Iso satsi uimavarusteita tarjouksessa 18.8.2019 asti

Kesä kulkee vaihtelevin lämpötiloin, mutta kulkeepahan kumminkin.
Lomakaudet alkaa pikkuhiljaa taittumaan arjeksi, ja useat kesällä kiinni olleet uimahallit alkavat avautua jälleen.

Muttamutta. Ihanaa vaihtelua arkeen ja uintiharrastukseen ehdottomasti tuo avovesiuinti. Tässä tuhansien järvien maassa, jossa meren rantaa on vähintääkin riittävästi takaa sen, että kyllä uimaan pääsee jos vaan uskaltaa.

Kloorinkäry, kaakelipinnat sekä jalkasienen liukastamat suihkutilat eivät tee enää niin suurta vaikutusta reippaaseen kuntouimariin, kun on saanut kokea hyvän uintilenkin lähijärvessä tai lähimmällä merenrantabiitsillä auringon säteiden leikitellessä veden pinnalla.

Luonnonvesissä uiminen on todellakin sen verran elämyksellistä ja mukavaa touhua, että kunhan makuun pääsee (ellei ole jo päässyt tässä kevään/ kesän mittaan), niin uintikautta tekisi mieli venyttää vieläkin pidemmälle. Uimahalleihin tietty ihan kiva siirtyä, kun ulkona alkaa olla töiden jälkeen liian pimeää ja vesi rupeaa jähmettymään kohti kiinteämpää muotoa.

Uimavedet ovat monessa paikkaa kohtalaisen puhtaat sinilevän kannalta, paikoittain sitä ilmenee sitten enemmänkin. Myöhemmin tässä viestissä esitellään muuten sinilevän testauspaketti. Kannattaa tutustua.

Uimakautta on vielä paljon jäljellä, ja aika hyvin noita uintivermeitä on vielä saatavilla: Uintimärkkäreitä, uikkareita ja uimavermeitä on nyt 18.8.2019 loppuun saakka tarjolla vähintään 10% alennuksella. Osa, kuten alla olevista tuotteista ilmenee, ovat vielä huomattavasti paremmallakin diilillä.

Vedet ovat toki nyt lämpimimmillään, mutta puku on ihan paikallaan, jos vedessä vietetään pidempi aika. Untimärkkärillä pidentää myös avovesiuintikauttaan merkittävästi loppuvuotta kohden (ja pääsee aloittamaan uintikauden aijoissa keväällä sitten taas.)

Asiaan.
Orcan märkkärit on tässä tarjouskimarassa mukana, ja alla on erilaisia vaihtoehtoa:

• Orca S6 on erinomaisen hintalaatusuhteen omaava uintimärkkäri uintiharrastajalle ja kelpaa mainiosti kehittyneemmällekin triathlonistille harjoitteluun ja kisoihin.

• Orca S7 on S6:sen paranneltu malli. Puku parantaa uintiasentoa ja on kuitenkin erittäin joustava, joten puku ei haittaa käsien liikkeitä. Puvun laadukas SCS-pinnoitettu neopreeni vähentää kitkaa ja auttaa nopeuttamaan vauhtia. Vahva vaihtoehto Enduro 3.8:lle

• Orca Open Water on perustason märkkäri nimenomaan uintihommiin. Menee myös triathlonkisoissa, varsinkin lyhyemmillä matkoilla. Puku tarjoaa oranssien hihojen ansiosta erinomaista näkyvyyttä ja pitää sinut turvassa avovesitreeneissä.

• Orca 3.8 Enduro on Orcan malliston The Kisapuku. Enduro on tosiaan nopea ja virtaviivainen, optimaalisesti kelluttava mutta silti joustava kisamärkkäri.

Niille, joille pelkkä uinti ei riitä.

Swimrun on vallattoman hauska urheilumuoto, jossa uintiosuudet ja juoksupätkät vaihtelevat. Idea on siinä, että siinä välissä ei paljoa vaatteita vaihdeta, vaan koko show hoidetaan märkkäri päällä.
Swimrun -puvuissa juoksu on otettu myös huomioon, ja toisaalta lajin luonne siten, että reisiin tarjotaan vähän extrakelluttavuutta. Puvuissa kaikki saumaukset on tehty huolella, jotta ne hiertäisivät mahdollisimman vähän juostessa.

-19%
Orca Athlex Float V2 Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Orca
Athlex Float V2 Mens
Kampanjahinta 234,81 €
Heti saatavilla
(10)
-19%
Orca Apex Float V2 Men Triathlon Wetsuit Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Orca
Apex Float V2 Men Triathlon Wetsuit Mens
Kampanjahinta 462,31 €
Heti saatavilla
(4)
-25%
Orca Vitalis TRN Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Orca
Vitalis TRN Mens
Kampanjahinta 209,25 €
Heti saatavilla
-19%
Orca Athlex Float V2 Triathlon Wetsuit Womens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Naisten‪»
Orca
Athlex Float V2 Triathlon Wetsuit Womens
Kampanjahinta 234,81 €
Heti saatavilla
(6)
-25%
Orca Vitalis Shorty Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Orca
Vitalis Shorty Mens
Kampanjahinta 149,25 €
Heti saatavilla
(3)
-25%
Orca Vitalis Hi Vis Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Orca
Vitalis Hi Vis Mens
Kampanjahinta 216,75 €
Heti saatavilla
(3)
-22%
Zoggs Explorer Pro FS Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Zoggs
Explorer Pro FS Mens
Kampanjahinta 205,59 €
Heti saatavilla
(5)
-25%
Orca Vitalis TRN Womens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Naisten‪»
Orca
Vitalis TRN Womens
Kampanjahinta 209,25 €
Heti saatavilla
(1)
-19%
Orca Athlex Flex V2 Triathlon Wetsuit Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Orca
Athlex Flex V2 Triathlon Wetsuit Mens
Kampanjahinta 299,80 €
Heti saatavilla
(1)
-22%
Zoggs Scout Tour FS Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Zoggs
Scout Tour FS Mens
Kampanjahinta 123,03 €
Heti saatavilla
(4)
-25%
Orca Vitalis Hi Vis Womens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Naisten‪»
Orca
Vitalis Hi Vis Womens
Kampanjahinta 216,75 €
Heti saatavilla
(5)
-19%
Orca Apex Flex V2 Triathlon Wetsuit Mens
Lajit‪»Sukellus‪»Märkäpuvut‪»Uintimärkäpuvut‪»Miesten‪»
Orca
Apex Flex V2 Triathlon Wetsuit Mens
Kampanjahinta 543,55 €
Heti saatavilla
(1)



Uintiapuväline, kelluke ja kuivapussi uimareille ja triathlonisteille.
Kelluke tukee painoasi. Se on yksinkertainen, tehokas ja turvallinen. Kirkkaiden värivaihtoehtojen ansiosta uimari näkyy paremmin vesillä. Pussiin saa mukaan esimerkiksi avaimet tai lompakon. Helposti puhaltamalla täytettävä.

Suosittelemme kuitenkin säilyttämään arvotavarat niihin erikseen tarkoitetuissa vedenkestävissä pusseissa.
Kelluke tulee hihnalla kiinni lantioon ja kulkee näppärästi mukana. Saatavilla on PVC-muovista ja TPU-kankaasta valmistettuja poijuja.

-18%
360swim SaferSwimmer -kelluke (TPU)
Lajit‪»Uinti‪»Avovesiuintipoijut‪»
360swim
SaferSwimmer -kelluke (TPU)
Kampanjahinta 45,10 €
Heti saatavilla
(83)
-22%
Zoggs Hi Viz Swim Buoy
Lajit‪»Uinti‪»Avovesiuintipoijut‪»
Zoggs
Hi Viz Swim Buoy
Kampanjahinta 33,65 €
Heti saatavilla
(34)
-25%
Orca Safety Buoy
Lajit‪»Uinti‪»Avovesiuintipoijut‪»
Orca
Safety Buoy
Kampanjahinta 41,18 €
Heti saatavilla
(26)
-19%
360swim SaferSwimmer -kelluke Medium (TPU)
Lajit‪»Uinti‪»Avovesiuintipoijut‪»
360swim
SaferSwimmer -kelluke Medium (TPU)
Kampanjahinta 40,40 €
Heti saatavilla
(48)
-25%
Orca Safety Buoy Pocket Swimming accessory
Lajit‪»Uinti‪»Avovesiuintipoijut‪»
Orca
Safety Buoy Pocket Swimming accessory
Kampanjahinta 50,18 €
Heti saatavilla
(15)
-19%
360swim Grab Bag Donut Buoy
Lajit‪»Uinti‪»Avovesiuintipoijut‪»
360swim
Grab Bag Donut Buoy
Kampanjahinta 31,38 €
Heti saatavilla
(20)



Jos meinaa lähteä tuonne järville ja merten laineille ihan tosissaan uimaan, niin uimalasit on ihan must. Avovesilasit poikkeaa tavallisista hallilaseista siten, että niissä on mm. laajempi näkökenttä ja kokonsa puolesta ovat hieman isommat. Näillä voi siis aivan hyvin uida tietenkin myös hallissa.

Nämä ovat suosituimmat mallimme, emmekä yhtään ihmettele miksi.

-25%
Orca Killa 180º Swimming Goggles
Lajit‪»Uinti‪»Uimalasit‪»Avovesilasit‪»
Orca
Killa 180º Swimming Goggles
Kampanjahinta 27,68 €
Heti saatavilla
(72)
-25%
Arena Cobra TRI Swipe Mirror
Lajit‪»Uinti‪»Uimalasit‪»Avovesilasit‪»
Arena
Cobra TRI Swipe Mirror
Kampanjahinta 57,68 €
Heti saatavilla
(19)
-25%
Seacsub Diablo
Lajit‪»Uinti‪»Uimalasit‪»Avovesilasit‪»
Seacsub
Diablo
Kampanjahinta 22,43 €
Heti saatavilla
(22)
-25%
Arena Air Bold Swipe
Lajit‪»Uinti‪»Uimalasit‪»Avovesilasit‪»
Arena
Air Bold Swipe
Kampanjahinta 31,43 €
Heti saatavilla
(3)
-25%
Arena Cobra Core Swipe Mirror
Lajit‪»Uinti‪»Uimalasit‪»Avovesilasit‪»
Arena
Cobra Core Swipe Mirror
Kampanjahinta 47,18 €
Heti saatavilla
-25%
Seacsub Vision HD
Lajit‪»Uinti‪»Uimalasit‪»Avovesilasit‪»
Seacsub
Vision HD
Kampanjahinta 14,93 €
Heti saatavilla
(47)



Huppu on aivan asiallinen lisä avovesiuintivarustukseen. Sen lisäksi, että päätä ei palele (joka on oikeasti ongelma erityisesti viileällä ilmalla), niin hiukset pysyvät järjestyksessä ja näissä avovesimyssyissä on käytetty vielä kirkasta väritystä, joten veneilijät ja muut vesilläliikkujat voivat havaita uimarin parhaiten.

-25%
Orca High Visibility Neoprene Swim Cap
Lajit‪»Uinti‪»Uimalakit‪»
Orca
High Visibility Neoprene Swim Cap
Kampanjahinta 33,68 €
Heti saatavilla
(22)
-25%
Speedo Long Hair Cap
Lajit‪»Uinti‪»Uimalakit‪»
Speedo
Long Hair Cap
Kampanjahinta 9,68 €
Heti saatavilla
(22)
-25%
Orca Thermal Neoprene Swim Cap
Lajit‪»Uinti‪»Uimalakit‪»
Orca
Thermal Neoprene Swim Cap
Kampanjahinta 44,18 €
Heti saatavilla
(11)
-25%
Arena Smart Cap
Lajit‪»Uinti‪»Uimalakit‪»
Arena
Smart Cap
Kampanjahinta 18,68 €
Heti saatavilla
(9)
-25%
Speedo Plain Moulded Silicone Cap
Lajit‪»Uinti‪»Uimalakit‪»
Speedo
Plain Moulded Silicone Cap
Kampanjahinta 7,43 €
Heti saatavilla
(6)
Alk. -26%
Head Neo Cap 3
Lajit‪»Uinti‪»Uimalakit‪»
Head
Neo Cap 3
Outlet-hinta 25,90 €
Heti saatavilla
(21)



Kaikenmaailman uintiharjoitteluvälineitä. Löytyy kickboardia, lättäriä, pullaria, ryhdinkorjaajia, etusnorkkeleita, hidastimia, tahdittajia, kierroslaskureita ja voi juku, että kaikenlaista muutakin.

Tässä pari suosituinta, swimruniin erityisesti suunniteltu pullari (juoksun aikana kuljettamista helpottavilla remmeillä) Headin peruspullari ja potkutekniikan harjoitteluun houkuttelevaa kickboardia.

-24%
Speedo Team Pull Buoy
Lajit‪»Uinti‪»Pullarit ja kickboardit‪»
Speedo
Team Pull Buoy
Kampanjahinta 22,75 €
Heti saatavilla
(7)
-25%
Aquasphere Pull Buoy
Lajit‪»Uinti‪»Pullarit ja kickboardit‪»
Aquasphere
Pull Buoy
Kampanjahinta 16,43 €
(6)
-25%
Arena Pull Kick
Lajit‪»Uinti‪»Pullarit ja kickboardit‪»
Arena
Pull Kick
Kampanjahinta 28,43 €
Heti saatavilla
(2)
-25%
BornToSwim Kickboard
Lajit‪»Uinti‪»Pullarit ja kickboardit‪»
BornToSwim
Kickboard
Kampanjahinta 20,18 €
Heti saatavilla
(5)
-25%
Seacsub Pull Buoy
Lajit‪»Uinti‪»Pullarit ja kickboardit‪»
Seacsub
Pull Buoy
Kampanjahinta 12,68 €
(1)
-25%
Orca Swimrun Calf Guards
Lajit‪»Uinti‪»Pullarit ja kickboardit‪»
Orca
Swimrun Calf Guards
Kampanjahinta 50,18 €
Heti saatavilla



Uintiräpylällä saat kovemman jalkatreenin tai hauskaa ja vauhdikasta vaihtelua normiuintiin. Valitse istuva ja napakka koko: liian iso lompsuu uidessa ärsyttävästi ja sitä koettaa pidellä varpailla kiinni krampin uhalla. Sama kramppailu tietty toistuu, jos räpylä on liian pieni.

Aika hyvin näissä täsmää se, että valitset ihan oman jalan koon mukaisen rällän. Jos menee kokojen väliin, niin ennemmin kuitenkin kokeilee napsun pienempään päin.

-25%
Cressi Agua Short
Lajit‪»Sukellus‪»Räpylät‪»Uimaräpylät‪»
Cressi
Agua Short
Kampanjahinta 29,18 €
Heti saatavilla
(20)
-18%
Seacsub Atom
Lajit‪»Sukellus‪»Räpylät‪»Uimaräpylät‪»
Seacsub
Atom
Kampanjahinta 31,73 €
Heti saatavilla
(25)
-25%
Speedo Biofuse Fitness Fin
Lajit‪»Sukellus‪»Räpylät‪»Uimaräpylät‪»
Speedo
Biofuse Fitness Fin
Kampanjahinta 51,68 €
Heti saatavilla
(8)
-25%
Seacsub Team
Lajit‪»Sukellus‪»Räpylät‪»Uimaräpylät‪»
Seacsub
Team
Kampanjahinta 23,93 €
Heti saatavilla
(29)
-22%
Zoggs Swim Fin Energy
Lajit‪»Sukellus‪»Räpylät‪»Uimaräpylät‪»
Zoggs
Swim Fin Energy
Kampanjahinta 21,89 €
Heti saatavilla
(5)
-25%
Speedo DMC Original Fin
Lajit‪»Sukellus‪»Räpylät‪»Uimaräpylät‪»
Speedo
DMC Original Fin
Kampanjahinta 52,55 €
Heti saatavilla
(1)



Arenan Elite -lättäri on helppo ja hyvä lättäri kaikkiin uintityyleihin. Tällä harjoittelu on turvallista ja se ei kuormita liikaa olkapäitäkään. Pienen koonsa ansioista passaa myös nuoremmalle väelle ekaksi lättäriksi.

Speedon ja Headin uintihanskat muuttavat sinut kertaheitolla sammakkoeläimeksi, joka kauhoo menemään vähän tehokkaammalla tahdilla. Sopii myös oivaksi vastukseksi treenitehoa lisäämään vesijuoksuun ja hydrobiciin.

-25%
Speedo Aqua Glove uintihanskat
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Speedo
Aqua Glove uintihanskat
Kampanjahinta 17,18 €
Heti saatavilla
(24)
-23%
Speedo Tech Paddle
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Speedo
Tech Paddle
Kampanjahinta 23,14 €
Heti saatavilla
(3)
-3%
Finis Agility Paddles
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Finis
Agility Paddles
Kampanjahinta 28,86 €
Heti saatavilla
(16)
-25%
Arena Vortex Evolution Hand Paddle
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Arena
Vortex Evolution Hand Paddle
Kampanjahinta 19,43 €
Heti saatavilla
(14)
-25%
Arena Elite Finger Paddle
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Arena
Elite Finger Paddle
Kampanjahinta 14,93 €
Heti saatavilla
(2)
-21%
Speedo Power Plus Paddle
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Speedo
Power Plus Paddle
Kampanjahinta 25,89 €
Heti saatavilla
(1)
-19%
Speedo I.M. Tech Paddle
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Speedo
I.M. Tech Paddle
Kampanjahinta 28,24 €
Heti saatavilla
(2)
-25%
Speedo Finger Paddle
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Speedo
Finger Paddle
Kampanjahinta 14,18 €
Heti saatavilla
(10)
-25%
Seacsub Hand Paddle
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Seacsub
Hand Paddle
Kampanjahinta 8,93 €
Heti saatavilla
(15)
-25%
Seacsub Hand Paddle Pro
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Seacsub
Hand Paddle Pro
Kampanjahinta 11,18 €
Heti saatavilla
(13)
-25%
Zoggs Flat Hand Paddles
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Zoggs
Flat Hand Paddles
Kampanjahinta 22,43 €
Heti saatavilla
-25%
Orca Flat Paddle Training Accessory
Lajit‪»Uinti‪»Hanskat‪»
Orca
Flat Paddle Training Accessory
Kampanjahinta 20,18 €
Heti saatavilla
(3)



Vihdoinkin pikatesti sinilevien tuottamien myrkkyjen havaitsemiseksi.

BlueGreenTest® Sinilevätesti on tarkoitettu ilmoittamaan onko esimerkiksi uimavedessä tai löylyvedessä myrkyllistä sinilevää.

Pakkauslaatikossa on kolme testipakkauspussia sekä kolmet kertakäyttökäsineet. Jokainen pussi sisältää näytteenottopurkin, pipetin ja testikasetin. Lisäksi tarvitset puhtaan ämpärin tai vastaavan ison astian testattavalle vedelle.

Pikatestin käyttäminen on helppoa:

1) Täytä näytteenottopurkki testattavalla vedellä, jolloin kemiallinen reaktio kuumentaa purkin.
2) Odota kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ota pipetillä vettä purkista ja laita sitä testikasetin reikään.
Testitulos on luettavissa viiden minuutin jälkeen, jolloin testikasettiin ilmestyy 1 tai 2 viivaa.

> 1 viiva C:n kohdalla = vedessä ei ole myrkkyä,
> 2 viivaa = vedessä on myrkkyä.

Tarkemmat ohjeet löydät pakkauksesta.




Eikä tässä vielä kaikki. Kannattaa selata meidän uimapukuvalikoimaa, sillä ne ovat aikalailla kaikki vähintään -10% 18.8.2019 saakka:



Nyt kaikki nauttimaan raikkaista luonnonvesistä.
Kun kokeilette kerran, niin tulette jäämään koukkuun, sanokaa meidän sanoneen. Hyviä ja turvallisia uintitreenejä.