Kaverille kanssa.
Täytyy myöntää, että kuuluu itse siihen porukkaan, jolle ei tulisi mieleen pukea koiraansa kaikenmaailman erilaisiin huppareihin, verkkareihin, korkkareihin ja mitä näitä nykyään on. Koiramme ei myöskään käy Day Spassa, mani- tai pedikyyrissä, kuumakivihieronnassa, eikä koirajoogassa.
Kuvassa omat ja lainatut koirat hienoissa Ruffwearin liiveissään. Pitää joko valita ottaako yhden laadukkaan kuvan yhdestä otuksesta vai kokeilee saada kaikki kuvaan ja toivoa että siitä tulee hyvä. Ei tullut, tuli tuhnu. Mutta kaikki elikot on samassa kuvassa sovussa, joten siitä saanee säälipisteen.
Yhdellä asialla heitä kyllä hemmotellaan, ja se on kunnon vermeet ulkoiluun. Ehkä omistajan arvomaailmaa siirretään nyt karvaiseen ystävään, mutta kun sitä itse toivoo ulkoilevansa parhaissa mahdollisissa kamoissa, niin toivoo sitä samaa riemua kaverille kanssa.
Mainostamisen puoleen menee heittämällä, mutta minkäs sen on väliä. Olen henkilökohtaisesti RAKASTUNUT Ruffwearin huippuhyviin tuotteisiin. Viimeinen niitti ja herätys tähän upeaan kaavoittamiseen ja valmistamiseen tuli pelastusliiveistä - joita meilläkin on ollut käytössä jos minkä merkkistä. Harrastusrepertuaariin kun kuuluu kaikenlainen veneily erilaisilla vesilaitteilla ja siinä ohessa maissa tapahtuvaa seikkailua, on pellareitten istuvuus muuttunut aivan asian keskiöksi.
Ruffwearin liivit on meillä oikeastaan ne ensimmäiset, joissa koira tuntee, että voi jatkaa veneestä noustuaan höntsäämistä koiramaiseen tapaansa, eikä liivi häiritse toimintaa. Ihmisnäkökulmasta taas kiinnikkeet, pukemisen ja riisumisen helppous sekä
_juuri_oikeaan_paikkaan_ sijoitetut kahvat riittävät jo itsessään vakuuttamaan ja puhumaan tämän tuotteen puolesta.
Näin kesäaikaan liivit on tietty ensimmäisenä mielessä. Kannattaa kuitenkin aidosti tutustua Ruffwearin koko valikoimaan, sillä aktiiviset, koiran kanssa liikkeellä olevat kyllä hyötyvät noista kamppeista melkoimoisesti. Itsellä käytössä on juurikin nuo liivit, reput ja talvella todella kylmässä tai jäisessä/ terävässä maastossa vaellustossut (Vibram-pohjallisella, tottakai)
Kaikki Varuste.netin valikoimasta löytyvät Ruffwearin tuotteet
Pidemmällä retkellä meillä koirat muuten kantavat omat nappulansa omassa repussaan ;) Vaatii koirasta riippuen vähempi tai vähän enempi totuttelua, mutta aika nopeasti he tottuvat ajatukseen omasta kantolaitteesta. Totuttelun voi aloittaa ihan tyhjällä repulla tavallisten lenkkien yhteydessä ja vähitellen laittaa sisälle jotakin pientä kannettavaa.
Postaukseen liittyvät tuotteet / muuta
Lajit»Koiravarusteet»
Koirien reput
Lajit»Koiravarusteet»
Koirien pelastusliivit
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Kerrospukeutuminen – näin pukeudut oikein joka säällä
Kerrospukeutuminen on toimivan ulkoiluvaatetuksen perusta. Oikein valitut vaatekerrokset pitävät lämpimänä, auttavat hallitsemaan kosteutta ja suojaavat vaihtelevilta sääolosuhteilta. Olitpa lähdössä vaellukselle, metsäretkelle, hiihtämään tai muuten vain ulkoilemaan, kerrospukeu...
Vapauta itsesi: VivoBarefoot-paljasjalkakengät metsäpoluille
Yhteistyössä VivoBarefoot
Päivä täynnä istumista, ruutuja ja asioita, jotka pitäisi vielä hoitaa. Joskus paras seuraava liike on sulkea läppäri ja avata ulko-ovi. Lähimetsä kelpaa oikein hyvin. Suurta retkisuunnitelmaa ei tarvita.
VivoBarefootin Free yourself -ajatus kutsuu vapau...
Fidlock VACUUM – Huomaamaton ja äärimmäisen varma älypuhelimen kiinnitysjärjestelmä
Yhteistyössä: Fidlock
Fidlock on saksalainen, maailmanlaajuisesti tunnettu ja edelläkävijän maineessa oleva innovatiivisten kiinnitysjärjestelmien valmistaja. Fidlockin tuotteet tunnetaan erityisesti siitä, miten ne yhdistävät magneettisen voiman ja mekaanisen lukituksen ai...