Buy It For Life™

Buy it for Life™ -tuotteet ovat elämää kestäviä, korjattavissa ja niille myönnetään 10 vuoden takuu.

Suomalainen heittää vuodessa pois 13 kiloa tekstiilijätettä. Yhdessä tuotamme siis 70 miljoonaa kiloa käytettyjä kankaita, paitoja ja pöksyjä 12 kuukauden aikana. Vaikka kierrättäminen on äärimmäisen hyvä asia, totuus on että vain 1% kaikista tekstiileistä aidosti kierrätetään uudelleen käyttöön. Suurin osa päätyy kaatopaikoille tai jopa ennen pitkää mereen. Ellen MacArthur Foundationin mukaan vuonna 2050 vaateteollisuuden päästöt kattavat 25% kaikista ihmiskunnan päästöistä. Siis neljänneksen. Se on liikaa, aivan liikaa.

Selkeää siis on että meno ei voi jatkua näin. Mitä siis voi tehdä? Yksinkertaisin vaihtoehto on tyytyä käyttämään niitä vaatteita ja tekstiileitä, joita nurkista jo löytyy. Jos kuitenkin pitää päivittää varustusta tai vaatetusta, kannattaa pitää mielessä seuraavat asiat:

  1. Tuote on lähtökohtaisesti laadukas ja hyvin valmistettu
  2. Tuotetta on mahdollista huoltaa
  3. Tuotetta on mahdollista korjata
  4. Tuotteella on hyvä tuotetuki


Mistä sellaisen tuotteen sitten tunnistaa? Läpi internetin vapaasukeltaminen ja tutkimuksen tekeminen on hidasta ja energiaa vievää.

Me Varuste.netissä halusimme tehdä kestävien ostopäätösten teosta mahdollisimman helppoa. Siksi loimme Buy it for Lifen.


Siitä lähtien kun viisi kaverusta päätti perustaa erikoisurheilu- ja ulkoiluvarusteliikkeen vuonna 2004, on taloon kertynyt tietopääomaa varsin runsaasti. Käytämme ja testaamme myymiämme varusteita jatkuvasti itse ja varsin rankalla kädellä. Olemmekin aina halunneet säilyttää valikoimissamme vain ne tuotteet, jotka ovat oikeasti hyviä. Tämä on ollut Varuste.netin toiminnan ytimessä sen perustamisesta alkaen. Nyt olemme yhdistäneet kokemuspohjamme ja datan tuotepalautuksista, korjauksista, huolloista ja asiakkaiden mielipiteistä ja luoneet lyömättömän kestävyys edellä menevän kategorian.

Haluamme kannustaa asiakkaitamme ostamaan kestäviä, huollettavia ja korjattavia tuotteita. Haluamme myös, että yritykset valmistaisivat vähemmän huonoja tuotteita, jotka rikkoutuvat helposti ja joiden elinkaari on lyhyt.
Stop buying s***t and companies will stop making s***t!

Buy it for Life -tuotteet eivät varmasti ole huonoja ja näin uskallammekin luvata niille vaate- ja tekstiilituotteissa ennennäkemättömän 10 vuoden takuun. Kun ostat Buy it for Life -tuotteen, tiedät sijoittavasi tavaraan jota ei tarvitse heti uusia. Buy it for Life -tuotteiden huoltaminen ja korjaaminen on helppoa. Näin ollen ostat samalla 10 vuoden palvelun, jonka aikana kuljemme kanssasi metsissä tai vuorilla ja voit luottaa siihen että tavara toimii kymmenysvuosisadankin kuluttua.

Vaatteet ja varusteet ovat toki käyttötavaraa ja ne aina kuluvat. Valikoiman tuotteet ovat kuitenkin sellaisia, että niitä on mahdollista huoltaa kotona. Jos joki repeää, voit tuoda tuotteen meille ja se korjataan. Jos ilmenee hyvin harvinen valmistusvirhe, se laitetaan kuntoon tai tuote vaihdetaan. Niin yksinkertaista. Kun vielä teet tilauksen netissä tai annat myymälässä sähköpostiosoitteesi, ei sinun tarvitse edes säilyttää kuittia, vaan me pidämme siitä huolta puolestasi.

Buy it for Life -kategoria päivittyy ja kasvaa jatkuvasti. Tutustu nykyisiin kermakirsikoihin kakun päällä nyt:





-19%
Fjällräven Vidda Pro Trousers Mens Regular
Savotta Jääkäri XL
 
Savotta Jääkäri XL
Captcha$
(43)
Heti saatavilla
Savotta Jääkäri M
Savotta Jääkäri M
alkaen Captcha$
30 L
(125)
Heti saatavilla
Ursuit Sea Horse
Ursuit Sea Horse
Captcha$
(12)
Heti saatavilla
Fjällräven Kånken
» Fjällräven Kånken
Captcha$
Erittäin laaja värivalikoima
(173)
Heti saatavilla
Fjällräven Kånken Mini
» Fjällräven Kånken Mini
Captcha$
(117)
Heti saatavilla
Pact Club Timer III
 
Pact Club Timer III
Captcha$
(47)
Leatherman Surge
 
Leatherman Surge
Captcha$
(64)
Heti saatavilla
Savotta Jääkäri S
Savotta Jääkäri S
alkaen Captcha$
22 L
(53)
Heti saatavilla
Santi Extreme BZ400X
 
Santi Extreme BZ400X
Captcha$
(16)
Heti saatavilla
Lundhags Vandra II Mid
 
Lundhags Vandra II Mid
Captcha$
(2)
Heti saatavilla
Savotta SA-Yleistasku, Pieni
Savotta SA-Yleistasku, Pieni
alkaen Captcha$
21cm x 13cm x 7cm
(20)
Heti saatavilla
Swingblade G3
 
Swingblade G3
Captcha$
(36)
Heti saatavilla
Non-stop Dogwear Line Harness
Non-stop Dogwear Line Harness
Captcha$
(19)
Heti saatavilla
Hilleberg Saitaris
Hilleberg Saitaris
Captcha$
6.6 kg
(2)
Halcyon Infinity BC System
 
Halcyon Infinity BC System
Captcha$
(4)
Heti saatavilla
Hultafors Hultån retkikirves
 
Hultafors Hultån retkikirves
Captcha$
(11)
Victorinox SwissTool Military FIN kotelossa
 
Victorinox SwissTool Military FIN kotelossa
Captcha$
(10)
Heti saatavilla
Allsafe Turvavyövaljaat
 
Allsafe Turvavyövaljaat
alkaen Captcha$
(13)
Heti saatavilla
Knog Oi Classic Bell
Knog Oi Classic Bell
Captcha$
(26)
Heti saatavilla
Victorinox Swiss Champ
 
Victorinox Swiss Champ
Captcha$
(5)
Ruffwear Palisades Pack
 
Ruffwear Palisades Pack
Captcha$
(7)
Heti saatavilla

Sivu 1 2