Alla esimerkkilistausta, josta voi helposti tsekkailla että mitä kaikkea voi / kannattaa ottaa retkelle mukaan. Varusteiden määrä riippuu kovasti, että minkä pituista retkeä ollaan suunnittelemassa ja millaisiin olosuhteisiin, mutta laatimamme lista on sen verran kattava, että voit arvioida onko retkelläsi käyttöä mille osalle näistä.
Klikkaa kunkin varusteen kohdalta saadaksesi hyödyllistä lisätietoa joka tukee varusteiden valintaa erilaisiin olosuhteisiin ja -reissuihin.
Katso myös muita inspiraationlähteitämme: A short guide to ultralight backpacking The possibilities of packrafting Tips til vinterturer Outdoor tips for autumn
Vaatteet
Kengät
Kengän valinta perustuu vuodenaikaan, odotettavissa olevaan säähän ja kuljettavaan maastoon. Tunturirakassa tarvitset järeämpää jalkinetta kuin Nuuksion ulkoilupolulla päiväretken aikana. Valikoimassa on laajasti erilaisia vaelluskenkiä ja toisaalta kevyempiä trekkaus- ja lähestymiskenkiä.
Valgguide for tursko Video: How to care for your hiking boots
Talvella lämpimät talviulkoilu- tai retkeilykengät (tukevat, jos mukana on retkisukset /liukulumikengät / lumikengät niin valkkaa sellaiset kengät, joita voi käyttää myös ko. varusteiden kanssa. Monissa suksissa ja lumikengissä on EA -siteet, joten mikä tahansa kenkä sopii siihen, kunhan se on tukeva ja mukava). Istuvat vaelluskumisaappaat vaikka vuorella on oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun puhutaan eteläisemmän Suomen märkälumisista talvista.
Arter» Friluftsliv» Sko» Støvler» Vinter støvlene»
Nokian jalkineet Naali
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (224)
I lager
Arter» Friluftsliv» Sko» Støvler» Vinter støvlene»
Nokian jalkineet Kaira vinter støvlene
Kampanje pris fra 69,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (280)
I lager
Arter» Friluftsliv» Sko» Tursko» Membranfrie»
Hanwag Tashi
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (145)
I lager
Arter» Friluftsliv» Sko» Tursko» Membraner» Menn sine»
Hanwag Tatra II Wide GTX
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (148)
I lager
Kannattaa hommata mukaan myös leirikengät , eli vaihdat leiritilanteessa sopivammat kengät jalkaan ja laitat paikallaolon ajaksi vaelluksella käyttämäsi kengät tuulettumaan tai kuivumaan. Älä missään tapauksessa väheksy kuivien sukkien merkitystä, eli varaa mukaan riittävä määrä hyvin istuvia, laadukkaita sukkia ja pidä huoli, että sinulla on aina yksi kuiva sukkapari reservissä.
Arter» Friluftsliv» Sko» Pause sko»
Rab Cirrus Hut Slipper
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
I lager
Arter» Friluftsliv» Sko» Pause sko»
Rab Cirrus Hut Boot
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
I lager
Arter» Friluftsliv» Sko» Pause sko»
Exped Down Sock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
I lager
Arter» Friluftsliv» Sko» Pause sko»
Carinthia G-LOFT Windstopper Booties
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
I lager
Kuorikerros
Tuulen- ja/tai vedenpitävä hupullinen takki ja -housut on hyvä olla olemassa kaikilla retkeilijöillä.
Kerrospukeutuminen tuo reissugarderobiin monipuolisuutta, sillä voit hyvin ketterästi erilaisia vaateparsia yhdistelemällä saada aiakaan monenlaiseen säähän ja liikkumistapaan soveltuvaa asukokonaisuutta. Kuorivaatteiden ei kannata tässä tapauksessa olla kovinkaan paksuja tai turhan vuorellisia, sillä kesäaikaan pelkkä (merinovilla)T-paita yhdistettynä ohuehkoon kuoritakkiin on ihan oivallinen sadepäivän asu tai suoja navakkaa tuulta vastaan. Vastaavasti kuorivaatteet voidaan pukea villapaidan tai kevytuntuvatakin tms. päälle kylmällä kelillä. Ota tämä huomioon valitessasi kuorivaatteitesi kokoa - kannattaa sovittaa takkia ja housuja sekä T-paidan, että paksun aluskerran päälle, niin näet, miten vaate istuu erilaisten yhdistelmien kanssa.
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Skalljakke» Menn sine»
Fjällräven Keb Eco-Shell Jacket
Kampanje pris fra 374,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (144)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Skalljakke» Menn sine»
Arc'teryx Beta SL Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Skalljakke» Kvinnene sine»
Fjällräven Keb Eco-Shell Jacket Womens
Kampanje pris fra 374,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (62)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Skalljakke» Menn sine»
Arc'teryx Alpha Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
I lager
Miksi myynnissä edes sitten on paksumpia/ vuorellisia takkeja ja housuja?
Joskus voi olla mielekästä, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on erilaisia kuorikerroksia. Esim. skimbatouhuihin paksumpi takki voi olla hyvä idea, oikeastaan kaikkeen viileässä tehtävään touhuun, jossa nyt ei ihan hiki valtoimenaan valu ja syke ei ole aivan tapissa. Kaupunkikäyttöön ja rentouttaviin metsäretkiinkin, miksei. Paksumpi kuorikerros on ehdottoman kätsy, jos liikunnan aikana ei tule tarvetta muuttaa pukeutumisen paksuutta minimaalisesta maksimaaliseen vaan suojautuminen säätä vastaan on osimoilleen vakio koko käyttökerran aikana.
Kuoritakkirakenteet
Välikerros
Välikerroksen idea on olla aliman kerroksen ja kuorikerroksen välissä. Osuva nimitys tälle käsitteelle siis sikäli. Välikerros voi olla melkein mitä vaan, mitä keli vaatii. Collegepaita /huppari , fleece , villapaita , ohut pitkähihainen tai vaikka kevytuntuvatakki . Kannattaa hieman perehtyä, että millaista säätä voisi olla kohteessa tarjolla vaelluksen / retken ajankohtana, niin osaa vähän hahmotella että mitä kaikkea tarvitaan mukaan.
Arter» Friluftsliv» Klær» Gensere» Hettegensere» Menn sine»
Devold Nibba Jacket w/Hood Mens
Kampanje pris fra 119,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Gensere» Fleecer» Menn sine»
Houdini Power Houdi Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Gensere» Ullgensere» Menn sine»
Devold Nansen Sweater High Neck
Kampanje pris fra 125,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (64)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Gensere» Langermede» Menn sine»
Patagonia Long-Sleeved P-6 Logo Responsibili-Tee Mens
49,90 €Utsalgspris fra 35,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
I lager
Taukovaatetus Lue lisää...
Taukovaatetus
Taukovaatetus on aivan oleellinen osa vaellusta tai mitä tahansa retkeä. Taukovaatteen paksuus ja muut ominaisuudet määräytyy tietenkin vuodenajan ja kohteen sään mukaan. Tyypillistä on jonkinlainen toppatakki, joka pakkautuu pieneen tilaan ja entistyy ilmavaksi kerrkokseksi. Taukotakki (myös taukohousut ym) on hyvä pakata rinkan tai muun kantolaitteen läpän alle tai ainakin siten, että taukoasun saa helposti käyttöön pysähtyessä.
Toppatakkeja on kahdenlaisia. Pääpiirteittäin täytetyypit voidaan jakaa keinokuitutäytteisiin ja untuvatäytteisiin.
Untuvan etu eristeenä on sen eristävyys suhteessa painoon. Untuva myös pakkautuu pienempään tilaan kuin keinokuidut, ja tämä korostuu sitä mukaan mitä paksumpiin takkeihin mennään. Aikaisemmin untuvan heikkous oli sen eristävyyden heikkeneminen kosteana, mutta nykyään monet valmistajat käsittelevät untuvan niin, että sen kosteuden hylkivyys on huomattavasti parempi kuin ilman käsittelyä.
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Dynjakkene» Menn sine»
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Mens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (64)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Dynjakkene» Kvinnene sine»
Fjällräven Expedition Down Lite Jacket Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Dynjakkene» Kvinnene sine»
Fjällräven Expedition Long Down Parka Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (30)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Dynjakkene» Kvinnene sine»
Fjällräven Snow Flake Parka Womens (2023)
Kampanje pris fra 259,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
I lager
Keinokuituisen täytteen etu on se, että se ei vaadi erityisiä käsittelyjä, vaan keinokuitu itsessään pysyy ilmavana kosteanakin. Kuitutäytteiset takit ovat usein myös edullisempi vaihtoehto untuvamakuupusseihin verrattuna.
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Syntetiske jakker» Kvinnene sine»
Fjällräven Nuuk Parka Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Syntetiske jakker» Kvinnene sine»
Carinthia MIG 4.0 Jacket Lady
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Syntetiske jakker» Kvinnene sine»
Fjällräven Kiruna Padded Parka Womens
359,90 €Utsalgspris fra 249,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (51)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Jakkene» Boblejakker» Syntetiske jakker» Kvinnene sine»
Patagonia Pine Bank 3in1 Parka Womens
I lager
Molempien täytemateriaalien sisään mahtuu hajontaa.
Untuvaa on eri laatuista ja sitä mitataan erityisellä cuin- tai fillpower -arvolla. Yleisesti voidaan sanoa että arvon ylittäessä 600, on täyte hyvin laadukasta. Mitä suurempi arvo on, sitä parempi on untuvan eristyskyky suhteessa tilavuuteen.
Myös keinokuiduissa on eroja, mitkä vaikuttavat tuotteen painoon, pakkautuvuuteen sekä eristävyyteen. Esimerkkinä vähän huonompilaatuinen kuitu lätsähää littanaksi jonkin ajan jälkeen eikä palaudu enää ilmavaksi ja eristäväksi. Panosta siis laadukkaaseen kuitutäytteeseen.
Down or synthetic fibre?
Päähine
Pipoissa ja päähineissä kannattaa miettiä, että mihin kaikkeen sitä tarvitaan. Matkantekoon yleensä kelpaa vähän laihempikin pipo , ettei tule turhaan hiki. Kerrospukeutuminen tässä päähineosastossa on myös erittäin hyvä idea. Voit esimerkiksi pukea ohuen merinovillalinerin, teknisen sporttipipon ja tauoilla vaikka järeämmän myssyn päällimmäiseksi.
Arter» Friluftsliv» Klær» Hodeplagg» Luer» Vanlige luer»
Fjällräven Byron Hat
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (147)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hodeplagg» Luer» Vanlige luer»
Fjällräven Classic Knit Hat
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (70)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hodeplagg» Luer» Vanlige luer»
UF PRO Watch Cap
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hodeplagg» Luer» Vanlige luer»
Buff Merino Heavyweight Beanie
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (68)
I lager
Monikäyttöiset tuubihuivit ovat kuten lupaavat: monikäyttöisiä. Tämäntyyppiset pukineet voisi nostaa ihan jokaisen retkimiehen, -naisen ja -henkilön luottovarusteeksi sillä se taipuu pipoksi, pannaksi ja kaulahuiviksi sekä hupuksi. Tuubihuiveja/ kaulureita on saatavilla merinovillaisina, ohuena teknisenä materiaalina, fleecestä tehtynä ja minä muuna.
Arter» Friluftsliv» Klær» Sjerfene,krage osv» Krage»
Buff Lightweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (101)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Sjerfene,krage osv» Krage»
Buff Midweight Merino Wool
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (66)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Sjerfene,krage osv» Krage»
Buff Polar Buff®
Kampanje pris fra 22,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Sjerfene,krage osv» Krage»
Mons Royale Double Up Neckwarmer
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
I lager
Käsineet
Käsineet on kanssa toinen asia jotka ovat kovasti ilmastoriippuvaisia, että millaiset pitää olla. Alkusyssystä riittää vähän ohuempi hanska (ja vaeltaessa varsinkin sillä käsiinkin tulee herkästi kuuma), mutta jos on vähänkään kylmempää, niin on syytä ottaa mukaan myös taukohanskat, niin pysyy räpylät lämpimänä.
Hanskoihin voidaan soveltaa ihan samaa kerrospukeutumisajattelua, kun kaikkiin muihinkin vaatteisiin. Pue alimmaiseksi ohuet alushanskat
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Underhanskene»
Devold Innerliner
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (38)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Underhanskene»
Hestra Merino Touch Point
Kampanje pris fra 35,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Underhanskene»
Roeckl Merino
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Underhanskene»
Hestra Heli Ski Liner 5-finger
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (51)
I lager
ja päälle sitten jotain järeämpää. Huomaa myös, että hanskoista löytyy kalvollisia hanskoja, joilla saadaan tuulen- ja vedenpitävyyttä märemmille keleille.
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Vottene»
Hestra Windstopper Tour Mitt
Kampanje pris 66,32 €Utsalgspris fra 54,00 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Vottene»
Black Diamond Absolute Mitts
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (11)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Vottene»
Mammut Arctic Mitten
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hanskene» Vottene»
Black Diamond Dirt Bag Mitts
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
I lager
Henkilökohtaiset retkeilyvarusteet
Rinkka
Rinkan valinta riippuu taasen tehtävästä matkasta ja kannettavan kaman määrästä. Valittavana on anatomisia rinkkoja, putkirinkkoja ja matkailurinkoiksi kutsuttuja kantolaitteita, joiden juju on käytettävyydessä, ei niinkään kantamisessa vaikka ovat siinäkin mielessä ihan OK.
Anatomiset rinkat ovat yleisimmin käytössä olevia rinkkoja. Anatomiset rinkat koetaan usein myös putkirinkkaa monikäyttöisemmäksi esimerkiksi matkailtaessa.
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Anatomiske» Men's anatomical rucksacks»
Savotta Jääkäri L
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (355)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Anatomiske» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Kestrel 68
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Anatomiske» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Aether Plus 85
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (53)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Anatomiske» Men's anatomical rucksacks»
Osprey Aether Plus 100
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (29)
I lager
Putkirinkoissa rinkan rungon muodostaa metallinen tai komposiittimuovinen kehikko, johon on kiinnitetty kantojärjestelmä ja reppuosa. Kehikko on reppuosan ulkopuolella. Putkirinkka toimii jäykkyytensä ansiosta erinomaisesti painavien lastien kuljettamiseen. Pidemmille reissulle putkirinkat sopivat hyvin, sillä makuualustan, teltan ja makuupussin voi kiinnittää ulkopuolelle helpommin kuin anatomisissa rinkoissa. Kahdesta putkirinkasta saa hätätapauksessa mallista riippumatta improvisoitua kelvolliset hätäpaarit.
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Rørformede rammer»
Savotta Jääkäri XL
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (146)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Rørformede rammer»
Savotta Jääkäri XL + Side Pockets
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (43)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Rørformede rammer»
Eberlestock F1 Mainframe Pack
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Rørformede rammer»
Mystery Ranch Terraframe 3-Zip 50
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
I lager
Matkailurinkoissa kantolaitteen saa usein jemmattua rinkan sisään, jolloin kantolaitteen hihnat eivät jää jumiin lentokenttien liukuhihnoilla. Rinkan sisältöön on usein helpompi päästä käsiksi, sillä matkailurinkat eivät välttämättä aukea ylhäältä kuten tavalliset rinkat, vaan matkalaukun tavoin edestä.
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Tursekker til reise»
Osprey Farpoint 40
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Tursekker til reise»
Osprey Fairview 40 Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (42)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Tursekker til reise»
Osprey Fairview 55 Womens
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Tursekkene» Tursekker til reise»
Osprey Farpoint 55
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
I lager
How to choose a backpack
Pakkauspussit Lue lisää...
Pakkauspussit
Pakkauspussit ovat kertakaikkisen käteviä kapistuksia. Kannattaa hommata riittävä määrä erivärisiä, sopivan kokoisia pakkauspusseja. Yksi idea on pakata yhteen pussiin vaikka sukat, toiseen kalsarit, yövaatteet, välikerrokset jne. Koska vaikka rinkat ovatkin nykyään hyvin käyttäjäystävällisesti suunniteltuja laitteita, on kamppeiden penkominen ihan mahdotonta välillä.
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Pakkeposer»
Savotta Trinket Pouch - Hook back
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (138)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Pakkeposer»
Savotta Trinket Pouch - Standalone
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (100)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Pakkeposer»
Savotta Rolltop Stuffsack Mesh
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (45)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Pakkeposer»
Savotta Rolltop Stuffsack 210D
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (30)
I lager
Pakkauspussit ovat ilman muuta käteviä mutta reissun luonteesta riippuen voi olla aiheellista katsoa, että kaikki kamppeet ovat eriteltynä ja pakattuna vesitiiviisti. Erikokoiset vesitiiviit pakkauspussit käyvät erinomaisesti myös rinkansisäisten varusteiden järjestyksen pitämiseen. Kun kaikki varusteet ja vaatteet on pakattu vedenpitävästi voit kelillä kuin kelillä nostaa kunkin pussin ulos rinkasta pitäen muut varusteet kuivana ja rauhassa valita tarvitsemasi kamppeet. Kätevää.
Toisekseen monilla on mukana varusteita, jotka eivät niin vettä ehjänä kestäkään. Kännyköille, tableteille, akuille ja paristoille, paperikartoille ja muille herkille varusteille kannattaa varata ihan kunnon suojapussit joista parhaimmat pitävät hyvin senkin, että jos joutuvat ihan uppeluksiin veden varaan.
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Vanntette vesker osv» Tørrsekker»
Sea to Summit Ultra-Sil Dry Bag
Kampanje pris fra 18,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Vanntette vesker osv» Tørrsekker»
Osprey Ultralight DrySack
Kampanje pris fra 14,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Vanntette vesker osv» Vanntette beskyttelsesposer»
Sea to Summit TPU Guide Accessory Case Waterproof
Kampanje pris fra 18,32 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Vanntette vesker osv» Vanntette beskyttelsesposer»
Aquapac AQP-358 Phablet case
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
I lager
Vedenpuhdistus Lue lisää...
Veden puhdistaminen käyttökelpoiseksi
Varsinkin pidemmällä reissulla on suoranaisesti mahdotonta ottaa etukäteen mukaan niin paljon vettä kuin mitä tarvitsee. Perinteisesti lyhyille retkille on riittänyt, että juomavesi kannetaan juomapulloissa mukana ja ruoanlaittovesi on sitten napattu vesistössä ja keitetty kunnolla käyttökelpoiseksi ja tämähän idea toimii toki edelleenkin. Enenemissä määrin markkinoille on tullut erittäin luotettavia, järkevän hintaisia ja -kokoisia vedenpuhdistuslaitteita joilla luonnonvesistä otettua vettä saa nopeasti turvalliseen muotoon.
Suomessa retkeilevä saa nauttia muutoinkin erittäin puhtaista luonnonvesistä: aina on kuitenkin syytä epäillä, että vedessä on näkymättömiä pöpöjä ja basilleja, jotka saattaa pahimmillaan laittaa koko mahasysteemin pahasti sekaisin loppuvaellukselle tai vaikka vesi olisikin pöpötöntä, niin vedessä saattaa silti olla maku- tai hajuhaittoja joista niistäkin on hyvin helppo nykyvehkeillä päästä eroon.
Veden suodattamisen lisäksi markkinoilla on myös vedenpuhdistustabletteja, jotka tehokkaasti puhdistavat vettä erilaisista basiliskoista. Vedenpuhdistustableteissa on se, että on hyvä muistaa antaa tabletin vaikuttaa vedessä ohjeenmukaisen ajan. On huomattava, että tabletti aiheuttaa hienoisen vedenpuhdistustabletin maun veteen, joka ei välttämättä miellytä kaikkia. Tabletteja kannattaa kuitenkin olla varuiksi mukana niiden pienen kokonsa ja edullisuutensa puolesta pidemmällä reissuilla ja jos maku häiritsee, niin nesteen sekaan voi hulauttaa vaikka vähän mehutiivistettä tai maustetun elektrolyyttiporetabletin.
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Kampanje pris fra 89,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (121)
I lager
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Grayl UltraPress Titanium 500ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
I lager
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Grayl UltraPress Purifier Bottle 500ml water purifier
Kampanje pris fra 74,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
I lager
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Katadyn Pocket
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
I lager
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Katadyn Micropur Forte MF 1T (disinfects water)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (128)
I lager
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Katadyn Micropur Classic MC 10'000P 100g
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Katadyn Micropur Antichlorin MA 100F
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
I lager
Hygieniavälineet ja vessa-asiat Lue lisää...
Hygieniavälineet ja vessa-asiat
Hygieniajutut on hyvä pitää kunnossa, vaikka metsäntuoksuista fiilistä tavoittelisikin. Hyvin huolletut ja -pestyt ruokailuvälineet takaavat puhtaat ruokailuolosuhteet ja puhtaat paikat hellivät kanssaretkeilijöiden aisteja ja toisaalta vähentävät hiertymäriskejä. Jos ja kun käytät pesuaineita, niin varmistathan, että ne ovat biohajoavia: lisäksi fiksu retkeilijä ei päästä edes ekologisia pesuaineita suoraan vesistöön, vaan ne kannattaa imeyttää hyvän matkan päähän maaperään.
Kannattaa myös tutustua vessassakäynnin etiikkaan. Monilla retkeilyalueilla on asiaan varattu (kuiva)käymäliä, jonne kannattaa keskittää ainakin isot asiat. Huomaa, että kuivakäymälään saa laittaa vain sitä itseään ja maltillisen määrän vessapaperia tarvittaessa perään. On huomattavaa, että kosteuspyyhkeet eivät useimmitenkaan ole biohajoavia eikä liioin terveyssiteet, tamponit tai vaipat, eli tarkkuutta vessankäyttöön myös.
Jos nyt täytyy hoitaa ykkönen tai kakkonen metsän siimekseen on tuotokset erityisesti jälkimmäisen suhteen hyvä kaivaa maahan, ettei häiritse muita retkeilijöitä. Tarvittaessa pieni määrä paperia mahtuu maakuoppaan myös (mieluummin pussiin mukaan myöhemmin asiallisesti hävitettäväksi), mutta tutustuthan alueen käytäntöihin - osassa paikoissa mikään kuopiminen ei ole sallittua, joten pahimmassa tapauksessa varaudu ottamaan asiasi mukaan tiiviiseen pussiin. Talvella lumeen jätösten jättäminen tulee muille vastaan keväämmällä, eli jos pakko on, ja se alueen puolesta on mahdollista niin pussille vaihtoehto on pistää köntsän päälle paperi ja pistää palamaan. Tämäkin vain jos on pakko, eikä ihan siihen hiihtouran viereen sitten.
• Pesuaineet (ekologiset)
• Pyyhkeet
• Vessapaperi
• Pienet (muovi)pussit
• Kosteuspyyhkeet
• Hammasharja ja -tahna
Arter» Fjelltur» Hygiene» Camping dusjer»
Tactical Foodpack Outdoor Shower
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
I lager
Arter» Fjelltur» Vannrensing» Vannrensere»
Grayl Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Kampanje pris fra 89,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (121)
I lager
Arter» Fjelltur» Hygiene» Våtservietter»
Sea to Summit Wilderness Wipes Compact
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (38)
I lager
Arter» Fjelltur» Hygiene» Dish washing vaskemidler»
Sea to Summit Camp Kitchen Pot Scrubber & Soap - 2 Piece Set
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Toalettmapper»
Fjällräven Gear Bag
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
I lager
Arter» Fjelltur» Hygiene» Desinfeksjonsmidler»
Care Plus Clean - pro hygiene gel, 30ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
I lager
Arter» Fjelltur» Hygiene» Lepomadene»
Duke Cannon Cannon Balm 140 Tactical Lip Protectant, SPF 30
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (5)
I lager
Arter» Fjelltur» Hygiene» Solkremene»
Care Plus Sun Protection Everyday Lotion SPF50+, 100ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
I lager
Hyttys- ja ötökkäsuojat Lue lisää...
Ötököiltä suojautuminen
Hyönteiset ovat luomakuntamme peruspilari, mutta on aivan ymmärrettävää että satunnaista retkeilijää saattaa harmittaa kesästä syksyyn hyttys-, mäkäräis-, polttiais-, ja paarmainvaasiot. Punkeista puhumattakaan. Täsmäratkaisua ihan kaiken torjuntaan ei taida oikein ollakaan, mutta jotain pientä apua varusteista voi olla.
Ensinnä ötököiltä voi suojautua vaatetuksella. Ohut ihonmyötäinen kerros ei ainakaan hyttysiä vastaan riitä, sillä otuksen imukärsä kurottuu yllättävän pitkälle. Siksipä hyvä kerrospukeutuminen vaikkakin ohuin kerroksin on erittäin tehokas tapa välttää hyttysen puremat. Erilaiset verkot ja suojat tepsivät myös: hyttyshattu / -verkko pään ympärillä tuottaa valtavasti mielenrauhaa kun kaikenmaailman inisijät ja mönkiäiset eivät pääse ihan liian lähelle.
Iholle ja vaatteisiin levitettäviä aineita on jos jonkinlaisia ja on kunkin ulkoilijan päätettävissä, että millaista tököttiä haluaa käyttää.
Arter» Friluftsliv» Myggnettene og frastøtende midler» Frastøtende midler» Sprays»
Care Plus Anti-Insect Deet 40% spray, 100ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Arter» Friluftsliv» Myggnettene og frastøtende midler» Frastøtende midler» Sprays»
Care Plus Anti-Insect Deet 40% spray, 60ml
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
I lager
Arter» Friluftsliv» Myggnettene og frastøtende midler» Myggnettene»
Ticket To The Moon Convertible BugNet 360
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (67)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hodeplagg» Insektbeskyttende hatter»
Sea to Summit Mosquito Head Net Nano
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (29)
I lager
Arter» Friluftsliv» Klær» Hodeplagg» Insektbeskyttende hatter»
Craghoppers NosiLife Ultimate Hat
Kampanje pris fra 29,90 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
I lager
Päiväreppu
Monissa retkeilyyn suunnitelluissa päivärepuissa on kehittynyt kantojärjestelmä, useimmiten varustettuna lantiovyöllä. Päivärepuissa on yleisrepuista poiketen usein myös teknisiä ominaisuuksia, kuten nestesäiliön letkun läpivienti, kompressiokiristimet ja repun ulkopuoliset varustekiinnitysmahdollisuudet. Pidemmillä reissuilla on kiva, että on pieneen tilaan menevä päiväreppu pakattuna rinkkaan, johon voi ottaa mukaan päiväretken verran kamaa jos esimerkiksi pitää leiriä tietyssä paikkaa, josta käsin muodostelee päivittäin erilaisia päiväretkiä. Laadukas ja tarkoituksenmukainen päiväreppu on yllättävän tärkeä mukavuustekijä.
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Sekkene» Dag ryggsekker»
Savotta Jääkäri M
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (368)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Sekkene» Dag ryggsekker»
Savotta Jääkäri S
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (167)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Sekkene» Dag ryggsekker»
Fjällräven Kajka 35
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
I lager
Arter» Fjelltur» Tursekkene, sekkene, posene» Sekkene» Dag ryggsekker»
Savotta Jääkäri M + Side Pockets
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (99)
I lager
Porukan kesken jaettavat retkeilyvarusteet
Majoite
Majoitteita on niin moneen makuun ja tilanteeseen, että kannattaa puntaroida, että millä porukalla ollaan menossa, minkälaisiin olosuhteisiin ja miten/ kuinka paljon majoitetta kannetaan päivän aikana. Alla vinkkejä eri telttamerkkien mallien valintaan sekä vinkkikokoelma, mitä kannattaa ottaa huomioon telttaillessa talvisissa olosuhteissa. Lisäksi pari sanaa suositusta riippumattoilusta.
Winter camping: tips and tricks
How to choose the right Fjällräven tent
How to choose the right Hilleberg tent
How to choose the right Helsport tent
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» 2 persons telt»
Fjällräven Abisko Shape 2
Kampanje pris fra 509,00 €
2.32 kg
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (76)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» 2 persons telt»
MSR Hubba Hubba NX
Kampanje pris 445,47 €
1.75 kg
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (306)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tilbehør» Ovner»
Savotta Tent Stove
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (165)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» 3 persons telt»
Fjällräven Abisko Lite 3
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
I lager
Riippumajoiteratkaisuja on jos jonkinlaisia. Voit joko hommata kertalaakista paketin, joka sisältää hyttysverkoista ja katoksista kaikki kiinnityskösiin ja puunhalaajiin, mutta vaihtoehtona on myös koota omanmieleinen kokonaisuus irralleen myytävistä tuotteista. Ihan tavallisesta laskuvarjokankaisesta riipparista saa myös kohennettua kunnon majoituskokonaisuuden, kun huomaa hankkia vaikka ihan ensinnä katoksen ja hyttysverkon ja viileämmillä keleillä tosissaan sen lisäeristeen pohjalle.
Hammock fundamentals
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks Frontline Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (335)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tree Tents and Hammocks»
Ticket To The Moon Original Pro Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock Explorer Deluxe Zip
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks DD SuperLight Frontline Hammock
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
I lager
Tarppi on uskomattoman monipuolinen varuste niin päivä- kuin yön yli retkillekin. Tarppi on minimalistisen yksinkertainen laitos, mutta nerokkaiden ja loppuun asti mietittyjen yksityiskohtiensa ansiosta ihan ylivoimaisen monipuolinen majoite kaikkina eri vuodenaikoina ulkoilmaelämästä nauttimiseen.
Ideas for using a tarp
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tak og behovene»
DD Hammocks DD Tarp 3x3
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (350)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tak og behovene»
Hilleberg Tarp 20 XP
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tak og behovene»
DD Hammocks SuperLight Tarp
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (141)
I lager
Arter» Fjelltur» Teltene og Overnatting» Tak og behovene»
Bushmen Thermo-Tarp 3 x 3m
Kampanje pris fra 67,40 €
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (51)
I lager
Tiskausvehkeet Lue lisää...
Tiskausvehkeet
Tiskivehkeet (...ja niiden käyttäminen) takaa hygienisen retkikeittiön. Kannattaa kuumentaa tiskivesi hyvin, jotta saat parhaiten rasvan irroitettua keitto- ja ruokailuvälineistä. Ehdottoman fiksua olisi muistaa käyttää biohajoavaa pesuainetta pesuihin ja vieläpä kaataa biosaippuiaiset/ rämmäleiset vedet jonnekin hyvään paikkaan tiskauksen jälkeen, josta ne parhaiten imeytyvät maaperään ja toisaalta jos jotain pieniä riisinmurusia vielä on ollut lautasen pohjalla, niin etteivät ne sotke ja häiritse visuaalisesti muita kanssaliikkujia.
Tiskaussettiin kannattaa varata:
Ensiaputarvikkeet Lue lisää...
Ensiaputarvikkeet
Ensiaputarvikkeet on hyvä pitää ajan tasalla ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava eikä mielellään mitään tarpeetonta ylimääräistä. Fiksu odea on hommata joko valmis ensiapupaketti, jonka pussukka on vesitiivis TAI koostaa oma vesitiiviiseen (esim Ortliebin) pussukkaan. Ensiapulaukun sisältöä saa ja pitää modifioida vähän retken mukaan sen perusteella, mitä on omassa riskianalyysissään arvioinut mahdollisiksi haveritilanteiksi. Tässä vähän apuja oman perustason pakkauksen suunnitteluun/ valmiin paketin tuunaamiseen. Retkikuntien ja muiden löytöretkeilijöiden setti on sitten jo ihan oma lukunsa:
• kangasteippiä
• laastaria
• paineside
• ensiside
• kolmioliina
• avaruushuopa
• pienet sakset (HUOM! joissain valmiissa pakkauksissa sakset ovat aivan surkeat, joten varmista, että mukanasi on aina viimeisen päälle hyvät sakset)
• pinsetit, punkkipihdit
• suojahansikkaat
• kosteuspyyhettä
• haavapyyhkeitä, desinfiointiainetta, käsidesi
• särkylääke, kyypakkaus, veden puhdistustabletit
• elvytysmaski /suusuoja
• lastoitustarvikkeet
Arter» Fjelltur» Første hjelp og medisinering» Førstehjelpsskrin»
Mammut First Aid Kit Pro
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
I lager
Arter» Fjelltur» Første hjelp og medisinering» Førstehjelpsskrin»
Care Plus First Aid Kit - Waterproof
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
I lager
Arter» Fjelltur» Første hjelp og medisinering» Førstehjelpsskrin»
Mammut First Aid Kit Light
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
I lager
Arter» Fjelltur» Første hjelp og medisinering» Førstehjelpsskrin»
Care Plus First Aid Kit - Basic
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
I lager
Du kan også være interessert i
Heat Experience – Warmth from the North
Heat Experience brings warmth exactly where it's needed most.Founded in Norway in 2016, Heat Experience is dedicated to designing and manufacturing battery-heated clothing and accessories that keep users warm even in Arctic conditions. Whether you're ice fishing, in a hockey aren...
Find your perfect Primus stove: The complete selection guide
Choosing the right stove can make all the difference on your outdoor adventures. Whether you're a solo hiker, a group camper, or an expedition adventurer, Primus offers a range of stoves to suit your needs. Here's a guide to help you decide—and a special spotlight on the innovati...
How to choose the right Fjällräven backpack
Selecting the right backpack is key to comfortable and efficient outdoor adventures. Here's a quick overview of Fjällräven's most popular backpack series to help you find the perfect companion for your journeys:
Kajka Series
Best for: Long hikes, even with heavier loads.
Featu...