SaatavuusHeti
Varastotilanne ja saapuvatSijainti
Myymälä (Helsinki): Metsästys, 22
Arvostelut
Tuotteen kuvausKirja on puukkoharrastajille tarkoitettu opaskirja, jonka on toimittanut suomalaisen puukonrakennuksen lähetyssaarnaajana tunnettu NTM Taisto Kuortti.
Kirja antaa tarpeelliset tiedot suomalaisen peruspuukon rakentamisen kaikista yksityiskohdissa. Puukon tekijä voi tämän kirjan ohjeiden mukaan tehdä oman puukoon ja sen jälkeen todeta hiukan ylpeänä että hänellä on itse tehty puukko. Kaikki työvaiheet on selostettu monipuolisesti ja havainnollistettu piirroksin ja valokuvin. Erityistä huomiota kirjassa on kiinnitetty hyvän terän tekemiseen, sillä se on puukon tärkein osa. Kirjan avulla lukija oppii ne vanhat sepän taidot teräksen karkaisussa, päästössä ja terän teroituksessa, joiden ansiosta seppä oli entisinä aikoina kylänsä tärkeimpiä henkilöitä. Kirjasta löytyy ohjeet terän lämpökäsittelystä ja tässä työvaiheessa tarpeelliset karkaisu- päästöväritaulukot. Kirjassa on myös harrastepajan varustamisohjeet ahjosta hioma- ja kokoonpanolaitteisiin. Näillä ohjeilla ja välineillä puukon tekeminen onnistuu ja on sekä helppoa että nautittavaa puuhaa. Kirjan lopussa on ohjeet puukonrakennuksessa tarvittavien tarvikkeiden hankinnasta. Kovakantinen. Koko 170x240. 128 sivua. ISBN 978-952-5687-03-3
Tuotteen koko pakattuna tai myyntipakkauksen koko on arviolta 250 x 180 x 12 mm.
Paino0,448 kg(myyntipakkauksen kanssa 0,45 kg)
KommentitLisää kommentti