Iso satsi uimavarusteita tarjouksessa 18.8.2019 asti

Kesä kulkee vaihtelevin lämpötiloin, mutta kulkeepahan kumminkin.
Lomakaudet alkaa pikkuhiljaa taittumaan arjeksi, ja useat kesällä kiinni olleet uimahallit alkavat avautua jälleen.

Muttamutta. Ihanaa vaihtelua arkeen ja uintiharrastukseen ehdottomasti tuo avovesiuinti. Tässä tuhansien järvien maassa, jossa meren rantaa on vähintääkin riittävästi takaa sen, että kyllä uimaan pääsee jos vaan uskaltaa.

Kloorinkäry, kaakelipinnat sekä jalkasienen liukastamat suihkutilat eivät tee enää niin suurta vaikutusta reippaaseen kuntouimariin, kun on saanut kokea hyvän uintilenkin lähijärvessä tai lähimmällä merenrantabiitsillä auringon säteiden leikitellessä veden pinnalla.

Luonnonvesissä uiminen on todellakin sen verran elämyksellistä ja mukavaa touhua, että kunhan makuun pääsee (ellei ole jo päässyt tässä kevään/ kesän mittaan), niin uintikautta tekisi mieli venyttää vieläkin pidemmälle. Uimahalleihin tietty ihan kiva siirtyä, kun ulkona alkaa olla töiden jälkeen liian pimeää ja vesi rupeaa jähmettymään kohti kiinteämpää muotoa.

Uimavedet ovat monessa paikkaa kohtalaisen puhtaat sinilevän kannalta, paikoittain sitä ilmenee sitten enemmänkin. Myöhemmin tässä viestissä esitellään muuten sinilevän testauspaketti. Kannattaa tutustua.

Uimakautta on vielä paljon jäljellä, ja aika hyvin noita uintivermeitä on vielä saatavilla: Uintimärkkäreitä, uikkareita ja uimavermeitä on nyt 18.8.2019 loppuun saakka tarjolla vähintään 10% alennuksella. Osa, kuten alla olevista tuotteista ilmenee, ovat vielä huomattavasti paremmallakin diilillä.

Vedet ovat toki nyt lämpimimmillään, mutta puku on ihan paikallaan, jos vedessä vietetään pidempi aika. Untimärkkärillä pidentää myös avovesiuintikauttaan merkittävästi loppuvuotta kohden (ja pääsee aloittamaan uintikauden aijoissa keväällä sitten taas.)

Asiaan.
Orcan märkkärit on tässä tarjouskimarassa mukana, ja alla on erilaisia vaihtoehtoa:

• Orca S6 on erinomaisen hintalaatusuhteen omaava uintimärkkäri uintiharrastajalle ja kelpaa mainiosti kehittyneemmällekin triathlonistille harjoitteluun ja kisoihin.

• Orca S7 on S6:sen paranneltu malli. Puku parantaa uintiasentoa ja on kuitenkin erittäin joustava, joten puku ei haittaa käsien liikkeitä. Puvun laadukas SCS-pinnoitettu neopreeni vähentää kitkaa ja auttaa nopeuttamaan vauhtia. Vahva vaihtoehto Enduro 3.8:lle

• Orca Open Water on perustason märkkäri nimenomaan uintihommiin. Menee myös triathlonkisoissa, varsinkin lyhyemmillä matkoilla. Puku tarjoaa oranssien hihojen ansiosta erinomaista näkyvyyttä ja pitää sinut turvassa avovesitreeneissä.

• Orca 3.8 Enduro on Orcan malliston The Kisapuku. Enduro on tosiaan nopea ja virtaviivainen, optimaalisesti kelluttava mutta silti joustava kisamärkkäri.

Niille, joille pelkkä uinti ei riitä.

Swimrun on vallattoman hauska urheilumuoto, jossa uintiosuudet ja juoksupätkät vaihtelevat. Idea on siinä, että siinä välissä ei paljoa vaatteita vaihdeta, vaan koko show hoidetaan märkkäri päällä.
Swimrun -puvuissa juoksu on otettu myös huomioon, ja toisaalta lajin luonne siten, että reisiin tarjotaan vähän extrakelluttavuutta. Puvuissa kaikki saumaukset on tehty huolella, jotta ne hiertäisivät mahdollisimman vähän juostessa.

-20%
Orca Athlex Float Triathlon Wetsuit Womens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour femmes‪»
Orca Athlex Float Triathlon Wetsuit Womens
Prix promotionnel 239,20 €
(5)
Disponible en stock
-20%
Orca Apex Float Triathlon Wetsuit Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Orca Apex Float Triathlon Wetsuit Mens
Prix promotionnel 559,20 €
(1)
Disponible en stock
-20%
Orca Vitalis TRN Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Orca Vitalis TRN Mens
Prix promotionnel 223,20 €
Disponible en stock
-20%
Orca Vitalis TRN Womens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour femmes‪»
Orca Vitalis TRN Womens
Prix promotionnel 223,20 €
Disponible en stock
-20%
Orca Vitalis Thermal Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Orca Vitalis Thermal Mens
Prix promotionnel 495,20 €
(1)
Disponible en stock
-20%
Orca Vanir Flex Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Orca Vanir Flex Mens
Prix promotionnel 279,20 €
Disponible en stock
À partir de -21%
Orca Mantra Freedive Wetsuit
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Orca Mantra Freedive Wetsuit
Prix promotionnel 335,20 €
Prix outlet à partir de 331,00 €
Disponible en stock
-20%
Zoggs Hypex Tour FS Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Zoggs Hypex Tour FS Mens
Prix promotionnel 335,92 €
Disponible en stock
-20%
Zoggs Pacer Tour Shorty Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Zoggs Pacer Tour Shorty Mens
Prix promotionnel 210,32 €
(1)
Disponible en stock
-20%
Orca Vitalis Hi Vis Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Orca Vitalis Hi Vis Mens
Prix promotionnel 231,20 €
Disponible en stock
-20%
Orca Vitalis Hi Vis Womens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour femmes‪»
Orca Vitalis Hi Vis Womens
Prix promotionnel 231,20 €
Disponible en stock
-20%
Zoggs Explorer Pro FS Mens
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Combinaisons humides‪»Combinaisons humides de nage‪»Pour hommes‪»
Zoggs Explorer Pro FS Mens
Prix promotionnel 210,32 €
(2)
Disponible en stock



Uintiapuväline, kelluke ja kuivapussi uimareille ja triathlonisteille.
Kelluke tukee painoasi. Se on yksinkertainen, tehokas ja turvallinen. Kirkkaiden värivaihtoehtojen ansiosta uimari näkyy paremmin vesillä. Pussiin saa mukaan esimerkiksi avaimet tai lompakon. Helposti puhaltamalla täytettävä.

Suosittelemme kuitenkin säilyttämään arvotavarat niihin erikseen tarkoitetuissa vedenkestävissä pusseissa.
Kelluke tulee hihnalla kiinni lantioon ja kulkee näppärästi mukana. Saatavilla on PVC-muovista ja TPU-kankaasta valmistettuja poijuja.

-19%
360swim SaferSwimmer Safety Buoy (TPU)
Sports‪»Natation‪»Bouées pour nage en eau libre‪»
360swim SaferSwimmer Safety Buoy (TPU)
Prix promotionnel 44,54 €
(46)
Disponible en stock
-20%
360swim SaferSwimmer Safety Buoy Medium
 
Sports‪»Natation‪»Bouées pour nage en eau libre‪»
360swim SaferSwimmer Safety Buoy Medium
Prix promotionnel 39,92 €
(37)
Disponible en stock
-20%
Zoggs Hi Viz Swim Buoy
Sports‪»Natation‪»Bouées pour nage en eau libre‪»
Zoggs Hi Viz Swim Buoy
Prix promotionnel 34,32 €
(11)
Disponible en stock
-20%
Orca Safety Buoy Pocket Swimming accessory
Sports‪»Natation‪»Bouées pour nage en eau libre‪»
Orca Safety Buoy Pocket Swimming accessory
Prix promotionnel 53,52 €
(7)
Disponible en stock
-12%
Above Below RuckRaft
Sports‪»Natation‪»Bouées pour nage en eau libre‪»
Above Below RuckRaft
Prix promotionnel 175,95 €
(2)
Disponible en stock
-20%
Orca Safety Buoy
Sports‪»Natation‪»Bouées pour nage en eau libre‪»
Orca Safety Buoy
Prix promotionnel 43,92 €
(22)
Disponible en stock



Jos meinaa lähteä tuonne järville ja merten laineille ihan tosissaan uimaan, niin uimalasit on ihan must. Avovesilasit poikkeaa tavallisista hallilaseista siten, että niissä on mm. laajempi näkökenttä ja kokonsa puolesta ovat hieman isommat. Näillä voi siis aivan hyvin uida tietenkin myös hallissa.

Nämä ovat suosituimmat mallimme, emmekä yhtään ihmettele miksi.

-20%
Orca Killa 180º Swimming Goggles
Sports‪»Natation‪»Lunettes de natation‪»Lunettes pour l'eau libre‪»
Orca Killa 180º Swimming Goggles
Prix promotionnel 29,52 €
(48)
Disponible en stock
-20%
Aquasphere Kayenne Pro
Sports‪»Natation‪»Lunettes de natation‪»Lunettes pour l'eau libre‪»
Aquasphere Kayenne Pro
Prix promotionnel à partir de 27,92 €
(2)
Disponible en stock
Cressi Skylight Goggles
Sports‪»Natation‪»Lunettes de natation‪»Lunettes pour l'eau libre‪»
Cressi Skylight Goggles
à partir de 36,90 €
(12)
Disponible en stock
-20%
Seacsub Diablo
Sports‪»Natation‪»Lunettes de natation‪»Lunettes pour l'eau libre‪»
Seacsub Diablo
Prix promotionnel 23,92 €
(10)
Disponible en stock
-20%
Arena Cobra TRI Swipe Mirror
Sports‪»Natation‪»Lunettes de natation‪»Lunettes pour l'eau libre‪»
Arena Cobra TRI Swipe Mirror
Prix promotionnel 61,52 €
(3)
Disponible en stock
-20%
Speedo Hydropulse
Sports‪»Natation‪»Lunettes de natation‪»Lunettes pour l'eau libre‪»
Speedo Hydropulse
Prix promotionnel 21,52 €
(5)
Disponible en stock



Huppu on aivan asiallinen lisä avovesiuintivarustukseen. Sen lisäksi, että päätä ei palele (joka on oikeasti ongelma erityisesti viileällä ilmalla), niin hiukset pysyvät järjestyksessä ja näissä avovesimyssyissä on käytetty vielä kirkasta väritystä, joten veneilijät ja muut vesilläliikkujat voivat havaita uimarin parhaiten.

-20%
Orca High Visibility Neoprene Swim Cap
Sports‪»Natation‪»Bonnets de bain‪»
Orca High Visibility Neoprene Swim Cap
Prix promotionnel 35,92 €
(16)
Disponible en stock
-20%
Head Neo Cap 3
Sports‪»Natation‪»Bonnets de bain‪»
Head Neo Cap 3
Prix promotionnel 27,92 €
(19)
Disponible en stock
-20%
Speedo Long Hair Cap uimalakki
Sports‪»Natation‪»Bonnets de bain‪»
Speedo Long Hair Cap uimalakki
Prix promotionnel 10,32 €
(7)
Disponible en stock
-20%
Orca Swim Hat
Sports‪»Natation‪»Bonnets de bain‪»
Orca Swim Hat
Prix promotionnel 31,12 €
(18)
Disponible en stock
-20%
Speedo Plain Moulded Silicone Cap
Sports‪»Natation‪»Bonnets de bain‪»
Speedo Plain Moulded Silicone Cap
Prix promotionnel 7,92 €
(1)
Disponible en stock
-20%
Speedo Long Hair Pace Cap
Sports‪»Natation‪»Bonnets de bain‪»
Speedo Long Hair Pace Cap
Prix promotionnel 13,52 €
(2)
Disponible en stock



Kaikenmaailman uintiharjoitteluvälineitä. Löytyy kickboardia, lättäriä, pullaria, ryhdinkorjaajia, etusnorkkeleita, hidastimia, tahdittajia, kierroslaskureita ja voi juku, että kaikenlaista muutakin.

Tässä pari suosituinta, swimruniin erityisesti suunniteltu pullari (juoksun aikana kuljettamista helpottavilla remmeillä) Headin peruspullari ja potkutekniikan harjoitteluun houkuttelevaa kickboardia.

-20%
Speedo Elite Pullbuoy
Sports‪»Natation‪»Pull-buoys et planches de natation‪»
Speedo Elite Pullbuoy
Prix promotionnel 22,32 €
(5)
Disponible en stock
-20%
Aquasphere Pull Buoy
Sports‪»Natation‪»Pull-buoys et planches de natation‪»
Aquasphere Pull Buoy
Prix promotionnel 17,52 €
(3)
Disponible en stock
-20%
Arena Pull Kick
Sports‪»Natation‪»Pull-buoys et planches de natation‪»
Arena Pull Kick
Prix promotionnel 30,32 €
(2)
Disponible en stock
-20%
BornToSwim Kickboard
Sports‪»Natation‪»Pull-buoys et planches de natation‪»
BornToSwim Kickboard
Prix promotionnel 21,52 €
(4)
Disponible en stock
-20%
Orca Pull Buoy
 
Sports‪»Natation‪»Pull-buoys et planches de natation‪»
Orca Pull Buoy
Prix promotionnel 21,52 €
(9)
Disponible en stock
-20%
BornToSwim Pull Buoy
Sports‪»Natation‪»Pull-buoys et planches de natation‪»
BornToSwim Pull Buoy
Prix promotionnel 17,52 €
(2)
Disponible en stock



Uintiräpylällä saat kovemman jalkatreenin tai hauskaa ja vauhdikasta vaihtelua normiuintiin. Valitse istuva ja napakka koko: liian iso lompsuu uidessa ärsyttävästi ja sitä koettaa pidellä varpailla kiinni krampin uhalla. Sama kramppailu tietty toistuu, jos räpylä on liian pieni.

Aika hyvin näissä täsmää se, että valitset ihan oman jalan koon mukaisen rällän. Jos menee kokojen väliin, niin ennemmin kuitenkin kokeilee napsun pienempään päin.

Cressi Agua Short
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Palmes‪»Natation‪»
Cressi Agua Short
38,90 €
(11)
Disponible en stock
-20%
Seacsub Team
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Palmes‪»Natation‪»
Seacsub Team
Prix promotionnel 25,52 €
(19)
Disponible en stock
-19%
Seacsub Atom
 
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Palmes‪»Natation‪»
Seacsub Atom
Prix promotionnel 31,33 €
(20)
Disponible en stock
-20%
Speedo Biofuse Fitness Fin
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Palmes‪»Natation‪»
Speedo Biofuse Fitness Fin
Prix promotionnel 55,12 €
(4)
Disponible en stock
-20%
Zoggs Swim Fin Energy
Sports‪»Plongée sous-marine‪»Palmes‪»Natation‪»
Zoggs Swim Fin Energy
Prix promotionnel 22,32 €
(2)
Disponible en stock



Arenan Elite -lättäri on helppo ja hyvä lättäri kaikkiin uintityyleihin. Tällä harjoittelu on turvallista ja se ei kuormita liikaa olkapäitäkään. Pienen koonsa ansioista passaa myös nuoremmalle väelle ekaksi lättäriksi.

Speedon ja Headin uintihanskat muuttavat sinut kertaheitolla sammakkoeläimeksi, joka kauhoo menemään vähän tehokkaammalla tahdilla. Sopii myös oivaksi vastukseksi treenitehoa lisäämään vesijuoksuun ja hydrobiciin.

-20%
Speedo Aqua Glove
 
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Speedo Aqua Glove
Prix promotionnel 18,32 €
(21)
Disponible en stock
-5%
Finis Agility Paddles
 
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Finis Agility Paddles
Prix promotionnel 28,51 €
(9)
Disponible en stock
-20%
Arena Vortex evolution hand paddle
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Arena Vortex evolution hand paddle
Prix promotionnel 20,72 €
(5)
Disponible en stock
-20%
Seacsub Hand Paddle
 
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Seacsub Hand Paddle
Prix promotionnel 9,52 €
(9)
Disponible en stock
-20%
Orca Flat Paddle Training Accessory
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Orca Flat Paddle Training Accessory
Prix promotionnel 21,52 €
(2)
Disponible en stock
-20%
Seacsub Hand Paddle Pro
 
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Seacsub Hand Paddle Pro
Prix promotionnel 11,92 €
(7)
Disponible en stock
-20%
Speedo Power Paddle
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Speedo Power Paddle
Prix promotionnel 23,92 €
(3)
Disponible en stock
-20%
Aquasphere Swim Gloves
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Aquasphere Swim Gloves
Prix promotionnel 15,12 €
Disponible en stock
À partir de -28%
Seacsub Neoprene Swimming Glove
 
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Seacsub Neoprene Swimming Glove
Prix promotionnel 22,32 €
Prix outlet à partir de 20,13 €
(4)
Disponible en stock
-20%
Orca Flexi Fit Paddles
 
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Orca Flexi Fit Paddles
Prix promotionnel 21,52 €
(6)
Disponible en stock
-20%
Zoggs Matrix Hand Paddles
Sports‪»Natation‪»Gants‪»
Zoggs Matrix Hand Paddles
Prix promotionnel 17,52 €
Disponible en stock



Vihdoinkin pikatesti sinilevien tuottamien myrkkyjen havaitsemiseksi.

BlueGreenTest® Sinilevätesti on tarkoitettu ilmoittamaan onko esimerkiksi uimavedessä tai löylyvedessä myrkyllistä sinilevää.

Pakkauslaatikossa on kolme testipakkauspussia sekä kolmet kertakäyttökäsineet. Jokainen pussi sisältää näytteenottopurkin, pipetin ja testikasetin. Lisäksi tarvitset puhtaan ämpärin tai vastaavan ison astian testattavalle vedelle.

Pikatestin käyttäminen on helppoa:

1) Täytä näytteenottopurkki testattavalla vedellä, jolloin kemiallinen reaktio kuumentaa purkin.
2) Odota kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ota pipetillä vettä purkista ja laita sitä testikasetin reikään.
Testitulos on luettavissa viiden minuutin jälkeen, jolloin testikasettiin ilmestyy 1 tai 2 viivaa.

> 1 viiva C:n kohdalla = vedessä ei ole myrkkyä,
> 2 viivaa = vedessä on myrkkyä.

Tarkemmat ohjeet löydät pakkauksesta.




Eikä tässä vielä kaikki. Kannattaa selata meidän uimapukuvalikoimaa, sillä ne ovat aikalailla kaikki vähintään -10% 18.8.2019 saakka:



Nyt kaikki nauttimaan raikkaista luonnonvesistä.
Kun kokeilette kerran, niin tulette jäämään koukkuun, sanokaa meidän sanoneen. Hyviä ja turvallisia uintitreenejä.