Liukkaita ja vähemmän liukkaita kelejä

Suomi on siitä hauska maa, kun tämä on tällainen pitkä suikula - rontti 1000 kilsaa eroa pohjoisesta etelään. Onkin aika hauskaa huudella täältä alhaalta etelän aurinkorannoilta sinne ylös pohjoiseen, jossa hiihtokelit on ylimmillään ja hiihtohissi kulkee.

Nonniin - Ehkä Helsingin edustalla ei kannata tätä retkiluistelutoimintaa vielä harrastaa, koska siitä ei tule niin yhtikäs mitään. Kuulemani mukaan monissa paikoissa on kuitenkin jo jäät parhaimmillaan.
Ja siks toisekseen: ja ainahan meillä on olemassa Kilpisjärvi joka on kaiketi aina jäässä kesät talvet? Korjatkaa, jos olen väärässä. 


Etelän asukit voi tietysti hankkia näitä matkustaakseen idemmäs/ pohjoisemmaksi nauttimaan vauhdin hurmasta. 


Muistakaa vastuullisuus jäillä, luistelkaa vain, jos jää kestää varmuudella ja huolehtikaa, että kaikki olennaiset turvallisuusvarusteet on mukana. On ehdottoman suositeltavaa osallistua retkiluistelukurssille. Suomen Retkiluistelijoiden alkeiskurssikalenterin löydät tästä:
Alkeiskurssikalenteri

Suomen Ladun jäsenyhdistys Suomen Retkiluistelijat keskittyy retkiluistelun edistämiseen ja järjestää ohjattuja retkiä lähes joka viikonloppu luistelukauden ajan. 
Löydät Retkiluistelijoiden sivuilta myös tietoa retkiluistelun tekniikasta, turvallisuudesta ja välineistä.

Isvidda Trekking

Vaelluskengille tai muille tukeville jalkineille suunniteltu retkiluistin. - Sidemekanismi, jossa portaaton pituussäätö. Eli luis...
Hinta 119.00 €

Lundhags Fleet

Koko perheen retkiluistimet, joita voi käyttää tukevavartisella kengällä. Siteet on helppo avata ja sulkea, vaikka hanskat kädessä...
Erikoishinta 119.00 €

Trekker 46 cm siteellä

Terä korkealaatuista 1,2mm ruostumatonta terästä. Yhteensopiva SNS Pilot ja Profil siteen kanssa, sekä ruuvattavien NNN-siteiden k...
Hinta 99.90 €

Zandstra Easy Glider

Pikakiinnityksen ansiosta voidaan helposti kiinnittää kaikkiin jalkineisiin. Helppo ja edullinen tapa aloittaa lasten retkiluistel...
Erikoishinta 34.90 €


Kaikki retkiluistimet

Kaikki retkiluisteluun liittyvät tuotteet



TURVALLISUUS ENNEN KAIKKEA. 
Mikään harrastus ei ole niin hasukaa, että pitäisi ottaa aivan tarpeettomia riskejä. Jäillä liikkuminen on mukavata hommaa, ja on muutamiakin juttuja, joilla parantaa omia selvitymismahdollisuuksia, mikäli kylmä kylpy kutsuu.

1) Jäänaskalit. Ehdoton vähimmäisvaatimus kun lähtee minne vaan jäille kikkailemaan. Jos jään alla on edes nilkkaan asti vettä, niin naskalit mukaan. Ainoa paikka, jonne allekirjoittanut ei naskaleita mukaan ota, on lähimmän urheilupuiston luistinrata, sekä jäähalli. 

2) Kuivapuku/ kuiva välipuku. Se on niin, että kylmyys ja kastuminen on jäillä liikkuvien vihulainen numero yksi. Muuten lämpimät vaatteet saattavat muodostua ylivoimaiseksi taakaksi kastuessaan. Ehdottoman nerokas keksintö on tämä Ursuitin kuiva välipuku. MPS on tosi kevyt, kerraston/ välivaatetuksen päälle puettava asu, jonka päälle voi ladata sitten kuorta tai toppaa. 

Tämä nimenomainen kuiva välipuku on sen verran kevyt, että voi ihan tehdä reipastakin luistelu- / hiihtolenkkiä se päällä. Eihän se nyt mikään urheilukerrasto ole, mutta jos ottaa huomioon sen seikan, että se saattaa pelastaa hengen veteen pudotessa, niin ylimääräinen hiki on sen väärtti ihan heittämällä. 

Pilkkimiseen ja muuhun käkkimiseen/ moottorikelkalla ajoon voimme suositella järeämpiä pelastuspukuja, jonka alle voi sitten latoa riittävän määrän vaatteita tai toppahaalarin. 

Ursuit MPS 5113 -kuiva välipuku

Ursuit MPS Multi Purpose Suit (5113) on erittäin kevyt uloimman vaatekerroksen alle puettava kuivapuku. Hengittävän Gore-Tex®-kank...
Hinta 479.00 €

Ursuit MPS 5113 -lasten kuiva välipuku

Lapsille tarkoitettu täysin vettä pitävä ja hengittävä Gore-Tex -kalvolla varustettu kuiva välipuku esim. haalarin tai muun lasten...
Hinta 399.00 €


Kaikki valikoimamme pelastuspuvut




Naskalit ja heittoliina, ne saattavat auttaa paljonkin jos käy HUMPS. Viikon vinkkinä heittoliinaan, että kantsuu vaikka pihalla treenailla heittoliinan heittämistä (jos ei ole ennen harjoitellut), ennen kuin lähtee luottavaisin mielin liina selässään koikkelehtimaan jäille. 

Lundhags Grip Ice Claw

Naskalit pillillä ja säädettävällä niskahihnalla. Kahvat kumia/muovia, joten niistä saa hyvän otteen myös kylmässä ja märillä käsi...
Hinta 19.90 €

Zandstra Heittoliina

Pituus 25 m. Mitat pakattuna 35 x 10 x 7 cm.
Hinta 31.90 €


Retkiluistelijan turvallisuusvarusteet



Retkiluistelusauvalla saa ytyä menoon ja toisaalta sillä voi myös tunnustella jäätä.

Exel Adventure Ice Skater

45% hiilikuitusauva retkiluisteluun. Evo+ grippi ja retkiluistelukärkiGrippi: Evo+Hihna: ProKärki: Ice skater tipKoot: 140 -...
Hinta 79.00 €


Kaikki retkiluistelusauvat


Retkiluistelureissuun otetaan aina mukaan kuiva vaihtovaatekerta. Tuossa alla on muutamia hyviä tarkoitukseen sopivia reppuja - reppuun laitettavat vaatteet laitetaa ehdottomasti aina vesitiiviiseen pussiin, jolloin kokonaisuus toimii kuivana säilytyspaikkana ja tarvittaessa kellukkeena.

Lundhags EXA 40 Skating Pack

Hyvin varusteltu reppu vaikka koko päivän retkiluistelureissuun. Hyvät säätömahdollisuudet tekevät repusta mukavan ja turvallisen ...
Hinta 179.00 €

Fjällräven Långfärd 40

Reppu, joka on suunniteltu ensisijaisesti retkiluisteluun.Vedenpitävä sisäpussi pitää tavarat kuivina. Sisäpussia voi käyttää myös...
Hinta 209.00 €

Ortlieb PS 10 Kompressio kuivasäkki 22L

Kuivasäkki erittäin kevyestä mutta vahvasta nylon materiaalista. Säkin alhaalla venttiili jonka avulla säkistä saadaan ilmat rulla...
Hinta 24.90 €


Reput retkiluisteluun


Vedenpitävät pussit, säkit, ym kotelot

Vedenpitävät reput

Eipä sitten muuta kun jäädään odottelemaan jäiden tuloa. Sitten se vasta alkaa kunnolla talviurheilukausi kun voi retkiluistella, pilkkiä, uida avannossa, jääsukeltaa ja mitä muuta. Siitä unelmoidessa meneekin tämä loppuviikko.