Kesä ja kärpäset

Tämä alkanut kesäisyys on mitä parhainta: luonto on totisesti herännyt eloon kaikin puolin. Nyt on viime aikoina ollut puhetta niin mediassa kuin kylillä ja toreillakin hyttysten määrästä, että ovat kyllä näköjään alkaneet kuoriutua munistaan ja tulleet keskuuteemme kekkeröimään. Hyvä hyttysille. Huono homma niille, jotka eivät niin arvosta näitä inhoja inisijöitä.

Kesäviikonlopun kunniaksi ollaan virkattu oheisenlaista kampanjaa, jossa pääaiheena pyörii hyttyset (liipataan aiheissa myös Suomen virallisesti pahinta otusta, eli punkkia), aurinkorasva ja nestetasapaino (juomapullot).
Kaikki edellämainitut ovat mm. viikonloppua ajatellen hyvinkin ajankohtaisia. 

Parasta tässä on, että ollaan saatu aika moneen ko. tuoteryhmiin kuuluviin roippeisiin -15% alennusta. Osassa alennusta on enemmän, osassa vähemmän, ja joissain ei ollenkaan. Se on pelin henki. Hinnat näkyvät tuotteissa, ja tuote maksaa saman verran verkkokaupassa ja myymälässä. Se lienee ihan reilu diili.

Tervetuloa meidän kauppaan Helsingin Konalaan.
Olemme avoinna arkisin 9-20, lauantaisin 10-18 ja sunnuntaisin 11-18.

Verkkokaupassa voi shoppailla ja smurffailla vaikka koko ajan ja vuorokauden ympäri - asiakaspalvelun henkilökunta vastaa puhelimeen jokainen arkipäivä klo 10-18 lisäkysymyksiin.

Sitten asiaan.
Tämä on aika mielenkiintoinen uutuus, joka saattaa lisätä osittain mielenrauhaa rannikolla heilumiseen/ ruovikossa käkkimiseen sinänsä. Tällä loistavalla kertakäyttöisellä punkkitestillä pystyt toteamaan Borrelia-bakteerin suoraan punkista. Testin tekeminen on helppo ja siihen menee vain 10 minuuttia.

Patentoitu Punkkitesti tunnistaa Borrelia-bakteereille tunnusomaisia pintaproteiineja, jotka näkyvät kuivattujen vasta- ja väriaineiden avulla testikasetissa, ja näin osoittavat Borrelia-bakteerin läsnäolon.

Testi tunnistaa punkissa olevan Borrelia-bakteerin 96 %:n varmuudella. Näin ei tarvitse välttämättä jännittää, että osuiko arpaepäonni kohdalle, vaan nähdä tulokset suoriltaan ja toimia tarvittaessa sen mukaisesti.

PI & HA Punkkitesti

Punkit, ne ihanat verenimijät. Tällä loistavalla kertakäyttöisellä punkkitestillä pystyt toteamaan Borrelia-bakteerin suoraan punk...
Kampanjahinta 10.12 €

-15%

Punkkeihin ja punkinpoistoon liittyvät tuotteemme


iiiiiiiiii-iiiii-iiiiiiii-iiiiiiiii
Alkaa olemaan jo tuttu ääni tuo. Tämä ThermaCELL on on oikein oiva kapistus, jolla häädät hytyt ympäriltä erittäin tehokkaasti. Laite itsessään on sellaisen ison kaukosäätimen kokoinen ja tulee valmiiksi käyttöönottoa varten verusteltuna sisältäen siis yhden kaasusäiliön (butaani), joka kestää n. 12h käyttöä, sekä lisäksi 3 karkoiteainetyynyä. Kukin karkoiteainetyyny kestänee n. 4h. Tyynyjä ja butaanisäiliöitä saa ostettua tietenkin myös erikseen täyttöpakkauksina, joita saa eri kokoisina.

Ensiarvoisen hyvä metsään, terassille illanistujaisiin, veneelle yms. Huomaa, että tätä ei saa käyttää missään suljetuissa tiloissa sisällä, teltassa eikä veneen hytissä. Vaikka ulkona ollaan, niin taatusti kyllä toimii.

ThermaCELL Hyttyskarkoitin

Hajuton suoja hyttysiä vastaan ulkokäyttöön. Vihdoinkin Suomen markkinoille on tullut ratkaisu, joka karkottaa hyttyset todella t...
Kampanjahinta 22.01 €

-15%
ThermaCELL Täyttöpakkaus R-1

Pakkaus sisältää: Tarvikkeet noin 12 tunnin käyttöä varten (kaasusäiliön ja kolme karkotetyynyä).Jos karkoittimen käytössä on vi...
Kampanjahinta 8.41 €

-15%
Hyttysten karkoituslaitteet

Tarvikkeet hyttysten häätämiseen

Kaikki hyttyskarkoitteet (laitteet, aineet yms ansat) 



Mosquito Magnet
Legendaarinen hyttyshätistin, joka itseasiaassa ennemminkin on houkutin, joka imuroi pahaa aavistamattomat verenimijät pois pärisemästä.

Meillä on tarjota nyt kolmea eri mallia:

• Independance: toimii kokonaan ilman verkkovirtaa, käynnistyksen virtalähteenä käyttää 4kpl C -paristoja.
• Pioneer: tarvitsee verkkovirtaa
• Executive: älykkäin näistä komesta vaihtoehdosta. Käynnistys akulla.

Hintaan sisältyy tuo varsinainen härveli, mutta tuon nestekaasupullon saa itse hommata vaikka huoltsikalta. 

Ylläpito
Vaihda nestekaasupullo (11 kg) ja Octenol-kapseli 21 päivän välein. Tyhjennä verkko, kun se on puoliksi täynnä.
Puhdista laite puhdistuspatruunalla 21 päivän välein.

Tarvitset seuraavanlaisia tuotteita kaasupullon lisäksi:  
• vaihtoverkko
• puhdistuspatruunat
• Octenol

Mosquito Magnet Independence

Vallankumouksellinen torjuntamenetelmä, jonka avulla hyttyset, mäkäräiset ja muut pistävät tai purevat hyönteiset voidaan torjua j...
Kampanjahinta 809.10 €

-10%
Mosquito Magnet Pioneer

Pioneer-malli soveltuu parhaiten jatkuvaan hyttysten torjuntaan suurillekin pihoille, joissa hyttysten määrä on keskisuuri.Ominai...
Kampanjahinta 494.10 €

-10%
Mosquito Magnet Executive

Executive sopii isoille alueille, joissa hyttysongelma on suuri. Laitteen kova verkko on suunniteltu siten, että se takaa parhaan ...
Tarjoushinta 999.00 €

-21%
Mosquito Magnet Puhdistuspatruuna, 3 kpl

Pakkaus sisältää kolme puhdistuspatruunaa. Suositellaan käytettäväksi jokaisen nestekaasupullon vaihdon yhteydessä sekä syksyllä e...
Kampanjahinta 17.06 €

-10%
Mosquito Magnet R-Octenol tehosteaine hyttysansoihin, 3 kpl pakkaus

Uutuus! Uusi kehittyneempi tehosteaine houkuttelee hyttysiä ansalle hiilidioksidin kanssa. Se on syytä vaihtaa noin 31 päivän väle...
Kampanjahinta 35.91 €

-10%
Mosquito Magnet Vaihtoverkko Independence ja Liberty Plus -malliin

Korkealaatuiset verkot on suunniteltu erityisesti kutakin laitetta varten. Varmista, että tilaat oikeita verkkoja laitettasi varte...
Kampanjahinta 23.40 €

-10%

Kaikki Mosquito Magnet tuotteet ja -tarvikkeet


Vesi vanhin voitehista
Kyllä se näin on, että kroppa toimii kun se on kunnolla nesteytetty. Hyvä juomapullo on ehkäpä yksi tärkeimmistä päivittäistavaroista, ja onneksi niitä löytyy valikoimastamme useita erilaisia, jotta kaikki saa suunnilleen omaan makumieltymykseen ja eettiseen periaatteeseen sopivan putelin. Näin helteellä ja etenkin helteellä urheillessa on syytä ottaa tosissaan tuo vedenjuonti, ettei tule paha olo.

Camelbak Chute 0,75L

Poistuva tuote. Korvaava malli on Camelbak Chute Mag 0.75LChute-juomapullo on tarkoitettu olosuhteisiin, joissa suukappale täytyy ...
Kampanjahinta 15.21 €

-15%
Camelbak eddy Glass 0,70L

Upea juomapullo, joka on valmistettu lyijyttömästä lasista, joka on luonnostaan BPA-vapaata. Tipaton CamelBak® New Bite Valve suuk...
Kampanjahinta 25.41 €

-15%

Juomapullot, tarvikkeet sun muut juomiseen liittyvät


Nopeeseen menoon
Juomareppu on niille, jotka eivät halua tai voi kantaa kädessä juomapulloa urheilusuorituksen aikana. Riippuen repun koosta sinne mahtuu myös enempi tai vähempi lenkin aikana tarvittavia nesessäärejä.

Camelbak Octane Dart 0,5 + 1,5L
1-2 tunnin suorituksiin suunniteltu aerodynaaminen ultrakevyt juomareppu juoksuun ja pyöräilyyn. Reppu on muotoiltu sopimaan kaiki...
Kampanjahinta 67.92 €

-15%
Camelbak Octane LR+2L

Erityisesti juoksuun suunniteltu ultrakevyt multisport-juomareppu 2+ tunnin suorituksiin. Oikea valinta pidemmälle lenkille, kun m...
Kampanjahinta 97.67 €

-15%

Kaikki juomareput


Paistaa se aurinko risukasaankin.

Sama aurinko paistaa niin Las Palmasin hiekkarannoilla, kuin täällä pohjolassakin. Ei pidä väheksyä ulkona liikkuessa aurinkosuojan merkitystä, vaikkei mukamas rivieeralla ollakaan. Jos nyt kuitenkin pääsee maltillisesti pikkasen kärähtämään, niin muistaa vaan hoitaa ihon kunnolla ja kosteuttaa sitä - siihen passaa hienosti mm. tuo meijänkin myymä after Sun -voide.

Piz Buin Lipstick SPF 30

Liian usein huulet jäävät suojaamatta auringolta!E-vitamiinipitoinen huulirasva, joka ehkäisee tehokkaasti huulien rohtumista & ha...
Kampanjahinta 4.67 €

-15%
Piz Buin Wet Skin Transparent Spray SPF 30

Kaunis rusketus, joka kestää pitkään. Piz Buinin aurinkosuojasuihke suojaa ihoa auringon haittavaikutuksilta samalla kosteuttaen i...
Kampanjahinta 17.85 €

-15%
Piz Buin After Sun Soothing Lotion 200ml

- Korjaa ja elvyttää auringon rasittamaa ihoa- Vähentää punoitusta, ärsytystä sekä ehkäisee kuivumista- Sisältää Aloe Veraa ja Bis...
Kampanjahinta 12.32 €

-15%

Aurinkovoiteet ym.


Siinähän sitä taas oli. Nautitaan auringosta, vehreästä luonnosta ja parhaimpien tyyppien seurasta. Tai jotkut tykkää ihan omastakin seurasta pelkästään, ja sekin on ihan okei. Suojautukaa auringolta, hyttysiltä ja punkeilta, eipä tässä kai voi muuta neuvoa viikonlopun varalle antaa.