Hyvää iltaa.

Tällä viikolla vanhan kunnon Toimisto-Jorman kaksoisolento ja paras ystävä, erä- ja metsästysasioista kiinnostunut Erä-Jorma tuuraa viestin laadinnassa. Notta tervehdys. Tällä erää esitellään erinäistä kampetta, joka liittyy metsässä liikkumiseen, eräilyyn ja toisaalta sivutaan ajankohtaisia metsästysaiheita. Iso osa näistä vermeistä käy vallan mainiosti myös sienestykseen, marjastukseen, geokätköilyyn ja makkaranpaistoonkin, miksei.

Aloitetaan viesti sillä, että palautetaan itsemme kartalle:

Sinne ja takaisin
Geokätköilijöille ja muille metsästelijöille, eräilijöille ja muille hiippareille sopii suositella käsi gps -laitetta, jolla löytää marjaan ja takaisin kotiin. Kaikkiin meijän myymiin Garminin maastogepsilaitteisiin pakkaamme mukaan Maanmittauslaitoksen kartta-aineiston muistikortilla, joka on melko reilua sinänsä.

Huomioithan, että kartan muistikortilla saat vain laitteisiin, joissa on se nimenomainen muistikorttipaikka. Itsestäänselvyys, mutta tulihan mainittua. Suosituin ja monipuolisin värkki olisi nimenomaan tämä GPSMAP 64s, ainakin meijän mielestä.

Garmin GPSMAP 64s ja Maanmittauslaitoksen koko Suomen maastokartta

Uudessa GPSMAP® 64s -käsinavigaattorissa on 2,6 tuuman auringossakin helposti luettava näyttö sekä herkkä GPS- ja GLONASS-vastaano...
Hinta 259.00 €


Valikoimamme kaikki GPS-paikantimet ja kätevä tuotevalitsin


Missä Rekku luuraa?
Koiramiehille, -naisille, sekä -henkilöille on olemassa hieno väline oman Wuffen (ja oman itsensä reitin) seurantaa varten. Erityisen mainio laite metsästyspuuhiin.

Käyttämällä useita Alpha 50 -käsilaitteita ja T5 -koiralaitteita voit osoittaa enintään 20 koiran tai metsästäjän tarkan sijainnin suuressa näytössä vaikka kohteet eivät olisi näkyvissäsi. Saat mukaan Maanmittauslaitoksen koko Suomen maastokartan.

Miten on, pistetäänkö koko mettäremmille tällaiset tulemaan?

Garmin Alpha 50 + T5 Bundle + Maanmittauslaitoksen koko Suomen maastokartta

Uuden sukupolven Alpha 50 -käsilaite metsästyskoiran seurantaan- Seuraa jopa 20 koiraa¹ kerralla enintään 14,5 km:n päästä käytett...
Hinta 639.00 €


Kaikki koirapaikantimemme


Kamat ne on oltava koirallakin kunnossa
Etenkin vedestä noutavalle koissille neopreeninen liivi on mitä mainioin verme. Toki karvakorva maastoutuu kaislikkoon paremmin, mutta lisäksi liivi eristää vähäsen ja tuo jopa pikkasen nostetta uinnin avuksi.

Navitecin suunnittelema, Garminin laitteille kelattu liivi on mietitty käytettäväksi paikantimen kanssa siten, että paikanninta ei vältsyyn tarvitse käyttää pannassa, vaan sen voi sijoittaa sille erikseen varattuun taskuun, joka valmistajan mukaan voi tuottaa jopa kilsan verran enemmän kuuluvuutta.

JOS tilanteet on sen moiset, että Rekku tarvitsee näkyvyyden lisäksi hieman muutakin suojaa, niin tuo Browningin liivi on The Liivi. Tietäjät tietää.

Seeland Decoy Koiraliivi, 5 mm neopreenia

5mm paksua neopreenia oleva suoja-/lämpöliivi. Neopreeni tarjoaa myös kelluttavuutta koirallesi. Kiinnitys selässä olevalla vetoke...
Hinta 49.90 €

Koiraliivi Garmin T5/DC-30/40/50:lle

Erinomainen metsästyskoiraliivi, jossa on Garminin T5, DC-30, 40 tai 50:lle oma tasku selässä. Kun lähetin on koiran kaulan sijaan...
Hinta 69.00 €

Browning Protect Pro Evo

Koirien sikailuliivit.. soveltuu myös hukkahippaan (suojaliivit). Varustettu GPS-taskulla. Kahdeksankerroksinen rakenne antaa suoj...
Hinta 466.00 €


Valikoimamme kaikki koirien liivit (huomio-, suoja-, ja metsästysliivit)


Vaatteet tekee metsämiehen (ja -naisen).
Niin se vaan on. Pukeutuminen on tärkeää, ja vielä tärkeämpää on pukeutua oikein lajin-, ilmaston-, ja aktiviteetin mukaisesti. Metsien vaeltajille ja muille metsästäjille voimme lämpimästi suositella Fjällrävenin ja Chevalierin huippulaatuisia pukuja. On muuten hyvät. Huomatkaa hei, että suurinta näistä vermeistä löytyy sekä naisten- että miesten mitoituksella.

Fjällräven Drev Jacket & Trousers (miesten mitoitus)

Fjällräven Drev Jacket: Fjällräven Drev -metsästystakissa kelpaa juosta riistan perässä. Tämän hyvin hengittävän takin vetoketju o...
Hinta 420.00 €

Fjällräven Lappland Hybrid Set MIEHILLE

Fjällräven Lappland Hybris Set NAISILLE

Fjällräven Lappland Hybrid Jacket: Fjällräven Lappland Hybrid -takki on jokaisen metsästäjän unelma. Se on kestävä ja kevyt. Takki...
Hinta 429.00 €

Chevalier Outland Ladies Action -paketti NAISILLE

Chevalier Outland Action -paketti MIEHILLE

Chevalier Outland Ladies Pro Action Coat: Outland-mallit ovat monipuolisia metsästysvaatteita. Tämä kevyt kuoritakki on suunnitelt...
Hinta 789.00 €


Valikoimamme kaikki metsästysasukokonaisuudet MIEHILLE

Metsästysasukokonaisuudet NAISILLE


Kengät
Kovimman luokan metsässäliikkumis- ja metsästysjalkineet löydät meiltä. Meindlin Dovre Extreme GTX "wide" on jalkine, jota löytyy koosta 38 2/3 aina kokoon 50 saakka. Eli aikalailla kaikille, joilla räpylä on hieman mukavemman levyinen. Tuo Akun Pilgrim -jalkine on kevyt, ryhdikäs ja aivan kaikinpuolin mainio jalkine pitkillekin matkoille. Siinä ei ole mitään kalvoa, joten vedenpitävyysominaisuudet ei ole tämän kengän juttu - käyttömukavuus ja tukevuus sen sijaan ovat.

Jos vedenpitävyyttä erikseen halajaa, ja hyvä pito sekä jalkineen tukevuus on hakusessa, niin Vikingiltä löytyy pariakin erilaista saapasta, joilla passaa vaeltaa märemmässäkin maastossa. Arxuksen saappaissa on erinomainen istuvuus, ja vedenpitävien vetskareiden ansiosta saavutetaan erittäin napakan hyvä fitti.

Meindl Dovre Extreme GTX "wide"

Meindl Dovre Extreme Wide GTX on leveälestinen huippuluokan metsästyskenkä. - Mukava leveä lesti - Nupukkinahkapinta vedenpitäväl...
Hinta 259.00 €

Aku Pilgrim DS

The Pilgrim DS on todella tukeva kenkä vaikeisiin maastoihin, kovalle alustalle, kivikkoon ja aavikolle. Kenkä tukee jalkaa, vaime...
Hinta 189.00 €

Viking Trophy II

Suositun Viking Trophyn uusittu malli.Erittäin hyvin jalkaan istuvat ja nilkasta tukevat vaellussaappaat, jotka ovat mitä parhaat ...
Hinta 79.90 €

Viking Falk Neo

Todella kevyt ja vedenpitävä neopreeni kumisaapas Vikingiltä. Saappaassa on iskuva hyvin vaimentava EVA -pohjallinen ja pehmustett...
Hinta 119.00 €

Arxus Primo Leather Zip

Mukavuudeltaan, kestävyydeltään ja istuvuudeltaan kumisaappaiden aatelia edustavat nahkavuorisaappaat. 2 mm paksu luonnokumisaapas...
Hinta 299.00 €


Metsästykseen sopivat jalkineet

Vaelluskengät

Vaellussaappaat

Kumpparit yleiskäyttöön


Metsälle ja muuhun vapaa-aikaan
Valikoimastamme löytyy metsästämieliselle naiselle, -miehelle, -henkilölle sekä muille -tyypeille tyylikkäitä kauluspaitoja. Ruutukuosilla, kuinkas muutenkaan.

Chevalier Marnoch Lady Shirt

100% puuvillainen tyylikäs flanelipaita niin vapaa-ajalle kuin tositoimiinkin. Yksi läpällinen rintatasku.
Hinta 78.90 €

Chevalier Charleston Lady Shirt LS

Klassisesti kuvioitu tyylikäs ruutupaita käytännössä mihin tahansa tilanteeseen. 100% puuvilla popliniaYksi rintatasku
Hinta 78.90 €

Barbour Stapleton Ethan

Tyylikäs ruutupaita 100% harjatusta puuvillasta. Materiaali on todella pehmeää ja hengittää hyvin. Tässä paidassa on helppo näyttä...
Hinta 89.00 €

Härkila Pajala Shirt

Klassinen ruutukuvioinen puuvillapaita, jossa on miellyttävää mikrokuitua hihansuissa, kyynärpäissä ja kauluksessa. Kaksi vetoketj...
Hinta 79.00 €


Metsästyshenkiset kauluspaitamme

Muut pitkähihaiset kauluspaitamme, mukaanlukien flanellipaidat

Lyhythihaiset kauluspaitamme



Tyylikästä kätevyyttä
Radalla treenatessa liivi on ihan ässävalinta. Esimerkiksi vaikka after work -harjoitteluun voi vetää liivin muun vaatetuksen päälle, ja homma rokkaa siten, ettei nostoa häiritsevistä vaatepoimuista ole huoltakaan. Lisäksi kunnon asiaan suunnitellut suuret taskut palvelevat tarkoitustaan ja jättävät energiaa varsinaiseen tekemiseen iman, että täytyy koko ajan pyllistellä tai etsiskellä pateja ties mistä.

Ihan hyvin nämkin käyvät päittäin niin metsään kuin radallekin - onhan liivin valinta ennen kaikkea tyylikysymys.

Browning Claybuster

Laadukas ampumaliivi Browningilta. - sekä oikea- että vasenkätisille ampujille- Hyvä tuuletus- Neljä isoa ammustaskua edessä- Iso ...
Hinta 149.00 €

Seeland Skeet Lady Waistcoat

Nohevat ammuntaliivit radalle ja maastoon. Liiveissä on suuret etutaskut, vahvistetut olkapäät ja lukuisia yksityiskohtia.-Isot et...
Hinta 54.90 €

Seeland Winster Lady Waistcoat

Hinta 99.00 €

Seeland Woodcock Waistcoat

Metsästysliivit herrasmiehille.- Varustettu vedenpitävällä Seetex-kalvolla - Edessä reilun kokoiset patruunataskut- Selkäpuole...
Hinta 99.00 €


Liivit metsään (käy myös radalle)

Liivit radalle (käy myös metsään)


Huomioliivit

Rata- ja mehtähommista puheenollen.
Työvälineelle löytyy laidasta laitaan kantovälinettä, oli tarpeesi tai tyylisuuntauksesi tai -preferenssisi missä hyvänsä.
Uskaltaa kyllä väittää, että jokaiseen makuun löydetään vastaavuuta valikoimistamme.
Poliisit ja muut aihetta valvovat viranomaiset tykkäävät hyvää, kun ajon aikana autossa olevat tuliluikut on asianmukaisessa säilössä.

Swedteam Pehmustettu asepussi haulikolle

Hinta 29.00 €

Swedteam Pehmustettu asepussi kiväärille

Hinta 29.00 €

Croots Byland Leather Shotgun Slip With Flap and Zip

Nahkainen asepussi haulikolla. Saatavilla kahdessa värissä.Sivussa vetoketju, helpottaa kuivaamistaNahkainen olkahihna ja kanto...
Hinta 299.00 €

Croots Byland Bipod Rifle Slip with Flap and Zip

Huipputyylikäs käsin tehty englantilainen kiikarikivääripussi.- 25 cm leveä suuaukko- Perinteikäs solkiläppä- Avautuu Vetoketjulla...
Hinta 350.00 €


Valikoimamme asepussit


Laidasta laitaan -teemaa jatkaen:
Patruuna- ja tarvikelaukkua löytyy jos jonkinlaista. Alla on esitetty ihan henkilökohtaisia suosikkeja, mutta jos tutkit valikoimaamme tarkemmin niin huomaat, että valittavissa on paljon muutakin ja vähän enemmänkin.

Croots Byland Leather Cartridge Bag

75 patruunan tyylikäs ja hienosti viimeistelty laukku mokkanahkavuorilla. Säädettävä puuvillainen olkahihna.
Hinta 199.00 €

Croots Helmsley Tweed Cartridge Bag

100 patruunan tyylikäs tweed-laukku mokkanahkavuorilla. Säädettävä olkahihna.
Hinta 179.00 €

Valikoimamme koko patruunalaukkuvalikoima


Lupa-asiat kuntoon
Moni teistä tietääkin, että kauttamme saat ostettua Yhteismetsien alueiden metsästysluvat - samassa on ladattavissa pikakatselukartat ja saalisilmoituslomakkeet. Näppärää. Posion yhteismetsän alueelle on muuten vielä syyskuulle 2018 hyvin kanalintulupia ostettavissa.

Metsästysajat, ja ajankohtaiset tiedotteet pitää aina tarkistaa Suomen Riistakeskuksen sivuilta www.riista.fi ennen metsästyksen aloittamista.

Posion, Sallan ja Kuusamon Yhteismetsien alueiden metsästysluvat.

Metsästysajat kannattaa aina tarkistaa Suomen Riistakeskuksen sivuilta www.riista.fi ennen metsästyksen aloittamista.



Toimintaamme kuuluu laajan harrastusvälinevalikoiman ja asiantuntevan palvelun lisäksi muutakin toimintaa - oletkos ehtinyt tutustua näihin?

METSÄSTYSKESKUS
Tutustu tarkemmin: metsastyskeskus.fi

Metsästyskeskus on verkkokauppapalvelumme, jonne on kerätty kaikki metsästykseen liittyvät tuotteet - käytännössä kaikki, mitä voit harrastukseesi tarvita. Myymälässämme on myös todella näyttävä metsästysosasto, jonka valikoima on täysin yhtenäinen verkkokaupan kanssa. Toimintaamme kuuluu myös erilaisten esittely- ja erikoistilaisuuksien järjestäminen, joista tiedoitamme erityisesti Metsästyskeskuksen etusivulla ja tietty sähköpostitse.

Tervetuloa meille - täällä Sinua palvelee metsästysasioissa Kalle, Tony, Matti ja Jesse.

SUKELLUSKOULU AALTO

Tutustu tarkemmin: sukelluskouluaalto.fi

Sukelluskoulu Aalto on PADI sukelluskeskus, joka toimii Varuste.netin alaisuudessa ja -tiloissa Helsingin Konalassa Varuste.netin aukioloaikoja noudattaen. Tarjontaan kuuluu PADI -koulutusjärjestelmän mukaista sukellusopetusta aina sukelluskokeiluista sukelluskouluttajaksi saakka - ja kaikkea siltä väliltä.

Sukellusasioissa ja kurssitiedusteluissa saat apua etenkin Tiinalta, Lenalta, Ilkalta, Kristianilta ja Anssilta.

VIRANOMAISKESKUS
Tutustu tarkemmin: viranomainen.fi

Viranomaiskeskus / Viranomainen.fi on viranomaisvarusteita viranomaisille myyvä suomalainen yritys, jolla on verkkokauppa ja showroom-myymälä Helsingin Konalassa Varuste.netin yhteydessä. Henkilökohtaista palvelua saa arkipäivisin klo 09.00-20.00 ja lauantaisin 10-18.

Viranomaispuolen, ja erilaisten ampumaurheilulajien erityisasiantuntijoihin kuuluu Jyri, Jemina, Saara, Marcus, Kari ja Jouni.


Mukavaa viikonvaihdetta vaan kaikille. Se on syksyn viitteitä ilmassa jo, mutta ei niin pahasti että vielä jaksaisi kesästä luopua.
Viileän lämmin loppukesäinen metsä houkuttelee kaikenmoisiin aktiviteetteihin sienestyksestä (kiitos sateet!) metsästykseen, ja toki kaikkeen mahdolliseen geokätköilystä korpijoogaan. Nyt saa arjen pyörityksen välissä nautiskella siitä mistä itse eniten tykkää kuka missäkin harrastustoiminnan pyörteissä.

Ystävällismielisin terveisin,
Erä-Jorma ja koko muu Varuste.netin henkilökunta