Lumisurffaus lajina ja vinkkejä laudan valintaan


Surffaus, Talviurheilu by Varuste.net / Toimisto-Jorma, 2.2.2022

Surffausta hangen harjoilla

Lumisurffaus on ehkäpä parasta mitä ulkona voi möyheän lumen aikaan tehdä.
Perinteisestä lumilautailusta lumisurffaus erottautuu sillä, että lauta ei ole kiinni laskijassa sitein, eikä näin ollen tarvita erillisiä monoja homman harrastamiseen. 

Lumisurffilaudan päällä seistään tukevasti grippipinnan päällä ja lautaa pitää löyhästi kiinni laskijassaan karkkuremmi, joka estää sen että jos (kun) pannuttaa pehmeän raikkaaseen puuterin syleilyyn, ettei lauta karkaa kovinkaan kauas alamäkeen.

Meillä on ilo tarjoilla suomalaista suunnittelua ja käsityötä valikoimissamme Nadasurf -lumisurffilautojen muodossa.

Nadasurf?
Puuseppä /suunnittelija /lumilautailija Kosti Simula on kehittänyt Nadasurf-lautoja surffaavaan ja haastavaan puuterilaskuun huomioiden nimenomaan Suomen suhteellisen pienet mäet. Jujuna on, että lumesta pääsee nauttimaan täysin siemauksin sillä matkalla kuin mitä alamäkeä on tarjolla: laudat toimii ihan täydellä potentiaalilla jopa Etelä-Suomen tarjoamilla maltillisilla korkeuseroilla.

Ideana ei ole hurja vauhti tai mahdottoman pitkät laskut vaan hyvä tuntuma ja täydellinen laskunautinto - toki näillä pääsee myös kovaa ja halutessaan monimutkaisemmatkin kikkailut onnistuu. 

Tarjoilemme Nadasurfilta kolmea äärimahtavaa mallia:

KOJAMO
Suomessa suunniteltu ja valmistettu täyspuinen puuterilauta on hienoisesti kapeampi kuin muut Nadasurf Powderboard -mallit, joten se sopii hyvin leikkisämpään laskuun. Maksimaalinen hallinta on luotu koveralla muotoilulla ja "gullwing" -profiililla yhdistettynä Nadasurf Powdersurf -grip pädiin

SHAMAN
Tämä lauta on suunniteltu isoihin laskuihin. Suunnittelun pohjana on ollut Nadasurfin Fish-malli, jonka keulaa on levennetty. Nousee muuten erityisen hyvin puuterin päälle. Pohjan räyhäkkä grafiikka on lahjakkaan graafikon, Henri Wäyrysen käsialaa.
Vahvan puu- ja p-tex-materiaaliyhdistelmän ansiosta lauta on kevyt ja ohut, mutta kestävä.

FISH
On muiden Nadasurf -lautojen tapaan siteetön ja mielettömän vekkuli lumisurffilauta. Fish-malli on omimmillaan nimenomaan syvässä lumessa ja isoissa käännöksissä. 

-16%
Burton Throwback
 
Lajit‪»Vapaalasku‪»Lumilaudat‪»Snowsurf-laudat‪»
Burton Throwback
Kampanjahinta 151,06 €
(1)
Heti saatavilla


Laudan valintaan vaikuttaa lyhyesti tiivistettynä laudan leveys, joka määrittää mm. ketteryyttä. Kapeampi taittuu kivuttomammin nopeisiin liikkeisiin ja käännöksiin, kun taas esim. leveämmällä keulalla saavutetaan parempi nousu surffiin puuterin päälle. Samalla idealla kuin mikä tahansa lumellaliikkumisväline, niin laajempi pinta-ala mahdollistaa kelluttavuuden lumen päällä paremmin kuin kapeampi jne.

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Syksyn Garmin -uutuudet

Garmin Fenix 8 tuo useita merkittäviä päivityksiä verrattuna aiempiin Fenix 7 -malleihin. Suurin muutos on AMOLED-näyttö, joka parantaa visuaalista kokemusta entistä kirkkaammalla ja värikkäämmällä 1 000 nitin näytöllä. Tämä tuo Fenix-sarjan lähemmäksi älykellojen näyttöteknologi...

Heat Experience – lämpöä pohjoisista olosuhteista

Heat Experience vie lämpöä sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Vuonna 2016 Norjassa perustettu Heat Experience on omistautunut suunnittelemaan ja valmistamaan akkulämmitteisiä vaatteita ja -asusteita, jotka pitävät käyttäjänsä lämpimänä arktisissakin olosuhteissa, pilkillä, jääha...

Garmin inReach Messenger Plus: pidetään yhteyttä - ihan missä vaan

Garmin InReach Messenger Plus – Yhteydet säilyy matkapuhelinverkon ulkopuolellakin Seikkailu luonnon keskellä tarjoaa ainutlaatuisia kokemuksia, mutta sen myötä tulee myös haasteita, kuten rajalliset viestintämahdollisuudet syrjäisillä alueilla. Garmin InReach Messenger Plu...