OK? OK!

Jahas, jahas. Nyt vaan kuulolle kaikki vedenalaisen luonnon ystävät, ja sellaisiksi haluavat. 

Tämän viikonlopun erikoisteema liittyy sukeltamiseen, ja ennen kaikkea nyt alkavaan ihanaan ja tunnelmalliseen viilenevien vesien kauteen. Toki meillä on kyllä kaikenlaiseen veteen, lämpötilaan ja olosuhteeseen tuota kamaa, että jos ootta etelään menossa, niin vermeet löytyy kyllä sinnekin.

Nämä dyykkiromppeet saatika kurssit eivät tavallisesti kekkaloi tarjoustuotteiden kärkipäässä, joten nyt on ns. harvinaista herkkuva tarjolla. Voisi melkein sanoa, että lähestulkoon kaikkea sukellukseen liittyvää suapi viikonloppuna 16.-17.9.2017 ostaa mainioon -10% hintaan.

Joidenkin tuotteiden osalta pistetiin vähän käsijarrua päälle, ettei nyt vallan vallattomaksi mene tämä touhu. Nämä kaiken hauskan ulkopuolelle jätetyt roippeet käsittävät kanisterimalliset valaisimet, sukellustietokoneet ja kuivapuvut. Näissä em. tuotteiden kohdalla saatte täältä myymälästä senkin rahan edestä erinomaisen ensiluokkaista palvelua, tervetuloa vaan.

Myymälämme on siis viikonloppuna avoinna la klo 10-18 ja su klo 11-18.

Jos et ole koskaan sukeltanut, kokeile!
Tarjous kahdelle yhteishintaan alle satasen.

Ensinnä tarjous niille, jotka eivät koskaan ole kokeilleet sukellusta, mutta haluaisivat. Pääset turvallisesti kaverin kanssa kurkistamaan laitesukelluksen maailmaan ammattitaitoisen kouluttajan opastuksella allasolosuhteissa.


Sukelluskokeilut toteutetaan pienissä ryhmissä asiaan vihkiytyneen, oman Sukelluskoulumme Aallon kokeneen PADI-kouluttajan johdolla. Näin takaamme kaikille henkilökohtaisen palvelun ja mahdollisuuden edetä kokeilussa omassa tahdissa kunkin omaa mukavuusaluetta kunnioittaen.

PADI Discover Scuba Diving -laitesukelluskokeilu.
Viikonlopun 16.-17.9.2017 spesiaalitarjous!

Jos et ole vielä kokeillut laitesukellusta, niin nyt on hyvä hetki viikonlopputarjouksemme puitteissa kokeilla kaverin kanssa yhd...
Hinta 99.00 €
norm 120€

Kaikki laitesukelluskokeilumme

Snorkkelisukellusopetusta altaalla (ei laitteita)

Sukellusmaskit


Perusvälinepaketteja


Pohjolan oloihin kelpo kursseja

Pidennä kauttasi opettelemalla kuivapukusukeltamisen salat. Kurssiin kuuluu itseopiskelumateriaali, teoriailta, allasharjoitteluilta sekä kaksi avovesisukellusta. Viikonlopun erikoistarjouksena päätimme hövelisti tarjota vuokravarusteet (liivi, regu, kuivapuku & aluspuku, painot, säiliöt) veloituksetta kaikille kuiviskurssin viikonloppuna buukanneille, arvo 60€.
HUOM: omasta takaa sinulla on kurssille tultaessa vähintään perusvälineet: maski, snorkkeli ja (avokanta)räpylät.

PADI Dry Suit Diver - kuivapukusukeltamisen erikoiskurssi.

Who should take this course?The thought of dipping below the surface at night seems mysterious, yet so alluring. Although you’ve...
Hinta 219.00 €

16.-17.9.2017 
kurssin ostaneille 
tarjoamme varuste-
vuokran veloituksetta
(arvo 60€)

Käy sukelluksen alkeiskurssi kuivapuvulla!

Koko kurssivalikoima ja -kalenteri


Ihan pimeetä touhua.

Tämäkin kurssi tähtää sukelluskauden pidentämiseen - iltaa kohden. Suomessa tuo tuntuu muutenkin ihan päiväsaikaan olemaan pinnan alla välillä sen verran valon puolesta rajoittunutta, että tältä kurssilta saat kyllä valmiudet kaikkeen hämärissä olosuhteissa tapahtuvaan sukellukseen. Erikoistarjouksessa nyt syksyn kunniaksi.

PADI Night Diver - pimeällä sukeltamisen erikoiskurssi, Alkaa 9.11.2017!

Miksi ihmeessä tulisin tälle kurssille?Ennen kaikkea siksi, että se on hauskaa ja suuri seikkailu!Voi tuntua jännältä ajatukselta...
Erikoishinta
199.00 €


Valikoimamme erikois- ja jatkokurssit sukeltamiseen


Näillä kyllä kelpaa

Vaikka kuivikset itsessään jäivätkin tarjouskimaran ulkopuolelle, niin saatiin kuitenkin ujutettua nämä aluspuvut tähän viikonlopun hullutteluihin. Sanotaanko nyt vaan näin, että alla olevat kolme pukua ovat täällä meillä Pohjolassa suosituimmat, kesästä talveen ja vuoden ympäri - miksiköhän? No siksiköhän, kun ne ovat niin mielettömän lämpimät.

Täytyy muistaa, että paraskaan kuivapuku ei pidä vilua loitolla, ellei ole kunnon pukua alla. Se on meinaan se, joka tässä asiassa oikeasti merkkaa. Jos siis johonkin panostat, panosta tähän.

Santi Extreme BZ 400 X

Kysy myös mittatilausvaihtoehtoa! Mitta- ja erikoistilauspuvuissa toimitusaika n.6-8 vk.Mittapukujen tilauksissa otathan yhteyttä ...
Hinta 349.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
314.10 €
Ursuit X-Tex Heavy

X-Tex Heavy -alusasu on joustava, vettä hylkivä ja erittäin lämmin. Se valmistetaan nelikerrosmateriaalista, eristekerroksena on F...
Hinta 259.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
233.10 €

Weezle Extreme +

Weezlen malliston lämpimin aluspuku kuivapuvun alle. Tarkoitettu kylmiin vesiin ja erityisesti talvisukellukseen, tekniikkasukelta...
Hinta 249.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
224.10 €


Kuivapuvut sukeltamiseen

Aluspuvut kuivapukujen alle (-10%)


Käet kuivana

Kyllä se kastuminen eritoten viileässä vedessä on se, joka saa kylmyyden hiipimään luihin ja ytimiin. Siksi suositamme kuivahanskoja. Ja sinne tietty alle hyviä alushanskoja. Kuivahanskoja on monenlaisia, kaikenlaiseen mieltymykseen: Erillisiin mansettirenkaisiin kiinnitettäviä hanskoja, mansetti mansettia vastaan olevia hanskoja ja sitten erityisten mansettirenkaan yli vedettäviä hanskoja. Hanskoja viidellä- tai kolmella sormella, sekä rukkasia.

Tässä muutamia suosikkejamme.
Autamme hanskojen valinnassa mielellämme myös myymälässä viikonloppuna (la 10-18, su 11-18)

Santi Kuivahansikkaat

Mansettirenkaisiin asennettavat hansikkaat.Värillisten hansikkaiden valmistus on lopetettu, joten niitä ei tule enää lisää.
Hinta 31.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
28.71 €

Nordic Blue -kuivahanskat mansetilla

Laadukkaat ja kestävät 5-sormiset kuivahanskat mansetilla.Hanskan mansetti vedetään kuivapuvun mansettiin kiinnitetyn renkaan yl...
Hinta 69.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
62.91 €

Nordic Blue -kuivahanskat kumimansetilla ja alushanskalla

Laadukkaat ja kestävät 5-sormiset kuivahanskat mansetilla.Hanskan mansetti vedetään kuivapuvun mansetin päälle, jolla saadaan ta...
Hinta 59.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
53.91 €

Si-Tech mansettirenkaat painettavalla lukituksella

Laadukkaat mansettirenkaat, joilla kuivahansikas kiinnitetään kuivapuvun hihamansettiin. Hansikkaan irrotus/kiinnitys on helppoa y...
Erikoishinta
55.00 €

Santi Magic Rings-mansettirenkaat

Magic Rings set is the newest and innovative system of rings and dry gloves assembly for the drysuit which provides maximum comfor...
Hinta 95.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
85.50 €


Valikoimamme kaikki kuivahanskat

Valikoimamme kaikki alushanskat

Kaikki mansettirengassysteemimme


Tietoa tuurin sijaan

Veden alla voi olla joskus vaikea hahmottaa, että mihin päin pitäisi olla menossa. Onneksi markkinoilla ja valikoimissamme on maailman paras sukellukseen tarkoitettu kompassi. Ja se on tämä. Vantaalainen valmiste, suoraan Suomen Pääkaupunkiseudun alueelta, Suunnon SK-8 -kompassi. Saatavana muuten samaan hintaan joko normihihnalla tai bungeemountina.

Suunto SK-8
Suunnon johtavan sukelluskompassin uusin versio SK-8 toimii veden alla entistäkin paremmin nopeamman vakautuksen ja paremman luett...
Hinta 55.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
49.50 €


Valikoimamme sukelluskompassit


Eteenpäin, sanoi sukeltaja pohjamudissa

Jos olette koskaan kokeilleet liikkua vedessä sukellusromppeet päällä ilman räpylöitä tiedätte, että se on kyllä aivan turhaa puuhaa. Toivotonta hommaa. Näin ollen hyvät räpylät omaan käyttötarkoitukseen sopivina näyttelevät sukellusvarustuksessa avainroolia. Tässä alla avokantaisia räpylöitä, jotka voit pukea kuivapuvun saappaan päälle tai käyttää erillisen märkätossun kanssa:

Seacsub Propulsion

Monikäyttöiset perusräpylät remmillä. Helppokäyttöisyytensä ansiosta soveltuu hyvin niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin s...
Hinta 74.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
67.41 €

Seacsub GP 100 4x4
Tasapainoinen räpylä kaikentasoisille sukeltajille. Metalliset kantajouset helpottavat käyttöä. Paino: 2,5kg (molemmat räpylät) Va...
Hinta 85.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
76.50 €

Scubapro Jetfins jousella

Aidot ja "ne alkuperäiset" kumista valmistetut Jetfinit. Nyt pukemista helpottavalla jousella.
Hinta 119.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
107.91 €


Kaikki avokantaiset räpylät

Neopreenitossut sukeltamiseen


Lämpimämpiin vesiin & allasräpylöinteihin

Umpikantaräpylässä et tarvitse erillistä neopreenitossua, vaan koko räpylä puetaan kenkämaisesti jalkaan. Passaa mainiosti lomille, aurinkoisiin vesiin ja altaille.

Seacsub Speed

Umpikantainen kolmesta eri materiaalista valmistettu räpylä. Muoto on suunniteltu antamaan parhaan mahdollisen potku/voimasuhteen....
Hinta 26.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
24.21 €

Seacsub Fuga

Astetta parempi räpylä snorklaukseen ja laitesukeltamiseen allasolosuhteissa.Paino: 1,116kg (molemmat räpylät)
Hinta 34.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
30.60 €

Seacsub Ala

Erityisesti snorklaukseen tarkoitetut umpikantaräpylät. Mukava kumiosa. Lapa on valmistettu kahdesta materiaalista ja suunniteltu ...
Hinta 20.50 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
18.45 €


Umpikantaräpylät

Sukellusmaskit

Perusväline- /snorklauspaketteja


Snorkkeleita snorklaamiseen ja muuhun sukelteluun

Snorkkeli on ehdoton varuste sinulle, joka haluat pitää naaman vedessä, katsella vedenalaisia maisemia ja samalla hengittää raitista, pinnanpäällistä ilmaa. Snorkkeleita on kahdensorttisia: tyhjennysventtiilillä ja ilman tyhjennysventtiiliä.  Tyhjennysventtiilissä on se ilo, että jos (kun) snorkkeliin joutuu vettä, se tyhjenee ulos helposti puhaltamalla tai nostamalla pää hetkeksi vedestä.

Snorkkeli, jossa ei ole tyhjennysventtiiliä on sen sijaan kevyempi ja virtaviivaisempi. Sen tyhjentäminen onnistuu toki myös mainiosti - täytyy puhaltaa vain vähän äkäisemmin.

Seacsub Jet, Musta

Perusputki ilman turhia härpäkkeitä.
Hinta 12.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
11.61 €

Seacsub Liquid, Black

Snorkkeli, jonka saa pakattua erittäin pieneen kokoon. Erittäin joustava. Ergonominen suukappale. Rullattuna se mahtuu mm. tasapai...
Hinta 23.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
20.70 €

Seacsub Vortex Dry, Black/Pink

Snorkkeli ergonomisella suukappaleella ja tyhjennysventtiilillä. Silikonia.
Hinta 27.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
24.30 €

Seacsub Aria, Yellow

Snorkkeli ergonomisella suukappaleella, tyhjennysventtiilillä ja roiskesuojalla.
Hinta 18.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
16.20 €


Valikoimamme kaikki snorkkelit

Sukellusmaskit

Perusväline- /snorklauspaketteja


Liivejä on meillä monenlaista...

Kaikenmaailman tasapainotusliiviä on kyllä tarjolla. Valinnan helpottamiseksi kannattaa miettiä, mihin tarkoitukseen aikoo liivin hankkia: kuinka paljon siinä tulee olla nostetta, kuinka paljon se painaa esimerkiksi matkalaukussa. Haluaako perinteisen kurttuputken vaiko näitä edistyksellisiä Air Trim ym -järjestelmiä. Millaiset on muut sukellusvarusteet - istuuko liivi niiden kanssa.

Voi pojat! Oli vastauksesi mikä tahansa näistä, voin melkomoisella varmuudella taata, että täältä löytyy sinulle sopiva vaihtoehto.
On perusliiviä, hybridiä, painotaskullista, painotaskutonta jne. Ymmärtänette pointin. Jos voimme auttaa sinua tekemään päätöksen liivin suhteen, niin autamme mielellämme, joko myymälässä tai sähköisten-/ puhelinperusteisten viestimien avulla.

Mares Hybrid Pure

Erittäin kevyt ja tasapainoinen uutuusliivi Marekselta. Modulaarisen painojärjestälmän ja keveytensä ansiosta Hybrid Pure on erino...
Hinta 369.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
332.10 €

Cressi Travelight

This jacket has been specifically designed for those who travel by plane as it is the result of painstaking research on the most s...
Hinta 389.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
350.01 €

Cressi Air Travel Lady
Weighing just 5.5 pounds and quickly folded into a compact tote, the Air Travel can be easily packed into carry-on luggage and is ...
Hinta 399.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
359.10 €

Seacsub Ego

Painotaskuton perusliivi aloittelijalle tai perheen pienimille.Valmistajan tuotekuvaus:Uncompromised durability. The decision...
Hinta 225.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
202.50 €

Mares Prime

Laadukas perusliivi tilavilla vetoketjullisilla taskuilla. Erinomainen ja edullinen valinta aloittelijoille. Mahdollisuus käyttää ...
Hinta 286.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
257.40 €


Kaikki tasapainotusliivit


SM-mieliset, huom:

Tämähän on ollut dyykkitrendinä jo pidemmän aikaa, eikä loppua taida oikein näkyä. Side mountista, eli sivuille kiinnitettävien pullojen kanssa sukeltamisesta on siis kysymys. Valikoimastamme löydät laadukkaat rigit X-Deepiltä ja Hollikselta. Klip klip!

X-Deep Stealth 2.0 Tec Full Set

While designing Stealth 2.0 set, we analysed the side mount harnesses available on the market, taking into account their good and ...
Hinta 550.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
495 €

X-Deep Trim pocket

Hinta 45.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
40.50 €

X-Deep Butt plate

Hinta 45.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
40.50 €


Side mount / rigit ja remelit


Peruswingiä

Wing on erittäin käyttökelpoinen järjestelmä, joka muunneltavuutensa ja sukeltajalle tarjoaman vapaan liikkuvuuden puolesta on täällä ainaskin meidän henkilökunnan keskuudessa erikoissuosisossa.

Valmiina on toki paketteja, jotka sisältävät kaiken mitä tarvitset, ja jotkut tietty haluavat koota settinsä itse: valita haluaako alumiini-, teräs-, vai peräti komposiittiselkälevyn, minkäkokoisen siiven haluaa, valita remelistön materiaalin ja kuosin. Ja kilkkeet tietenkin. Meiltä löytyy hyvin valmissettejä sinkuille ja tuplille, mutta myös irtokarkkeina kaikkea mahdollista ja paljon muuta wingisetin osaa.

X-Deep NX Ghost
When designing GHOST XDeep faced a difficult task: their aim was to create an extremely lightweight SCUBA BCD without compromising...
Hinta 550.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
495 €

Halcyon Infinity -paketti, 40lb

Halcyonin taattua ja kestävää laatua sinkkupullosukellukseen. Paketti sisältää: - Eclipse wingin (30 tai 40lb) - Selkälevyn (ruos...
Hinta 835.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
751.50 €


Sinkkuwingisetit

Tuplawingisetit

Pelkät sinkkusiivet

Tuplasiivet

Selkälevyt

Remelit, kilkkeet ja varaosat


Viesti nakilla pintaan

Pintapoiju, SMB, nakki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja meillä monenlaista nakkia. Pintapoiju voidaan lähettää pinnan alta kohti pintaa viestimään, että sukeltaja on tulossa ylös, tai mitä olette sukellusjenginne kanssa sopineetkaan/ sukellusjärjestösi on sinulle kurssin kautta opettanut.

Nakilla voidaan merkata sovitusta nousuajasta myöhästymistä, hätätilannetta tai sitä, että täältä nyt ollaan tulossa. Nakkivalikoimamme ei ole koskaan ollut näin vaikuttava. On oranssia, keltaista ja pinkkiä nakkia. Myös kelta-oranssia. Nakin kaveriksi hankintaan myös hyvä ja laadukas spooli ja jousihaka. A-vot.  

OMS Safety I Pink (1 meter Hybrid SMB, Spool 75 and Safety Pocket)

Kätevä setti sukeltajalle. Turvatasku pitää sisällään Hybrid SMB poijun ja spoolin.
Hinta 78.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
71.01 €

Surface Marker FC Marker

Kestävä ja kompakti poiju sopii erityisesti snorklaajille, jotka haluavat näkyä muille vedessä liikkuville.Valmistettu kestäväst...
Hinta 49.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
44.10 €

Apeks Spool

Unique flared design to allow ease of winding whilst wearing gloves and an outer grip for ease of use.A large diameter centre hole...
Hinta alkaen 64.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
alk. 57.60 €

OMS 75 Spool (~23 m of line) with SS Double-Ender

Übersiisti pinkkispooli sukelluksille. Valmiiksi pakattu nylon naru. Ruostumatonta terästä oleva kaksipäinen jousihaka. Kevyttä AB...
Hinta 19.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
17.91 €

DirZone Spooli

DirZonen spooli on valmistettu erittäin kestävästä delrinistä.  Kaikissa koissa on käytetty 2mm narua ja mukana tulee kaksipäinen ...
Hinta alkaen 26.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
alk. 23.40 €


Kaikki pinta- ja turvapoijut sukeltajille

Valikoimamme spoolit



...kun käsimerkit eivät enää riitä

Myös muuhunkin muistiinpanotarkoitukseen, -kartoitukseen ja -kommunikointiin. Valikoimasta löytyy noita kirjoituslevyjä sekä wetnoteseja / vedenalaisia kirjoituslehtiöitä. Tässä muutama esimerkki. Valintasi riippuu siitä, kuinka paljon sinulla tulee pinnan alla sitä asiaa.

Seacsub Wrist Slate 3-sivuinen kirjoituslehtiö

Vedenalainen kirjoituslehtiö ranteeseen käännettävillä sivuilla ja elastisella kiinnityksellä.
Hinta 18.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
16.20 €

DirZone Vedenalainen kirjoituslehtiö

Monisivuinen DIR-kirjoituslehtiö. Tilaa muutamalle kynälle sekä kompassille. Kinnityslenkki jousihaalle.Lehtiön mitat ovat 11,5x...
Hinta 23.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
20.70 €


Vedenalaiset muistiinpanovälineet


Pinnanpäälliset muistiinpanovälineet

Sukelluslokin kirjoittaminen ja ylläpito on ehdottoman tärkeää, sillä se on ainoa millä pystyt näyttämään sukelluskokemuksesi, olosuhteet joissa olet sukeltanut, ja sukelluksien lämpötilat ja -syvyydet. Näillä voi olla merkitystä jos haluat jollekin tietylle kurssille tai sukelluskohteelle. 

Ennen kaikkea omalla kohdallani olen huomannut, että kun aina vetelee vähän erilaisilla kamoilla, niin pystyy merkitsemään ylös huomiot liittyen varusteisiin ja painotukseen ja pitää kirjaa, minkälaisilla säiliöillä ja puvuilla tarvitaan mikäkin määrä painoja missäkin päin maailman meriä tai järviä.

Toki, jotkut pitävät lokikirjaansa sähköisenä, mutta onhan näitä kaikkine kivoine piirustuksineen hauska selailla sohvan nurkassa, kun kiduksia vähän kuivattaa ja haluaa palata takaisin niihin kivoihin hetkiin, mitä veden alla on viettänyt.

Lokikirja (Sukelluspäiväkirja)

Älyttömän upea lokikirja. • Kompakti koko, erittäin helppo ottaa sukereissuille mukaan. (11cm leveä, 17cm korkea)• sopii yleisimpi...
Hinta 5.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
5.31 €

iQ Logbook Bites L, Turkoosi, L (27x20x4 cm)

Lokikirja sukelluksien kirjaamiseen. Sisältää sivut ja kynän. Padi yhteensopiva.
Hinta 25.00 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
22.50 €

Lokikirjan irtosivut / A5, 25 sivua
Lokikirjan irtosivut Kaikkiin yleisimpiin sukelluslokikirjakansioihin sopiva A5-kokoinen (14,8cm x 21cm) lokikirjan irtosivuja.Äär...
Hinta 9.90 €
TARJOUS -10%
la-su 16.-17.9.2017
8.91 €


Valikoimamme lokikirjat


Niinhän sitä luulisi, että tässä olisi jo riittävästi, mutta ei tässä ollut läheskään kaikki. Tervemenoa vaan katsomaan kaikkea ihanaa herkkuva, mitä meillä on kaikille sukeltajille sun muille ulkoilmavipeltelijöille tarjota. Niille, jotka jaksoi lukea tänne loppuun voimme paljastaa spesiaalitarjouksen, joka mm. triathlonisteja saattaa lämmittää:

Kaikki kisavaatteet triathloniin-20% lokakuun 2017 loppuun saakka!

Nojuu, jos ei muuta niin dyykkivarusteet kuntoon syksyä kohti ja toki myöskin kaikille aurinkoon menijöille. Se, että ei osaa sukeltaa ei ole kummoinen tekosyy, sillä jos halua löytyy, niin toivotamme lämpimästi tervetulleeksi sukelluskursseillemme:
Koko kurssivalikoimamme (Sukelluskoulu Aalto)

Ratkiriemukasta viikonloppua kaikille. Myymälämme palvelee teitä viikonlopun aikana lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 11-18. Netissä ollaankin sitten auki aina. Tervetuloa! 

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu