Mässyt messiin ja metsään

Eväät on parasta retkessä. Jos ei ole maukkaita eväitä mukana, niin mielestäni ei kannata lähteä retkellekään. Tavallinen kiireetön ulkoiluhetki muuttuu välittömästi retkeksi, kun eväät kääritään auki, tai ruvetaan hämmentelemään päiväkahveja. Rivakalle päiväreissulle voi keitellä tai lämmittää eväät valmiiksi ruoka- tai tavalliseen termokseen ja nautiskella lämmin lounas luonnon helmassa ja jatkaa matkaa hyvin syöneenä.

Toisaalta kevyesti matkaava pitkän reissun taittava vaeltaja halunnee mukaansa kaiken mahdollisimman kuivattuna ja ravitsevana, jolloin retkiruoat ovat paras mahdollinen valinta (tai itsekuivatut herkut jos jaksaa väsätä). Jos taas retki ulottuu lyhyemmän matkan päähän tai ei ole kestoltaan niin pitkä että tarttisi kauheasti muuta kamaa, niin kannattaa suunnata lempiruokiensa ääreen supermarkettiin ja pistää teltan edustan kuvitteelinen pitopöytä niin koreaksi kuin osaa. Nyt syksyn tullen kannattaa huomioida kaupasta löytyvien satokauden herkkujen lisäksi myös mahdolliset metsän antimet, joilla saa nostettua gourmet-elämyksen ihan uusille leveleille. Sienisaalista silmällä pitäen metsään kannattaa aina roudata varuiksi vähän voita, suolaa (pippuria) ja sipulia, jos ei ne muuten kuulu perusretkeilyvarusteistoon (aika monilla meillä kuuluu.)

Safkaa voi puuhailla keittimellä tai avotulella / keittokatoksissa tai grilleillä, mitä näitä nyt on.

Keittimistä puheenollen
Keittimen valintaan vaikuttavat sen käyttöolosuhteet ja -tarve. Sulan maan aikan tehtävillä retkillä pärjätään hyvin joko kaasu- tai spriikeittimillä, mutta talviolosuhteissa, varsinkin jos majoitutaan yksinomaan ulos (teltta, laavu, loue), tarvitaan jo paineella toimiva tehokkaampia keittimiä. Hyvä retkikeitin menee pieneen tilaan, se on kevyt, vakaa ja kestävä, se on helppo huoltaa sekä siinä on hyvä tuulensuoja. Usean eri polttoaineen käyttömahdollisuus on myös hyvä ominaisuus. Huomioi myös risukeittimet ym.

Syksyn mielenkiintoisin uutuus keittimissä on Solo Stove!
Astetta fiksumpi risukeitin polttaa tehokkaasti poltettavat risut ja kepit ilman, että savua pääsee paljoakaan syntymään. Risukeittimen pohjassa on pienet ilmareiät, joista tuli saa palamista varten ilmaa. Keittimen tuplaseinämä taas jättää lämpiävälle ilmalle tilaa virrata ylös, joka tehostaa taas palamisprosessia keittimen yläosassa. Ja tehostettu palaminen taas tarkoittaa sitä, että polttoainetta tarvitsee tökkiä purkkiin paljon vähemmän kuin avotulella kokkaillessa.

Solo Stove Campfiressä on lisäksi kätevä lämpösuoja tuhka-astian ja pohjan välissä. Tahtoo sanoa, että ei pääse maa keittimen alta kärventymään. Keittimen päältä löytyy tuulisuoja, joka myös ohjaa liekkejä tehokkaammin keittoastian alle. Aivan todella tehokas risukeitin on tämä.

Jetboil Flash PCS 1,0L keitin

Jetboil Flash PCS (Personal Cooking System) matkakeitin. All-in-one -ratkaisu, jonka kaikki osat pakkautuu sisäkkäin pieneksi pakk...
Hinta 129.00 €

Trangia Kaasupoltin Trangia 25 ja 27 -retkikeittimiin

Trangia kaasupoltinta voidaan käyttää Trangian 25- ja 27- keittimien kanssa perinteisen nestepolttimon sijasta. Kaasupoltin ei ole...
Hinta 57.90 €

Trangia Retkikeitin 25-5 UL GAS

Trangian uusi Titanium -tuotteet korjaava Ultra Light -sarja, jotka soveltuvat kantamusten painosta tinkiville. Ultra Light materi...
Hinta 119.00 €

UUTUUS! Solo Stove Lite

Solo Stoven Lite on erittäin kevyt ja kourallisella risuja toimiva kätevä risukeitin, jolla keittää pöperöä yhdestä kahteen henkil...
Hinta 84.90 €

UUTUUS! Solo Stove Titan

Solo Stoven Titan on maanmainio yleiskokoinen risukeitin! Aivan mainio peli tolkun reissaajalle, joka ei aivan tiedä, haluaako men...
Hinta 104.90 €

Savotta Happy Stove -risukeitin

Risukeitin koostuu 7 osasta: laserleikatusta rosteriteräksestä valmistetut kolme sivuseinää, pohja, ”naamataulu” ja kahdesta osast...
Hinta 32.90 €

Primus OmniLite Ti polttoainepullolla ja säilytyspussilla

Kevyempi versio Primuksen huippusuositusta Omnifuelista. Tässä versiossa runko ja kattilatuet valmistetaan titaanista ja mukana tu...
Hinta 219.00 €

Optimus Hiker+

Kompakti pakkaus ja seitsemän vuosikymmenen klassikko, joka toimii joka olosuhteessa. Keitin ei suotta ole saanut lempinimeä Himal...
Hinta 229.00 €




Kahvia, teetä, virvokkeita?

Painotetaan taas siihen, että mukaan otettavat kamat on riippuvaisia retken pituudesta ja -luonteesta. Harvalla retkellä olisi kuitenkaan syytä joustaa tärkeästä ja laadukkaasta kahvi- tai teehetkestä, etenkin jos niistä nauttiminen kuuluu omassa normielämässä niihin Hyviin Hetkiin. Varuste.netin blogissa oli jotain ajatuksia ja vinkkejä kahvittelusta ja miten se pitäisi ainakin yhden näkemyksen mukaan tehdä.

Petromax Kahvin ja Teen -keitin

Petromaxin kahvin- ja teenkeitin. Tällä keittimellä valmistat jopa 9 kuppia (1,5l) juomaa kerralla. Mitat: 21.5 x 15 x 15 cmRuo...
Hinta 29.90 €

Aerobie AeroPress-keitin

Aeropress tarjoaa uuden ja innovatiivisen tavan valmistaa suodatinkahvia. Kahvin annetaan uuttua sylinterissä noin minuutti ja lop...
Hinta 34.90 €

Hario Skerton Grinder

Hario Skerton Grinder -kahvimyllyssä on laadukkaat keraamiset terät ja jauhatuskarkeutta voi helposti säätää ruuvilla. Skertonissa...
Hinta 41.90 €


Kaikki kahvin- ja teenkeittimet

Grillaaminen.

Grillaminen käsitetään yleensä kesäpuuhaksi, joka on sinällään turhaa, koska kaikki vuodenajat sopivat grillaamiseen aivan yhtä hyvin.

Muurikka Nokkela Savuton Hiiligrilli

Muurikka Nokkela Savuton Hiiligrilli on ulkokäyttöön soveltuva näppäränkokoinen hiiligrilli, joka on helppo käyttää, puhdistaa ja ...
Hinta 99.00 €
Poistossa alk. 84.15 €

Petromax Firebox (large)

The Petromax Firebox is the sturdy and environmentally friendly cooking and fireplace for every outdoor adventure. The fire burns ...
Hinta 119.90 €


Kaikki varusteet savustamiseen ja grillaukseen, myös retkigrillit

Mukin valinta on hyvin henkilökohtainen asia. Pitää saada itselleen ensin mielikuva siitä, millaisesta mukista tuntuisi hyvältä nautiskella retkijuomia. Tietty koko, keveys ja ketävyyskin vaikuttaa asiaan, mutta ennen kaikkea fiilis.
Valikoimastamme löydät perinteiset ja vähemmän perinteiset kuksat, retkimukit ja termosmukit.

Kupilka 21 + lusikka

Käytännöllinne ja ekologiken eräjuoma-astia. Ulkoilun uusi aikakausi alkoi juuri tästä kupista. Jo ennen muinoin KUPILKA 21:n muot...
Hinta 14.90 €

Wood Jewel Kahvitettu perinteinen kuksa

- perinteinen kahvitettu kuksa - tilavuus 1,5 dl - kaksireikäinen korva - nahkanauha
Hinta 44.90 €

MSR Titan Cup

Vain 54 grammaa painavaa, titaanista valmistettua mukia tuskin edes huomaa repussa. Mukin kahvat kääntyvät reunanmyötäisesti jollo...
Hinta 44.95 €

Light My Fire Pack-up Cup BIO

Kokoon taittuva kevyt ja tyylikäs juomakuppi. Vedä auki juomisen ajaksi, täytä ja paina kasaan kuljetuksen tai säilyttämisen ajaks...
Hinta 7.90 €

Pidä Saaristo Siistinä Roope-matkamuki

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Roope-tuotteet ovat huolellisesti valikoituja, laadukkaita ja tyylikkäitä tuotteita, joiden valmistusk...
Hinta 12.00 €

Hydro Flask Coffee Mug w Flip Lid 473 ml

Caffeinate and go.Not too big, not too small — our 16 oz Coffee Flask is just right. The same size as a large at most coffee shops...
Hinta 28.90 €


Valikoimamme kaikki kuksat

Kaikki termosmukit


Kaikki retkeilymukit


Termokset on hyviä etenkin kylmillä ilmoilla. Termareiden käytössä saa olla myös luova: ruokatermariin ihanat, kuumat ja mausteiset keitot syksyn viileille keleille. Etenkin syksyn ja talven viileillä sukellusretkillä kuuma keitto/ -pata on ollut ihan suurin mahdollinen hitti, tai vaikka kunnon gourmethodaribuffet kaikkien kanssapilkkijöiden iloksi talvella, kuumat nakit höyryävänä sämpylöiden väliin pitkästä juomatermarista. Nam.

Thermos Midnight Blue 1,0 l

Thermoksen pullojen lippulaiva, joilla on 15 vuoden takuu. Tyhjiö muodostettu tyhjiöhuoneessa yli 1000 C:n lämpötilassa (muissa tu...
Hinta 41.90 €

Thermos Stainless King 2,0L Matte Black

Thermos Stainless King on termospullojen ehdotonta eliittiä! Tyhjiö muodostettu tyhjiöuunissa yli 1000 C:n lämpötilassa (muissa tu...
Hinta 79.00 €


Valikoimamme kaikki termospullot

Kaikki ruokatermoksemme


Olen aina nauranut teleskooppisille makkaratikuille, ennen kuin aikanaan hankin ensimmäisen omani. Paluuta ei ole ollut, sillä nyt voi melkein sanoa että jos ei nyt ihan pilalla, niin retki kokee ainakin suuren takaiskun, jos tikku on jäänyt kotiin.

Muita hyödyllisyystuotteita ovat perusruokailuvälineet ja universumin eräimmistä nerokkaimmista innovaatioista, eli pitkävartinen retkilusikka siihen tarkoitukseen että sillä voi vetää pussista suoraan retkiruoat, ilman että on itse ihan ruoassa. Kuuma vesi retkiruokapussiin, asiallinen haudutus, pitkävartisella lusikalla kunnon kauhaisu ja ääntä kohti. Niin se toimii.

Wood Jewel Teleskooppimakkaratikku

- kunnollisen mittainen (80 cm) teleskooppimakkaratikku visakoivuisella kahvalla.- makkaratikkua voit käyttää myös kalapiikkinä j...
Hinta 18.90 €

Light My Fire FireFork BIO 2-pack

Pakkaus, jossa kahdelle hengelle teräksiset makkaratikun pikaliitospäät. FireFork BIO lukittuu helposti keppiin tai puutikkuun. K...
Hinta 16.90 €

Primus Long Spoon

Pitkä lusikka/kauha retkikokkailuihin. Tällä ei näpit pala vaikka soppa vähän räiskyykin. Tehty BPA vapaasta Tritanista ja alumiin...
Hinta 10.90 €

Light My Fire Spork Original Varuste.net logolla

Äärettömän siisti, makee ja upee Spork nyt Varuste.netin logolla varustettuna. Suosittu lusikka-haarukka-veitsi -yhdistelmäaterin ...
Hinta 1.00 €

Light My Fire Spork Titanium -lusikkahaarukka

Titaanista lentokoneosien valmistusstandardien mukaisesti valmistettu lusikka-haarukka-veitsi. Äärimmäisen kestävä ja kevyt sekä y...
Hinta 17.90 €

Light My Fire LunchKit BIO

Lounassetti, joka tekee ruoan kuljettamisesta ja ruokailusta helppoa niin työpaikalla, koulussa, luonnossa, veneessä, pyöräretkell...
Hinta 19.90 €

Light My Fire MealKit BIO

Astiasarja, joka tekee ruokailusta helppoa niin työpaikalla, luonnossa, veneessä, pyöräretkellä kuin kaupungillakin. Sarjassa on k...
Hinta 33.90 €

Kupilka 55 + 21 setti lahjapakkauksessa

Kupilka 21 ja 55 samassa paketissa.KUPILKA 55:ssa on kahva hyvää yhden käden otetta varten. Toimii soppakulhona tai tiukan varust...
Hinta 29.90 €


Kaikki astiat

Kaikki ruokailuvälinesetit


Kätevin välttämättömyystarvike reissuun
Näppärääkin näppärämmät retkeilijän, mökkeilijän ja seikkailijan suola- ja pippurimyllyt. Valmistettu kestävästä alumiinista.
peukalon painalluksella hyvä määrä vastajauhettua suolaa tahi pippuria tuoreena retkiruokaan nostaa sapuskat gourmet-tason levelille.

Primus Salt & Pepper Mill 2-pack

Näppärääkin näppärämmät retkeilijän, mökkeilijän ja seikkailijan suola- ja pippurimyllyt. Valmistettu kestävästä alumiinista. Pain...
Hinta 19.90 €


Maustepurkit ja muut munakupit

Grillaaminen.

Grillaminen käsitetään yleensä kesäpuuhaksi, joka on sinällään turhaa, koska kaikki vuodenajat sopivat grillaamiseen aivan yhtä hyvin.

Kuivalihakundi Jerkku Beef Jerky 500g

Puoli kiloa sitä hyvää herkkuva pidemmälle reissulle tai vaikka bileisiin. Beef jerky on kunnon äijäruokaa, äijäthän ei hirveesti ...
Kampanjahinta 35.06 €

-5%
Kuivalihakundi Jerkku Savu kuivaliha 150g

Kuivalihakundin Jerkku Savu 150g on yhden ihmisen kuivaliha napostelusäkki, useammalla kaveruksella saadaan jo pikku painit aikase...
Kampanjahinta 13.21 €

-5%
Kuivalihakundi Jerkku HaBa kuivaliha 150g

150g pussi mukavan mietoa chilin poltetta tarjolla. 150g pussi on sopivan kokonen mukana kannettavaksi ihan missä vaan. Työpäivän ...
Kampanjahinta 12.26 €

-5%
Real Turmat Pulled Pork (G, L)

Pitkään haudutettua possua riisipedillä. Gluteeniton ja laktoositon.Ainekset:Riisi (34%), pulled pork (sianliha (98%), ruskea soke...
Kampanjahinta 8.46 €

-5%
Real Turmat Couscousia linsseillä ja pinaatilla

Maukas kasvispata, jossa on soijalihaa ja vihanneksia.Ainekset Kuskus (vehnä) (32%), linssit (12%), soijaliha (soija (98%), suola,...
Kampanjahinta 8.46 €

-5%
Trekn Eat Chana Masal - Intialainen herneriisipata 180g (L,G,VE)

Trek'n Eat ateriat on valmistettu laadukkaista pakastekuivatuista raaka-aineista, ja siten ne ovat säilyttäneet suurimman osan ruo...
Kampanjahinta 8.08 €

-5%
Real Turmat Turskaa kermaisessa currykastikkeessa

Arktista turskaa, perunaa ja porkkanaa maukkaassa currykastikkeessa.AineksetPeruna (35%), turska (turska 67%, perunajauho, sitrusk...
Kampanjahinta 10.36 €

-5%
Trekn Eat Kananmunajauhe 135g (10 kananmunaa) (L,G)

Trek'n Eat ateriat on valmistettu laadukkaista pakastekuivatuista raaka-aineista, ja siten ne ovat säilyttäneet suurimman osan...
Kampanjahinta 5.23 €

-5%
LYO Foods Strawberry 20 g

INGREDIENTS & NUTRITION VALUESfreeze-dried strawberries 100%Nutrition factsPer 100gPer serving 20g Calories1345 kJ / 3...
Kampanjahinta 4.66 €

-5%
LYO Foods APPLE 30 g

INGREDIENTS & NUTRITION VALUESfreeze-dried apple 100%Nutrition factsPer 100gPer serving 30g Calories1524 kJ / 364 kcal...
Kampanjahinta 4.28 €

-5%
LYO Foods Banana 30g

INGREDIENTS & NUTRITION VALUESfreeze-dried banana 100%Nutrition factsPer 100gPer serving 30g Calories1603 kJ / 383 kca...
Kampanjahinta 4.66 €

-5%

Valikoimamme kaikki retkiruoat


Nyt on saatu nauttia muutamana päivänä iha asiallisen viileistä syyssäistä. Kesä on enää kaunis muisto vain, mutta hyvä niin: Kuuman hellejakson jälkeen jaksaa taivaltaa luonnon helmassa retkeilymielessä paremmin, yöt nukkuu viileästi ja metsässä alkaa olemaan sienihommat ihan kunnossa.

Retkeilykausi tästä vaan paranee koko ajan, joten sinne vaan pöpelikön sekaan katsomaan, mitä sieltä löytyy. Ei sen tarvitse olla mikään mahtispektaakkeli tai kaukana kotoa oleva reissu. Kunhan on hyvät eväät messissä.

Myymälä on avoinna arkisin 9-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 11-18. Internet on auki aina. Tervetuloa!

Parasta syyskuuta vaan kaikille,
Varuste.netin asiakaspalvelu

[uutiskirje_poistu]