Yleisarvosana | ☆☆☆☆☆ |
Yleisarvosana |
Tuli hankittua kevyemmäksi kahden hengen viltiksi kahden erillisen makuupussin sijaan, tarkoitus oli myös saada talvipussin rinnalle välikelin kesä/kevät-syys peitettä ja ensimmäistä untuvatäytteistä. Säästää aika paljonkin painossa kahteen pussiin verraten ja lämpöä riittää ainakin suomen kesiin ihan riittämiin. Laatu yllätti positiivisesti, kevyt ja erinomainen käyttömukavuus. Yllättävän hyvin nostetta untuvissa nopeasti heti kompression jälkeenkin esiin otettaessa. Tarkkailin untuvien liikehdintää käytössä valoa vasten omissa onteloissaan ja hyvin ne ainakin tässä yksilössä tuntui pysyvän tasaisesti joka puolella, eikä kylmiä pisteitä päässyt syntymään. Peitteen sisällä oli reilusti untuvaa ja säilytyspussissaan painoltaan oma vaaka näytti kokonaisuudelle hieman enemmäin kuin ilmoitettu 1.37kg. Päädyin tähän tuplamalliin, koska aiemmin kahden hengen telttaan on tullut tuplaleveä alusta ostettua ja ei ole aiempaa kokemusta viltti mallin peitteistä. Kiehtoi myös ajatus, siitä että viltillä voi lisätä helposti myös oman talvimakuupussin pakkas-kestävyyttä kovemmilla pakkasilla. Soveltuu nukkumiseen hyvin yksin tai kaksin, sisällä ja ulkona. Riittävästi leveyttä ja pituutta, ei tarvitse taistella peitteestä. Ei ole ollut kaksin nukuttaessakaan tarvetta vetää naruja makuu-alustan alta, ettei helmat nousisi kääntyillessä. Sen verran on hienosti toimivat vedon estävät kaulukset peitteen reunoilla ja omapussi jaloille. Molemmille nukkujille on myös kätevä vetoketju tasku, vaikka puhelimelle tai otsalampulle. Tarkoitus on käyttää tätä myös yhden hengen Bivy pussin kanssa yöpyessäni "kesä/syys peitteenä" kun kelit viilenee, muttei vielä aivan pakkasille kuitenkaan. Vettä hylkivä kangas ja käsitelty untuva tuntuu hylkivän hyvin kehosta poistuvaa kosteutta ja pysyy ilmavana. Onhan se yhden hengen ratkaisuksi vähän iso kokoinen pakattunakin, mutta menee tuplakoossakin pienempään kokoon kuin aiemmin ainoana pussina ollut takuu varma Carinthia Defence SA M05 synteettinen makuupussi ja on myös puolet kevyempi, vertasi niitä sitten omissa kuljetus säkeissään tai pumppu mallisessa kompressiopussissa ilmat pois puristettuna. Hankintaa edeltävän esiselvittelyn perusteella jäi vakaa uskomus, että tällä viltillä ja kunnon 4.8 R-arvon alustan kanssa pitäisi sinne nollan paikkeille tarjeta aika kivuttomasti. Sen alle aletaankin sitten olemaan Carinthia SA M05:n reviirillä lämpötilojen suhteen. Olen tyytyväinen, että tuli valittua tämä 0c comfort arvolla oleva versio, kevyemmän sijaan. Vaikka painoa tulee muutama sata grammaa lisää, niin suomessa kesäyötkin usein laskee melko alas ja uskon suuremman täytemäärän vähentävän untuvan liikkumista peitteen sisällä sivuttaisuunnassa. Kaikenkaikkiaan voin suositella tätä vilttiä erityisesti kesä/kevät-syys kaudelle, kunhan muistaa panostaa riittävään makuu-alustaan.
Yleisarvosana |
Peitto on todella laadukas. ”Puissi” ominaisuus on kätevä kerros ”pukeutumisessa” käyttäen useampaa makuupussia tai peitettä. Peite on monipuolinen, sillä sen saa pakattua hyvin pieneen tilaan. Peittos käytettäessä suosittelen sen päälle jotain päällystä joka kestää kosteutta, jota telttailessa helposti sisälle kertyy.