Alla esimerkkilistausta, josta voi helposti tsekkailla että mitä kaikkea voi / kannattaa ottaa retkelle mukaan. Varusteiden määrä riippuu kovasti, että minkä pituista retkeä ollaan suunnittelemassa ja millaisiin olosuhteisiin, mutta laatimamme lista on sen verran kattava, että voit arvioida onko retkelläsi käyttöä mille osalle näistä.Klikkaa kunkin varusteen kohdalta saadaksesi hyödyllistä lisätietoa joka tukee varusteiden valintaa erilaisiin olosuhteisiin ja -reissuihin. Katso myös muita inspiraationlähteitämme: A short guide to ultralight backpacking The possibilities of packrafting Nippe talvisele matkajale Outdoor tips for autumn
Vaatteet
Kengät
Kengän valinta perustuu vuodenaikaan, odotettavissa olevaan säähän ja kuljettavaan maastoon. Tunturirakassa tarvitset järeämpää jalkinetta kuin Nuuksion ulkoilupolulla päiväretken aikana. Valikoimassa on laajasti erilaisia vaelluskenkiä ja toisaalta kevyempiä trekkaus- ja lähestymiskenkiä.
Matkasaabaste valimise juhend Video: How to care for your hiking boots
Talvella lämpimät talviulkoilu- tai retkeilykengät (tukevat, jos mukana on retkisukset /liukulumikengät / lumikengät niin valkkaa sellaiset kengät, joita voi käyttää myös ko. varusteiden kanssa. Monissa suksissa ja lumikengissä on EA -siteet, joten mikä tahansa kenkä sopii siihen, kunhan se on tukeva ja mukava). Istuvat vaelluskumisaappaat vaikka vuorella on oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun puhutaan eteläisemmän Suomen märkälumisista talvista.
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Kummikud» Talvekummikud»
Nokian jalkineet
Naali
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (323)
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Kummikud» Talvekummikud»
MuckBoot
Arctic Sport
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (154)
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Matkasaapad» Membraaniga» Meeste»
Meindl
Guffert GTX
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (164)
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Matkasaapad» Membraanita»
Hanwag
Tashi
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (183)
Kannattaa hommata mukaan myös leirikengät , eli vaihdat leiritilanteessa sopivammat kengät jalkaan ja laitat paikallaolon ajaksi vaelluksella käyttämäsi kengät tuulettumaan tai kuivumaan. Älä missään tapauksessa väheksy kuivien sukkien merkitystä, eli varaa mukaan riittävä määrä hyvin istuvia, laadukkaita sukkia ja pidä huoli, että sinulla on aina yksi kuiva sukkapari reservissä.
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Matkasussid»
Rab
Cirrus Hut Boot
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Matkasussid»
Carinthia
G-LOFT Windstopper Booties
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Matkasussid»
Rab
Down Hut Slipper
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Spordialad» Välitegevused» Jalatsid» Matkasussid»
Exped
Down Sock
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Kuorikerros
Tuulen- ja/tai vedenpitävä hupullinen takki ja -housut on hyvä olla olemassa kaikilla retkeilijöillä.
Kerrospukeutuminen tuo reissugarderobiin monipuolisuutta, sillä voit hyvin ketterästi erilaisia vaateparsia yhdistelemällä saada aiakaan monenlaiseen säähän ja liikkumistapaan soveltuvaa asukokonaisuutta. Kuorivaatteiden ei kannata tässä tapauksessa olla kovinkaan paksuja tai turhan vuorellisia, sillä kesäaikaan pelkkä (merinovilla)T-paita yhdistettynä ohuehkoon kuoritakkiin on ihan oivallinen sadepäivän asu tai suoja navakkaa tuulta vastaan. Vastaavasti kuorivaatteet voidaan pukea villapaidan tai kevytuntuvatakin tms. päälle kylmällä kelillä. Ota tämä huomioon valitessasi kuorivaatteitesi kokoa - kannattaa sovittaa takkia ja housuja sekä T-paidan, että paksun aluskerran päälle, niin näet, miten vaate istuu erilaisten yhdistelmien kanssa.
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Shell-joped» Meeste»
Patagonia
Torrentshell 3L Jacket Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (68)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Shell-joped» Meeste»
Patagonia
Triolet Jacket Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Shell-joped» Meeste»
Rab
Kangri GTX Jacket Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (14)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Shell-joped» Meeste»
Rab
Downpour Mountain Jacket Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
Miksi myynnissä edes sitten on paksumpia/ vuorellisia takkeja ja housuja?
Joskus voi olla mielekästä, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on erilaisia kuorikerroksia. Esim. skimbatouhuihin paksumpi takki voi olla hyvä idea, oikeastaan kaikkeen viileässä tehtävään touhuun, jossa nyt ei ihan hiki valtoimenaan valu ja syke ei ole aivan tapissa. Kaupunkikäyttöön ja rentouttaviin metsäretkiinkin, miksei. Paksumpi kuorikerros on ehdottoman kätsy, jos liikunnan aikana ei tule tarvetta muuttaa pukeutumisen paksuutta minimaalisesta maksimaaliseen vaan suojautuminen säätä vastaan on osimoilleen vakio koko käyttökerran aikana.
Kuoritakkirakenteet
Taukovaatetus Lue lisää...
Taukovaatetus
Taukovaatetus on aivan oleellinen osa vaellusta tai mitä tahansa retkeä. Taukovaatteen paksuus ja muut ominaisuudet määräytyy tietenkin vuodenajan ja kohteen sään mukaan. Tyypillistä on jonkinlainen toppatakki, joka pakkautuu pieneen tilaan ja entistyy ilmavaksi kerrkokseksi. Taukotakki (myös taukohousut ym) on hyvä pakata rinkan tai muun kantolaitteen läpän alle tai ainakin siten, että taukoasun saa helposti käyttöön pysähtyessä.
Toppatakkeja on kahdenlaisia. Pääpiirteittäin täytetyypit voidaan jakaa keinokuitutäytteisiin ja untuvatäytteisiin.
Untuvan etu eristeenä on sen eristävyys suhteessa painoon. Untuva myös pakkautuu pienempään tilaan kuin keinokuidut, ja tämä korostuu sitä mukaan mitä paksumpiin takkeihin mennään. Aikaisemmin untuvan heikkous oli sen eristävyyden heikkeneminen kosteana, mutta nykyään monet valmistajat käsittelevät untuvan niin, että sen kosteuden hylkivyys on huomattavasti parempi kuin ilman käsittelyä.
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sulejoped» Meeste»
Patagonia
Down Sweater Hoody Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (43)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sulejoped» Meeste»
Patagonia
Stormshadow Parka Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sulejoped» Meeste»
Fjällräven
Singi Down Jacket Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sulejoped» Naiste»
Fjällräven
Expedition Down Lite Jacket Womens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (64)
Keinokuituisen täytteen etu on se, että se ei vaadi erityisiä käsittelyjä, vaan keinokuitu itsessään pysyy ilmavana kosteanakin. Kuitutäytteiset takit ovat usein myös edullisempi vaihtoehto untuvamakuupusseihin verrattuna.
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sünteetilised jakid» Meeste»
Fjällräven
Skogsö Padded Jacket Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (95)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sünteetilised jakid» Meeste»
Fjällräven
Nuuk Parka Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (35)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sünteetilised jakid» Naiste»
Fjällräven
Kiruna Padded Parka Womens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (62)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Joped» Vateeritud jope» Sünteetilised jakid» Meeste»
Fjällräven
Nuuk Lite Parka Mens
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Molempien täytemateriaalien sisään mahtuu hajontaa.
Untuvaa on eri laatuista ja sitä mitataan erityisellä cuin- tai fillpower -arvolla. Yleisesti voidaan sanoa että arvon ylittäessä 600, on täyte hyvin laadukasta. Mitä suurempi arvo on, sitä parempi on untuvan eristyskyky suhteessa tilavuuteen.
Myös keinokuiduissa on eroja, mitkä vaikuttavat tuotteen painoon, pakkautuvuuteen sekä eristävyyteen. Esimerkkinä vähän huonompilaatuinen kuitu lätsähää littanaksi jonkin ajan jälkeen eikä palaudu enää ilmavaksi ja eristäväksi. Panosta siis laadukkaaseen kuitutäytteeseen.
Down or synthetic fibre?
Päähine
Pipoissa ja päähineissä kannattaa miettiä, että mihin kaikkeen sitä tarvitaan. Matkantekoon yleensä kelpaa vähän laihempikin pipo , ettei tule turhaan hiki. Kerrospukeutuminen tässä päähineosastossa on myös erittäin hyvä idea. Voit esimerkiksi pukea ohuen merinovillalinerin, teknisen sporttipipon ja tauoilla vaikka järeämmän myssyn päällimmäiseksi.
Spordialad» Välitegevused» Riided» Peakatted» Mütsid» Tavalised mütsid»
Fjällräven
1960 Logo Hat
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Peakatted» Mütsid» Tavalised mütsid»
Arc'teryx
Bird Head Toque
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Peakatted» Mütsid» Tavalised mütsid»
Fjällräven
Byron Hat
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (185)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Peakatted» Mütsid» Tavalised mütsid»
UF PRO
Watch Cap
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (48)
Monikäyttöiset tuubihuivit ovat kuten lupaavat: monikäyttöisiä. Tämäntyyppiset pukineet voisi nostaa ihan jokaisen retkimiehen, -naisen ja -henkilön luottovarusteeksi sillä se taipuu pipoksi, pannaksi ja kaulahuiviksi sekä hupuksi. Tuubihuiveja/ kaulureita on saatavilla merinovillaisina, ohuena teknisenä materiaalina, fleecestä tehtynä ja minä muuna.
»
Spordialad» Välitegevused» Riided» Sallid, pufid & kaelasallid jne» Pufid & kaelasallid»
Buff
Merino Lightweight
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (174)
»
Spordialad» Välitegevused» Riided» Sallid, pufid & kaelasallid jne» Pufid & kaelasallid»
Buff
Heavyweight Merino Wool
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (82)
Spordialad» Välitegevused» Riided» Sallid, pufid & kaelasallid jne» Pufid & kaelasallid»
Buff
Merino Midweight
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (112)
»
Spordialad» Välitegevused» Riided» Sallid, pufid & kaelasallid jne» Pufid & kaelasallid»
Buff
Original
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (76)
Henkilökohtaiset retkeilyvarusteet
Pakkauspussit Lue lisää...
Pakkauspussit
Pakkauspussit ovat kertakaikkisen käteviä kapistuksia. Kannattaa hommata riittävä määrä erivärisiä, sopivan kokoisia pakkauspusseja. Yksi idea on pakata yhteen pussiin vaikka sukat, toiseen kalsarit, yövaatteet, välikerrokset jne. Koska vaikka rinkat ovatkin nykyään hyvin käyttäjäystävällisesti suunniteltuja laitteita, on kamppeiden penkominen ihan mahdotonta välillä.
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Pakkimiskotid»
Osprey
Ultralight Packing Cube Set
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (92)
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Pakkimiskotid»
Savotta
Trinket Pouch - Hook back
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (223)
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Pakkimiskotid»
Savotta
Med Organizer
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Pakkimiskotid»
Patagonia
Black Hole Cube 6L
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Pakkauspussit ovat ilman muuta käteviä mutta reissun luonteesta riippuen voi olla aiheellista katsoa, että kaikki kamppeet ovat eriteltynä ja pakattuna vesitiiviisti. Erikokoiset vesitiiviit pakkauspussit käyvät erinomaisesti myös rinkansisäisten varusteiden järjestyksen pitämiseen. Kun kaikki varusteet ja vaatteet on pakattu vedenpitävästi voit kelillä kuin kelillä nostaa kunkin pussin ulos rinkasta pitäen muut varusteet kuivana ja rauhassa valita tarvitsemasi kamppeet. Kätevää. Toisekseen monilla on mukana varusteita, jotka eivät niin vettä ehjänä kestäkään. Kännyköille, tableteille, akuille ja paristoille, paperikartoille ja muille herkille varusteille kannattaa varata ihan kunnon suojapussit joista parhaimmat pitävät hyvin senkin, että jos joutuvat ihan uppeluksiin veden varaan.
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Veekindlad kotid jne» Veekindlad kotid»
Osprey
Ultralight DrySack
Kampaaniahind 14,32 - 20,72 €
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (97)
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Veekindlad kotid jne» Veekindlad kotid»
Sea to Summit
Ultra-Sil Dry Bag
Kampaaniahind 18,32 - 38,32 €
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (68)
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Veekindlad kotid jne» Veekindlad kaitsekotid»
Fidlock
Hermetic Dry Bag Medi
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (49)
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Veekindlad kotid jne» Veekindlad kaitsekotid»
Magpul
DAKA® Utility Organizer
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
Vedenpuhdistus Lue lisää...
Veden puhdistaminen käyttökelpoiseksi
Varsinkin pidemmällä reissulla on suoranaisesti mahdotonta ottaa etukäteen mukaan niin paljon vettä kuin mitä tarvitsee. Perinteisesti lyhyille retkille on riittänyt, että juomavesi kannetaan juomapulloissa mukana ja ruoanlaittovesi on sitten napattu vesistössä ja keitetty kunnolla käyttökelpoiseksi ja tämähän idea toimii toki edelleenkin. Enenemissä määrin markkinoille on tullut erittäin luotettavia, järkevän hintaisia ja -kokoisia vedenpuhdistuslaitteita joilla luonnonvesistä otettua vettä saa nopeasti turvalliseen muotoon. Suomessa retkeilevä saa nauttia muutoinkin erittäin puhtaista luonnonvesistä: aina on kuitenkin syytä epäillä, että vedessä on näkymättömiä pöpöjä ja basilleja, jotka saattaa pahimmillaan laittaa koko mahasysteemin pahasti sekaisin loppuvaellukselle tai vaikka vesi olisikin pöpötöntä, niin vedessä saattaa silti olla maku- tai hajuhaittoja joista niistäkin on hyvin helppo nykyvehkeillä päästä eroon. Veden suodattamisen lisäksi markkinoilla on myös vedenpuhdistustabletteja, jotka tehokkaasti puhdistavat vettä erilaisista basiliskoista. Vedenpuhdistustableteissa on se, että on hyvä muistaa antaa tabletin vaikuttaa vedessä ohjeenmukaisen ajan. On huomattava, että tabletti aiheuttaa hienoisen vedenpuhdistustabletin maun veteen, joka ei välttämättä miellytä kaikkia. Tabletteja kannattaa kuitenkin olla varuiksi mukana niiden pienen kokonsa ja edullisuutensa puolesta pidemmällä reissuilla ja jos maku häiritsee, niin nesteen sekaan voi hulauttaa vaikka vähän mehutiivistettä tai maustetun elektrolyyttiporetabletin.
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastajad»
Grayl
Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (228)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastajad»
Grayl
UltraPress Purifier Bottle 500ml water purifier
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (115)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastajad»
Grayl
710ml GeoPress Titanium Purifier with Cook Lid
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastajad»
Grayl
UltraPress Titanium 500ml
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastusained»
Katadyn
Micropur Forte MF 1T (disinfects water)
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (178)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastusained»
Katadyn
Micropur Classic MC 10'000P 100g
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastusained»
Katadyn
Micropur Classic MC 1T
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastusained»
Katadyn
Micropur Antichlorin MA 100F
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Hygieniavälineet ja vessa-asiat Lue lisää...
Hygieniavälineet ja vessa-asiat
Hygieniajutut on hyvä pitää kunnossa, vaikka metsäntuoksuista fiilistä tavoittelisikin. Hyvin huolletut ja -pestyt ruokailuvälineet takaavat puhtaat ruokailuolosuhteet ja puhtaat paikat hellivät kanssaretkeilijöiden aisteja ja toisaalta vähentävät hiertymäriskejä. Jos ja kun käytät pesuaineita, niin varmistathan, että ne ovat biohajoavia: lisäksi fiksu retkeilijä ei päästä edes ekologisia pesuaineita suoraan vesistöön, vaan ne kannattaa imeyttää hyvän matkan päähän maaperään.
Kannattaa myös tutustua vessassakäynnin etiikkaan. Monilla retkeilyalueilla on asiaan varattu (kuiva)käymäliä, jonne kannattaa keskittää ainakin isot asiat. Huomaa, että kuivakäymälään saa laittaa vain sitä itseään ja maltillisen määrän vessapaperia tarvittaessa perään. On huomattavaa, että kosteuspyyhkeet eivät useimmitenkaan ole biohajoavia eikä liioin terveyssiteet, tamponit tai vaipat, eli tarkkuutta vessankäyttöön myös.
Jos nyt täytyy hoitaa ykkönen tai kakkonen metsän siimekseen on tuotokset erityisesti jälkimmäisen suhteen hyvä kaivaa maahan, ettei häiritse muita retkeilijöitä. Tarvittaessa pieni määrä paperia mahtuu maakuoppaan myös (mieluummin pussiin mukaan myöhemmin asiallisesti hävitettäväksi), mutta tutustuthan alueen käytäntöihin - osassa paikoissa mikään kuopiminen ei ole sallittua, joten pahimmassa tapauksessa varaudu ottamaan asiasi mukaan tiiviiseen pussiin. Talvella lumeen jätösten jättäminen tulee muille vastaan keväämmällä, eli jos pakko on, ja se alueen puolesta on mahdollista niin pussille vaihtoehto on pistää köntsän päälle paperi ja pistää palamaan. Tämäkin vain jos on pakko, eikä ihan siihen hiihtouran viereen sitten.
• Pesuaineet (ekologiset)
• Pyyhkeet
• Vessapaperi
• Pienet (muovi)pussit
• Kosteuspyyhkeet
• Hammasharja ja -tahna
Spordialad» Matkamine» Hügieen» Matkadušid»
Sea to Summit
Pocket Shower
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
Spordialad» Matkamine» Veepuhastus» Veepuhastajad»
Grayl
Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (228)
Spordialad» Matkamine» Hügieen» Niisked salfrätikud»
Sea to Summit
Wilderness Wipes Compact 12 pack
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (58)
Spordialad» Matkamine» Hügieen» Dish washing pesuained»
Sea to Summit
Camp Kitchen Pot Scrubber & Soap - 2 Piece Set
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (37)
Spordialad» Matkamine» Seljakotid ja kotid» Hügieenitarvete kotid»
Fjällräven
Gear Bag
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (42)
Spordialad» Matkamine» Hügieen» Desinfitseerimisvahendid»
Care Plus
Clean - Pro Hygiene Gel, 30ml
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
Spordialad» Matkamine» Hügieen» Huulepalsamid»
Care Plus
Sun Protection Lip Balm SPF 30+, 4,8 g
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
Spordialad» Matkamine» Hügieen» Päikesekreemid»
Care Plus
Sun Protection Everyday Tube SPF50+ 100ml
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Porukan kesken jaettavat retkeilyvarusteet
Majoite
Majoitteita on niin moneen makuun ja tilanteeseen, että kannattaa puntaroida, että millä porukalla ollaan menossa, minkälaisiin olosuhteisiin ja miten/ kuinka paljon majoitetta kannetaan päivän aikana. Alla vinkkejä eri telttamerkkien mallien valintaan sekä vinkkikokoelma, mitä kannattaa ottaa huomioon telttaillessa talvisissa olosuhteissa. Lisäksi pari sanaa suositusta riippumattoilusta.
Winter camping: tips and tricks
How to choose the right Fjällräven tent
How to choose the right Hilleberg tent
How to choose the right Helsport tent
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Bivy kotid ja hädaolukorra telk»
Carinthia
Observer Plus
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» 3 inimese telgid»
Helsport
Spitsbergen X-Trem 3 Camp
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» 3 inimese telgid»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (139)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Bivy kotid ja hädaolukorra telk»
Carinthia
Micro Tent Plus
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Riippumajoiteratkaisuja on jos jonkinlaisia. Voit joko hommata kertalaakista paketin, joka sisältää hyttysverkoista ja katoksista kaikki kiinnityskösiin ja puunhalaajiin, mutta vaihtoehtona on myös koota omanmieleinen kokonaisuus irralleen myytävistä tuotteista. Ihan tavallisesta laskuvarjokankaisesta riipparista saa myös kohennettua kunnon majoituskokonaisuuden, kun huomaa hankkia vaikka ihan ensinnä katoksen ja hyttysverkon ja viileämmillä keleillä tosissaan sen lisäeristeen pohjalle.
Hammock fundamentals
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock
Explorer Deluxe Zip XL
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks
Frontline Hammock
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (409)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Tree Tents and Hammocks»
Tentsile
Stingray 3.1
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock
Expedition Zip
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Tarppi on uskomattoman monipuolinen varuste niin päivä- kuin yön yli retkillekin. Tarppi on minimalistisen yksinkertainen laitos, mutta nerokkaiden ja loppuun asti mietittyjen yksityiskohtiensa ansiosta ihan ylivoimaisen monipuolinen majoite kaikkina eri vuodenaikoina ulkoilmaelämästä nauttimiseen.Ideas for using a tarp
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Katusealused ja tarpid»
DD Hammocks
DD Tarp 3x3
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (415)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Katusealused ja tarpid»
Bushcraft Spain
Oilskin Tarp 3x3m
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Katusealused ja tarpid»
Bushmen
Thermo-Tarp 3 x 3m
Kampaaniahind 69,33 - 77,33 €
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (71)
Spordialad» Matkamine» Telgid ja varjualused» Katusealused ja tarpid»
DD Hammocks
SuperLight Tarp
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (164)
Tiskausvehkeet Lue lisää...
Tiskausvehkeet
Tiskivehkeet (...ja niiden käyttäminen) takaa hygienisen retkikeittiön. Kannattaa kuumentaa tiskivesi hyvin, jotta saat parhaiten rasvan irroitettua keitto- ja ruokailuvälineistä. Ehdottoman fiksua olisi muistaa käyttää biohajoavaa pesuainetta pesuihin ja vieläpä kaataa biosaippuiaiset/ rämmäleiset vedet jonnekin hyvään paikkaan tiskauksen jälkeen, josta ne parhaiten imeytyvät maaperään ja toisaalta jos jotain pieniä riisinmurusia vielä on ollut lautasen pohjalla, niin etteivät ne sotke ja häiritse visuaalisesti muita kanssaliikkujia.
Tiskaussettiin kannattaa varata:
Ensiaputarvikkeet Lue lisää...
Ensiaputarvikkeet
Ensiaputarvikkeet on hyvä pitää ajan tasalla ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava eikä mielellään mitään tarpeetonta ylimääräistä. Fiksu odea on hommata joko valmis ensiapupaketti, jonka pussukka on vesitiivis TAI koostaa oma vesitiiviiseen (esim Ortliebin) pussukkaan. Ensiapulaukun sisältöä saa ja pitää modifioida vähän retken mukaan sen perusteella, mitä on omassa riskianalyysissään arvioinut mahdollisiksi haveritilanteiksi. Tässä vähän apuja oman perustason pakkauksen suunnitteluun/ valmiin paketin tuunaamiseen. Retkikuntien ja muiden löytöretkeilijöiden setti on sitten jo ihan oma lukunsa:
• kangasteippiä
• laastaria
• paineside
• ensiside
• kolmioliina
• avaruushuopa
• pienet sakset (HUOM! joissain valmiissa pakkauksissa sakset ovat aivan surkeat, joten varmista, että mukanasi on aina viimeisen päälle hyvät sakset)
• pinsetit, punkkipihdit
• suojahansikkaat
• kosteuspyyhettä
• haavapyyhkeitä, desinfiointiainetta, käsidesi
• särkylääke, kyypakkaus, veden puhdistustabletit
• elvytysmaski /suusuoja
• lastoitustarvikkeet
Spordialad» Matkamine» Esmaabi ja meditsiinivahendid» Esmaabi pakid»
Mammut
First Aid Kit Pro
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (55)
Spordialad» Matkamine» Esmaabi ja meditsiinivahendid» Esmaabi pakid»
Blue Force Gear
Micro Trauma Kit NOW! - MOLLE - Advanced Supplies
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Spordialad» Matkamine» Esmaabi ja meditsiinivahendid» Esmaabi pakid»
Care Plus
First Aid Kit - Basic
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Spordialad» Matkamine» Esmaabi ja meditsiinivahendid» Esmaabi pakid»
Mammut
First Aid Kit Light
Kohe saadaval
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Teid võib huvitada ka
Free yourself: VivoBarefoot barefoot shoes for forest trails
In collaboration with VivoBarefoot
A day full of sitting, screens and things still waiting to be done. Sometimes the best next move is to close your laptop and open the front door. Your local forest will do just fine. No grand adventure plans needed.
VivoBarefoot's Free yourself ...
Kohti arkisia ja arktisia seikkailuja: Syys- ja talviretkeilystä voimaa kauteen
Syksyn kirpeät ilmat ja talvivaellusten odotus herättävät retkeilijän sielun niin Suomessa kuin maailmalla. Meillä Varuste.netissä valmistelemme sinut tulevaan kauteen vankalla asiantuntemuksella ja alan luotettavimmilla välineillä. Tänä syys- ja talvikautena fokuksemme on arktis...
Guide to Choosing the Right Wetsuit
In collaboration with Rip Curl
Buying a wetsuit can feel like navigating a jungle. There are various thicknesses, cuts, materials and zip styles to choose from. The right wetsuit depends entirely on where, when and how you practise your sport. To make the right choice, consider t...