Ovesta ulos ja metsään


Ulkoilu by Nina P., 31.3.2020
Tätä postausta kirjoitellessa eletään maalis-huhtikuun vaihdetta 2020, noudatetaan suosituksia, pysytään sisällä neljän seinän sisällä paitsi silloin, kun ollaan suositustenmukaisella luontoretkellä.

Viime vuosina lähiretkipaikkojen käyttö on silminnähden (...lähdeviite? Ei ole. Perustuu omaan kokemukseen) kasvanut: jengi on löytänyt ihanat paikat läheltä kotiaan ja alueita on ylläpitäjiensä toimesta (Metsähallitus/ yhdistykset/ kaupungit/ kunnat) kunnostettu ja kehitetty palveluita. Opasteet hohtavat selkeinä, notskipaikat aivan mintissä. Esteettömiä reittejäkin alkaa olla enenemissä määrin tarjolla. Sikahyvä homma.

Sinänsä positiiviseksi ongelmaksi on siis nyt _näinä aikoina_ nousemassa huollettujen ulkoilualueiden liiallinen suosio(!):

1) Metsähallitus muistuttaa lähimetsistä, välttämään suosituimpia tulipaikkoja.
2) Suomen Latu on julkaissut etikettiohjeistuksen koronanaikaiseen ulkoiluun

On aikoihin eletty, ja nyt on tämäkin nähty.
Omakohtaisesti olen siinä tilanteessa, että en vielä tunne kohtalaisen uuden asuinseutuni lähimetsiä läpikotaisin. Tavanomaiset koiranpissitysulkoilureitit ja niiden piennarpusikot kyllä, mutta uusia virikkeitä tekisi aina välillä mieli. Vaihtelua olen nimenomaan tottunut hakemaan itselleni tärkeiksi muodostuneista ulkoilu- ja virkistysalueista sekä kansallispuistoista (justiinsa ne samat paikat, missä kaikki muutkin ovat tällä hetkellä).

Hedelmällistä siinä ettei lähialue ole ihan hanskassa on, että kun ottaa summittaisen suunnan ja mennyt pöpelikköön pahki umpimetsän, niin siinähän sitä uutta virikettä löytyy. Eikä kauheasti tarvitse muita ulkoilijoita katsella, noudattaa kohtaamisetikettiä tai huolehtia muustakaan turvavälistä.

On syynsä, miksi ulkoilualueet on sijoitettu sinne, minne ovat ja miksi ne ovat niin suosittuja: maisemat ja luonto ovat kohteissa yleensä ainutlaatuiset. Lähimetsä taas on monesti mitä on. Ainakin täällä eräällä Espoolaisella asutusalueella.
Nyt meillä on kuitenkin keväinen vuodenaika puolellamme: Nimenomaan nyt tuo läheinen kotilervakko osaa näyttäytyä erittäin mielenkiintoisena.

Vaikka karanteeniviikkoina löytämäni, itselle uudet mestat eivät ole maantieteellisesti valtavia plänttejä, voi niitä kierrellä ja tutkiskella ajatuksella vaikkei kilometrillisesti sankarillista haikkia saisikaan aikaiseksi: löytyy urban exploring -henkeen merkkejä vanhasta asutuksesta, rakennelmista tai sitten vaan vanhaa kamaa. Sodanaikaisia kaivantoja tai muuten vaan kiinnostavia juttuja. Kannattaa koettaa innostua avoimesti kaikesta. Oletko katsonut lähiseutusi geokätköt?

Luontofiilistely on taas vielä asia erikseen, ja ennen kun alan selittämään mitä kaikkea tänään löysin, niin lopetan alkuunsa.
Sen sijaan listasin muutamia virikkeitä, joista ainakin itselle oli iloa. Alla vieläpä jotain fiiliskuvaa kännykällä, että millaista oli olla maanantaina After Workeilla lähimetsässä.

Veikkaan, että koska näitä muutaman tunnin spektaakkeleita ja työpäivänjälkeisiä irtiottoja tulee lähiaikoina aika paljon kehitettyä, niin jatkossa saan koostettua muutakin inspistä aiheen tiimoilta.

KEVÄÄN MERKIT / BONGAUSLISTA SEURAAVALLE RETKELLE
Keksi lisää ja muuttele annettuja mielesi mukaan, jos alla olevat eivät nappaa:

[_] Bongaa kevätsieni, jota et vielä tunnista. Opettele tunnistamaan se (ja tulet huomaamaan, että näet näitä joka paikassa seuraavalla retkelläsi)
[_] Tutki, missä mennään silmujen kanssa. Onko kasvupaikalla minkälaista merkitystä saman lajien välillä? (Vinkki: on.)
[_] Kuinka monta lintua havainnoit? Näkö- ja kuulohavainnot lasketaan. Jos et tunnista bongaamaasi, niin on hyvä syy selvittää, mikä se on!
[_] Kukat? Mitä löytyi? Testaa itsesi Ylen taannoisella kevätkukkatestillä. Löytyikö mitään noista?

Jos retkeilette ja puuhailette mielenkiinnostavia juttuja ja somettelette niistä, niin laittakaa kanssa hei häsä #varusteetkunnossa #varustenet niin nostetaan ilman muuta niitä omasta puolestamme muille inspiraatioksi. Kaikki reippaat ulkoiluaiheiset ideat jakoon!


Keppimetsä näytti hienolta matalalla roikkuvassa iltapäivävalossa. Tiheä hatelikko kätki myös Espoolaisen minimetsän alkuperäisasukkeja, eli kolme kaurista, jotka näkyisivät kuvassa, elleivät olisi piilossa. Samaisessa ryteikössä oli kiva katsella kevätlintujen kikkailuja ja laulantaa: Täällä kävelyn lomassa vastassa oli mm. kauniisti lurittelevia mustarastaita, talitiaisia, varpusia, vihervarpusia, peippoja, käpytikkoja ja yli lentävä yksinäinen kurki.



Vaikea nyt ihan satavarmasti lähteä pätemään lajilla, mutta nyt on psykedeelisen näköistä toukkamaista kasvustoa kuoriutumassa maan uumenista. Jos nyt jotain pitäisi lähteä veikkaamaan, niin arvaus osuu metsäalvejuureen. Siinä ympärillä kun oli joitain viimevuotisia rääppeitä JA joku saniaistyyppinenhän tämä voisi olla, kun on niin omituinen.


Kevään sienisadon värieleganssia. Tyypillisimmät maljakkaat on aika helposti erotettava sieniporukkansa, ja tässä keimailee kirkkaan punainen punamaljakas. Näyttävä kyllä, myrkyllinen ei, mutta ei kyllä missään nimessä mikään syötävä eväs. Vai näyttääkö tämä jonkun silmiin kenties herkullisen houkuttelevalta? Hieno se ainakin on. Ja räikeä muutoin harmaanruskeassa maastossa!


Aarteenetsintäpartio. Tämä vanhaa merenpohjaa oleva ihan makea lähiryteikkö on varsinainen hirvieläinten temmellyskenttä. Täältä on hauskaa bongata eläinten jälkiä, koirat innostuvat peurojen ja kauriiden makuupaikkoja löytäessään ja koko porukka pitää silmiä ja korvia auki, josko näkyisi viime syksyisiä jättösarvia jossain.
Viime kerralla löydettiin, tällä kertaa ei. Ketunpesä löytyi jälkien ja tuoksun perusteella: ei menty liian lähelle.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Painetaan koko ulkoiluvaatetus villasella

Yhteistyössä DevoldSeuraavaa ulkoiluretkeä tai haikkireissua suunnitellessa voisi miettiä, että olisiko perinteiselle kolmikerroskuoritakille (tai mille nyt ikinä säästä riippuen) muita vaihtoehtoja. Nyt etenkin villapaitabuumin roihutessa ulkoilukuvastossa onkin nähty erilaisia ...

Hyvät VIBAet – Portugalissa käsityönä valmistetut suomalaiset kengät

Perheyritys VIBAe sai alkunsa Lapin vaellusreissulla, kun suomalaiset Minna ja Kalle sekä kalifornialaiset Tammy ja Ludo päättivät yhdistää vuosikymmenten osaamisensa kenkäalalta. Ensimmäiset VIBAe-kengät tulivat markkinoille vuonna 2020, ja niitä on myyty jo yli 140 maahan.Hyvin...

Garmin Edge 840 Solar: täydellinen treenikumppani

Garmin Edge 840 Solar on täydellinen kumppani treenaamisen pyöräilyyn teillä ja poluillaGarminin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Edge 840 on valmistajan pyörätietokoneiden premium-osastoa edustava malli. Edge 840 Solar pääsi kokonaisen kesän mittaisen pitkän testijakson aikana tos...