Kokemuksia soolomelonnasta koskilla


Vesiurheilu, Melonta by Varuste.net / Toimisto-Jorma, 27.7.2021

Koskimelontaa soolona.
Mitä ihmettä? Kerro lisää!

Juho Taskila

Kesän yksi kuninkuuslaji melonta on loistava tapa vaeltaa.

Melontaa voi verrata helposti pyöräilyyn siinä mielessä, että sillä tavalla liikkuessaan ihminen tutustuu ympäristöönsä aivan eri tavalla kuin autoillessaan tai kävellessään. Kulkija on kosketuksissa luontoon samalla tavoin kuin uidessa, mutta kulkee nopeammin ja sulautuu osaksi luontoa toisin kuin moottorivene. Melonnan villimpi serkku koskimelonta on nimenomaan villiä; siinä ei ole mitään ylimääräistä. Vain meloja, koski ja leikkaamatonta, putipuhdasta jännitystä, joka muuttuu järisyttäväksi euforiaksi suvantoon päästessä.

Pitkän matkan melonta on aina pähkinä purtavaksi suunnitteluvaiheessa. Riippuen melojan aikomuksista ja vaikeustason valinnasta, matkaa varten on tehtävä useita päätöksiä, jotta reissu ei tyrehtyisi ensimetreillä matkailijan sujahdettua kajakkiin.

Tärkein yksittäinen resurssi on aika. Mikäli meloja haluaa keskittyä vaeltamiseen ilman aikataulua tai tiukkoja päiväkohtaisia tavoitteita, aikaa on varattava riittävästi. Sää, mahdolliset sairastumiset, tulehdustilat tai vammat sekä ruokahuolto vaativat oman osuutensa melonnalta, jolloin liian vaativaksi luotu aikataulu voi koitua retken keskeyttäväksi tekijäksi.

Mikäli omaa kajakkia ole, ota yhteyttä melontayrittäjiin vaellusreittisi lähistöltä. Useimmiten yrittäjillä on esittää vuokrahinta tietyille ajoille; esimerkiksi viikoksi on moni asettanut valmiin hinnan. Pitkille matkoille, jotka kestävät useamman viikon, voi neuvotella hinnan, joka jäänee varmasti alemmaksi kuin mitä uuden kajakin ja varusteiden hinta on. Lisäksi yrittäjät tuntevat vesistön ja voivat antaa kullanarvoisia vinkkejä matkallesi ja kenties harjoitteluapuakin koskia varten. Mitä aikaisemmin varusteita kysyy, sitä helpommin ne saa. Kesä on melontayrittäjien sesonkiaikaa, joten pitkälle vuokralle on vaikea saada kajakkia, jos kyselyn jättää viime tinkaan.

On suositeltavaa, että meloja pyrkii vaikuttamaan kaikkeen, mihin hän pystyy. Kajakki toimii kulkuvälineenä ja ruuman tilavuus määrittää varusteet, jotka otetaan mukaan. Totuus on, että varusteita ei saa koskaan tarpeeksi mukaan melontaan. On siis nipistettävä sieltä, mistä pystyy. Suosituksena on, että mukaan otettavat varusteet ovat monipuolisesti käytettäviä, jolloin tärkeimpänä asiana panostetaan usean sään vaatteisiin, jotka peittävät ja suojaavat kylmältä ja tuulelta, mielellään myös näkyvät. Mikäli vesi on kylmää tai matkalla tulee eteen koskia tai otat tuplan ja kuitin ja menet arktisiin, koskia viliseviin vesiin huimapäisesti seikkailemaan, märkä- tai kuivapukua on harkittava vakavasti. Syynä tähän on yksinkertaisesti turvallisuus. Kalastajien käyttämät kahluuhousut ovat kivat ja vedenpitävät, mutta täyttyessään vedellä ne muodostuvat kuolemanloukuksi. Jyrkkä ei. Kuljin 5-tason kosken ohi, jonka rannalla oli muistomerkki kalastajasta, joka oli kerran horjahtanut kahluuhousuilla. Kerta riittää.

Mitä riskialttiimpiin ympäristöihin meloja menee, sitä enemmän on mietittävä ensiapua ja hätätilavälineistöä. Suosittelen lämpimästi satelliittipuhelimen hankintaa tai vuokrausta. Mielellään sellaista, jossa on erikseen SOS-painike, jolla saa yhteyden pelastushenkilöstöön ja joka lähettää karttakoordinaatit. Yksinkertaisuus ja luotettavuus on tässä asiassa valttia, joka estää tilastoihin joutumisen.

Varsinaisen suunnitelman lisäksi on myös oltava varasuunnitelma, jolla matka voidaan viedä loppuun, mikäli jotain odottamatonta, kuten puhelimen katoaminen koskeen, tapahtuu. Suosituksena on myös, että vaeltaja asettaa keskeyttämiskynnyksen.

Mitä tällä tarkoitetaan?

Keskeyttämiskynnys on henkilökohtainen raja, jolloin meloja kokee, ettei matkaa ole syytä jatkaa. Syynä voi olla esimerkiksi retken turvallisuuden vaarantuminen tai terveydentilan voimakas heikentyminen. Ensiapuvälineillä, levolla ja itsestään huolehtimalla pystyy pelaamaan tilannetta siten, että keskeyttämiskynnystä ei ylitetä.

Ennen retkeä on mietittävä kaikki vaaratilanteet läpi. Kaikkea ei voi tai pysty estämään tai varautumaan, suurimpaan osaan voi. Suositeltavaa on, että matkalle lähdetään harjoittelun jälkeen. Eskimokäännöksen osaaminen ja koskimelonnan treenaaminen edesauttavat vaarallisimpien osuuksien kanssa huomattavasti. Tärkeintä on, että meloja lähtee matkalle tiedostaen omat kykynsä ja rajansa.

Koskimelonta on seikkailulajeista yksi vaarallisimmista. Yksin melottaessa vaarakerroin nousee entisestään. Tietysti kolikolla on toinen kääntöpuoli: koskimelonta on juuri vaarallisuutensa vuoksi hyvin magneettista. Yksin kulkiessa vaeltaja asettaa itsensä koskea vastaan tietäen, että hän tarvitsee kaiken taidon ja tietämyksen selviytyäkseen vaahtoavasta, jyrisevästä kaaoksesta. Koski on vaeltajaa mahtavampi, ikuinen voima ja juuri tämä vetää meitä kuolevaisia puoleensa.

Vaikka mukana olisi opaskirjanen tai kuultua tietoa koskista, vedet on syytä lukea. Sadeveden määrä ja vuotuinen ajankohta määrittävät veden korkeutta. Kosket voivat olla vaikeustasoltaan hyvin erilaisia riippuen veden korkeudesta. Suosituksena lukeminen tehdään rannalta, koska sieltä näkee seisaaltaan paljon sellaista, mikä jää piiloon veden pinnalla kajakissa istuvalle. Aika, jonka käyttää rannalla käydessä, on arvokasta, koska pitkissä koskissa voimakkaimmat aallot ovat loppupäässä. Lukemisen jälkeen on tehtävä päätös järkeen, ei jännityksen kaipuuseen, perustuen. Järki on jännityksessä ja vaarassa viihtyvälle portinvartija, jota ei ohiteta. Sitä ei voi ostaa suoraan kaupasta, mutta sitä voi kehittää harjoittelemalla. Tylsää järki ei matkasta kuitenkaan tee, takaan sen. Kokemus opettaa tässäkin, joten treeniä kannattaa tehdä koskissa.

Koskia vilisevälle joelle retkeä suunnittelevan päätavoitteena ei pidä olla kosket vaan nautinnollinen, turvallinen matka. Kosket on pystyttävä kiertämään joko maata pitkin tai uittaen. Uittoköyden pitää olla kestävää materiaalia. Suosituksena on käyttää kiipeilyköyttä, koska kiipeilyköysi ei ole liukasta märkänäkään ja se kestää äkilliset rasitukset katkeamatta, kun kajakki esimerkiksi liukuu akanvirrasta koskeen uiton aikana. On olemassa heittoliinapusseja kiipeilyköydellä. Suosittelen vahvasti. Solmuksi kiipeilijän kasi. Köysien kanssa toimivalle hyväksi kaveriksi mukaan myös puukko, joka kiinnitetään vyöhön tai liiveihin rinnalle. Suosittelen peruspuukkoa, jossa ei ole taittoterää.

Kuivapussit ovat melojan ystäviä. Oikein pakattuna ne pitävät veden poissa varusteista ja ne saa sidottua kiinni myös kajakin ulkopuolelle, jolloin ruumatilaa säästyy. Tee kuten ruletissa: panosta punaiseen, älä mustaan. Kirkasväriset – keltaiset, oranssit ja punaiset –kuivapussit ovat ehdottomia vesille lähtiessä. Kuivapussien on myös oltava tarpeeksi tilavat, jotta sen sisälle saa ilmaa, jolloin mahdollisen karkaamisen jälkeen ne jäävät kellumaan veden päälle. D-lenkkien avulla pussit saa sidottua myös kiinni. Kuivapusseja löytyy myös puhelimille. Testaa ennen vesille lähtöä.

Melontamatka vaatii aikaa ja kokemusta. Aikataulu ei saa olla liian tiukka. Kylmyys ja märkyys ovat päivittäisiä tekijöitä ja energiaa palaa paljon jo pelkästään normaalin kehon lämpötilan ylläpitämiseen. Ruoka on ystävä. Pitkälle matkalle ruoan on oltava hyvää vaeltajalle. Perusretkiruokien lisäksi saa ehdottomasti ottaa mukaan kaikkea ”motivaatiomuonaa” kuten karkkia, suklaapatukoita ja kaikkea muuta, josta hammaslääkärit varoittavat. Varusteiden on oltava testattuja ja tarvittaessa vaihdettuina parempiin, tiettyjä varusteita ei saa mukaan kuin yhden setin, jolloin niiden on oltava toimivia ja mielellään useissa olosuhteissa toimivia. Tarvittaessa on osattava korjata tai huoltaa varusteet.

Mikäli haluat dokumentoida matkaasi, suosittelen kypäräkameroita, joita pystyy lataamaan varavirtalähteellä. Aurinkokennolatureita löytyy, joten pakko ei ole palata sivilisaation pariin, jotta piuhan saa kiinni. Nykyiset kypäräkameratkin kuvaavat jopa 4K-tasolla, joten muistikortteja on oltava tarpeeksi.

Mitä ikinä suunnitteletkaan vaelluksellesi, olet menossa tekemään jotain, mikä on kokemista näkemisen sijasta. Liian usein ihmiset näkevät erittäin maalauksellisen maiseman, jossa luonnonvoimat esittäytyvät, mutta eivät kuvittele itseään sinne.

Sinä aiot tehdä niin. Siksi olet hyvä.
Nauti.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Innostaako uida kakkavedessä tai leväpuurossa?

Varuste.net jelppii omalta osaltaan BSAG:n kesän 2023 Itämeren suojelukampiksessa. Ihan ensinnä. Mikä on BSAG: Baltic Sea Action Group (BSAG) on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tekee vaikuttavia tekoja Itämeren pelastamiseksi. BSAG suojelee Itämerta...

Jobe Yarra Teal 10.6 & Duna 11.6 SUP-lautojen takaisinkutsu ja vaihto

Jobe Sports on yksi alan johtavimpia brändejä ja ottaa asiakkaidensa turvallisuuden vakavasti sekä pitää kiinni korkeista laatustandardeistaan. Tästä syystä Jobe on päättänyt kutsua takaisin ja vaihtaa erän 2021-2022 Yarra & Duna sup-lautoja. HUOM! Takaisinkutsu ei koske kaik...

Hanki esiladattu kartta-aineisto mukaan muistikorttipaikkaisiin Garmin-laitteisiin

Myymme muistikorttipaikkaisiin Garmin GPS-laitteisiin microSD-korttia, johon on esiladattu Maanmittauslaitoksen kartta-aineiston pohjalta laadittu maastokartta (Tekijä on Teemu Peltonen. Lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 4.0 Muokkaamaton -lisenssillä.)...