Hikeä pintaan

Etenkin etelässä on jo lumet sulaneet ja kadut lakaistu, joten täällä sopii jo vailla minkäänlaisia tekosyitä aloitella kevät- /kesäkuntoilukautta.

Monipuolinen ulkoliikunta on jo pidemmän aikaan ollut SE juttu, koska mikäs sen parempaa kuin hoitaa hikoilut ja kuntoilut samalla, kun nauttii kauniista maisemista ja luonnon tuoksuista. Siksi justiinsa polkujuoksut sun muut ulkoilmatreenailut onkin niin kivoja.

Tässä viestissä keskitytään nimenomaan maastojuoksujalkineisiin, jotka on saatavilla mustan lisäksi myös aurinkoisissa väreissä, ja sitten tietty treenivaatteisiin, jotka on suotavia pukineita kun ulkona liikkuu. Vähentää merkittävästi hämmennystä kanssakulkijoissa, jos kuntourheilija on pukeutunut vähintään housuun ja paitaan. Lisäksi vaatteista saattaa olla ihan merkittävää hyötyä itse urheilusuorituksessa, esimerkiksi kompressiovaatteiden tapauksessa.

Aloitetaanhan näistä kengistä, notta päästään vihdoin asiaan. Tässä viestissä esillä on Salomonin valikoimaa, myynnissä toki paljon muitakin merkkejä. Maastojuoksujalkineen ostajan kannattaa tutkia omia tarpeita sitä silmälläpitäen, että kuinka voimakasta kuviointia tarvitaan pohjaan, haluaako kalvollisen vai kalvottoman kengän, ja että vielä minkäslaisella lestillä. Tuotteissa on ihan sikahyvät tuotekuvaukset, joten niillä tiedoin pääsee haarukoinnissa pitkälle, ja tervetuloa toki myymäläämme testailemaan ja sovittelemaan ihan livenä.
Olemme avoinna arkisin klo 9-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 11-18.

Alla esitellyistä malleista on olemassa sekä miesten, että naisten versiot:

Salomon XA PRO 3D GTX

Vakaat ja hyvin suojaavat lenkkarit seikkailuihin, joissa kelit ja maasto vaihtelevat. Kuminen kärkisuojus suojaa varpaat kiviltä ...
Hinta 124.00 €

Salomon SpeedCross 4

Ikonisen kenkämallin neljäs ja uusin versio. Maailmankuulu maastojuoksulenkkari erinomaisella pidolla pehmeässä maastossa syvän ja...
Hinta 94.90 €

Salomon Sense Ride Women

Salomonin laadukas, vaimennettu ja hyvin istuva kenkä 8mm dropilla pitkillekin poluille! Parhaimmillaan kovilla pinnoilla, näil...
Hinta 118.90 €


Valikoimamme kaikki maastojuoksujalkineet

Vinkki! Sivun vasemmassa reunassa on kätevä valitsintyökalu, josta voit rajailla tuotteita sukupuolen-, merkin-, maaston-, ja hinnan perusteella. Lisäksi klikkaamalla "tarjoustuotteet" näet kaikki tuotteet, joissa on alennuksia tai poistohintoja. Hitokseen kätevää!



Monipuolinen valikoima paitoja. Hengittävää, teknistä, villaa. Mitä kukakin tykkää käyttää.

Under Armour HeatGear Armour Long Sleeve Compression Shirt
Kompressiopaita salille tai muuhun treeniin ja kisailuun. Stretch-mesh paneelit kainaloissaUPF30+ UV-suojausMateriaali neljää...
Hinta 45.00 €

Salomon Fast Wing Mid M
Melkeinpä urheiluun kuin urheiluun sopiva napakasti istuva takki, joka hengittää hyvin. Materiaali on joustavaa, ei rajoita liikke...
Hinta 79.90 €
Poistossa alk. 40.71 €

Reebok Crossfit Pokras Tee

Erinomainen treenipaita hikiseen menoon. Siirtää hyvin kosteutta pois iholta. Slim fit. Materiaali:60% cotton / 40% polyester sing...
Hinta 29.90 €


Kaikki miesten urheilupaidat

Urheilupaitojen pääsivu

Miesten urheilutakit



Naisille löytyy paidat omalta sivuiltaan. Eipä näissä miesten paitoihin juurikaan ole teknisesti mitään muuta eroa kuin vaan naisille sopivammat mitoitukset.

Arc'teryx Motus Crew LS Womens

Tekninen juoksupaita, joka siirtää tehokkaasti kosteuden pois iholta ja kuivuu salamannopeasti. Heijastinnauhat käsissä. Anatomise...
Hinta 69.90 €

Salomon Lightning Pro Fz Mid W

Kevyestä ja joustavasta popliinista valmistettu pitkähihainen urheilupaita naisille. Paidan kasvipohjainen materiaali hengittää hy...
Hinta 99.90 €


Naisten kaikki urheilupaidat

Naisten urheilutakit

Housut jalkaan

Myymälästämme, ja sitä myötä myös verkkokaupastamme, löydät hyvän valikoiman urheiluhousuja. Oli tarpeenasi sitten trikoot, kompressiohousut, löysät housut rennompaan menoon tai vaikka shortsit, niin löydät ne meiltä.

Salomon Agile Long Tight M

Kevyet urheilutrikoot, jotka venyy ja paukkuu vähän joka suuntaan. Selässä ja polvitaipeissa on ilmastointiaukot, lahkeensuissa ve...
Hinta 49.90 €

Inov-8 Race Elite Tight Men

Erinomaisen joustavat, pitkälahkeiset juoksutrikoot, jotka eivät rajoita liikkeitä! Takana vetoketjullinen tasku, johon mahtuu ava...
Hinta 79.00 €

Zero Point W's Athletic Tigths
Zero Pointin Athletic sarjan kompressiopöksyt sopivat jokapäiväiseen urheiluun. Sopivat niin punttigymille kuin polkujuoksuun. Tri...
Hinta 89.90 €

Under Armour HeatGear Armour Ankle Crop

Erittäin napakat ja kompressoivat urheilupöksyt. Under Armourin HeatGear materiaali on kevyttä, siirtää kosteutta tehokkaasti ja j...
Hinta 59.90 €


Pitkät urheiluhousut miehille

Pitkät urheiluhousut naisille

VALIKOIMAMME KAIKKI URHEILUHOUSUT



Kompressiosukkien käyttäminen on ihan fiksu juttu. Sukkien tukevuuden vuoksi saatetaan saavuttaa parempaa suorituskykyä, loukkaantumisriskiä voidaan pienentää, ja palautumista treenistä voidaan nopeuttaa. Fantastista, eikö totta? Kannattaa ihan itse kokeilla ja huomta ero.

Zero Point Intense Compression Socks

Zero Point Intense Compression Socks -sukat on suunniteltu aktiiviurheilijalle käytettäväksi suorituksen ja palautumisen aikana. I...
Hinta 39.90 €

2XU Compression Performance Run Socks

Miesten kompressiosukat, jotka on suunniteltu erityisesti juoksijoille, triathlonisteille tai salilla kävijöille. Varpaat ja muut ...
Hinta 49.90 €


Kaikki kompressiosukat


Hau hau!

Kaikki koiraihmiset nyt hökölle. Lenkkeily on paljon kivempaa kaverin kanssa, ja kukas sen parempi kaveri kuin oma koira. Koira pitää lenkkeilyttää joka tapauksessa, ja suotavaa olisi, että isäntä/emäntä tekisi kanssa samoin. Yhdistetään nämä yhteen pakettiin ja saadaan aikaiseksi juoksuvaljailla ja -vöillä varustettu koirakko.

Non-stopilta ollaan koottu kattava paketti, joka sisältää kaiken sekä koiralle, että juoksijalle ja Ruffwearin Trail Runner System on kehitetty ennen kaikkea maastojuoksuolosuhteisiin. Ruffwearin paketti ei sisällä valjaita koiralle. Tuossa Ruffwearin vyössä on paikka ihmisen juomapullolle, ja vyö on varustettu ihan OK -kokoisella taskulla, jonne saa kaikki nesessäärit ja vaikka tuon tulitikkuaskin kokoiseksi pakkautuvan koiran juomakupin, jolla voi tarjoilla karvakaverille juomaa matkan tuoksinnassa.

Non-stop Dogwear Koirajuoksupaketti (sis. vetovaljaat, vetovyön ja vetonarun)

Non-stop Dogwear Running Belt -juoksuvyö: Uudenmallinen, erityisesti koirajuoksuun suunniteltu vetovyö. Vyössä vetopiste tulee ale...
Hinta 135.00 €

Ruffwear Trail Runner System

Ruffwearin erittäin kevyt talutinvyö lenkkeilyyn, retkeilyyn ja arkiulkoiluun. Lantiovyö on ergonomisesti muotoiltu ja siinä on ta...
Hinta 89.90 €

Ruffwear Trail Runner Bowl

Ruffwearin Trail Runner Bowl on uskomattoman pieneen tilaan pakkautuva ja kevyt juomakuppi. Kuppi pakkautuu omaan taskuunsa ja pak...
Hinta 19.90 €


Valikoimamme kaikki koirailukamppeet ihmisen ja koiran yhteisiin ulkoilmaharrastuksiin


Potk-potk

Jos taas sitten koiraa ei kertakaikkiaan saa lenkkeilytettyä omin jaloin riittävän pitkiä lenkkejä, niin kyllä tämä Kickbike on aika ässä vehje. Ollaan itseasiassa paketoitu kaikille koirailijoille aikas edukkaaseen yhteishintaan tämä Cross MAX 20D koiranjuoksutusadapterilla ja vetonarulla. Tuo Cross MAX 20D on juurikin se Kickbike -malli, jota suosittelemme koirahommiin.

Pyörää ja oheistarviketta saa toki ostettua myös erikseen, sikäli kuin vain osalle tuotteista on tarvetta. Yllättävän nopeasti otukset oppii tuohon hommaan, alkuun kannattaa varata vähän kärsivällisyyttä, että saa tassuveikon käsittämään, että mitä tässä ollaankaan tekemässä.

Kickbike Cross MAX 20D koiranjuoksutusadapterilla + vetonarulla

Kickbike Cross MAX 20D ja juomapullo + teline: Levyjarruin varustettu Cross MAX 20" tosiharrastajille! Etenkin koiran kanssa kikka...
Hinta 599.00 €

Kickbike Cross MAX 20D ja juomapullo + teline

Levyjarruin varustettu Cross MAX 20" tosiharrastajille! Etenkin koiran kanssa kikkaillessa levyjarrullisen version etuna V-jarrull...
Hinta 529.00 €

Kainpo Koiranjuoksutusadapteri Combi PLUS

Combi PLUS -koiranjuoksutusadapteri mahdollistaa koiran juoksuttamisen sekä sivulla että edessä samalla lenkillä.Koiranjuoksutusad...
Hinta 88.90 €

Kainpo Vetonaru (Kickbike/polkupyörä)

Koiranjuoksutusadapterin kanssa yhteensopiva vetonaru. Suunniteltu erityisesti pyörän/kickbiken+koiravetoadapterin kanssa yhteen k...
Hinta 38.90 €
Poistossa alk. 28.53 €


Kaikki Kickbiket

Koiranjuoksutusadapterit

Vetovaljaat

Vetonarut


Kunnollista viikonloppua kaikille hikimielisille sykkeenkohottajille ja muille metsässäreippailijoille. Ensi viikolla jatketaan tällä reippailuteemalla hieman toisesta näkökulmasta, joten pysykää kuulolla.

Aurinkoista viikonloppua kaikille - pysykäähän ulkona!

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.net

[uutiskirje_poistu]