Nastakenkien nastat hinnat
Suomen talvi pistää parastaan lähes koko maassa tällä hetkellä. Vaihtelevat säät ennen tätä talven täyttä tulemista on aiheuttanut sen, että paikoittain lumen alla on jäätä, ja toisaalla sitten taas tiiviisti lanattu lumi osaa olla yllättävän luikasta.
Ulkona puuhaillessa saa olla jossain määrin tarkkana jotta hyvä tulee, ja pystyssä pysyy. Parempi tietty olisi varautua liukkaaseen vuodenaikaan asianmukaisilla jalkineilla - nastakengillä on yllättävän paljon käyttöä tässä maassa per vuosi.
Ulkoiluhommissa nastat tai kitkapohjat tekee menosta hieman huolettomampaa, eikä tule houkutusta hipsutella epäluonnollisessa asennossa eteenpäin. Ja jos lenkkeily kiinnostaa, niin nastalliset juoksujalkineet ovat aivan mielettömän mukavat: tuntuma talven peittämään maahan on ihan toisenlainen, kuin perus lenkkitossuilla.
Testaa itse, jos et usko. Houkuttimeksi olemme asettaneet koko liukuestejalkinevalikoimamme (valikoimaan kuuluu sekä talvikengät ulkoiluun, kuin myös nastalliset juoksukengät. Reiluuden nimissä tarjoukseen on lisätty myös irralliset kengän päälle laitettavat liukuesteet) Tarjous on voimassa koko tammikuun 2019 loppuun saakka, ja vähän ylikin. Tarjous päättyy sunnuntain 3.2.2019 viimeisellä minuutilla. Hinnat ovat -10% normaaleista hinnoistamme. Tarjous on tietenkin voimassa sekä myymälässä, että verkkokaupassa. Myymälässä pääsee sovittamaan kenkiä livenä, ja ollaan auki arkisin 9-20, lauantaisin 10-18 ja sunnuntaisinkin 11-18, tervetuloa kaikki vaan sankoin joukoin meille Konalaan.
Asiaan:
Icebug on ehkäpä paras ja kiistatta suosituin liukuestejalkine, mitä markkinoilta löytyy. Valikoimassa on pidempää ja lyhyempää mallia riippuen käyttötarpeestasi. Jos mielit reippaammalle lenkille liukkaaseen, niin alempana viestissä on nastoitettuja lenkkareita eri valmistajilta - myös Icebugilta.
Viimeisintä huutoa on nastaton liukuestejalkine, josta meillä on tuo Solus Michelin -malli valikoimassa. Näiden kenkien pohjat on valmistettu uudenlaisesta Icebug Michelin Wic -kumiseoksesta.
Icebug on pitävien kenkien asiantuntija, ja Michelin on pitävien autonrenkaiden asiantuntija. Mikäs siis luonnollisempaa ja nerokkaampaa kuin yhdistää voimat, ja tuottaa Icebug-kitkakenkiä. Ihan uskomattoman hyvä innovaatio. Kengät sopivat niin jäälle kuin lumelle ja tarjoavat parasta nastatonta pitoa talvikeleille. Voit liikkua huoletta kaikissa talviolosuhteissa, kaikilla alustoilla.
Liukuestejalkineet »

Iloitaan talvisista keleistä eikä anneta liukkaan alustan hidastaa menoa.
Turvallista loppuviikkoa ja koko talvea vaan kaikille. Pitäkää itsenne pystyssä, luut ehjinä ja kaikki muutkin osat ihan omilla paikoillaan.
Ystävällisin terveisin,
Varuste.net