Puutukin huolto


Metsästys, Ampumaurheilu by Kaarle H., 7.12.2018
Aseen puinen tukki kuivuu ja ravistuu ilman oikeaa hoitoa kun sitä säilytetään keskuslämmitetyissä tiloissa. Kun sitten tällainen kuivunut tukki viedään ulos, voi se kosteassa säässä imaista vettä sisäänsä ja seurauksena voi olla halkeamia. Samoin ravistuneella tukilla ampuminen saattaa aiheuttaa halkeilun, kun tukin sovituksiin on muodostunut väljyyttä jossa rekyylin aiheuttama rautojen liike iskee tukkiin.

Öljyviimeistelty tukki tulee öljytä tukkiöljyllä ainakin kerran vuodessa, mieluiten silloin kun on aloittamassa uutta kautta.

Tee näin:
• Laita yksi tippa tukkiöljyä aseen perän päälle hiero tippa paljaalla kämmenellä niin laajalle alueelle kuin ikinä saat sen riittämään. Älä siis käytä sientä tai rättiä.

• Etene näin tippa kerrallaan läpi koko tukin kun tulet karhennuksen kohtaan, laita siihen tippa öljyä ja levitä se käyttäen vanhaa hammasharjaa muista myös öljytä haulikon etutukin sisäpinta! Kun sinulla on mahdollisuus irrottaa kiväärin raudat tukista, öljyä silloin tukin sisäpinnat. Muista, että rautojen irrottamisen jälkeen ase on kohdistettava uudelleen!

• Kun olet öljynnyt koko tukin, jätä se vuorokaudeksi kuivumaan. Jos se vuorokauden kuivuttuaan on pinnaltaan kuiva, öljyä uudelleen. Tee se niin monta kertaa, kunnes se taas vuorokauden kuivuttuaan onkin jäänyt pinnaltaan kosteaksi. Nyt se on valmis, eikä enää ime itseensä öljyä.

• Pyyhi nyt tukin pinnasta ylimääräinen öljy pois nukkaamattomalla rätillä.

Tukkiöljyt
Lajit‪»Metsästys‪»Aseen puhdistus ja huolto‪»Aseöljyt, rasvat ja puhdistusaineet‪»
Tukkiöljyt

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Metsästysvarusteet laatua ja kestävyyttä arvostaville

Yhteistyössä: Härkilä Härkilä on syntynyt intohimosta ja halusta kehittää parempia varusteita. Brändi perustettiin vuonna 1985 ja sen juuret ovat syvällä pohjoismaisessa luonnossa, Etelä-Ruotsin Västra Götalandissa. Härkilän perustajalla, Kjell Lennartssonilla, oli selkeä tavoite...

Syysmalliston ajankohtaisimmat

Vihdoinkin paras aika vuodesta! Pohjoismainen luonto on upeimmillaan juuri nyt, kun eri ruskan sävyt valtaavat maiseman. Koska oikeanlainen varustus on puolet nautinnosta, olemme koonneet tälle sivulle asiantuntijoidemme valinnat onnistuneeseen sesonkiin. Tarjoamme su 26.10.2025 ...

Varuste.net x Retkironski: 4 myyttiä retkeilyhygieniasta

Tämä artikkeli on toteutettu yhteistyössä Retkironskin kanssa. Alkuperäinen lähde: Ronja Berlin / @retkironski. Retkeilyyn liittyy monia uskomuksia, jotka eivät aina pidä paikkaansa, eikä retkeilyhygienia ole poikkeus. Yhdessä Retkironskin Ronjan kanssa haluamme oikaista yleisimm...