arvostelut
Lajit»
Sukellus
Mitä sä siellä Itämeressä sukellat. Ei siellä ole mitään nähtävää.
Tätä kuulee todella paljon, ja asenne istuu todella tiukassa. On totta, että täällä ei näkyvyydet saavuta isojen valtamerten huippukohteita, mutta vitsi onkin siinä, että samalla tavalla kuin pinnan päällinen eräluontomme on karun kaunis, on se sitä myös pinnan alla.
Olenkin monia kertoja vetänyt harjaantumattomammalle Suomi-sukeltajille ötökkäsafareita, joidenka jälkeen sukelluskaverini silmät hädin tuskin mahtuvat maskiin, sillä ovat niin positiivisesta hämmästyksestä ymmyrkäisenä: "siellähän oli vaikka ja mitä"
Jekku on siinä, että jos näkyvyys on vähän *krhm* haastavampi, on katsottava ja keskityttävä hitusen verran tarkemmin. Kohta jo alkaa löytymään mitä mielenkiintoisempaa mönkijää, kun tietää, mistä katsoo ja minkä kokoista ja -väristä önniä mahtaa vallitsevassa ympäristössä olla tavattavissa.
Nämä kuvat on otettu kauniina kesäpäivänä jostain Hangon ja Tammisaaren välistä pienen saaren reunustalta, jossa sukelluksen ohessa otettiin aurinkoa, tutkittiin saarta itsessään ja syötiin eväitä. Paras tapa viettää sunnuntaipäivää.
Kiireettömyys on kaiken A ja O. Tätä hietakatkarapua vaanin ja kauan. Alunperin tässä oli kaksi rapua, mutta toinen kaivautui hiekan alle piiloon ja toinen jäi passiin kaverinsa päälle. Makasin ravun edessä niin kauan, ettei se säikkynyt, kun liikutin sormiani kameran säätämiseksi. Aikani oltuani ravun seurassa sain kiireettä ja eleettä räpsiä siitä useammankin ihan OK-tasoisen otoksen. Tämä kyseinen otos on yksi parhaimpia.
Samaa kiireettömyyttä noudattelin tämän kuvassa esiintyvän kolmipiikin kanssa. Kolmipiikki oli kohtalaisen matalassa vedessä ruokailemassa ja jättäydyttyäni hieman kauemmas ja lähestymällä sitä pikku hiljaa rauhallisesti, se antoi minun tulla todella lähelle.
Auringon paistaessa matalaan rantavyöhykkeeseen sai tämä ilmiö ihan uudenlaiset raamit: Tässä mitä ilmeisemmin rakkolevä on jonkun peitteisen kasvuston peitossa, ja kasvista vapautuva happi jää kuplina peitteen "vangiksi" ja muodostaa auringonvalon kanssa upeita helmiä. "Pari kertaa" on tullut ryynättyä näitä kotimeren rantoja, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällaisen ilmiön huomasin.
Postaukseen liittyvät tuotteet / muuta
Tätä kuulee todella paljon, ja asenne istuu todella tiukassa. On totta, että täällä ei näkyvyydet saavuta isojen valtamerten huippukohteita, mutta vitsi onkin siinä, että samalla tavalla kuin pinnan päällinen eräluontomme on karun kaunis, on se sitä myös pinnan alla.
Olenkin monia kertoja vetänyt harjaantumattomammalle Suomi-sukeltajille ötökkäsafareita, joidenka jälkeen sukelluskaverini silmät hädin tuskin mahtuvat maskiin, sillä ovat niin positiivisesta hämmästyksestä ymmyrkäisenä: "siellähän oli vaikka ja mitä"
Jekku on siinä, että jos näkyvyys on vähän *krhm* haastavampi, on katsottava ja keskityttävä hitusen verran tarkemmin. Kohta jo alkaa löytymään mitä mielenkiintoisempaa mönkijää, kun tietää, mistä katsoo ja minkä kokoista ja -väristä önniä mahtaa vallitsevassa ympäristössä olla tavattavissa.
Nämä kuvat on otettu kauniina kesäpäivänä jostain Hangon ja Tammisaaren välistä pienen saaren reunustalta, jossa sukelluksen ohessa otettiin aurinkoa, tutkittiin saarta itsessään ja syötiin eväitä. Paras tapa viettää sunnuntaipäivää.
Kiireettömyys on kaiken A ja O. Tätä hietakatkarapua vaanin ja kauan. Alunperin tässä oli kaksi rapua, mutta toinen kaivautui hiekan alle piiloon ja toinen jäi passiin kaverinsa päälle. Makasin ravun edessä niin kauan, ettei se säikkynyt, kun liikutin sormiani kameran säätämiseksi. Aikani oltuani ravun seurassa sain kiireettä ja eleettä räpsiä siitä useammankin ihan OK-tasoisen otoksen. Tämä kyseinen otos on yksi parhaimpia.
Samaa kiireettömyyttä noudattelin tämän kuvassa esiintyvän kolmipiikin kanssa. Kolmipiikki oli kohtalaisen matalassa vedessä ruokailemassa ja jättäydyttyäni hieman kauemmas ja lähestymällä sitä pikku hiljaa rauhallisesti, se antoi minun tulla todella lähelle.
Auringon paistaessa matalaan rantavyöhykkeeseen sai tämä ilmiö ihan uudenlaiset raamit: Tässä mitä ilmeisemmin rakkolevä on jonkun peitteisen kasvuston peitossa, ja kasvista vapautuva happi jää kuplina peitteen "vangiksi" ja muodostaa auringonvalon kanssa upeita helmiä. "Pari kertaa" on tullut ryynättyä näitä kotimeren rantoja, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun tällaisen ilmiön huomasin.
Postaukseen liittyvät tuotteet / muuta