Omituisia aikoja elellään.

No on tottavie sellaiset ajat käsillä, ettei ole koskaan nähtykään. Ihan ensinnä haluamme tiedottaa asiakkaillemme, että pidämme myymälää toistaiseksi aivan normaalisti auki, mutta seuraamme tarkasti viranomaisten suosituksia ja -määräyksiä. Toistaiseksi Postit, Matkahuollot ja muut kuriiripalvelut toimivat täysin normaalisti, eli netistäkin tilaaminen toimii aivan kuten ennenkin. Kotiintoimituksessa noudatetaan hyvää etäisyyttä vastaanottajaan.

Myymälässä tottakai noudatetaan tehostettua käsihygieniaa, ja pidetään yleisesti riittävää hajurakoa työkavereihin ja tietty teihin rakkaisiin asiakkaisiin kaikella hyvällä. Kaikki, jotka ovat palanneet lomamatkoilta viime aikoina tai muuten vaan niiskuttavat /pärskivät kuka mistäkin syystä, saavat pysyä kaikkien meidän turvallisuuden nimissä visusti kotosalla.

Olemme koonneet ajankohtaisen korona-asioista päivittyvän sivun avuksenne, josta voitte seurata ajankohtaisimmat terveiset ja koko varautumisemme tähän poikkeukselliseen tilanteeseen: COVID-19, mikä homma

Poikkeuksellisista ajoista puheenollen
Monissa talouksissa ollaan tällä hetkellä neljän seinän sisällä:
aikuiset näpyttävät etähommia, kersat toimittavat koulutöitään. Kaikki koettavat pitää yllä jonkinlaista yleishyödyllistä arkirytmiä.
Mutta mikä parasta tässä muuten epätoivotussa tilanteessa: aikaa työmatkoihin, lasten koulumatkoihin, lasten harrastuksiin, omiin harrastuksiin ei mene nimeksikään, jos on kotiin karanteenattu. Tämä vapauttaa siis aikaa kaikenlaiseen muuhun tekemiseen.

Ihan paras tapa välttää päivisin mökkihöperöitymistä on vaikka pakata reppu ja lähteä sillä omalla, alle 10 hengen porukalla lähimaastoon esimerkiksi lounaalle. On muuten sen jälkeen ihan eri meininki jatkaa etäjuttuja kuka minkäkin asian parissa. Ihan tunnin-kahden juttu keskellä päivää ihan siihen omaan takametsään/ -pihalle on enemmän kuin riittävästi.

Kotona voi touhuta eväät tai pakata mieleiset ainekset mukaan ja eräkokkailla uusia juttuja kokeillen. Jos eväsretki ei nappaa, niin tuo arjen keskelle lisää luksusta valmistamalla vaikka kunnon herkkukahvit ulkoiluhetken päätteeksi ulkona. Jos sekään ei huvita, niin keittele himassa termariin valmiiksi. Kaikki käy.

Alla kivoja virikkeitä yllämainittuun hauskuuteen:

Risukeittimissä on huomioitava, että niiden käyttö maastossa metsäpalovaroituksen aikana on kiellettyä, ja muutenkin niihin on suhtauduttava kuten avotulen tekoon. Huolellisesti käytettynä nämä ovat aivan fantastisia vehkeitä, joita jokaisen tulisi testata. Huippusiistiä.

Savotta Happy Stove -risukeitin
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Savotta Happy Stove -risukeitin
34,90 €
Heti saatavilla
(102)
Toaks Titanium Backpacking Wood Burning Stove
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Toaks Titanium Backpacking Wood Burning Stove
64,90 €
Heti saatavilla
(18)
Kelly Kettle Ultimate "Base Camp" Kit (Stainless Steel)
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Kelly Kettle Ultimate "Base Camp" Kit (Stainless Steel)
133,90 €
(17)
-15%
Bushcraft Essentials Bushbox XL Titanium
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Bushcraft Essentials Bushbox XL Titanium
Kampanjahinta 158,05 €
Heti saatavilla
(34)
Savotta Big Bad Stove -risukeitin
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Savotta Big Bad Stove -risukeitin
43,90 €
Heti saatavilla
(85)
-7%
Bushcraft Essentials Bushbox XL Combination Kit
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Bushcraft Essentials Bushbox XL Combination Kit
Kampanjahinta 101,19 €
Heti saatavilla
(25)
Kelly Kettle Ultimate "Scout" Kit (Stainless Steel)
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Kelly Kettle Ultimate "Scout" Kit (Stainless Steel)
129,00 €
(15)
-20%
Kelly Kettle "Trekker" Kit (Stainless steel)
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Risukeittimet‪»
Kelly Kettle "Trekker" Kit (Stainless steel)
Kampanjahinta 77,60 €
(6)
Tulentekovälineet
Lajit‪»Vaellus‪»
Tulentekovälineet (tulukset, tulitikut, sytykkeet...)
Savotta
Savotta
103 tuotetta
Bushcraft Essentials
Bushcraft Essentials
10 tuotetta
Kelly Kettle
Kelly Kettle
9 tuotetta



Eväät nautitaan tietty omista henkilökohtaisista kipoista ja kupeista. Kas tässä muutama suosikki:

-17%
Kupilka Premium
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Ruokailuvälinesetit‪»
Kupilka Premium
Kampanjahinta 69,13 €
Heti saatavilla
(34)
-17%
Kupilka 55 + 21 setti lahjapakkauksessa
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Ruokailuvälinesetit‪»
Kupilka 55 + 21 setti lahjapakkauksessa
Kampanjahinta 29,10 €
Heti saatavilla
(89)
-20%
Kupilka Masu täyteen - teemapakkaus
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Ruokailuvälinesetit‪»
Kupilka Masu täyteen - teemapakkaus
Kampanjahinta 35,92 €
Heti saatavilla
(31)
-22%
Kupilka Aamu käyntiin - teemapakkaus
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Ruokailuvälinesetit‪»
Kupilka Aamu käyntiin - teemapakkaus
Kampanjahinta alkaen 43,64 €
Heti saatavilla
(16)
-22%
Kupilka Lepohetki - teemapakkaus
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Ruokailuvälinesetit‪»
Kupilka Lepohetki - teemapakkaus
Kampanjahinta alkaen 41,84 €
Heti saatavilla
(14)
-20%
Light My Fire LunchKit BIO
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Ruokailuvälinesetit‪»
Light My Fire LunchKit BIO
Kampanjahinta 23,92 €
Heti saatavilla
(30)
-20%
Light My Fire Outdoor Mealkit 2.0
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Ruokailuvälinesetit‪»
Light My Fire Outdoor Mealkit 2.0
Kampanjahinta 31,92 €
Heti saatavilla
(7)
Astiat
Lajit‪»Vaellus‪»
Astiat (juomapullot, nestesäiliöt, termokset, kattilat, haarukat, veitset ja lusikat, lastat, pihdit ja kauhat, makkaratikut ja vartaat...)


No sitten ne tärkeät päiväkahvit.
Kaikkea löytyy niin retkikeittimen päälle kuin notskin päälle asetettavaksikin:

-20%
Trangia Kahvipannu matala 0.9 litraa (keittimeen 25)
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Kahvipannut yms.‪»Pannut‪»
Trangia Kahvipannu matala 0.9 litraa (keittimeen 25)
Kampanjahinta 15,92 €
Heti saatavilla
(76)
-20%
Trangia Kahvipannu matala 0.6 litraa (keittimeen 27)
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Kahvipannut yms.‪»Pannut‪»
Trangia Kahvipannu matala 0.6 litraa (keittimeen 27)
Kampanjahinta 15,92 €
Heti saatavilla
(66)
-20%
Jetboil Silicone Coffee Press
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Kahvipannut yms.‪»Suodattimet‪»
Jetboil Silicone Coffee Press
Kampanjahinta 19,92 €
Heti saatavilla
(65)
-20%
Sea to Summit Frontier UL Collapsible Pour Over
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Kahvipannut yms.‪»Suodattimet‪»
Sea to Summit Frontier UL Collapsible Pour Over
Kampanjahinta 31,92 €
Heti saatavilla
(5)
-25%
Thermos Midnight Blue 1,0 l
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Termokset‪»Termospullot‪»
Thermos Midnight Blue 1,0 l
Kampanjahinta alkaen 33,68 €
Heti saatavilla
(77)
-25%
Thermos Mountain Beverage Bottle 0,75L
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Termokset‪»Termospullot‪»
Thermos Mountain Beverage Bottle 0,75L
Kampanjahinta alkaen 44,93 €
Heti saatavilla
(3)
-20%
Thermos 0,75L
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Termokset‪»Termospullot‪»
Thermos 0,75L
Kampanjahinta 31,92 €
Heti saatavilla
(89)
-25%
Thermos Stainless King 2,0L Matte Black
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Termokset‪»Termospullot‪»
Thermos Stainless King 2,0L Matte Black
Kampanjahinta alkaen 59,93 €
Heti saatavilla
(13)



Ainoa oikea, suosituin lusikka-haarukka-veitsi nyt Varusteen logolla varustettuna. Tunnusta väriä, osta Varuste.net Spork.

-20%
Light My Fire Spork Titanium
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Haarukat, veitset ja lusikat‪»
Light My Fire Spork Titanium
Kampanjahinta 21,52 €
Heti saatavilla
(144)
Toaks Titanium Long Handle Spoon with Polished Bowl
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Haarukat, veitset ja lusikat‪»
Toaks Titanium Long Handle Spoon with Polished Bowl
14,90 €
Heti saatavilla
(86)
-20%
Kupilka Spork 225
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Haarukat, veitset ja lusikat‪»
Kupilka Spork 225
Kampanjahinta 5,52 €
Heti saatavilla
(121)
-20%
Light My Fire Spork Original Bio
»
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Haarukat, veitset ja lusikat‪»
Light My Fire Spork Original Bio
Kampanjahinta 3,60 €
Heti saatavilla
(92)



Niille, joita ei risukeittimillä kikkailu kiinnostele.
Retkikeittimiä on jos jonninlaisia. Pieniä, suoraan kaasupullon päälle asetettavia polttimia, all-in-one -ratkaisuja kuten tuo Jetboil, sekä keitinsarjoja.

-20%
Jetboil Flash 1.0L Fast Boil System
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Kaasukeittimet‪»Kaasupullon päälle asennettavat‪»
Jetboil Flash 1.0L Fast Boil System
Kampanjahinta 119,81 €
Heti saatavilla
(269)
-18%
Primus Tupike Campfire tuplakeitin
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Kaasukeittimet‪»Leirikeittimet‪»
Primus Tupike Campfire tuplakeitin
Kampanjahinta 196,06 €
Heti saatavilla
(33)
-12%
Jetboil MiniMo 1,0L keitin
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Kaasukeittimet‪»Kaasupullon päälle asennettavat‪»
Jetboil MiniMo 1,0L keitin
Kampanjahinta 154,70 €
Heti saatavilla
(151)
MSR PocketRocket Deluxe
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Kaasukeittimet‪»Kaasupullon päälle asennettavat‪»
MSR PocketRocket Deluxe
89,90 €
Heti saatavilla
(159)
Trangia Retkikeitin 25-6 UL, 2 kattilaa ja paistinpannu non-stick-pinnoitteella, alumiinen kahvipannu 0.9L
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Nestepolttoainekeittimet‪»
Trangia Retkikeitin 25-6 UL, 2 kattilaa ja paistinpannu non-stick-pinnoitteella, alumiinen kahvipannu 0.9L
80,90 €
Heti saatavilla
(33)
Trangia Retkikeitin 25-1 UL, 2 kattilaa ja paistinpannu (Ultra Light alumiini) -retkikeitin
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Nestepolttoainekeittimet‪»
Trangia Retkikeitin 25-1 UL, 2 kattilaa ja paistinpannu (Ultra Light alumiini) -retkikeitin
52,90 €
Heti saatavilla
(40)
-15%
Trangia Pieni Retkikeitin 27-21 UL/D, 2 kattilaa ja paistinpannu, duossal
Buy It For Life™
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Nestepolttoainekeittimet‪»
Trangia Pieni Retkikeitin 27-21 UL/D, 2 kattilaa ja paistinpannu, duossal
Kampanjahinta 84,88 €
(15)
-23%
Trangia Retkikeitin 25-1 UL 100-vuotis Juhlamalli
Lajit‪»Vaellus‪»Retkikeittimet‪»Nestepolttoainekeittimet‪»
Trangia Retkikeitin 25-1 UL 100-vuotis Juhlamalli
Kampanjahinta 65,89 €
Heti saatavilla
(7)



Millähän sitä kiikuttaisi eväät ja muut välttämättömyydet lähimaastoon? No vaikka repulla.
Hyvä päiväreppu taittuu monipuolisesti kaikenlaiseen vapaa-ajan tekemiseen. Meillä on valikoimassamme melkeinpä kaikkiin tarpeisiin minkä tahansa kokoisia kantolaitteita, joista nämä nyt olisi niitä täsmäkamoja tässä viestissä esitettyihin aktiviteetteihin:

-20%
Db Hugger Backpack 30L
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»Reput‪»Yleisreput‪»
Db Hugger Backpack 30L
Kampanjahinta 167,12 €
Heti saatavilla
(43)
-20%
Fjällräven Räven 28
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»Reput‪»Yleisreput‪»
Fjällräven Räven 28
Kampanjahinta 95,20 €
Heti saatavilla
(84)
-20%
Fjällräven Kånken Weekender
»
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»Reput‪»Yleisreput‪»
Fjällräven Kånken Weekender
Kampanjahinta 151,92 €
Heti saatavilla
(28)
-20%
Patagonia Black Hole Pack 32L
»
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»Reput‪»Yleisreput‪»
Patagonia Black Hole Pack 32L
Kampanjahinta 129,60 €
Heti saatavilla
(23)
-20%
Osprey Nebula
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»Reput‪»Yleisreput‪»
Osprey Nebula
Kampanjahinta 101,52 €
32 L
Heti saatavilla
(46)
-17%
Fjällräven Kånken Mini
Buy It For Life™
»
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»Reput‪»Yleisreput‪»
Fjällräven Kånken Mini
Kampanjahinta 66,21 €
Heti saatavilla
(227)
-20%
Db Hugger Backpack 25L
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»Reput‪»Yleisreput‪»
Db Hugger Backpack 25L
Kampanjahinta 159,12 €
Heti saatavilla
(14)
Reput
Lajit‪»Vaellus‪»Rinkat, reput ja kassit‪»
Reput



Piristystä päivään
Hydro Flask on itsessään ihan käsittämätön innovaatio: pitää kylmän kylmänä ja lämpimän lämpimänä. Jos olisi pakkasta, niin neste ei myöskään ole ihan heti kilahtamassa jäähän tämän vermeen kanssa, eli sikäli ympäri vuoden monikäyttöinen värkki.

Syy, miksi tämä kyseinen pullo on tähän nostettu on se, että tämä riehakkaan värinen yksilö on maailmanlaajuinen harvinaisuus jota on valmistettu erittäin rajallinen erä. Meilläkin näitä on vain nämä mitä meillä nyt on, ja meillä on ilo levittää näitä kaikille Hydro Flask -fiilistelijöille elämää piristämään.

-20%
Nalgene Wide Mouth Sustain 1,0L
»
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Juomapullot‪»Kovat pullot‪»
Nalgene Wide Mouth Sustain 1,0L
Kampanjahinta 15,92 €
Heti saatavilla
(173)
-20%
Nalgene Wide Mouth Sustain 0.5L
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Juomapullot‪»Kovat pullot‪»
Nalgene Wide Mouth Sustain 0.5L
Kampanjahinta 13,52 €
Heti saatavilla
(76)
-20%
Hydro Flask Standard Mouth Flex Cap 621 ml (21oz)
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Juomapullot‪»Kovat pullot‪»
Hydro Flask Standard Mouth Flex Cap 621 ml (21oz)
Kampanjahinta 30,32 €
Heti saatavilla
(27)
-24%
Hydro Flask Wide Mouth Flex Cap 2.0 946 ml (32oz)
»
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Juomapullot‪»Kovat pullot‪»
Hydro Flask Wide Mouth Flex Cap 2.0 946 ml (32oz)
Kampanjahinta 34,20 €
Heti saatavilla
(38)
-20%
Salomon Soft Flask 500ml STD 42
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Juomapullot‪»Pehmeät pullot‪»
Salomon Soft Flask 500ml STD 42
Kampanjahinta 19,12 €
Heti saatavilla
(51)
-20%
Nalgene Narrow Mouth Sustain 1,0L
»
Lajit‪»Vaellus‪»Astiat‪»Juomapullot‪»Kovat pullot‪»
Nalgene Narrow Mouth Sustain 1,0L
Kampanjahinta 15,92 €
Heti saatavilla
(49)
Hydro Flask
Hydro Flask
31 tuotetta



Kaverille kanssa
Tuossa alkuspiikissä oli puhetta, että koska reissaamiseen ja harrastusten ympärillä sukkuloimiseen menee näinä erikoisina aikoina huomattavasti vähemmän tunteja, on koirallisilla tyypeillä huomattavasti enemmän vapaata aikaa lenkkeillä parhaiden karvakamujensa kanssa. Ruffwearilla on aivan mahtavan ergonomisia valjaita koirarakavereille, ja parasta näissä on se, että jos ottaa Rekun mukaan metsäretkelle, on helppo laittaa valjas päälle ja kiinnittää hihna siihen kiinni: tällöin remmi ei niin helposti ole sotkeutuneena jalkojen väliin koiran nuuskiessa ja kikkaillessa puiden ja risukoiden ympärillä.

-20%
Fido Pro Airlift Dog Emergency Rescue Sling
Lajit‪»Koiravarusteet‪»Valjaat‪»
Fido Pro Airlift Dog Emergency Rescue Sling
Kampanjahinta 79,92 - 119,92 €
Heti saatavilla
(69)
-20%
Non-stop Dogwear Line Harness 5.0 Rachel Pohl
Lajit‪»Koiravarusteet‪»Valjaat‪»
Non-stop Dogwear Line Harness 5.0 Rachel Pohl
Kampanjahinta 47,92 €
Heti saatavilla
(8)
-20%
Non-stop Dogwear Line Harness 5.0
Lajit‪»Koiravarusteet‪»Valjaat‪»
Non-stop Dogwear Line Harness 5.0
Kampanjahinta 46,32 €
Heti saatavilla
(36)
-20%
Non-stop Dogwear Rush Harness
Lajit‪»Koiravarusteet‪»Valjaat‪»
Non-stop Dogwear Rush Harness
Kampanjahinta 50,32 €
Heti saatavilla
(15)


Tuo Roamer Leash taas on huippuvehje siinä, että se on ikäänkuin "hands free", eli sen saa klipsattua vyötärön ympärille ja hihnassa on joustoa, jolloin vapaampi häröily kuitenkin kontrollinomaisesti kytkettynä on mielekästä ja ylipäätään mahdollista. Samalla omat kädet jää vapaaksi touhuiluun. Hihnan toisessa päässä on joustamaton lenkki, joten koiran saa helposti pidettyä lähellä mikäli jotain erikoista tapahtuu reissun aikana.

-20%
Non-stop Dogwear Touring Bungee Adjustable
Lajit‪»Koiravarusteet‪»Koiran talutushihnat‪»Talutushihnat‪»
Non-stop Dogwear Touring Bungee Adjustable
Kampanjahinta 47,92 €
Heti saatavilla
(67)
-20%
Non-stop Dogwear Friction Long Line
Lajit‪»Koiravarusteet‪»Koiran talutushihnat‪»Jälkiliinat‪»
Non-stop Dogwear Friction Long Line
Kampanjahinta 39,92 - 46,32 €
Heti saatavilla
(25)
-20%
Non-stop Dogwear Move Leash
Lajit‪»Koiravarusteet‪»Koiran talutushihnat‪»Talutushihnat‪»
Non-stop Dogwear Move Leash
Kampanjahinta 23,12 - 27,12 €
Heti saatavilla
(19)
Ruffwear
Ruffwear
38 tuotetta



Koti- tai pihatreenienkin seurantaan ja analysointiin sopii tietenkin markkinoiden parhaat rannetietokoneet

Coros Apex 2 Pro
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Coros‪»
Coros Apex 2 Pro
499,00 €
Heti saatavilla
(54)
Coros Pace 3
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Coros‪»
Coros Pace 3
249,00 €
Heti saatavilla
(56)
Garmin Fenix 8 Sapphire Amoled 51mm
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Garmin‪»Fenix 8‪»
Garmin Fenix 8 Sapphire Amoled 51mm
989,90 €
Heti saatavilla
(13)
Garmin Enduro 3
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Garmin‪»Enduro‪»
Garmin Enduro 3
788,90 €
Heti saatavilla
(12)
Garmin Forerunner 965
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Garmin‪»Forerunner‪»
Garmin Forerunner 965
548,90 €
Heti saatavilla
(98)
Garmin Fenix 8 Sapphire Amoled 47mm
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Garmin‪»Fenix 8‪»
Garmin Fenix 8 Sapphire Amoled 47mm
889,90 €
Heti saatavilla
(15)
Garmin Fenix 8 Sapphire Amoled 43mm
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Garmin‪»Fenix 8‪»
Garmin Fenix 8 Sapphire Amoled 43mm
909,90 €
Heti saatavilla
(10)
Garmin Forerunner 970
Lajit‪»Ulkoilu‪»Elektroniikka‪»Urheilukellot‪»Garmin‪»Forerunner‪»
Garmin Forerunner 970
689,90 €
Heti saatavilla
(16)


Treenaamisesta puheen ollen:
Vaihteleviin keleihin hyvät treenikamat. Eihän näillä voi muuta kuin onnistua. Tyylikkäitäkin ovat.

-20%
Salomon Bonatti WP Pant Unisex
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Juoksuhousut‪»Miesten‪»
Salomon Bonatti WP Pant Unisex
Kampanjahinta 91,92 €
Heti saatavilla
(39)
-20%
Patagonia Terrebonne Joggers Mens
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Juoksuhousut‪»Miesten‪»
Patagonia Terrebonne Joggers Mens
Kampanjahinta 71,92 €
Heti saatavilla
(9)
-20%
Patagonia Terrebonne Joggers Womens
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Juoksuhousut‪»Naisten‪»
Patagonia Terrebonne Joggers Womens
Kampanjahinta 71,92 €
Heti saatavilla
(12)
-20%
Patagonia Endless Run Tights Mens
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Housut‪»Juoksuhousut‪»Miesten‪»
Patagonia Endless Run Tights Mens
Kampanjahinta 79,92 €
Heti saatavilla
(7)
-20%
Carinthia MIG 4.0 Jacket
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Takit‪»Military-takit‪»Military-toppatakit‪»
Carinthia MIG 4.0 Jacket
Kampanjahinta 359,92 €
Heti saatavilla
(165)
-8%
Salomon Quest 4D GTX Forces 2 EN
Lajit‪»Ulkoilu‪»Kengät‪»Taktiset jalkineet‪»Puolikorkeat‪»
Salomon Quest 4D GTX Forces 2 EN
Kampanjahinta 212,55 €
Heti saatavilla
(371)
-35%
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Womens
Lajit‪»Ulkoilu‪»Vaatteet‪»Takit‪»Topatut takit‪»Untuvatakit‪»Naisten‪»
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Womens
389,00 - 599,90 €
Heti saatavilla
(57)
-13%
Meindl Dovre Extreme MFS GTX Wide
Lajit‪»Ulkoilu‪»Kengät‪»Metsästyskengät‪»
Meindl Dovre Extreme MFS GTX Wide
Kampanjahinta 335,71 - 351,71 €
Heti saatavilla
(489)
-16%
Hoka Speedgoat 5 GTX Spike Womens
Lajit‪»Ulkoilu‪»Kengät‪»Juoksukengät‪»Nastalliset juoksukengät‪»
Hoka Speedgoat 5 GTX Spike Womens
Kampanjahinta 150,60 €
Heti saatavilla
(29)
-16%
Hoka Speedgoat 5 GTX Spike Mens
Lajit‪»Ulkoilu‪»Kengät‪»Juoksukengät‪»Nastalliset juoksukengät‪»
Hoka Speedgoat 5 GTX Spike Mens
Kampanjahinta 150,60 €
Heti saatavilla
(34)
-9%
Salomon Speedcross 6 GTX Mens
Lajit‪»Ulkoilu‪»Kengät‪»Juoksukengät‪»Polkujuoksukengät‪»Miesten‪»
Salomon Speedcross 6 GTX Mens
Kampanjahinta 118,06 €
Heti saatavilla
(119)
-1%
Salomon Spikecross 6 GTX
Lajit‪»Ulkoilu‪»Kengät‪»Juoksukengät‪»Nastalliset juoksukengät‪»
Salomon Spikecross 6 GTX
Kampanjahinta 148,16 €
Heti saatavilla
(43)


Koti- ja ulkoilmajumppailuun
Netti pursuaa mitä parhaimpia treenivinkkejä ja monien kuntopolkujen varressa on nykyään jumppapaikkoja, joista saa buustattua erittäin asiallisen jumppasalin vaikka pelkästään lisäämällä asian yhteyteen vastuskuminauhan. Vatsuskumeilla saa aikaan kotosalla myös erittäin tehokkaan lihaskuntotreenin. Tarkista myös valikoimamme muut kuntoiluvermeet. Löytyy meinaan kaikkea kahvakuulista kiipeilyotteisiin, että välineiden puuttuminen on huono tekosyy jättää liikunta, vaikka suosikkiliikkapaikkasi olisikin toistaiseksi tilanteen vuoksi suljettuna.
YY Vertical Elastic Bands
Lajit‪»Kuntoilu‪»Vastuskumit‪»
YY Vertical Elastic Bands
9,90 - 29,90 €
Heti saatavilla
(18)
YY Vertical Warm Up Band
Lajit‪»Kuntoilu‪»Vastuskumit‪»
YY Vertical Warm Up Band
10,90 - 14,90 €
Heti saatavilla



Slacklinet!
Ideaalinen esim. voimistelu- ja tasapainoharjoitteluun.

Slacklining on hauska tasapainoilu- ja temppuiluharrastus, joka kehittää motoriikkaa ja tasapainoa. Se muistuttaa nuorallakävelyä, mutta nauha on huomattavasti leveämpi ja se joustaa, eli se on tavallaan erittäin kapea trampoliini. Nauha voidaan kiinnittää esim. kahden puun väliin. Useimpien myymiemme settien mukana tulee puusuojukset, joita tulee ehdottomasti käyttää. Jos hommaat vain pelkän liinan, niin katso myös, että sinulta löytyy kunnon puunsuojat.

Slacklining on hauskan harrastuksen lisäksi myös kilpalaji jossa lajin gurut tekevät uskomattomia temppuja.
Gibbon®-Slacklines on maailman johtava slackline-tuotteiden valmistaja.




Ihan parasta hommaa sisätiloihin:
Paranna kuntoasi vaikka mobiilipelejä pelaamalla.

Plankpad on interaktiivinen kuntovalmentaja, joka saa sinut huippukuntoon helpommin. Laadukas harjoituslaite yhdistää erittäin tehokkaan lankutusharjoituksen vuorovaikutteisiin peleihin ja kuntosovellukseen.

Monipuolinen, helppokäyttöinen ja hauska, sopii kaiken ikäisille ja kuntoisille. Tuolla sovelluksessa on vaikka mitä pelejä - ei melkein huomaa treenaavansa, ennen kuin hikipisarat tippuvat lankulle, ja seuraavana päivän tuntee kyllä nahoissaan, että reenattu on.


Strong Core, 6-Pack Abs, No Back Pain while Playing a Game



Pitäkää hei nyt itsestänne huolta ja pyrkikää pysymään terveenä. Jos jotain nuhahommia nyt on tai tulisi, niin paljon lepoa vaan ja pikaista parantumista. Pidetään kaikki toisistamme huolta, muistetaan pitää yhteyttä kavereihin ja perheeseen (turvallisesti vaikka videoyhteydellä) ja harrastetaan oman pienen porukan kesken virkistävää ulkoilua ja muuta sisäjumppaa.

Varuste.netiä koskevat ajankohtaiset poikkeustila-asiat koronavirusepidemian aikana on tosiaan päivitetään tänne meidän koronasivuille, eli sieltä saa ajankohtaisimman tiedon aukioloajoista sun muista järjestelyistä. Toistaiseksi kuitenkin toimimme aivan normaalisti tehostetuin hygieniatoimenpitein, hajuraoilla ja jos mahdollista, niin vältetään käteismaksuja myymälässä: kortit ja muut mobiilimaksamiset ovat tähän hetkeen ehkä hygieenisempiä vaihtoehtoja.

Tsemppiä ja hyvää vointia kaikille