Terrain 5 - yllättävän helppoa oikeilla kamoilla osa 1


Geokätköily by Nina P., 19.6.2017
Älä anna tähtimäärän hämätä

Olen geokätköillyt vuodesta 2011 saakka. Oma tyylini kätköillä on löytää kätköjen kautta kiinnostavia mestoja, joidenka ympärille voi kehittää mahtavia retkiä ja käyttää hyvällä syyllä purkkien etsimistä eräänlaisena syynä mennä paikan päälle katsomaan, että mikä meininki.

Olen miettinyt useasti, että olisiko tullut kiivettyä korkealle puuhun, möngittyä hylätyissä bunkekreissa tai marssittua määrätietoisesti keskelle kertakaikkista hatelikkoa koordinaattien perässä siinä uskossa, että kohteessa on minua odottamassa jotain messevää koettavaa, ja pienen pakaste- tai filmipurkin etsimistä ja sen löytämisen riemua.

Parasta haastetta monesti tuovat kätköt, joiden ns. terrain-luokitus on lähempänä vitosta kuin ykköstä. Vaativinta vaikeustasoa ei sinällään pidä automaattisesti kauhistella. Pahimman vaikeuskertoimen kun ansaitsee jo sillä, että kätkö on sijoitettu jonnekin, jonne täytyy nähdä vähän vaivaa sen saavuttamiseksi - tällä hetkellä yksi suosikkikätkötyypeistäni on pienillä saarilla ja luodoilla sijaitsevat kätköt, joille matka sinänsä on jo se päämäärä.

Kapeilla ja pienillä vesialueilla ihan peruskellutin saattaa olla juurikin se väline, joka saattaa seikkailunhaluisen geokätköilijän pelipaikoille.

Olen kerännyt pienen vinkkikatalogin kuvamuodossa tähän postaukseen. Sen verran mutsi-henkeä minullakin on, että pakko korostaa sitä, että vaikka on liikkeellä kanootilla, suppilaudalla tai puhallettavalla delfiinillä, niin muistakaa aina vesiturvallisuus. Olen itse kokenut että pelastuspuku vähintään on minimi suurimman osan vuodesta. Operoitavan vehkeen ja matkan mukaan olen saattanut pukea tämänkin päälle vielä melonta-/ paukkuliivit.
Hauskaa kätköilyä - muistakaa ottaa kynät ja muut apuvälineet mukaan!


Kätköilyyn sopivaa välineistöä. Tässä laivue pumpattuna ja valmiina purkkien nöyryyttämiseen.



...miksei tietenkin myös näin.

Postaukseen liittyvät tuotteet / muuta
-10%
Advanced Elements Advancedframe Convertible
Lajit‪»Melonta‪»Kanootit ja kajakit‪»Kajakit‪»Ilmatäytteiset‪»
Advanced Elements Advancedframe Convertible
Kampanjahinta 1 061,10 €
(17)
Heti saatavilla
Pelastuspuvut
Lajit‪»Veneily‪»
Pelastuspuvut
Geokätköily
Lajit‪»Muut lajit‪»
Geokätköily

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Petzl Nao RL: Tehokas lamppu monipuoliseen ulkourheiluun

Petzl Nao RL on kevyt ja tehokas otsalamppu esimerkiksi polku- ja ultrajuoksuun, vaelluksille sekä hiihtoonPetzlin tuore Petzl Nao RL on suunniteltu käyttöön, jossa otsalampulta vaaditaan yhtä aikaa keveyttä, mukavuutta sekä suorituskykyistä valotehoa. Parhaimmillaan otsalamppu y...

Garmin inReach -laitteiden hyödyt ja käyttötarkoitukset

Garmin inReach -laitteet tuovat turvaa ja yhdistää sinut läheisiisi seikkailulla kuin seikkailulla Parhaat seikkailut koetaan yleensä kaukana sivistyksestä. Vuoren rinteillä kiipeiltäessä, syvällä metsässä vaellettaessa tai merellä melottaessa voi kokea olevansa rauhassa lu...

TOP-10 talviaktiviteetit

Ideoita talviharrastamiseen Varuste.netin tapaan. Mitä tehdä talvella? Kaikkeen mielenkiintoiseen ei yksi artikkeli riitäkään, mutta kymmenen hauskinta tekemistä saatiin rääpäistyä aikaiseksi. Talviharrastuksia TOP-10, olkaa hyvät.