Lähiretkelle
Ulkoilu by Nina P., 5.8.2018
Niin sitä vaan itsekin fiilistelee ja haaveilee kaikenmaailman reissuista ja eksoottisista kohteista. Murehtii sitä ajan, loman ja rahan määrää, mitä tähän kaikkeen fantastiseen erikoisuuden- ja elämyksellisyyden tavoitteluun kuluu.
Ei sillä, matkustaminen on parasta mitä ihminen voi tehdä, kaikki siihen uhratut resurssit ovat silkkaa säästöä henkisen pääoman tallelokeroon. Itse vaan miettii sitä, että oispahan makiaa kokea kivoja ja jänniä juttuja useammin; viikonloppuisin, jopa ihan arkena duunin jälkeen. Ja sehän on mahdollista, jos avartaa mieltä ja antaa yksinkertaisillekin jutuille ja -paikoille tilaa.
Upeaa saaristomaisemaa Isosaaren länsirannalta
Se on sanottava, että
geokätköily on oiva portti mielenkiintoisten lähikohteiden haarukointiin, ja on avannut aikanaan koko tämän lähipuuhastelun ajatuksen ja ymmärryksen siitä, että sitä on liian lähellä nähdäkseen kotiseutunsa helmet. Toisekseen sitä on ruvennut katsomaan ja lukemaan oman alueen kirjoittelua, sometusta sun muuta tiedonjakoa
sillä silmällä, ja tullut smyygailtua, että mitä tutut, kaverit, enot, emot ja kummit oikein tekee ja inspiroitunut niistä ideoista.
Helsinki ja sen ympäryskunnat 50 km säteellä on siitä metka paikka, että täällä asuu aika paljon jengiä, joten kaikenlaista virikettäkin on viritelty meidän kansalaisten iloksi. Hyvin hoidettuja virkistysalueita, ihan vaan metsää, mielenkiintoisia kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, jopa
hylättyjä huvila-alueita.
Toinen Isosaaren nyt hylätyistä ja käytöstä poistuneista kasemaateista. Paikka ei ole ollut niin kauaa totaalisen poissa käytöstä, mutta äkkiä luonto ottaa vallan rakennelmista, kun siihen ei paljoa aktiivisella käytöllä puututa.
Tästä saisi varsinaisen postauksien sarjan, ja kohteista paremmin osaa kertoa paikkojen omat sivut, mutta kokemukset ja niistä kertovat kuvitukset täytyy jokaisen nähdä itse. Tämän vuoden uutuus, josta eteläisen Suomen asukit pääsevät useammin nauttimaan on nämä Puolustusvoimien yleisölle avaamat ulkoilusaaret, jotka ovat kiehtova sekoitus kaunista ja ainutlaatuista saaristoluontoa, sotahistoriaa ja hyvää meininkiä.
Tämän kesän uutuuskohteita omalla listalla on esimerkiksi
Vallisaari sekä tässä postauksessa kuvituksena olevat kuvat
Isosaaresta. Molempiin reissuihin matkoineen on saanut Etelä-Helsinkiläinen pienistä välimatkoistaan huolimatta tuhrattua kokonaisen päivän hyvin käyettyä aikaa. Helsingin paikkoja olen tykännyt haarukoida
My Helsinki:n sivuilta kuin myös yrittänyt ymmärtää, että mikä kotipitäjässä on turistinkin mielestä parasta: tekemällä
TripAdvisoriin haun sieltä, missä kulloinkin olen. Voin väittää, että asuitte te sitten missä tahansa, ette suurella todennäköisyydellä ole käyneet edes kaikissa kylänne muiden kohokohdiksi kokemissa paikoissa!
Lauttarannan tuntumassa rannalta sai ennen lähtöä seurata luonnon järjestämää ilotulitusshowta, kun kahdesta eri suunnasta saaren yllä kohtaamat ukkosrintamat räiskyivät lähtiessämme kunnon jyrinöin ja välähtelyin.
PS: Haluatko ottaa reissuiltasi yhtä mielenkiintoisia kuvia kännykälläsi?
Näillä vehkeillä kännykän muuntaminen jännittäväksi valokuvauslaitteeksi tapahtuu ihan käden käänteessä. Itsellä käytössä nimenomaan tuo laajiksen ja makron kombokitti, mutta tuosta koko linssituoteryhmästä pääset selailemaan, että mitä kaikkea muuta metkaa on tarjolla.
Lajit»Ulkoilu»Elektroniikka»
Black Eye -älypuhelinlinssit
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Opas sopivan makuupussin valintaan
Yhteistyössä Rab
Hyvät yöunet ovat onnistuneen seikkailun perusta. Olitpa kiipeämässä korkeille huipuille tai nauttimassa viikonlopun telttaretkestä lähimetsässä, oikean makuupussin valinta on ratkaisevaa. Rab on valmistanut makuupusseja yli 40 vuotta, ja tässä oppaassa käy...
Unelmien perässä pohjoiseen: "Onneksi uskalsin"
Tämä artikkeli on toteutettu yhteistyössä Tuija Pehkosen kanssa.
Miltä tuntuu, kun pitkäaikainen haave muuttuu todeksi?
Me Varuste.netillä uskomme, että ihminen saa elämästään enemmän irti, kun hän uskaltaa tehdä parempia valintoja – joskus se tarkoittaa pientä arjen muutosta, jo...
Kevään Garmin -uutuudet
Garmin Tactix 8 Cerakote
Garmin tactix® 8 on suunniteltu niille, jotka vaativat kelloltaan ehdotonta suorituskykyä niin kenttäolosuhteissa kuin arjessakin. Tässä 51 mm:n erikoisversiossa yhdistyvät upea, kirkas AMOLED-näyttö ja poikkeuksellinen kestävyys, jota korostaa laadukas C...