Mikä ikinä saakaan sinut lenkkipoluille

Motivaatiota saa monenlaisista tekijöistä: hyvästä olosta jonka ulkoilu ja urheilu saa aikaiseksi, paremman kunnon ja -terveyden tavoittelun luulisi vähintään riittävän sellaisenaan jo syyksi. Omasta ajasta nauttiminen ja raikkaat aamut reippailun merkeissä ennen arjen pyörteisiin astumista tekee eetvarttia kenelle vain. 

Intoa tekemiseen saattaa tuoda myös tavoitteiden asettaminen, itsensä voittaminen ja tervehenkinen kilpailu oman treenihistorian kanssa. Statistiikka on makeaa, oman kunnon kehityksen seuraaminen on makeaa ja hyvät varusteet on jo niin makiaa, että mieli tekisi lähteä lenkille heti tältä istumalta.

Forerunner for runners: Kaikkien juoksumielisten paras ystävä, ja muidenkin tietysti.
Garmin Forerunner -mallisto sisältää äärimmäisen monipuolisia tietskareita niille, jotka tykkää lenkkeillä, juosta, polkujuosta, jumpata ja mitä kaikkea.
Näiden edelläjuoksijoiden värkkien joukossa on pienempää ja kevyempää (sekä ominaisuuksiltaan, että kooltaan), että sitten vähän ärmäkämpiä laitteita, joista löytyy kaikki herkut. Mikä ikinä on sinun syysi ja motivaatiosi juosta, valitse kaveriksi ehdottomasti Forerunner.

FORERUNNER 745

Garmin Forerunner 745 GPS-juoksukello on erittäin monipuolinen treenikaveri juoksijoille ja triathlonisteille, jotka tarvitsevat yksityiskohtaisia harjoitustilastoja. Laite tarjoilee henkilökohtaisia päivittäisiä harjoitusehdotuksia huomioiden viimeaikaisen harjoittelusi - kehityt nousujohteisesti ja järjestelmällisesti. Vielä kun paketoidaan kompaktiin tyylikkyyteen kaikki olennaiset älykellotoiminnot musiikista lähimaksuun ja GPS-toimintoihin, niin alkaisihan se olemaan jo aika lailla siinä. 

Garmin Forerunner 745
549.00 €

 Monipuoliset Garmin -tietskarit »

FORERUNNER 45 JA 45S
Olet juoksija, joten harjoittele kuin juoksija

Kun valmistaudut juoksulenkille, varmista että käytössäsi on tismalleen oikea työkalu. Forerunner 45 on tyylikäs ja kevyt GPS-älyjuoksukello, joka sisältää kaikki tarvitsemasi juoksuominaisuudet ja keveytensä vuoksi on mukava käyttää vaikka vuorokauden ympäri.

Näillä kahdella mallilla ei ole sinänsä mitään teknistä eroa: 45S on vain tuota perus 45 -mallia pienempi ja sirompi versio. Hyvänhintainen harjoitusseuralainen ja juoksijan perustyökalu. 
Garmin Forerunner 45
177.50 €


Garmin Forerunner 45S
177.50 €

 Kaikki Garmin -tietokoneet »


FORERUNNER 245
 
Helppokäyttöinen ja monipuolinen GPS-älykello, joka suorastaan ajattelee puolestasi ja kertoo, missä kaikkialla olet lenkkeilyt. Se seuraa tilastojasi, laskee tulokset ja jopa selvittää kaiken tarvittavan suorituskyvystäsi, juoksutavastasi, harjoitteluhistoriastasi ja tavoitteistasi. Sinun huoleksi jää itse treenaaminen. Tästäkin mallista löytyy normiversio ja sitten tämä musiikkiversio, johon saat jopa 500 kappaletta ajettua käytössä olevasta musiikkipalvelustasi 
(mm. Spotify), joten voit halutessasi jättää kännykän himppeen.

Garmin Forerunner 245 Music
239.00 €



Garmin -tietokoneet »


FORERUNNER 645
Nyt on nimittäin treenaaminen helppoa.

Ainoa mitä tarvitsee itse tehdä on treenata, ja kello hoitaa loput. Forerunner 645 on GPS-juoksukello, joka mittaa sykkeet ranteesta, ja sillä saa lenkin varrella tai salilla ostettua juttuja kätevästi Garmin Pay™ -lähimaksulla kaikissa niissä paikoissa, joissa lähimaksu kortillakin on mahdollista. Eli vihdoin ne käteiset ja kortit voi jättää kotiin (muista kuitenkin, että kaikilla pikkukiskoilla ei ole lähimaksumahdollisuutta, eli reippailukohteesta riippuen kannattaa välillä se vitonen varata palauttavaa munkkikahvia varten!).
Garmin Forerunner 645 Music
339.00 €



Garminin rannetietokoneet »


FORERUNNER 735XT
Juoksu, sprintti, uinti, pyöräily, triathlon
Rutiini on kaikkea muuta kuin rutiinia. Forerunner® 735XT -kellon avulla voit tehdä muutoksia helposti, koska kellossa on valmiina urheiluprofiilit juoksua (sisätiloissa/ulkona), pyöräilyä (sisätiloissa/ulkona), uintia (altaassa/avovedessä), murtomaahiihtoa, melontalajeja, polkujuoksua, patikointia ja voimaharjoittelua varten. Automaattisen monilajitoiminnon ansiosta voit vaihtaa lajia yhdellä painalluksella brick-harjoitusten sekä duathlon- ja triathlon-kilpailujen yhteydessä. 
Garmin Forerunner 735XT Tri Bundle (sis. HRM-Tri & HRM-Swim -mittarit)
437.00 €

Triathlonistien kestosuosikki
Forerunner 935 -kellolla saat runsaasti tietoa esimerkiksi juoksudynamiikasta, rannesykemittarista, harjoittelun tilasta, FTP-tasosta ja maksimaalisesta hapenottokyvystä. Sopii erityisesti paljon urheilevalle, joka haluaa aina parantaa vanhoja tuloksiaan. Tällä huippuluokan GPS-juoksu-/triathlonkellolla hienosäädät sekä harjoittelua että palautumista, ja kehityt entistäkin paremmaksi.

Akunkestosta huom! Etenkin ultraurheilijat, joita asia saattaa kiinnostaa:
- Enintään 24 tuntia GPS-tilassa, kun käytössä optinen sykemittari.
- Enintään 60 tuntia UltraTrac-tilassa
- Kellotilassa laite toimii enintään 2 viikkoa kellotilassa, kun käytössä optinen sykemittari, aktiivisuuden seuranta ja älykkäät ilmoitukset

Garmin Forerunner 935
412.10 €


Garmin Forerunner 935 Tri-bundle (sis. HRM-Tri & HRM-Swim -mittarit)
510.50 €
Garminin parhaat rannetietokoneet »


FORERUNNER 945
Forerunner -sarjan tykein malli ominaisuuksiltaan lienee tämä 945. Se on suunniteltu intohimoisille urheilijoille, triathlonin harrastajille, juoksijoille ja muille erikoispuuhaajille. Saat lempimusiikkisi näppärästi synkronoitua kelloon, mikä siivittää suorituksesi entistäkin kovempiin korkeuksiin. Ja on sanomattakin selvää, että löytyy kaikki kartat, Garmin Payt sun muut herkut. 

Garmin Forerunner 945
555.30 €


Rannetietokoneet Garminilta »


Huh hellettä.  Pidetään syke kevään kunniaksi hyvillä tasoilla, hikoillaan mukavasti ja tuuletetaan kehoa sekä mieltä, eikös juu. Kannattaa tarkistaa koko Garminin rannetietokonevalikoima ihan ajan kanssa, että mikähän siellä olisi itselleen täydellisin vermes omaan urheilutouhuun. Täytyy muistaa, että Forerunner passaa erinomaisesti myös monipuoliseen kuntoliikuntaan. Seikkailulajeihin voi myös hahamotella muita tämän ihastuttavan tuotemerkin malleja vaikkapa Garmin Fēnixin puolelta  

Kunnollista viikonloppua kaikille sporttaajille ja muille metsässäreippailijoille.
Aurinkoa kaikille - pitäkää itsestänne huolta.


Ystävällisin terveisin,
Varuste.net

[uutiskirje_poistu]