Packraftingin monet mahdollisuudet


Sporty wodne, Trekking, Kajakarstwo by Ilari H., 6.6.2022

Kuva©: Jaska Halttunen

Lautta reppuun ja menoksi – Packraft avaa valtavan määrän uusia mahdollisuuksia luonnossa liikkumiseen

Suomi on tunnetusti tuhansien järvien maa. Niiden lisäksi Suomen luontoa halkovat lukuisat joet, kosket ja muut vesistöt. Siitä syystä packraft soveltuu erinomaisesti suomalaisen retkeilijän, melojan tai kalastajan käyttöön.

Packraft on pumppupussilla täytettävä lautta, joka painaa mallista riippuen noin 3-6 kiloa. Tyhjennettynä kuminen lautta rullautuu yllättävän pieneen tilaan, jolloin sen voi ottaa helposti mukaan esimerkiksi vaellusrinkkaan. Packraft täytetään pumppupussilla tai retkipumpulla ja viimeistellään puhaltamalla. Pumppaamiseen kuluu vain muutama minuutti. Tyhjennys onnistuu puolestaan avaamalla venttiili ja rullaamalla lautta takaisin kasaan.

Packraft avaa retkeilijälle valtavan määrän uusia reittivaihtoehtoja. Kun osan matkasta voi taittaa melomalla jokea, koskea tai järveä pitkin, voi saavuttaa paikkoja, joihin jalkaisin ei pääse lainkaan. Myös reittivaihtoehdot kasvavat, kun järvet tai muut jalkaisin ylitsepääsemättömät vesistöt eivät enää katkaise retkeilijän matkaa.

Packraft sopii moneen käyttöön

Useat suomalaiset kansallis- ja luonnonpuistot tarjoavat mainiot puitteet Packraftin hyödyntämiseen vaelluksen ohessa. Vaikkapa Oulangan kansallispuistossa Karhunkierroksen voi taittaa osaksi jalkaisin ja osaksi Oulankajokea pitkin melomalla. Isojärven kansallispuistossa voi puolestaan vaeltaa ensin haluamansa mittaisen lenkin ja meloa lopuksi Renusaareen yöksi. Näin samalla retkellä voi nauttia sekä vaeltamisesta että vesillä kulkemisesta.

Maastopyöräilyn ja packraftingin yhdistelmästä käytetään nimitystä bikerafting. Packraft kykenee kuljettamaan melojan lisäksi kyydissä myös maastopyörää. Tällöin reittivaihtoehtojen määrä nousee jälleen huimasti korkeammaksi, kun melonta- ja maastopyöräreiteistä voi muodostaa haluamansa kokonaisuuden.

Packraft toimii myös puhtaassa melontakäytössä. Siinä missä tavallinen kajakki tai kanootti kulkee pääsääntöisesti auton katolla tai peräkärryssä, on packraftin kuljettaminen hyvin helppoa vaikkapa auton peräkontissa tai vaikka silloin, kun matka taittuu bussilla tai junalla. Packrafteja käytetään laajasti myös koskimelonnassa ja hyvänä puolena packraftin kuljettaminen mahdollisten koskien lähestymisten aikana on huomattavan helppoa kajakkiin verrattuna.

Kalastuksen suhteen packraft vaatii pientä varovaisuutta, etteivät terävät koukut pääse nappaamaan kiinni lautasta. Hyvänä puolena packraftin voi jälleen ottaa mukaan lähes mihin tahansa ja sen kuljettaminen on tavallista venettä huomattavasti helpompaa.

-1%
Rodrig Packraft rod holder
 
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Kanu i kajaki‪»Packrafts‪»
Rodrig Packraft rod holder
Campaign price 147,16 €
(2)

Millainen packraft minulle?

MRS Microraft on nimensä mukaisesti kevyt ja näppärä yleismalli, joka sopii parhaiten tasaisen veden melontaan. 150 kiloa kantava MRS Microraft soveltuu yhdelle henkilölle esimerkiksi vaelluskäyttöön, bikeraftingiin, kalastukseen sekä järvissä tai hitaasti virtaavissa joissa ja koskissa melontaan. MRS Microraftin mukana tulee aukkopeite, joka pitää melonnan aikana räiskyvät vedet poissa melojan sylistä.

250 kilon kantavuudella varustettu MRS Adventure X2 on loistava valinta kahden hengen packraftiksi. Lisäksi MRS Adventure X2 sopii myös yksilöpackraftina pitkille melojille, jotka kaipaavat enemmän jalkatilaa, tai mikäli mukana on  koira tai runsaasti tilaa vieviä varusteita. MRS Microraftin tavoin MRS Adventure X2 on tasaisen veden melontaan tai luokkien I-II-koskiin soveltuva packraft. MRS Adventure X2:n etuna mukaan mahtuu myös toinen retkeilijä, siinä missä MRS Microraftin kyytiin istuu vain yksi meloja.

Yhdelle käyttäjälle tehty MRS Nomad S1 D on oiva valinta pitkän matkan melontaan. Packraftin muoto on pitkä ja kapea, joten se yltää matkamelonnassa tavallista korkeampaan nopeuteen. Lisäksi packraft toimii muotonsa ansiosta hyvin myös hieman vaativammassa koskenlaskussa. Mukana tuleva aukkopeite on skirt-mallinen, eli se suojaa käyttäjää kattavasti roiskeilta.

Packrafting Starter Set
 
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Kanu i kajaki‪»Packrafts‪»
Packrafting Starter Set
1 299,00 €
(3)
MRS Adventure X2
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Kanu i kajaki‪»Packrafts‪»
MRS Adventure X2
1 169,00 €
(7)
Dostępny w magazynie
MRS Microraft
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Kanu i kajaki‪»Packrafts‪»
MRS Microraft
1 129,00 €
(9)
Dostępny w magazynie
Od -20%
Alpacka Raft Classic
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Kanu i kajaki‪»Packrafts‪»
Alpacka Raft Classic
Campaign price od 1 032,00 €
Dostępny w magazynie

Mitä muita varusteita tarvitsen itse packraftin lisäksi?

Packraftin lisäksi melomiseen vaaditaan tietysti mela. Yhtä lailla turvallisuussyistä pakollinen varuste on kelluntaliivi.

-12%
Advanced Elements Packlite 4-part Paddle
 
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Wiosła‪»
Advanced Elements Packlite 4-part Paddle
Campaign price 96,44 €
(36)
Dostępny w magazynie
-1%
Melomo Paddle (4 pcs)
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Wiosła‪»
Melomo Paddle (4 pcs)
Campaign price 157,04 €
(18)
-6%
Melomo Multi Paddle
 
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Wiosła‪»
Melomo Multi Paddle
Campaign price 196,53 €
(3)
Dostępny w magazynie
-20%
Helsport Stream Pro Paddle
Sporty‪»Kajakarstwo‪»Wiosła‪»
Helsport Stream Pro Paddle
Campaign price 119,92 €
Dostępny w magazynie
Baltic Dinghy Pro (25 - 90+ kg)
Sporty‪»Boating‪»Kamizelki ratunkowe itp.‪»Kamizelki wypornościowe‪»
Baltic Dinghy Pro (25 - 90+ kg)
67,90 €
(23)
Dostępny w magazynie
-2%
Baltic Canoe (40 - 130 kg)
Sporty‪»Boating‪»Kamizelki ratunkowe itp.‪»Kamizelki wypornościowe‪»
Baltic Canoe (40 - 130 kg)
Campaign price 46,96 €
(70)
Dostępny w magazynie
-17%
ION Booster X Vest
Sporty‪»Boating‪»Kamizelki ratunkowe itp.‪»Kamizelki wypornościowe‪»
ION Booster X Vest
Campaign price 83,05 €
(15)
Dostępny w magazynie
Od -25%
ION Vector Vest Amp Front Zip
Sporty‪»Boating‪»Kamizelki ratunkowe itp.‪»Kamizelki wypornościowe‪»
ION Vector Vest Amp Front Zip
Campaign price 132,93 €
Ceny w ramach wyprzedaży kolekcji od 119,90 €
Dostępny w magazynie

Vaikka packraftit ovat kestäviä, voi niihin silti tulla silloin tällöin pieniä reikiä. Siksi mukana kannattaa kuljettaa paikkasarjaa, jonka avulla packraftin voi paikata myös kesken retken.

-20%
Melomo Packraft repair kit
 
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Akcesoria‪»Narzędzia do naprawy‪»Repair Tapes‪»
Melomo Packraft repair kit
Campaign price 17,52 €
(6)
-14%
Flextailgear Max Pump Plus
Sporty‪»Kitesurfing‪»Latawce‪»Akcesoria‪»Pompki‪»
Flextailgear Max Pump Plus
Campaign price 38,52 €
(42)
Dostępny w magazynie

 

Lämpimällä kesäkelillä tasaisen veden melontaan sopivat hyvin esimerkiksi roiskeilta suojaavat kuoritakki ja kuorihousut. Mikäli packraftilla aikoo meloa myös vaativissa koskissa tai kylmemmillä keleillä, on sekä mukavuus- että turvallisuussyistä suositeltavaa hankkia kylmältä suojaava pelastuspuku. Koskissa melottaessa päähän tulee laittaa melontakypärä.

-10%
Ursuit MPS 5113 Dry Undersuit
Sporty‪»Boating‪»Kombinezony ratownicze‪»
Ursuit MPS 5113 Dry Undersuit
Campaign price 583,11 €
(102)
Dostępny w magazynie
-7%
Ursuit AWS immersion suit
Sporty‪»Boating‪»Kombinezony ratownicze‪»
Ursuit AWS immersion suit
Campaign price 789,33 €
(16)
Dostępny w magazynie
-3%
Ursuit Sea Horse
Sporty‪»Boating‪»Kombinezony ratownicze‪»
Ursuit Sea Horse
Campaign price 1 322,67 €
(19)
Dostępny w magazynie
-7%
Ursuit AWS Lady
 
Sporty‪»Boating‪»Kombinezony ratownicze‪»
Ursuit AWS Lady
Campaign price 789,33 €
(9)
Dostępny w magazynie
Vappumelonta Merikarvianjoella: 9 koskea ja 18 km Packrafteillä (reppulautoilla)

Mogą Ciebie zainteresować również

Woolly wonders: How quality wool elevates your outdoor experience

In co-operation with Devold When planning your next outdoor adventure, you might consider if there are any alternatives to the traditional three-layer shell jacket (or whatever similar, depending on the weather). Now, especially when traditional woollen sweaters are a fashi...

Tactical Foodpack -reseptikilpailu: Voittajalle 2000 € lahjakortti Tactical Foodpackin tuotteisiin.

Päästä kulinaarinen luovuutesi valloilleen Oletko koskaan haaveillut saavasi kaikkien aikojen suosikkiruokasi Tactical Foodpackin premium -tuotevalikoimassa? Parhaat haaveet on tehty toteutettaviksi ja tässä tarjoutuukin siihen oivallinen mahdollisuus: Jaa kanssamme lemppariann...

Innostaako uida kakkavedessä tai leväpuurossa?

Varuste.net jelppii omalta osaltaan BSAG:n kesän 2023 Itämeren suojelukampiksessa. Ihan ensinnä. Mikä on BSAG: Baltic Sea Action Group (BSAG) on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tekee vaikuttavia tekoja Itämeren pelastamiseksi. BSAG suojelee Itämerta...