Yleisarvosana | ☆☆☆☆☆ |
Yleisarvosana |
Erittäin kevyt, lujatekoisen oloinen keitin. Hiljaisempi kuin olisi kuvitellut. Tilata vielä vaimennin, niin tuskin on kaasukeitintä kovempi ääni.
Yleisarvosana |
Ok bensakeitin, joka painonsa puolesta on joskus talvella rinkassakin.
Yleisarvosana |
Laadukas ja luotettava keitin. Painonsa myötä menee myös kesävaelluksilla, kun osti tähän lisäksi vaimentimen.
Yleisarvosana |
Kevyt, mutta äänekäs
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Pidän siitä, kuinka tämä liesi palaa. Se saattaa olla puhtain polttava monipolttoaineliesi, jota olen koskaan käyttänyt, ja kevyin.
Kiukaassani on kuitenkin luultavasti valmistusvirhe, jonka vuoksi kara vuotaa kevyesti, jolloin polttoainetta valuu ulos suihkunipasta esitäyttöjen aikana. Muuten tämä takka toimii loistavasti.
Varuste auttoi minua takuun kanssa, mutta varaosien puutteen vuoksi he ovat tehneet täyden hyvityksen. Erittäin yllättävää.
Viallisen kiukaan saaminen oli epäonnista, mutta joka tapauksessa Varusteen jälkihuolto on ollut hienoa.
Olisin antanut tälle tuotteelle 5 tähteä ilman vikaa.
Yleisarvosana |
Poltin oli ostettaessa käyttökelvoton, koska sisälle oli jäänyt tehtaalta jotain roskia. Suutin oli niin kireällä, ettei sitä saanut omalla työkalalulla auki vaan piti kaivaa hylsysarja esiin, jolla sai kääntää ihan tosissaan. Kunnon huollon jälkeen toimiva peli. Mukana tullut tuulisuoja on muuhun kokonaisuuteen nähden lähinnä vitsi. Samoin polttoainepullon "turvakorkki", joka on enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Se kannattaa vaihtaa perinteiseen heti.
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Vaikuttaa hyvältä. Vaikka on kevyempi, on kuitenkin jämäkkä. Monet haukkuvat näitä metelistä, mutta minusta tämä ei ole erityisen paha-ääninen. Bensakeittimeksi ostin ja sillä olen käyttänyt, ääni on tasainen kohina joka ei tunnu varsinaisesti häiritsevältä. Paketissahan on mukana myös kevyet alumiinipeltiset alusta ja tuulisuoja. Vähän harmillisesti sen sijaan vaihtosuuttimien ja työkalujen kuljettamista/säilyttämistä ei ole erityisemmin huomioitu, isoveljessähän suuttimet taitavat säilyä ruuvattuina jalkoihin.
Yleisarvosana |
Hyvä peli toimii kuin ajatus
Yleisarvosana |
Ostin vanhan msr:n muovipumpun hajotessa tämän. Joistain arvosteluista huolimatta pumpun tiiviste toimii hyvin, esilämmitys ilman äänenevaimenninta toimii ohjeen mukaan 10-asteen pakkasessa hyvin, mukana tuleva suojapussi turha, mahtuu litran kattilaan (ilman pulloa siis), haudutusta ei talvipakkasilla tullut kokeilluksi.
Yleisarvosana |
Oiskohan tämä ollut nyt jonku viisi vuotta käytössä. Hyvin toimii kunhan huoltaa aika-ajoin - tärkeää putsata suuttimen reikä ja rasvata pumpun "pussi" noin kerran vuodessa. Poltan Nesteen puhdistettua pienkonebensaa ("Neste Pro 4T pienkonebensiini").
Yleisarvosana |
Käyttäminen vaatii opettelua. Kova Ääninen kuin mikä, mutta hoitaa asiansa ja on varmatoiminen peli.
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Mikäs siinä, toimii erinomaisesti. Paitsi alussa kun meni polttoainetyypit sekaisin. Silloin huollossa auttoi jossain Karhunkierroksen tuvassa mukava saksalainen kaveri, jonka vaimo vannoi kaasukeittimen nimeen ja naureskeli vähän pöydän ääressä askartelevien miesten touhuille. Onhan nää vähän sellaisia harrastettavia, mutta se koskee kaikkia monipolttoainekeittimiä. Häkkyrä on luonnostaan huonosti mahtuvan muotoinen, ja hyvään pussiinsa lisäkilkkeiden kanssa taitteleminen vaatii hieman harrastusta sekin.
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Helppokäyttöinen keitin
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Todella laadukkaasti valmistettu. Siisti käyttää. Kiitos nivellettyn letkuston sen saa tyhjennettyä polttoaineesta jäännöspaineella. Tehonsäätö plussaa, jos tykkää kokata.
Yleisarvosana |
Tehokas keitin. Äänenvaimennin melkein pakollinen hankinta. Suutin katkesi heti, kun avasin sitä, mutta takuuhuolto toimi loistavasti.
Yleisarvosana |
Tehokas ja simppeli bensakeitin. Melko helppo huoltaa, kun suutin tukkii.
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |
Yhden vaellusreissun perusteella toimiva ja erittäin tehokas keitin. On myös kevyt ja menee pieneen tilaan. Pitää todella kovaa ääntä, joten saatavilla oleva hiljennin voisi olla hyvä. Ainoastaan keittimen säätökytkin vaikuttaa heppoiselta, ja on jo vääntynyt kaasun avauksen yhteydessä.
Yleisarvosana |
Hyvä ja kevyt poltin. Itsellä ollut pelkästään talvireissuilla mukana.
Yleisarvosana |
Toimiva vehje.
Yleisarvosana |
Hyvä keitin, kokonsa puolesta turhan iso yhden hengen yön yli retkiin.
Yleisarvosana |
Yleisarvosana |