Vielä ehtii keväthangille

Ollaan tänä vuonna saatu nauttia aivan upeasta talvesta. Onneksi hienot ja valkoiset ulkoilukelit eivät ole vielä ohi, vaan hyviä kelejä hiihtovaellukseen on kevättalvellakin edessä etenkin pohjoisemmassa Suomessa.

Erityisessä nosteessa meillä on tarjota vaellushommiin ahkioita, osa jopa -30% alennuksella normihinnoistansa. Lisäksi tarjolla on hyvänhintaisia pakettiratkaisuja moneen eri lähtöön ja -lähtijälle.

Ahkiotarjoukset ovat pääsääntöisesti voimassa
koko kevään 2021 (15.5.2021 saakka).

Yleisklausuulina sellainen huomio, että osa näistä talvi- ja hiihtovaellukseen liittyvistä tarjoustuotteista myydään nyt kevättä vasten pois varastoa tukkimasta, joten kun kyseinen tarjoustuote loppuu, niin se on sitten melko varmasti loppu tältä kaudelta ja vasta ensi talveksi tulee taas täydennystä.

Fjellpulkenin ahkiot kuuluvat erityisesti tähän hiihtovallusteemaiseen tarjouksimaraan.
Fjellpulkenin ahkiot ovat varmasti kaikille talvivaelluksista sun muista retkistä haaveileville tuttu tuotemerkki, koska se on kiistatta yksi parhaimmista. A
hkiota voi vetää joko hiihtäjä, koira tai lumikelkka. Jos ahkiota vetää koiravaljakko, tulisi ahkio varustaa lisävarusteena myynnissä olevilla vetoaisoilla sekä jarrulla.

Fjellpulkenilta on vielä ihan erikseen lasten kuljetukseen suunniteltuja ahkiota, joissa muksun on mukava ja vakaa matkustaa katso tuotteiden alta olevista linkeistä lisää tuotteita ja lisävarusteita.

Alla olevasta linkistä selaat ahkiovalikoimaa kätevästi käyttötarkoituksittain.
Tarjoushinnat on mainittu tuotteiden yhteydessä automaattisesti.

Kaikki ahkiot


Hiihtovaelluksille & umpihankiin

Lumisille hiihtovaelluksille löytyy monenlaista suksea perinteisistä Peltosista aina uuden ajan OAC:n trendisuksiin.


Peltonen Metsä Skin (pitokarvapohja)
269.00 €


Peltonen Metsä Step (suomupohja)
229.00 €


OAC XCD GT 137 UC + EA Junior Binding
399.00 €


HUOM: Tässä alla olisi oikein erikoisen hyvä diili. Suosittu Åsnes Breidablikk -suksi ällityttävään hintaan. Tämä erä on siis virallisesti merkattu B-Gradeksi, ja kyseessä on siis suksen printtivärissä oleva virhe. Suksi itsessään on ihan tuttu ja toimiva Breidablikk, ja jos haluaa ajatella, niin värivirhehän on suorastaan keräilyharvinaisuus. Harvalla sellaista on. Mutta väreistä tarkoille hiihtäjille on tottakai myös myynnissä tämän suksen versio, jossa värivirhettä ei löydy.
Åsnes Amundsen Fram BC Waxless
379.00 €
Kaikki erähiihtosukset

Erähiihtositeet

Monot erähiihtoon

Mitkä siteet ja monot pitäisi olla.

Tunturisuksissa käytetään useimmiten normaalia perinteisen sidettä tukevampaa BC-sidettä ja siihen soveltuvaa monoa. Myös kevyttä tellusidettä ja siihen sopivaa kenkää voidaan yhtä hyvin käyttää.

Metsäsuksilla (esim Peltonen Metsä) hiihdettäessä käytetään useimmiten saapasta tai talvikenkää, ja siihen sopivaa eräsidettä. Hyväksi havaittuja siteitä metsäsuksiin ovat mm nuo Finngripit.
Rottefella NNN-BC Manual
65.00 €


Finngrip Easy-retkisidepari 5.0
99.90 €


Eräsuksien ja muiden erähiihtovarusteiden pieni valintaopas

Kaikki erähiihtositeet



Voimaa ja tehoa hiihtoon.
Kovalla hangella sauvan pituus lasketaan kertomalla käyttäjän pituus 0,83-kertoimella. 180 cm käyttäjälle soveltuu näin ollen noin 150 cm pituinen sauva. Hiemankin upottavammassa maastossa hiihdettäessä voi valita hieman pidemmät sauvat.

Hankihiihtoon valitaan usein normisauvasta tuttua sompaa isompi sompa.
Swix Mountain Advanced Composite
Erikoishinta 74.90 €


Hankisauvat erähiihtoon



Riippuen siitä, että millaisen suksen ja sitä kautta millaisen siteen siihen valkkasit, niin siihen päälle pitäisi vielä valita mono. Erähiihtomonot on asiaan sopivat, jämerämmät kuin laduilla nähtävät monot. Erähiihtomono on eräänlainen hiihtoon suunniteltu vaelluskenkä.
Alfa Outback A/P/S 2.0 GTX Mens
Erikoishinta 399.00 €


Alfa Guard Advance GTX Mens
299.00 €

Erähiihtomonot


Reissun kokonaismukavuutta parantaa olennaisesti kunnon säärystimet - ainakin sukat pysyvät todennäköisesti kuivempana, kuin lunta ei liru kengänkauluksesta sisään.
RAB Kangri GTX Gaiter
59.90 €

Kaikki valikoimamme säärystimet


Tässä vielä lopuksi jälkkäriä niille, jotka jaksoivat tänne saakka. Kannattaa aina aika ajoin käydä tarkkailemassa meidän tarjous- ja poistotuotteita. Niitä päivitetään usein, mutta säännöllisesti.

Kaikki tarjoustuotteet
Kaikki poistotuotteet

Kiitokset kaikille mielenkiinnosta ja tervemenoa nauttimaan kevätauringon (toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän) häikäisevistä säikeistä. Viisaasti jäillä ja kypärä päässä vauhtitouhuissa, kyllä te tiedätte. Ollaan taas ensi viikolla kuulemisissa.

Tiedoksenne, että myymälämme palvelee normaalien aukioloaikojemme mukaisesti:
Arkisin klo 10-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-18.

Ystävällisin terveisin,
Varuste.net



[uutiskirje_poistu]