Vuff!

Ulkoilu ja ulkona häröily on kovin mukavaa puuhaa meille ihmisille, kuin myös meidän karvaisille kavereillekin. Koiran kanssa ulkoilu säästä riippumatta on usean kerran päivässä tapahtuvaa hommaa. Kun ulos tulee mentyä muutenkin, niin on aika luontevaa keksiä yhteisiä outdoor-aiheisia virikkeitä nelitassuisen kaverin (tai kavereiden) kanssa.

Valikoimastamme löydät laajasti kaikenmaailman koirailuun liittyvää varustetta: koirien reppuja, vaelluskenkiä sun muita liivejä, vetovaljaita, valjaita, juoksuttimia, jäljestysliinoja ja mitä kaikkea koirakon aktiiviseen elämään nyt kuuluukaan.

Nyt tulevana parina viikkona (23.10.2019 saakka) ollaan asetettu koiramaisen hyvät hinnat koiravarusteisiimme - elikäs suurimman osan tuotteista normihinnoista ollaan näppästy jopa kaksytviis pinnaa (25%) pois. Osassa aleprosentitheiluvat jopa huikeammissa lukemissa, osassa vastaavasti pienemmissä. Niin tai näin, hinnat on voimassa ja merkattu tuotteisiin jo NYT.

Tsekkaa muuten, jos kiinnostaa koira-aiheiset läpändeerokset laajemminkin:
Varuste.netin blogissa Ruffwear -aiheinen postaus

Ollaan koottu alle suosituimmista koirailuaiheisista tuoteryhmistä muutama makupala inspiroimaan vuffen kanssa touhuiluja. Sitähän voi noiden karvakorvien kanssa touhuta vaikka ja mitä.

Syksyn saadessa ja illan pimetessä.
Huomioliivi ei ole yhtään pöllömpi vakiovaruste kaupunkiin ja taajamaan, ja toisaalta hyvin maastoutuvan värisen koiran havaitsee hienosti myös päiväsaikaan metsälenkillä, kun pukee hälle vähän näkyvämpää settiä ylle.

Kardog SULO GPS-Huomioliivi

GPS-taskulla varustettu huomio-/suojaliivi koiralle. Liivin etuosa suojaa koiran rintaa ja mahanalustaa raapivilta risuilta sekä t...
Kampanjahinta 57.75 €

-25%
Non-stop Dogwear Protector Vest

Laadukas huomioliivi, jossa kahta kirkasta huomioväriä ja 3M-heijastimet. Liivissä on toisella puolella on keltaista, jotta koiran...
Kampanjahinta 44.93 €

-25%
Non-stop Dogwear Reflective Vest

Erittäin isolla heijastavalla pinnalla varustettu huomioliivi koiralle.kirkas oranssi värilaadukas 3M Scotchlite -heijastinmate...
Kampanjahinta 17.18 €

-25%

Kaikki koiraliivit (huomioliivit, neopreeniliivit noutaville koirille veteen ym, ym.)

Huomioliivit IHMISILLE

Kantamuksia koirille

Allekirjoittaneen reissuilla, johon osallistuu niin kaksi- kuin nelijalkaisiakin, karvaisia ja vähemmän karvaisia laumanjäseniä saavat koirapojat mielellään kantaa omat eväänsä retken ajan - ja voi veljet, että ne ovat tästä tehtävästä hyvin tärkeänä.

Koiran repun istuvuus on yhtä tärkeää kuin rinkan istuvuus ihmisillä. Säädä reppu huolellisesti ja tarkista säädöt tarpeen mukaan reissun päällä. Suositus on, ettei repun paino ylitä 25% koiran omasta painosta. Aloita koiran totuttaminen reppuun aina ilman painoja ja lisää taakkaa vähitellen. Pakkaa reppu tasapainoisesti niin, että painavimmat tavarat ovat pohjalla ja mahdollisimman edessä.

Koirat ovat tervetulleita Konalan myymäläämme, joten tuotteiden sopivuutta voi tulla testaamaan paikan päälle.

Ruffwear Palisades Pack

Palisades Pack on laadukas, hyvin istuva ja kestävä koiran reppu, joka soveltuu erinomaisesti pitkillekkin vaelluksille. Monipuoli...
Kampanjahinta 149.25 €

-25%
Ruffwear Approach Pack

Approach Pack on laadukas, hyvin istuva ja kestävä reppu päiväretkille tai muutaman päivän vaelluksille. Laukkujen alla on Y-malli...
Kampanjahinta 74.93 €

-25%

Kaikki koirien reput ja sadesuojat

Reput, rinkat ja kassit IHMISILLE

Kippoja ja kuppeja

Löytyy kokoontaitettavaa kuppia ja kuppeja, joita voi kiinnittää myös häkkiinkin tukevasti, jos koissi siellä matkustaa pidempiä aikoja kerrallaan. Yhtä kaikki, käteviähän nämä ovat käyttötarkoituksesta riippuen.

Nuo kokoontaitettavat kipposet on tosi hyviä reissun päällä, sillä ne menevät ihanan littanaksi tyhjinä.

Ruffwear Trail Runner

Ruffwearin Trail Runner Bowl on uskomattoman pieneen tilaan pakkautuva ja kevyt juomakuppi. Kuppi pakkautuu omaan taskuunsa ja pak...
Kampanjahinta 14.93 €

-25%
Ruffwear Bivy Bowl Matkakuppi

Ultrakevyt ja vedenpitävä matkakuppi. Paino vain 84g. Erittäin helppo pitää puhtaana, huuhtaisu riittää. Kokoontaitettava. Kupin p...
Kampanjahinta 22.43 €

-25%
Ruffwear Taittuva vesipullo, 1L

BPA-vapaa, kevyt ja taiteltavissa oleva juomapullo. Erittäin kätevä vaelluksilla, sillä tyhjä pullo ei vie tilaa rinkassa.
Kampanjahinta 10.43 €

-25%
Variocage Juomakuppi häkkiin 1.2L

Kätevä ruostumaton koiran juomakuppi jonka voi kiinnittää Variocage koirankuljetushäkin sivuputkiin.tilavuus 1,2 litraahelposti...
Kampanjahinta 30.31 €

-13%
Ruffwear Basecamp Bowl

Laatutietoisen Ruffen kuppivalinta kotiin ja tien päälle. Pitävän silikonireunan ja kupin painon ansiosta sopii myös koirille, j...
Kampanjahinta 31.24 €

-15%
Ruffwear Kibble Kaddie

Kätevä koiraruokasäkki reissuille. Sisällä välitasku, johon mahtuu esim. taiteltava ruokakuppi tai jälkiruoka. Materiaali on likaa...
Kampanjahinta 41.18 €

-25%

Valikoimamme kupit ja kipot koirille

IHMISILLE tarkoitetut kupit ja kipot

Taktisille koirille

Jos koirasi on erittäin taktinen tai on mukana spesiaaleissa jutuissa, niin kamppeet tällaiseenkin toimintaan löytyy. Kuulosuojaimet, suojalasit ja tilattaessa vaikka helikopterivaljaat. Onnistuu.

MuttMuffs Kuulosuojaimet koiralle

KokoPaino (kg)Pään ympärysmitta(cm)XS2-818-23S8-1023-33M10-2333-46L23-4346-58XL43+58+Suojele koi...
Hinta 79.00 €

Rex Specs Dog Goggle - Black

ANSI Z87.1 sertifioidut ballistiset suojalasit koiralle. Sopii vaativaan käyttöön ja kaikkiin ympäristöihin. Lasit istuvat napak...
Hinta 79.00 €

Rex Specs Dog Goggle - Multicam

ANSI Z87.1 sertifioidut ballistiset suojalasit koiralle. Sopii vaativaan käyttöön ja kaikkiin ympäristöihin. Lasit istuvat napakas...
Hinta 79.00 €

Rex Specs Replacement Lens

Muotoillut, polykarbonaatista valmistetut linssitUV400 suoja UVA/UVB -säteitä vastaanANSI Z87.1 sertifioidut linssit
Hinta 12.00 €
Poistossa alk. 3.91 €


Taktiset koiravaljaat ym. suojaliivit

Koirien kuulo- ja näkösuojaimet

Koiratarvikkeet viranomaisille



Ilon kautta
Huvitteluun, viihtymiseen ja kouluttamiseen leikin kautta löytyy yhtä ja toista.
Aktivointileluja, dummyjä ja pallojen ja dummyjen karvapäällisiä koulutukseen.

Tuo Dogobie -friba on erinomainen koirailulelu, sillä se on omistajan helppo saada lentämään pitkälle, ja materiaali kestää aikas hyvin pureskelua. Lisäksi kirkkaat värit edesauttavat lätyn löytämistä pusikosta, jos koiraa ei sittenkään huvita noutaa frisbeetä takaisin heiton jälkeen.

Ruffwear Gnawt-a-Rock

It's not a rock! Kestävästä luonnollisesta lateksista valmistettu aktivointilelu koirille. Materiaali kestää pureskelua ja hieroo ...
Kampanjahinta 18.68 €

-25%
Aerobie Dogobie

Joustava mutta erittäin kestävä frisbee koiran kanssa heittelyyn. Hyvä frisbee myös lapsille ja muille herkkäkätisille, joita inho...
Kampanjahinta 7.43 €

-25%
Planet Dog Orbee-Tuff Ball M

Planet Dog Orbee Tuff pallo on jo klassikko: kelluvaa, kestävä ja pomppivaa, luonnonkumista valmistettua palloa on tituleerattu ma...
Kampanjahinta 12.68 €

-25%
Firedog Rabbit -päällinen tennispallolle

Aito kaninkarvapäällinen, jonka voi pujottaa tennispallon päälle. Erinomainen tuote saalisleikkeihin koiran kanssa.
Kampanjahinta 5.93 €

-25%

Koirien lelut

Dummyja ja muita koulutusvälineitä


Mukavaa retkeilyä ja palauttavaa lepoa koirallekin

Koira on ymmärrettävistä syistä hieman eri mallinen kuin ihminen, joten on ihan perusteltua, että retkeileville koirille on kehitetty myös omat makuupussit.

Makuupussin muoto on suunniteltu erityisesti koiran luonnollista nukkumisasentoa mukaillen, joten koiran on helppo kiertyä kerälle sen sisälle. Malli on luolamainen ja koira pääsee halutessaan täysin makuupussin suojaan. Makuupussin sisäpuolella oleva foliopinta heijastaa koiran kehonlämpöä takaisin, mikä kylmissä olosuhteissa lisää makuupussin lämmittävyyttä merkittävästi.

Makuualustalla saadaan tärkeää lisäeristystä kylmillä keleillä.

Huomaa myös nuo koirien lämpöpussit ja -vuoret.

Jerven Jervenskyddet Lämpöpussi

Koirien oma lämpöpussi (kuoripussi) Jervendukenilta. Ulkomateriaali sama kuin ihmisten Jervendukenissa. Sisältää makuualustan, jok...
Kampanjahinta 64.86 €

-25%
Jerven Primaloft-vuori lämpöpussiin

Lisälämpöä antava Primaloft-vuori Jervendukenin Jervenskyddet-lämpöpussiin. Materiaali: PrimaLoft Sport 60/m2PainoM-koko: n. 570gL...
Kampanjahinta 47.17 €

-20%
Ruffwear Highlands Sleeping Bag

Jos retkeilet koirasi kanssa ja haluat pitää oman makuupussisi/taukotakkisi vain itselläsi, on tämä hauvan oma makuupussi oiva val...
Kampanjahinta 93.75 €

-25%
Seeland Dog Carpet

Näpsäkkä sänky hauvalle.- 70 x 100 cm- Konepestävissä
Kampanjahinta 14.93 €

-25%

Kaikki koirien makuualustat ja -pussit

Ihmisille suunnitellut makuupussit ja -alustat

Näkyvyyttä ja helppoa hallintaa

Pannoista löytyy sen seitsemää sorttia, ellei jopa enemmänkin. Eri käyttötarkoituksiin, eri väristä, eri paksuista ja niin edelleen. Tutustu valikoimaan ja bongaa käyttötarkoituksiinne sopiva vermes.

Non-stop Dogwear Safe panta

Safe-pannassa on jousto kahden metallirenkaan välissä, mikä mahdollistaa koirasi irtipääsemisen pannasta, jos se on juuttunut siit...
Kampanjahinta 16.43 €

-25%
Racinel Comfort LED valopanta

Racinel Comfort LED-valopannan pituus on säädettävissä sopivaksi saksilla leikkaamalla. Lataus tapahtuu USB-kaapelilla esim. suora...
Kampanjahinta 8.18 €

-8%
Firedog Reflective Collar -tarrapanta heijastimella

Heijastimella ja tarrakiinnityksellä varusteltu huomiopanta. Sopii toki heijastimeksi myös ihmisille.Tavallista pantaa turvallisem...
Kampanjahinta 5.93 €

-25%
Best Friend Leveä Valopanta

Leveä, USB-ladattava valopanta näkyy kauas ja lisää niin koiran kuin omistajan turvallisuutta pimeällä liikuttaessa. Pannan pituus...
Kampanjahinta 8.96 €

-25%

Valikoimamme pannat koirille (huomiopannat ja peruskaulapannat)


Karvakaverille kanssa

Meillä tykätään pitää koirilla liivejä veneellä ja toisaalta myös rannassa: otus on helpompi hakea ulapalta uimasta, kun se on lähtenyt vaahtopäitä tai muita vesieliöitä uiden jahtaamaan. Kaikissa liiveissä on jonninlainen lenksu remmiä varten ja tukeva kantokahva, jolla rekun saa tarvittaessa nostettua turvallisesti takaisin veneeseen.

Non-stop Dogwear Safe Life Jacket -pelastusliivi

Non-Stop Dogwearin uskomattoman mukava pelastusliivi koirille. Perinteisen jäykän pelastusliivimateriaalin sijaan tämän liivin mat...
Kampanjahinta 71.18 €

-11%
Ruffwear Float Coat

Float Coat on koirien pelastusliivien aatelia. Mahan alla olevat säädettävät kiinnikeet jakavat paineen tasaisesti koiran kehoon k...
Kampanjahinta 73.43 €

-25%

Koirien pelastusliivit

Ihmisten pelastusliivit



Suojatossut ovat oleellinen varuste koiran kanssa vaellukselle lähdettäessä tai muuta pitkäkestoista liikuntaa harrastettaessa.

Tossut ovat tarpeen:

  • tassuvammojen suojaamiseen lialta ja rasitukselta
  • tassuvammojen ennaltaehkäisemiseen kovalla, terävällä tai kivisellä pinnalla liikuttaessa
  • anturoiden suojaamiseen katusuolalta
  • lumen pitkiin tassukarvoihin tarttumisen ehkäisemiseen

Valitse aina hiukan tassua isompi tossu, jotta tassulla on tilaa leventyä koiran askeltaessa. Pue tossu aina puhtaaseen tassuun. Tossujen kiinnitys on hyvä tarkistaa hetki liikkeelle lähdön jälkeen.

Koirat ovat tervetulleita Konalan myymäläämme, joten tuotteiden sopivuutta voi tulla testaamaan paikan päälle.

Ruffwear Grip Trex, 2kpl

Pitävällä Vibramin kumipohjalla varustetut tossut. Sopivat niin jokapäiväiseen tallusteluun kuin vaikeassa maastossa liikkumiseen ...
Kampanjahinta 34.44 €

-23%
Non-stop Dogwear Red Solid Bootie, 4 kpl

Kevyt tossu, jonka ulkopinta on kestävää Cordura-kangasta. Sisäpuolella ohut punainen vuorikangas. Joustavan tarranauhan ansiosta ...
Kampanjahinta 16.43 €

-25%
Non-stop Dogwear Punaiset tossut, 4 kpl

Erittäin kevyet suojatossut, jotka ovat optimaaliset talvikäyttöön. Suojaavat anturoita lumelta, jäältä, katusuolalta ja kylmältä....
Kampanjahinta 7.43 €

-25%
Ruffwear Polar Trex, 2kpl

Jokaisen freeride-karvakorvan suojavaruste: tossut pitävällä Vibram-pohjalla ja vedenpitävästä kolmikerroksisesta softshellistä te...
Kampanjahinta 49.90 €

-20%
Ruffwear Bark’n Boot Liners, 4kpl

Suojatossuihin tarkoitetut joustavat sukat, jotka helpottavat tossujen pukemista ja estävät hiertymiä. Sukan kanssa tossut istuvat...
Kampanjahinta 14.18 €

-25%

Suojatossut ja linerit tossujen alle tästä linkistä

Ihmisille monipuolisesti kenkiä ja tossuja

Kaikenmaailman vermettä

Urheilutakit, lämmittelytakit, lämpötakit, sadetakit ja salonkikelpoiselle Rekulle öljykangastakkia samettikauluksin. Siitä sitten vaan kokoa valkkaamaan, että mitä saisi olla. Varastossa olevia tuotteitamme saa kaikin mokomin tulla koiran kanssa sovittamaan myymäläämme, niin ei tarvitse sokkona ostaa.

Non-stop Dogwear Pro Warm -takki

Tuulenpitävä ja vettähylkivä, erinomaisesti lihakset peittävä lämpötakki taukotakiksi syksyllä tai talven pakkasiin. Sisäpuoli peh...
Kampanjahinta 54.68 €

-19%
Barbour Wax Dog Coat

Katu-uskottava takki koirille vahatusta puuvillakankaasta. Kevyet toppaukset antavat koiralle lisälämpöä.Ulkopinta 100% vahattua...
Kampanjahinta 48.75 €

-25%
Non-stop Dogwear Protector Snow

Non-Stop Dogwear Protector Snow on ohut, joustava suojahaalari koirille. Se on suojaa koiran turkkia ja ihoa lumelta, jäältä, kylm...
Kampanjahinta 48.68 €

-25%

Kaikki koirien takit ja haalarit

Ihmisille suunnatut takit

Veto- ja muihin nuuskuhommiin

Koirien kanssa on kivaa harrastaa sun mitä vauhdikasta. Kickbiken kanssa lenkkeily tai jopa valjakkoharjoittelu on enenemissä määrin suosittua puuhaa. Alla laaja valikoima, mitä voit tarvita, oli kyseessä sitten koirajuoksu, koiran kanssa pyöräily, koirahiihto, valjakkohommat, jäljestys, tai ihan peruslenkkeily.

Kainpo Vetonaru (Kickbike/polkupyörä)

Koiranjuoksutusadapterin kanssa yhteensopiva vetonaru. Suunniteltu erityisesti pyörän/kickbiken+koiravetoadapterin kanssa yhteen k...
Kampanjahinta 36.68 €

-6%
Non-stop Dogwear Bungee Leash

Bungee leash -vetonaru tarjoaa mukavuutta sekä sinulle että koirallesi. Se on valmistettu joustavasta ydinmateriaalista, joka vaim...
Kampanjahinta 22.43 €

-25%
Zero DC Joustava vetonaru 2 koiralle, 2.5m

Zero DC:n joustohihna sopii täydellisesti hiihtoon, canicrossiin ja koirapyöräilyyn tai ihan normaaliksi lenkkihihnaksi kahdelle k...
Kampanjahinta 28.32 €

-14%
Kainpo Seisinki

Kahden koiran vedätyksessä koirien väliin tuleva seisinki takaa, että koirat pysyvät koko ajan riittävän lähekkäin. Tällöin koirat...
Kampanjahinta 17.89 €

-22%
Non-stop Dogwear Freemotion

Erittäin hyvillä säätömahdollisuuksilla varustetut vetovaljaat, joita suosivat niin harrastelijat kuin valjakkourheilun huiputkin....
Kampanjahinta 43.40 €

-13%
Zero DC Short -valjaat

Lyhyt, pehmustettu vetovaljas, joka soveltuu valjakkolajien lisäksi erinomaisesti myös normaaliksi talutusvaljaaksi. Valjaan rinta...
Hinta 39.90 €

Non-stop Dogwear Combined harness -pulkkavaljas

Yhdistelmävaljaat on kehitetty Freemotion-valjaista ja ne on tarkoitettu myös pulkan vetämiseen. Nämä valjaat antavat koiralle sam...
Kampanjahinta 56.93 €

-25%

Vetovaljaat koirille

Katso myös: Kickbiket

Koiranjuoksutusadapterit

Kaikki vetovyöt (ihmisen ympärille)

Tämäkin saattaa koiramielistä kiinnostaa: Orbiloc Dual -huomiovalaisimet

Koiramaista viikonloppua vaan kaikille ja tervetulot koira-aiheisille ostoksille verkkokauppaan tai myymälään. Koirakampanjan tarjoukset ovat voimassa 23.10.2019 saakka.

Myymälämme on tosiaan avoinna arkisin klo 9-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisinkin ollaan auki 11-18.
Tervetuloa koiran kanssa tai ilman.

Ystävällisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

[uutiskirje_poistu]