SaatavuusTuote ei ole myynnissä tällä hetkellä.
Varastotilanne ja saapuvat
Arvostelut
Tuotteen kuvaus
Hillebergin Niak on sitä taattua Hillebergin erittäin kevyttä mutta erittäin kestävää kolmen vuodenajan telttasarjaa! Niak on suunniteltu kahdelle vaeltajalle, jotka haluavat pitää majoitteen painon mahdollisimman keveänä. Keveytensä ansiosta se sopii mainiosti kuitenkin myös yksin retkeilevälle ja tilaa arvostavalle matkaajalle.
Vaikka mitoitus riittääkin kahdelle, Niak ei ole ihan yhtä mukava kahdelle kuin muut Hillebergin kahden hengen teltat. Teltassa on nimittäin vain yksi oviaukko ja eteinen on pituussuntainen, oviaukon suun suojaava ja kohtalaisen pieni. Näin painoa on saatu minimoitua, mutta se tosiaan karsii hieman mukavuuksia. Parhaimmillaan Niak on esimerkiksi aikuinen-lapsi-parivaljakolla tai vaikkapa kahdella jalalla kulkevalla vaeltajalla ja nelijalkaisella karvakaverilla.
Niak on osa Hillebergin Yellow Label -sarjaa, eli ulkoteltta on tehty valmistajan kevyimmästä Kerlon 1000 -materiaalista. Nopea pystyttää ja erittäin vakaa. Erilliset mutta toisiinsa kiinnitettävät sisä- ja ulkoteltta mahdollistavat niiden yhtäaikaisen pystytyksen. Se on sateella kova juttu. Oviaukon suojan voi rullata kokonaan sivuun, jolloin ilma pääsee virtaamaan vaivatta läpi sisäteltan verkon läpi. Ässä homma kuumalla kelillä!
Telttakepit ovat Red ja Yellow Label -sarjan teltoista tuttua DAC NSL 9 mm -putkea. Telttakeppisysteemi on kaksiosainen mutta yksinkertainen virittää, inspiraatio siihen on otettu Hillebergin Unnasta. Ulkoteltan alareunojen käyrät kulmat antavat sisä- ja ulkoteltan väliin hyvin tilaa ilman virrata eli ilma pysyy raikkaana teltassa. Kulmat myös pitävät huolen siitä, että ulkoteltta kiristyy erinomaisesti sisäteltan suojaksi.
- Kerlon 1000 -ulkotelttakangas sekä 9 mm telttakepit tekevät Niakista erittäin kevyen mutta kestävän.
- Suunniteltu 3 vuodenajan käyttöön.
- Kupolimalli on fiksusti itseään tukeva, ainoastaan eteisen virittäminen vaatii kiilojen käyttöä. Toki teltta kannattaa maahan kiilata ja pingottaa.
- Tarpeeksi tilaa kahdella hengelle ja varusteilla, hulppeasti tilaa yhdelle hengelle.
- Erilliset mutta toisiinsa kiinnitettävät sisä- ja ulkoteltta mahdollistavat niiden yhtäaikaisen pystytyksen. Se on sateella kova juttu.
- Yhden sisäänkäynnin ja eteisen systeemi tekee teltasta simppelin ja säästää kummasti tilaa rinkassa.
- Erikseen ostettava footprint suojaa vain sisäteltan eli ei laisinkaan eteistä. Footprint kiinnittyy suoraan telttaan ja sen voi jättää kiinni telttaa pystyttäessä.
- Sisäteltan voi korvata erikseen ostettavalla verkkomateriaalisella Mesh Inner tentillä.
- Sisä- ja ulkotelttaa voi käyttää myös erikseen, mutta sisäteltan pystyttäminen yksin vaatii erillisiä pidikkeitä telttakepeille.
Minimipaino: 1.5kg
Paino pakattuna: 1.7kg
Ulkoteltan kangas: Kerlon 1000
Telttakepit (9 mm): 2 x 370cm
Kiilat: 10 Y-Peg UL
"Minimipaino" tarkoittaa sisä- ja ulkotelttaa sekä telttakeppejä. Paino pakattuna pitää sisällään kaiken, mitä paketissa tulee.
Huomio väreistä: Kankaassa käytettävissä väreissä esiintyy luonnollista poikkeamaa, joten telttojen todelliset värit saattavat erota kuvien väreistä hieman.
Niakia testattiin aika kovasti ennen julkistamistaan: yli 250 yötä metsissä kaikenmoisessa kelissä, niin Skandinaviassa, Jenkeissä, Alpeilla kuin Skotlannissakin. Kahden hengen testiporukat arvostivat teltan keveyttä ja yhden hengen koehenkilöt pitivät erittäin paljon Niakin hulppeasta tila-paino-suhteesta.
Tämä teltta kuuluu Hilleberg Yellow Label -tuoteperheeseen:
Yellow Label tuoteperheen teltat ovat paras vaihtoehto, jos teltan keveys on ykkösprioriteetti teltan valinnassa. Yellow Label teltat soveltuvat käytettäväksi lumettomina vuodenaikoina ja/tai lumettomissa korkeuksissa.
Rakennettu kevyimmistä mahdollisista materiaaleista:
- Kevyt Kerlon 1000 -telttakangas (20 D High Tenacity Ripstop Nylon 66)
- Vesipilari: 5000 mm/49 kPa (ISO 811)
- Repeäimislujuus: min. 8 kg (ISO 13937-4)
- 9 mm telttakaaret
- 2 mm telttanarut
- Kevyt sisäteltta (10 Denier Ripstop Nylon)
- Kevyt lattiamateriaali (50 Denier Nylon)
- Kevyet vetoketjut
Soveltuu lämpimiin ja lumettomiin olosuhteisiin:
- Ulkoteltan kangas ei ylety maahan asti, joten teltan tuuletus alakautta onnistuu, mutta lumisuoja puuttuu
- Eri mittaiset kaaret osassa malleista minimoi kokonaispainoa
- Isot verkkokankaat sisäteltassa ovat kevyitä ja takaavat hyvän ilmastoinnin
- Sisätilat ovat hieman pienemmät - vähemmän materiaalia, kevyempi pakkaus
Tuotteen koko pakattuna tai myyntipakkauksen koko on arviolta 200 x 250 x 500 mm.
Henkilömäärä1,
2MajoitetyyppiKupoliteltta
Paino1,77 kg(myyntipakkauksen kanssa 1,8 kg)
Valmistusmaa Viro
Liitetiedostot
KommentitNäytä kaikki (15) Lisää kommentti
Tuotemerkki