Poissa silmistä, poissa mielestä


Sukellus, Ympäristönsuojelu by Nina P., 12.06.2017


Ei sitä ole, jos ei sitä näe.

Niinhän sitä luulisi. Sukeltajana näkee enemmän tai vähemmän murheellisia maisemia tältä kantilta: Suomessa "onneksi" varsinainen roskien kanssa sikailu yltää "ainoastaan" kaupunkien rannoille ja mm. tämän postauksen tapauksessa Hangon vierasvenesatamaan. Tuolla jossain ulompana saaristossa sukellellessa harvemmin roskiin törmää. On tietysti muistettava, että ruma on roskan tie, ja asiaankuulumattomat mäskit saattavat kulkeutua kauaskin jättöpaikasta.

Tässä postauksessa ei niinkään ole tarkoitus eritellä maailman merien tilannetta tai ennustaa synkkää tulevaisuutta, jos tällainen touhu jatkuu - me osataan kaikki sen verran ymmärtää, että tämä nyt vaan ei ole siistiä, noin niinkuin kirjaimellisesti. Onneksi tähän on herätty, ja nähdään, että roskaaminen on yksi keskeisimpiä uhkia merelle ja sen haavoittuvaiselle eliöstölle. Siksi on makiaa, että asian eteen tehdään paljon: on meriroskiksia, on (onneksi) asennemuutosta, on järjestöjä ja ryhmiä, jotka taistelevat puhtaamman meren puolesta.

Sukelluskoulu Aalto & co järjesti oman ensimmäisen Project Aware /Dive against Debris -tempauksen Hangon Itäsatamassa touko-kesäkuun vaihteessa. Liitteenä vähän kuvastoa siittä, että mitä saadaan aikaiseksi parinkymmenen ihmisen voimin hyvin pieneltä alueelta parissa tunnissa.

Tätä siivoilua voi kukin tehdä tietenkin pienemmässä mittakaavassa päivittäin ja olla tietty mukana tällaisissa yhteistempauksissa. Parastahan on, että jos tonne lätäkköön ei lähtökohtaisesti heiteltäisi kaikenlaista skeidaa.


..Tältä nuo purkit ja muut ällötykset näyttävät veden alla



...ja tältä koko komeus näyttää pinnalle nostettuna. Pohjasta löytyi toki kaikkea muutakin, tässä on kuvattu ainoastaan metallinkierrätykseen kelpaava ryönä.


Tvärminnen Eläintieteellisen Tutkimusaseman kalustoa tutkimusalus J.A Palmén sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan keräämä Itämeriakvaario, jossa yleisö pääsi tutustumaan paikalliseen eliöstöön ja katsomaan keitä tässä ollaan suojelemassa.


Mikä Project AWARE?
Project AWARE on vuonna 1989 perustettu merensuojeujärjestö, joka tunnetaan maailmalla ennen kaikkea haiden- ja korallien suojelukampanjoistaan, sekä sukellusyhteisön aktivoinnista meren hyvinvoinnin eteen. Tätä on mm. merten siisteydestä huolehtimaan ja tuomalla ei-sukeltavalle yleisölle esille, mitä on siellä, missä suurin osa porukasta ei pyöri, elikäs pinnan alla.
Kannattaa tutustua tarkemmin: Project AWAREsta lisätietoa (englanniksi)

DROPP ja BSAG Itämeren puolesta
Kuten tuossa ylemmässä paatoksessa oli puhetta, on mertensuojelussa mukana monta hyvää tekijää. DROPP ja Baltic Sea Action Group mm. yhteistyössä rahoittavat osaltaan Helsingin Yliopiston tutkimuksia kohti vesikasvien käyttöä veden happipitoisuuden nostamiseksi. Tuo tätä työtä ja tunnusta väriä: Osta DROPP -itämeripullo. Pullo sulle, lyhentämätön femma Itämerelle. Suosittelemme:

DROPP Itämeri -juomapullo 0,6L
DROPP Itämeri -juomapullo 0,6L
Captcha$
(3)




Pidä Saaristo Siistinä ry:n Roope-tuotteet ovat huolellisesti valikoituja, laadukkaita ja tyylikkäitä tuotteita, joiden valmistuskaaressa on huomioitu kestävä kehitys ja ympäristöystävällisyys.

Roope-tuotteet on valmistettu yhteistyössä tunnettujen, kotimaisten tuotemerkkien kanssa.

Hankkimalla Roope-tuotteen viestität välittäväsi luonnon ja vesistöjen hyvinvoinnista. Samalla tuet PSS ry:n työtä, sillä merkittävä osuus tuotteiden myyntituotosta ohjautuu suoraan saaristoluonnon suojeluun.

Pidä Saaristo Siistinä Roope-pipo
    Pidä Saaristo Siistinä Roope-pipo
Captcha$
(39)
Heti varastossa
Pidä Saaristo Siistinä Roope-matkamuki
Pidä Saaristo Siistinä Roope-matkamuki
Captcha$
(4)
Heti varastossa

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vinkkejä märkäpuvun valintaan

Monia mietityttää, että mikä olisi se omaan harrastukseen sopivimman paksuinen märkäpuku. Valitettavasti vastauksia taitaa olla ihan yhtä monta kuin vastaajaa, joten tässä oppaassa tarjoillaan aiheeseen yhtä näkökulmaa kirjoittajan toimesta. Ohjeista saanee kuitenkin kokonaisk...

Harppuunan valinta

Mitä pidempi kuminauhaharppuuna sen tarkempi se on kauas kaloille, jotka ovat säikkyjä. Lyhyemmällä pääsee toisaalta esim. kaislikossa liikkumaan mukavammin. Komposiittirunkoiset ovat hyvin vakaita ja tarkkoja. Putkirunkoinen on myös varsin vakaa, muttei saavuta kompo...

Neopreenin korjaaminen

1. Puhdista liimattavat pinnat alkoholilla. (Ei kossulla) 2. Levitä liimauspinnat auki teipillä, yms, jotta pääset levittämään neopreeniliimaa ja antamaan liimalle aikaa hengittää. 3. Levitä ohut kerros liimaa pinnoille ja anna kuivua pari minuuttia. 4. Levitä uusi kerros liimaa ...