oppia aiheelle omistetulla kurssilla.

Liidaaminen on yläköysikiipeilyä haastavampaa ja jännittävämpää, ja siksi monien kiipeilijöiden suosima kiipeilymuoto. Koska varmistuspisteiden välillä on matkaa ja klippaus tehdään pääsääntöisesti lantion korkeudelta, on kiipeilijä suurimman osan ajasta varmistuspisteen yläpuolella. Tämä tarkoittaa sitä, että tippuva kiipeilijä voi tippua hieman pidemmänkin matkan, kunnes edellinen varmistuspiste katkaisee pudotuksen.

Kiipeilyharrastuksen edetessä kiipeilijä voi edetä myös muihin kiipeilymuotoihin. Esimerkiksi traditionaalisessa eli trädikiipeilyssä kalliolla ei ole lainkaan valmiita varmistuspisteitä, vaan kiipeilijä sijoittaa sopiviin kallionkoloihin kiiloja ja erityisiä epäkeskovarmistuslaitteita, eli camuja. Köysi ohjataan kulkemaan näiden varmistusten kautta sitä mukaan, kun kiipeäminen etenee.

Kiipeilyvarusteet kuntoon

Tiukasti istuvat ja omaan jalkaan sopivat kiipeilykengät parantavat kiipeilysuoritusta merkittävästi. Tarjolla on useita erilaisia kenkämalleja, jotka soveltuvat eri tilanteisiin. Esimerkiksi aggressiivisesti muotoillut La Sportivan Miura VS:t sekä Tenaya Iatit soveltuvat hyvin teknisille reiteille.

-2%
La Sportiva Skwama
Lajit‪»Kiipeily‪»Kiipeilykengät‪»Tarranauhalliset‪»
La Sportiva
Skwama
Kampanjahinta 146,63 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (136)
-20%
La Sportiva G-Summit
Lajit‪»Kiipeily‪»Kiipeilykengät‪»Jääkiipeilykengät‪»
La Sportiva
G-Summit
Kampanjahinta 672,60 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (6)
-12%
Scarpa Phantom Tech HD
Lajit‪»Kiipeily‪»Kiipeilykengät‪»Jääkiipeilykengät‪»
Scarpa
Phantom Tech HD
Kampanjahinta 569,33 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (7)
-8%
La Sportiva Nepal Evo GTX
Lajit‪»Kiipeily‪»Kiipeilykengät‪»Jääkiipeilykengät‪»
La Sportiva
Nepal Evo GTX
Kampanjahinta 422,38 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (16)

Yleiskenkää etsivälle klassikon maineesta nauttiva Five Ten Anasazi käy lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tasaisen pohjansa vuoksi kenkä on myös kohtalaisen mukava jalassa. Myös La Sportiva Katana on loistava valinta yleiskengäksi.

Boulderoinnissa hyvä pädi on tärkeä turvallisuustekijä. Esimerkiksi Petzl Cirro Maxi Crash Pad on suurikokoinen ja saranaton pädivaihtoehto, jonka kantamismukavuuteen on panostettu runsaasti.

-7%
Black Diamond Mondo Crash Pad
Lajit‪»Kiipeily‪»Pädit‪»
Black Diamond
Mondo Crash Pad
Kampanjahinta 339,90 €
153 x 121 x 12 cm
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (3)
-11%
Ocún Top Mat
Lajit‪»Kiipeily‪»Pädit‪»
Ocún
Top Mat
Kampanjahinta 132,78 €
200 x 120 x 1,5 cm
☆☆☆☆☆ (2)
-11%
SNAP Air Shock 1
Lajit‪»Kiipeily‪»Pädit‪»
SNAP
Air Shock 1
Kampanjahinta 416,00 €
150 x 120 x 15 cm
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (1)
-11%
Ocún Incubator FTS
Lajit‪»Kiipeily‪»Pädit‪»
Ocún
Incubator FTS
Kampanjahinta 424,98 €
218 x 100 x 10 cm
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (2)

Varmistuslaitteiden puolesta kalliokiipeilijälle sopii hyvin Guide-mallinen ATC, jonka avulla voi varmistaa perässä seuraavaa kiipeilijää ylhäältä päin. Petzl GriGrin kaltainen automaattinen varmistuslaite lisää käyttömukavuutta ja turvallisuutta erityisesti haastavia reittejä harjoiteltaessa.

Edelrid Ohmega
Lajit‪»Kiipeily‪»Varmistuslaitteet ja nousulaitteet‪»Varmistuslaitteet‪»
Edelrid
Ohmega
124,90 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (10)
Petzl Grigri
Lajit‪»Kiipeily‪»Varmistuslaitteet ja nousulaitteet‪»Varmistuslaitteet‪»
Petzl
Grigri
Kampanjahinta 75,64 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (279)
-20%
Petzl Neox
Lajit‪»Kiipeily‪»Varmistuslaitteet ja nousulaitteet‪»Varmistuslaitteet‪»
Petzl
Neox
Kampanjahinta 103,92 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (33)
-18%
Petzl Reverso
Lajit‪»Kiipeily‪»Varmistuslaitteet ja nousulaitteet‪»Varmistuslaitteet‪»
Petzl
Reverso
Kampanjahinta 27,86 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (66)



Kallioilla köysikiipeily on mukavampaa laadukkaissa valjaissa. Esimerkiksi Petzl Coraxit tarjoavat kohtuuhintaisen vaihtoehdon, kun taas Petzl Sittat ovat erittäin keveä vaihtoehto vaativalle käyttäjälle.

-14%
Petzl Corax
Lajit‪»Kiipeily‪»Valjaat‪»
Petzl
Corax
Kampanjahinta 55,73 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (122)
-18%
Blue Ice Choucas Pro
Lajit‪»Kiipeily‪»Valjaat‪»
Blue Ice
Choucas Pro
Kampanjahinta 81,52 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (13)
-14%
Black Diamond Momentum Harness Mens
Lajit‪»Kiipeily‪»Valjaat‪»
Black Diamond
Momentum Harness Mens
Kampanjahinta 48,32 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (54)
-14%
Black Diamond Momentum Harness Womens
Lajit‪»Kiipeily‪»Valjaat‪»
Black Diamond
Momentum Harness Womens
Kampanjahinta 48,32 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (40)

Valjaiden lisäksi myös köysi on oleellinen varuste. Kalliokiipeilyyn kannattaa valita kuivakäsitelty ja kulutusta kestävä köysi. Eräs tällainen vaihtoehto on Mammut 9.5 Crag Dry Rope. Kalliokiipeilijän ei tule unohtaa myöskään kiipeilykypärää.

Alk. -17%
Mammut 9.5 Crag Classic Rope
Lajit‪»Kiipeily‪»Köydet ja narut‪»Köydet‪»Dynaamiset‪»Single-köydet‪»
Mammut
9.5 Crag Classic Rope
Kampanjahinta 101,02 - 149,02 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (52)
Alk. -13%
Mammut 9.5 Crag Dry Rope
Lajit‪»Kiipeily‪»Köydet ja narut‪»Köydet‪»Dynaamiset‪»Single-köydet‪»
Mammut
9.5 Crag Dry Rope
Kampanjahinta 175,93 - 223,93 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (88)
-16%
Black Diamond Vision MIPS
MIPS
Lajit‪»Kiipeily‪»Kiipeilykypärät‪»
Black Diamond
Vision MIPS
Kampanjahinta 96,69 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (6)
-19%
Blue Ice Blast
Lajit‪»Kiipeily‪»Kiipeilykypärät‪»
Blue Ice
Blast
Kampanjahinta 88,94 €
☆☆☆☆☆ (2)

Trädikiipeilijöiden rackia voi aina täydentää uusilla camuilla tai kiiloilla. Varusteiden kuljettaminen kalliolle sujuu puolestaan helpommin laadukkaan kiipeilyrepun kanssa. Esimerkiksi Osprey Mutant on loistava valinta kiipeilyvarusteiden kantamiseen.

 

-20%
Blue Ice Alpine Hauler 45L
Lajit‪»Vaellus‪»Reput ja laukut‪»Reput‪»Kiipeilyreput‪»
Blue Ice
Alpine Hauler 45L
Kampanjahinta 271,92 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (2)
-20%
Blue Ice Stache 90L
Lajit‪»Vaellus‪»Reput ja laukut‪»Reput‪»Kiipeilyreput‪»
Blue Ice
Stache 90L
Kampanjahinta 215,92 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (1)
-14%
Black Diamond Creek 50 Pack
Lajit‪»Vaellus‪»Reput ja laukut‪»Reput‪»Kiipeilyreput‪»
Black Diamond
Creek 50 Pack
Kampanjahinta 136,27 €
Heti saatavilla
☆☆☆☆☆ (10)
-20%
Blue Ice Stache Ice 38L
Lajit‪»Vaellus‪»Reput ja laukut‪»Reput‪»Kiipeilyreput‪»
Blue Ice
Stache Ice 38L
Kampanjahinta 135,92 €
☆☆☆☆☆ (2)

Kattavaan kiipeilyvarustevalikoimaamme voi tutustua tarkemmin täällä.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Äärimmäistä suorituskykyä ja tinkimätöntä kestävyyttä seikkailuihin: esittelyssä Garmin Fenix 9

Odotettu uutuus on täällä. Garmin on jälleen ylittänyt itsensä tuomalla markkinoille uusimman sukupolven Garmin fēnix® 9 -sarjan monilajiälykellot. Tämä huippuluokan GPS-urheilukello yhdistää armeijatason kestävyyden, laadukkaat materiaalit sekä markkinoiden edistyneimmät tree...

Black Diamondin kiipeilypukeutumisen ABC

Yhteistyössä Black Diamond Kiipeily on laji, jossa varusteiden on mukauduttava kaikkeen: intensiivisestä treenistä sisähallilla aina tuulisiin päiviin ulkokallioilla. Oikealla varustuksella varmistat, että fokus pysyy otteissa ja liikkuminen on vaivatonta ympäristöstä riippumatta...

Anthony ”Andy” Gullstenin varustevinkit

Yhteistyössä Petzlin kanssa Helsingistä kotoisin oleva Anthony ”Andy” Gullsten on yksi Suomen monipuolisimmista ja menestyneimmistä kiipeilijöistä, joka tunnetaan huippusuorituksistaan niin boulderoinnissa, köysikiipeilyssä kuin sporttikiipeilyssäkin. Moninkertaisena boulderoinni...