Kaasua, bensaa, spriitä ja muutama risu.
Polttoaineita löytyy jokaiseen tarpeeseen, joten on tärkeää valita oikea energianlähde omaan käyttöön. Seuraavassa lyhyt opas siitä minkälaisia polttoaineita valitaan mihinkin laitteisiin.
Kaasukeittimet ja kaasulyhdyt
Kaasu on erinomainen valinta nopeutensa, tehokkuutensa ja keveytensä vuoksi. Nykyään vielä kierteet ovat standardit, joten yhteensopivuusongelmia ei juurikaan ole.
Kaasun heikkoudet ilmenevät kylmässä ja/tai korkeassa ilmanalassa. Ilmiölle löytyy syyt fysiikasta mutta nyrkkisääntönä; kylmässä nestekaasu kylmenee entisestään ja on tärkeää, että tiedostaa kaasun haasteet ennen valinnan tekoa.
Markkinoilla on erilaisista seoksista tehtyjä kaasuja. Olosuhteista riippuen kaasu on joko butaania tai isobutaania ja joskus propaania sekoitettuna isobutaaniin. Näillä pyritään laskemaan nestekaasun kaasuuntumispistettä, jotta keitin toimisi vielä kylmemmälläkin kelillä. Sen lisäksi toki täytyy muistaa, että keittämisen edetessä nestekaasu jäähtyy entisestään, jolloin sen teho laskee.
Perinteisellä isobutaani-propaani sekoituksella pärjää vielä nollakelien tuntumassa eikä yksittäinen pikkupakkanenkaan vielä ruoanlaittoa pakosti pilaa. Mutta kelien painottuessa nollan alapuolelle on turvallista valita aina talvikaasu mukaan. Näin ei tarvitse pelätä toimiiko nestekaasu tarpeeksi hyvin omilla reissuilla. Ja on hyvä muistaa, että kylmä lisää myöskin entisestään kaasunkulutusta.
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Kaasut»
Primus Power Gas 230 g
☆☆☆☆☆ (179)
Heti saatavilla
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Kaasut»
Primus Power Gas 450 g
☆☆☆☆☆ (126)
Heti saatavilla
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Kaasut»
Jetboil JetPower Fuel 230 g
☆☆☆☆☆ (43)
Heti saatavilla
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Kaasut»
Jetboil JetPower Fuel 100 g
☆☆☆☆☆ (56)
Heti saatavilla
Spriikeittimet
Oivana esimerkkinä käytetään kaikille tuttua Trangiaa.Sprii on alkoholipohjainnen polttoaine, joka toimii kelillä kuin kelillä. Joten ei ihme, että se on edelleen monen talvisamoilijan valinta esimerkiksi lumensulatukseen leirissä, kun ei ole kiire lähteä liikkeelle. Valitettavasti sprii nokeaa aina jonkin verran ja sen teho on verrattain huono kaasuun tai monipolttoainekeittimiin verrattuna.
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Nestepolttoaineet»
Marinol Nestepolttoaine
☆☆☆☆☆ (23)
Heti saatavilla
Monipolttoainekeittimet
Tunnetaan myös nimellä bensakeittimet. Nämä korkealle vuorille sekä kylmiin olosuhteisiin suunnitellut täsmätyökalut toimivat lähes aina. Polttoaineeksi sopii niin bensa kuin kerosiini tai vaikka diesel. Myös polttoöljy ja lamppuöljy toimivat tarvittaessa energianlähteenä tässä polttoaineiden moniottelijassa. Näille keittimille on myös suunniteltu omia polttonesteitä, jotka nokeavat mahdollisimman vähän ja palavat tehokkaasti. Näiden käyttöä suosittelemme vahvasti, jotta polttoainejärjestelmä pysyy puhtaana käytössä.
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Nestepolttoaineet»
Primus Powerfuel-nestepolttoaine 1 L
Kampanjahinta 14,32 €
Ei sovellu Trangialle
☆☆☆☆☆ (28)
Heti saatavilla
Risukeitimet
Näihin bushcraftaajien ja muiden puskataitajien suosikki. Keittimiin käy polttoaineeksi kaikki ruohikosta risuihin ja risuista käpyihin, kunhan polttoaine on kuivahkoa. Onpa joku taitava tehnyt myös spriikupin risukeittimen pohjalle, jolloin alkoholipohjaisten polttoaineiden käyttö onnistuu oivasti.
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Risukeittimet»
Bushcraft Essentials Bushbox XL Titanium
☆☆☆☆☆ (33)
Heti saatavilla
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Risukeittimet»
Biolite Campstove Complete Cook Kit
Heti saatavilla
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Risukeittimet»
Solo Stove Lite
☆☆☆☆☆ (16)
Heti saatavilla
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Risukeittimet»
Kelly Kettle Ultimate "Base Camp" Kit (Stainless Steel)
☆☆☆☆☆ (13)
Heti saatavilla
Myrskylyhdyt
Perinteisesti myrskylyhdyt toimivat valopetroolilla elikäs lamppuöljyllä.
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Nestepolttoaineet»
Petromax Alkan Paraffin
☆☆☆☆☆ (17)
Lajit»Vaellus»Retkikeittimet»Tarvikkeet»Polttoaineet»Nestepolttoaineet»
Petromax Pelam 1L Kerosene Bottle
☆☆☆☆☆ (8)
Heti saatavilla
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Hyviä unia riippumatossa – ohjeet riippumatossa majoittumiseen
Riippumatto on täydellinen kumppani ulkona vietettyihin öihin, olitpa sitten retkeilemässä metsässä, viettämässä viikonloppua mökillä tai vain rentoutumassa pihalla. Riippumatossa nukkuminen ei ole pelkästään mukavaa, vaan se tarjoaa monia hyötyjä verrattuna perinteiseen telttama...
Grayl: monipuolinen vedenpuhdistaja
Graylin juomapullojen avulla luonnosta löytyvä vesi puhdistuu juomakelpoiseksi
Graylin erikoisvalmisteiset juomapullot yhdistävät vedenpuhdistimen ja vesipullon yksiin kuoriin. Veden suodattaminen on hyvin tehokas tapa säästää painoa vaikkapa vaelluksilla, kun kaikkea juom...
Teltan valintaopas - vinkit teltan hankintaan
Markkinoilta löytyy useita erilaisia ja eri mallisia telttoja. Sopivan teltan valinta riippuu erityisesti sen suunnitellusta käyttötarkoituksesta, mutta myös budjetilla on luonnollisesti merkitystä. Teltta on aina tietyllä tapaa kompromissi painon ja kestävyyden suhteen, eikä yks...