Unelmien perässä pohjoiseen: "Onneksi uskalsin"


Ulkoilu by Varuste.net, 23.2.2026

Tämä artikkeli on toteutettu yhteistyössä Tuija Pehkosen kanssa.

Miltä tuntuu, kun pitkäaikainen haave muuttuu todeksi?

Me Varuste.netillä uskomme, että ihminen saa elämästään enemmän irti, kun hän uskaltaa tehdä parempia valintoja – joskus se tarkoittaa pientä arjen muutosta, joskus taas suurta hyppyä kohti uutta. Tässä artikkelissa kerromme Tuija Pehkosen rohkeasta päätöksestä seurata unelmiaan ja muuttaa pohjoiseen, missä arki sai uuden merkityksen.


Haaveena irtiotto

Tuija oli pitkään haaveillut siitä, että koko perhe voisi hetkeksi jättää kaupungin taakseen ja kokeilla elämää pohjoisessa. Kun perhe viimein päätti tarttua tilaisuuteen ja muuttaa Rukalle vuoden 2026 alussa, ilmassa oli sekä innostusta että jännitystä. Matka kohti uutta arkea vaati paljon järjestelyjä ja säätöä sekä luopumista tutusta ja turvallisesta. Irtiotto ei ollut helppo päätös, mutta se tuntui oikealta. 

"Aina löytyy syitä ja vielä enemmän tekosyitä, miksi tätä ei olisi voinut toteuttaa. Paikallaan pysyminen on tosi paljon helpompaa kuin muutos, mutta onneksi me lähdettiin" , Tuija kuvailee.


Rohkeus hypätä kannatti

Tuija kertoo elämän pohjoisessa olleen yksinkertaisempaa ja rauhallisempaa verrattuna kaupunkiasumiseen. Uusi arki on tuonut hyvää oloa ja muistuttanut siitä, että rohkeus hypätä kannattaa.

"Tämä on ollut ihmeellistä jo nyt, ja uskallan sanoa, että tämä on muuttanut minua lopullisesti. Tiesin, mitä rauha ja kiireettömyys saavat minussa aikaan, mutta en olisi ikinä arvannut, miten vahvasti lähellä oleva luonto voi vaikuttaa omaan oloon ja hyvinvointiin."

Tuija Pehkonen


Uusi arki, uudet varusteet

Muutto pohjoiseen vaati myös vaatteiden ja varusteiden päivittämistä pohjoisen olosuhteisiin sopiviksi. Rukalla kaupunkivarustus ei enää riittänyt, vaan tilalle tarvittiin lämpimämpää ja kestävämpää vaatetta ja varustetta.

"Olen asunut koko alkuvuoden toppahousuissa, merinokalsareissa ja neuleissa. Sanon vaan, että Varuste.netin valikoimasta löytyy varusteet pohjoiseen, etelään ja kaikkialle siltä väliltä", Tuija vinkkaa.


TUIJAN VALINNAT 

Me Varuste.netillä haluamme varmistaa, että jokainen löytää juuri ne varusteet, jotka tekevät arjesta ja seikkailuista sujuvampia ja mukavampia – olipa kyseessä sitten suuri elämänmuutos tai pieni retki lähiluontoon. Asiantuntijamme auttavat valitsemaan laadukkaat ja kestävät tuotteet, jotka palvelevat pitkään.

Jos sinäkin haaveilet muutoksesta, isosta tai pienestä, uskalla kokeilla! Me Varuste.netillä kannustamme tekemään parempia valintoja ja autamme sinua löytämään juuri ne varusteet, joiden avulla saat elämästä ja harrastuksista enemmän irti.


Tutustu valikoimaan

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Tuija Pehkonen (@tuijapehkonen) jakama julkaisu

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Miksi valita merinovillainen aluskerrasto?

Yhteistyössä Devold Merinovilla on ollut jo pitkään retkeilijöiden, ulkoilijoiden ja aktiiviliikkujien aluskerrastojen luottomateriaali. Se on luonnon oma supermateriaali, joka toimii niin arjessa kuin vaativissakin olosuhteissa. Merinovillainen alusasu on usein ensimmäinen kerro...

Vastuullista laatua ja pohjoista kestävyyttä jaloillesi

Yhteistyössä Kamik Kun talvi kiristää otettaan ja loska, lumi sekä pakkanen haastavat arjen, moni miettii, mitkä kengät pitävät jalat oikeasti lämpiminä ja kuivina. Usein mieleen tulee tunnettuja pohjoismaisia tai kanadalaisia brändejä – mutta oletko jo tutustunut Kamikiin? Kamik...

Luotettavat kylmälaukut ja termarit vaativiin olosuhteisiin

Yhteistyössä Yeti Yeti sai alkunsa vuonna 2006, kun veljekset Roy ja Ryan Seiders kyllästyivät tavallisten kylmälaukkujen heikkouksiin. Heidän kokemuksensa ulkoilmaelämästä oli täynnä pettymyksiä: kahvat hajosivat, salvat katkesivat ja kannet painuivat kasaan vuodesta toiseen. Jo...