Varuste.net onnittelee vastavalmistuneita.

Viikonloppuna porukka alkaa valmistumaan kaikenmaailman kouluista erinäisiin ammatteihin ynnä muihin tutkintoihin. Monesti kyseiset valmistujat ovat kovasti mielissään pienistä huomionosoituksista saavutetun urakkansa johdosta, joten jos on valmistujaislahjat vielä hankkimatta, niin meillä olisi antaa pari vinkkiä.

Nykyajan nuorten ja miksei myös vähän vanhempienkin harrasteista ja mieluisista harrastusvarusteista ei oikein ota kukaan selvää, paitsi harrastaja itse. Varmin tapa varmistaa lahjan sopivuus on tuo meidän lahjakortti – valitkoon hän itse mitä tarvitsee: on se sitten jokin uusi sukellusvermes, retkeilytarvike, ulkoiluhärpäke, surffausvempain tai muu ulkoiluun ja liikkumiseen liittyvä varuste, niin sen voi näillä lahjakorteilla ostaa.

Valittavana on ihan oikea käteen annettava lahjakortti, joka kelpaa sekä myymälässä että nettikaupassa, tai sitten mattimyöhäisille on saatavilla sähköinen lahjakortti, jonka saa käyttöönsä heti valitsemaansa sähköpostiosoitteeseen. Kätevää, mutta olkoon.

Lahjakortti

Uusi tyylikäs lahjakortti kirjekuoressa. Lahjakortin summan voi päättää vapaasti muuttamalla lahjakortin hintaa hinta-kentässä.Lah...
Hinta Vapaa


Sähköinen lahjakortti

Sähköinen lahjakortti toimitetaan sähköpostitse. Lahjakortin numero ja tunnus kerrotaan sähköpostissa ja ne tarvitaan, kun lahjako...
Hinta Vapaa




Toinen klassikkolahja on Leathermanin luottotuotteet:
Yksi legendaarisimmista letukoista lienee tuo Surge, jonka sisältöön kuuluu seuraavaa: kärkipihdit, vaihdettavat sivuleikkurit, vaijerileikkuri, suorateräinen veitsi, sahateräinen veitsi, sakset, kiinteä T-kara adapteri, viila, timanttiviila, saha, mitta, kiinteä vaihtokärkiadapteri, ristipäämeisseli, 3 ruuvimeisseliä, naskali, johdonkuorija, liitinpuristin, pullonavaaja, tölkinavaaja, ripustuslenkki
Kaikki terät lukkiutuvat.

Ja vähän spessumpaa monitoimityökalua edustaa Leathermanin Tread -sarja. Treadista löytyy sekä ranneke, että Tread Tempo, joka on monipuolisen monitoimityökalun lisäksi myös sveitsiläisen tarkka ajannäyttäjä.

Tread Tempo: Tread Tempossa yhdistyvät tyylikkäästi 30 työkalua ja laadukas Sveitsissä valmistettu kello. Tread Tempo suoriutuu vaivatta pienistä korjausoperaatioista niin kotona kuin matkustettaessakin, missä maailman kolkassa tahansa.

Tread:
Kaiken kaikkiaan 29 erilaista työkalua sisältävä Leatherman Tread kulkee mukana kaikkialla, ranneketjun tavoin. Käyttäjä voi järjestää linkkejä haluamallaan tavalla. Rannekkeen sopivuutta voidaan muokata vapaasti poistamalla tai lisäämällä linkkejä.

Leatherman Tread Tempo Stainless

Tread Tempossa yhdistyvät tyylikkäästi 30 työkalua ja laadukas Sveitsissä valmistettu kello. Tread Tempo suoriutuu vaivatta pienis...
Hinta 469.00 €

Leatherman Tread Metric

Leatherman Tread Metric -ranneke on suunniteltu nyt eurooppalaiseen käteen millimetrimitoilla. Tread Metric -rannekkeesta löytyy m...
Hinta 179.00 €

Leatherman Surge

Vahva apuri niin työssä kuin harrastuksissa. Surgen väkivahvoilla pihdeillä saat enemmän puristustehoa pienemmällä voimankäytöllä....
Hinta 116.90 €



Monitoimityökalut »


Kaikki Leathermanit


Koulujen päättyminen meinaa monille kesälomaa. Niille, joilla kesäloma ei ole nyt alkamassa, niin kyllä tämä kesäkausi kaikkia meitä jollain tapaa koskettaa. Parasta mitä erityisesti kesällä 2020 voi tehdä, on asua puussa omassa pikku yksiössä. DD Hammocksin tuotteet ovat erinomainen sijoitus puussa asumiseen. Näissä erityistä on poikkeuksellisen hyvä hinta-laatusuhde. Riippumatot on parasta, ai että.

[Lue tästä fiiliksiä pystytyksestä Varuste.netin blogista]

Muista myös hommata tarvittaessa katokset sun muut tarpit tarvittaesa: DD:n pakettiin ei kuulu kattotarppia, joten sen voi valita erikseen mistä tahansista valikoimamme tarpeista. Jos haluat viilata kokonaispaketin mahdollisimman kevyeksi, niin tuo superlight -tuotemallisto on oikea valinta. Jos tilankäyttö rinkassa ei ole ihan niin just, niin ei nuo perusmallitkaan hullumpia ole. Tarppi ei siis ole välttämättömyys, mutta se suojaa riippumattoilijaa sateelta, jos yöllä alkaa roikaamaan.

Kun tarppi on irrallinen ja erillinen osa, niin saat käyttöösi laavumaisen majoitteen/ sadesuojan retkille, jos et ota riippumattoa mukaan. Jos ihan aikoo toisinaan asua pidempiäkin reissuja tarpissa, niin tuo paksumpi matsku on toki jykevämpää, mutta päiväreissuihin, yli yön reissuihin yms tuo kevytversio on ihan päällikkö.

DD Hammocks DD SuperLight Frontline Hammock

DD Hammocksin kovasti myydyn Frontline Hammockin muotoilulla, mutta superkevyt yksikerroksinen SupreLight Frontline Hammock! Mater...
Hinta 128.90 €

DD Hammocks Frontline Hammock XL

Tunnelimainen hyttysverkollinen riippumajoite. Sisäänkäynti molemmista kyljistä vetoketjuteitse. Hyttysverkon saa myöskin sidottua...
Hinta 109.00 €

DD Hammocks DD Tarp 3x3

Kevyt, monikäyttöinen asumus täysin vedenpitävää materiaalia. Sopii vaativaankin käyttöön. 16 vahvistettua kiinnityspistettä sivui...
Hinta 49.90 €

DD Hammocks DD SuperLight Tarp

Erittäin kevyt, monikäyttöinen asumus täysin vedenpitävää materiaalia. Sopii vaativaankin käyttöön. 19 kiinnityspistettä antavat m...
Hinta 91.90 €



Riippumajoitteet »


Sporttiselle lahjansaajalle on tälle keväälle tarjolla makeata mannaa jos jonkinlaista.
Juoksut sun muut trailrunning -jutut on olleet suosittuja nyt keväällä, ja alla on listattu kaikenlaisille liikkujille justiinsa sopiva värkki. Enää täytyy valita se itselleen paras malli. Lyhyet esittelyt kustakin uutuustuotteesta alla:

Garmin Forerunner 945 -GPS-älykello on suunniteltu intohimoisille juoksijoille, voittajille, huipuille. Tämä kello on kaikille aamuvarhaisella lenkille lähtijöille, lenkkeilijöille ja kipuun tottuneille triathlonisteille. Kun tavoittelet urheilumenestystä varmista, että käytössäsi ovat juuri oikea työkalu eli vaikkas justiinsa tämä 945.

On se senmoinen homma, että vähemmän palstatilaa menee siihen, jos luettelisi, mitä ominaisuuksia tässä laitteessa ei ole. Siksipä onkin viisaampi siirtyä tutkimaan tuotetta 945:sen sivuille, jossa eritellään kaikki harjoittelu-, kehitys-, hätä-, akunkesto-, turvallisuus-, maksu-, valmennus-, urheilu-, kartta-, seuranta-, ja musiikkiasiat. Ihan käsittämättömän monipuolinen laite.

Forerunner 945 löytyy myös pakattuna bundlepakettiin, jossa messissä mukana uinti- ja HRM-Tri-sykevyö.

Garmin Forerunner 945

Garminin uusin Forerunner 945 GPS-älykello suunniteltu intohimoisille urheilijoille, triathlonin harrastajille, juoksijoille ja pu...
Hinta 559.00 €



Forerunner 945 »


Kaikki Garminin rannetietokoneet

Nyt on nimittäin treenaaminen helppoa.
Ainoa mitä tarvitsee itse tehdä on treenata, ja kello hoitaa loput. Forerunner 645 on GPS-juoksukello, joka mittaa sykkeet ranteesta, ja sillä saa lenkin varrella tai salilla ostettua juttuja kätevästi Garmin Pay™ -lähimaksulla kaikissa niissä paikoissa, joissa lähimaksu kortillakin on mahdollista. Eli vihdoin ne käteiset ja kortit voi jättää kotiin (muista kuitenkin, että kaikilla pikkukiskoilla ei ole lähimaksumahdollisuutta, eli reippailukohteesta riippuen kannattaa välillä se vitonen varata munkkikahvia varten!). 645 on saatavilla normiversiona ja Music -versiona.

Garmin Forerunner 645

Nyt on nimittäin treenaaminen helppoa! Forerunner 645 on GPS-juoksukello, joka mittaa sykkeet ranteesta ja sillä hoituu lenkillä t...
Hinta 349.00 €



Forerunner 645 »


Muita Garminin älykelloja treenaamiseen


Forerunner 245 on helppokäyttöinen ja monipuolinen GPS-älykello, joka suorastaan ajattelee puolestasi ja kertoo, missä kaikkialla olet lenkkeilyt. Se seuraa tilastojasi, laskee tulokset ja jopa selvittää kaiken tarvittavan suorituskyvystäsi, juoksutavastasi, harjoitteluhistoriastasi ja tavoitteistasi. Sinun huoleksi jää itse treenaaminen. Tästäkin mallista löytyy normiversio ja sitten tämä musiikkiversio, johon saat jopa 500 kappaletta ajettua käytössä olevasta musiikkipalvelustasi (mm. Spotify), joten voit halutessasi jättää kännykän himppeen.

Garmin Forerunner 245 Music

Suositun Garmin Forerunner -kellon päivitetty versio, entistäkin parempana. GPS-älykello, joka kertoo, missä olet lenkkeilyt ja vi...
Hinta 289.00 €



Forerunner 245 »


Muita Garminin älykelloja treenaamiseen

Olet juoksija, joten harjoittele kuin juoksija
Kun valmistaudut juoksulenkille, varmista että käytössäsi on tismalleen oikea työkalu. Forerunner 45 on tyylikäs ja kevyt GPS-älyjuoksukello, joka sisältää kaikki tarvitsemasi juoksuominaisuudet ja keveytensä vuoksi on mukava käyttää vaikka vuorokauden ympäri.
Näillä kahdella mallilla ei ole sinänsä mitään teknistä eroa: 45S on vain tuota perus 45 -mallia pienempi ja sirompi versio.

Garmin Forerunner 45S

Garmin GPS-älykello erityisesti intohimoisille juoksijoille. Rannetietokone tukee Garmin-valmentajatoiminnon harjoitusohjelmia ja ...
Hinta 179.00 €



Forerunner 45 »


Muita Garminin älykelloja treenaamiseen


Suurille seikkailijoille ja muille multisporttajille

Vankassa mutta hienostuneessa Fenix 6X -kellossa on 1,4-tuumainen näyttö, joka on 36 % suurempi kuin aiemmissa fēnix-malleissa. Sen lämmön-, iskun- ja vedenkestävyys on Yhdysvaltain sotilasstandardin mukainen. Valitse elämäntyylisi mukaan ruostumattomasta teräksestä valmistettu tai DLC-pinnoitettu kehys. Ensiluokkaisista materiaaleista valmistetuissa Sapphire-versioissa on lisäksi naarmuuntumaton safiirilasinen linssi.

Riko rajoja ja tutustu uusiin haasteisiin samalla, kun lisäät harjoituksiisi esimerkiksi karttoja, musiikkia ja älykkään tahtisuunnittelun laadukkailla fēnix 6X -valikoiman älykelloilla.

Garmin Fenix 6X Sapphire

Riko rajoja ja tutustu uusiin haasteisiin samalla, kun lisäät harjoituksiisi esimerkiksi karttoja, musiikkia ja älykkään tahtisuun...
Hinta 739.00 €



Katso kaikki »



Kaunis kuin koru, mutta täynnä treenaajan suosikkitekniikkaa

Vívomove® -kellosarja tuo tyyliä elämään. Hybridiälykellossa perinteinen analoginen tyyli yhdistyy älytoimintoihin. Kun vastaanotat tekstiviestin tai muun ilmoituksen rannekelloon, pyyhkäise ja oikeat kellonviisarit siirtyvät paljastaen kätketyn kosketusnäytön. Terveys- ja hyvinvointitoiminnoilla seuraat mm. stressitasoa ja kehon tämänhetkistä energiatasoa. Yhdistä kello älypuhelimen GPS:ään, kun lähdet ulos kävely- tai juoksulenkille sijaintitietojen tallentamiseksi. Kellon akku kestää jopa viisi päivää yhdellä latauksella. Kun käytät pelkkää kellotilaa, akku kestää yhden lisäviikon.

Garmin Vivomove 3S Sport

Uusi vívomove® -kellosarja tuo tyyliä elämään. Hybridiälykellossa perinteinen analoginen tyyli yhdistyy älytoimintoihin. Kun vasta...
Hinta 279.00 €

Hyvää loppuviikkoa ja juhlaviikonloppua kaikille tasapuolisesti, myös heille, joilla ei ole kalenterissa mitään erityisiä merkkipäiviä viikonlopulle.
Viikonloppu on aina juhlaa, ja näinä aikana paras tapa juhlistaa merkityksellisiä hetkiä (tai elämää yleensääkin) onkin ulkona

Soonmoro ja ensviikkoon.
Myymälä on tosiaan auki läpi viikon: arkisin 12-20, lauantaiain 10-18 ja sunnuntaisin 12-18.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

[uutiskirje_poistu]