Nappaako?

Keskikesän juhlaa kekkeröidään meillä ihan huolella ulkoillen ja noudatamme seuraavia poikkeuksia myymälän aukiolossa:

• Perjantai 25.6.2021 (juhannusaatto) myymälä ja asiakaspalvelu on suljettu
• Lauantai 26.6.2021 (juhannuspäivä) myymälä ja asiakaspalvelu on suljettu
• Sunnuntai 27.6.2021 on normaalisunnuntai ja olemme taas auki ihan normaalisti 12-18.

Tässä juhannuksen ja kesälomien kynnyksellä tosiaan monen kalamiehen, -naisen ja -henkilön mieli halajaa kaloja narraamaan ja mikäpä siinä. Kalastusaktiviteettia voisi NYT tässä hetkessä lähestyä luontevimmin ahvenen ja kuhan jigikalastuksella. Lämmin alkukesä on lämmittänyt veden myös kohtuullisen lämpimäksi, joten täytyy vähän fundeerata kalapaikkaa valitessa, että missä kalat viihtyisivät veden lämpötilan puolesta.

Mitä tarvitsen lähteäkseni jigaamaan ahventa/ kuhaa?
1) Vapa. Hyvä jigausvapa on siinä mielessä ehdoton, että se omaa juuri sopivan jäykkyyden (vapakin voi olla tunnokas) tähän hommaan ja siihen saa siirrettyä hyvää latausta ja energiaa hyvien heittojen ja uittojen onnistumiseksi. Se, millaisen vavan valitset valikoimastamme on sinällään makuasia johon vaikuttaa kalastajan pituus, makumieltymys ja budjetti.




2) Siima. Koska jigauksessa todella halutaan tuntea, mitä siellä pohjassa tapahtuu on syytä valita staattinen kuitusiima. Staattinen siima ei anna milliäkään periksi, vaan se on hyvin tunnokas siima. Mitä ohuempi siima, sen parempi (kevyet jigit lentää pidemmälle). Kuitusiimoissa on ihan hämmästyttävä vetolujuus, joten siittä se ei tule jäämään kiinni.


Huomioithan, että jigaamisessa monesti viehe siiman päineen ui ja kolhii kivikoissa sun muissa terävissä paikoissa. Tarkasta siis säännöllisesti siiman pään kunto, ja jos ilmenee rispaantumista tai kulumista, nippaa huono osa siimasta pois ja solmi lukkoleikari taas tuoreeseen, ehjään siimaan. HUOM!! Siimanpätkät mukaan, etteivät vahingossakaan jää veteen/ rannalle. 

3) ViehelukkoLukkoleikariPeruke? Viehelukko tai lukkoleikari riittää siiman päähän mainiosti, ja se helpotaa keskeisesti vieheen vaihtamista toiseen. Peruketta ei oikeastaan tarvita, ELLEI ole luultavaa, että paikalta voisi narrata myös hauen. Tyypillisessä jigauspaikassa ei ehkä haukia ole odotettavaissa, mutta onhan näitä. Tilanteen mukaan, mutta lähtökohtaisesti leikari riittää.

4) Kela. Mikä tahansa omaan mieleen mukautuva haspelikela on hyvä.
Kelan ei tarvitse olla mittava ja maksimaalinen, vaan puhutaan sellaisesta 2000/2500 -kokoluokasta tyyliin.


Jigipyrstön valinta
Jigipysrtöjä löytyy monenlaisia. On toukkajigejä, joiden liikkuva osa on väpäjävä sirppimäinen pyrstö, ja sitten on kalajäljitelmiä, jossa pyrstö on joko suora tai hieman pohjaa kohti tilttaava, jolla saadaan yllättävän aidonnäköinen uintiliike aikaiseksi. Sitten on tietty kaikkia ölliäisiä, joita voi olla ihan hauska kokeilla: nymfejä, rapujäljitelmiä jne.



Niin joo. Mihin sitten kannattaa mennä jigaamaan?
Tätä tulikin tuossa sivuttua, että syvänteet on hyviä, penkat, salmet, kohoumat, karit, kivikot. Hyvin pärjää, jos katsoo että missä tulee merkittävää, äkillistä muutosta syvyyskäyrään. Nyt lämpötilan mukaan kannattaa hieman funtsia, että pyrkii tähtäämään kalan olinalueeseen - esim. nyt lämpimimmän harppauskerroksen alle ja jallittaa sieltä. Kun löydät kalaa, löysit kalaa ja sitten sitä pitäisi hyvin nousta. Jos aihe kiinnostaa, niin artikkeleissamme kerrotaan lisää jigaamisesta ja tarvikkeista ja oma lukunsahan on sitten tietenkin siimojen valinta, joista on oma artikkelinsa. 

Kaikuluotaimesta saattaa olla hyötyä, tai sitten rautaisesta tiedosta / hajusta / selvännäkijänkyvyistä.


Toivotamme erittäin mukavaa, rauhallista ja aktiivista juhannusta ja toki kireitä siimoja kaikille.
Nauttikaa kesästä satoi tai paistoi, sillä juhannus on kerran vuodessa vaan.

Loppumuistutuksena:
• juhannusaatto, perjantai 25.6.: Myymälä on suljettu
• juhannuspäivä, lauantai 26.6.: Myymälä on suljettu
• sunnuntai 27.6.: auki 12-18

Nautiskelkaa, ystävät.

Hyvää juhannusta toivottaa,
Varuste.netin asiakaspalvelu

[uutiskirje_poistu]