Ulkona nukkuu paremmin

Näin kesällä helle ja viileä kesäsää vaihtelevat, mutta pääpiirteissään ollaan koko ajan plussan puolella. Ilma on kuitenkin ehdottomasti sellainen, että kyllä kelpaa kuljeskella mailla ja mannuilla vaikka rinkka selässä maisemia ihaillen.

Tällä viikolla tarjoilemme laajan katselmuksen ulkona nukkumiseen ja kaikenlaiseen varusteeseen, mitä parhaimpien unien näkemiseen tarvitaan. Ulkoiluyöt saa erityisen mukavia piirteitä, kun kamppeet on kunnossa.


Telttoja takapihalle, tundralle tai vielä pidemmälle

Telttaa valitessa on keskeistä selvittää mm. seuraavat asiat:

• Kuinka monta ja minkä kokoista yöpyjää ja muuta lemmikkieläintä teltassa aikoo majoittua
• Kuinka paljon kamaa pitää mahtua mukaan / teltan suojaan
• Kuinka paljon teltta saa painaa, eli millaisia matkoja sen kanssa kuljetaan. Keskeistä on myöskin katsoa, kuinka paljon teltta vie rinkasta tilaa, jos se on retkeilyssäsi tärkeää.
• Millaisissa olosuhteissa meinasit teltassa yöpyä. Vaativiin olosuhteisiin kannattaa valita kunnon oloja kestävä majoite, kun taas sitten takapihalla (olettaen, että takapiha ei sijaitse napamantereella) telttailuun käy majoitteet, jotka on tarkoitettu perustekemiseen.

Yhtä kaikki, kaikkea löytyy, eli siittä vaan valkkaamaan. Telttojen pääsivulla on muuten aika hyvä valitsintyökalu, jossa voit sortata tätä runsaudenpaljoutta hinnan, painon, tuotemerkin ja henkilömäärän/telttatyypin mukaan.

Katso, jos et usko: Kaikki teltat ja huikean hieno telttavalitsin

MSR Hubba Hubba NX
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»2 人帐篷‪»
MSR
Hubba Hubba NX
483,00 €
1.75 kg
有现货
(365)
Fjällräven Abisko Endurance 3
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»3 人帐篷‪»
Fjällräven
Abisko Endurance 3
944,90 €
3.03 kg
有现货
(58)
MSR FreeLite 2
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»2 人帐篷‪»
MSR
FreeLite 2
629,90 €
1.06 kg
有现货
(35)
MSR Hubba Hubba Bikepack 2
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»2 人帐篷‪»
MSR
Hubba Hubba Bikepack 2
599,90 €
有现货
(21)
MSR Elixir 3 V2
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»3 人帐篷‪»
MSR
Elixir 3 V2
375,00 €
有现货
(21)
-23%
Helsport Spitsbergen X-Trem 3 Camp
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»3 人帐篷‪»
Helsport
Spitsbergen X-Trem 3 Camp
活动价 1 000,86 €
(6)
-26%
Big Agnes Copper Spur HV UL2 Bikepack
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»2 人帐篷‪»
Big Agnes
Copper Spur HV UL2 Bikepack
活动价 519,90 €
有现货
(31)
Fjällräven Abisko Lite 3
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»3 人帐篷‪»
Fjällräven
Abisko Lite 3
699,90 €
2.22 kg
有现货
(45)
-6%
Fjällräven Abisko Shape 3 trekking tent
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»3 人帐篷‪»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
活动价 749,90 €
2.56 kg
有现货
(129)
-25%
Helsport Ringstind Pro 2
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»2 人帐篷‪»
Helsport
Ringstind Pro 2
活动价 524,93 €
2.22 kg
有现货
(18)
-10%
Fjällräven Abisko Endurance 2
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»2 人帐篷‪»
Fjällräven
Abisko Endurance 2
活动价 749,90 €
2.55 kg
有现货
(15)
Carinthia Observer Plus
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Carinthia
Observer Plus
652,40 €
有现货
(26)

VALIKOIMAMME KAIKKI TELTAT


Majoite se on tämäkin

Ulkoilumedioiden myöntämiä palkintoja haalinut Hillebergin Bivanorak kehitettiin alunperin Ruotsin ilmavoimien piloteille selviytymisvarusteeksi. Jos tämä piloteille kelpaa, niin miksei myös innokkaille retkeilijöille: Innovatiivinen ja monikäyttöinen Bivanorak soveltuu melkein mihin outdoor-aktiviteettiin tahansa.

Tarkemmat tiedot, grammat ja muut speksit löydät tuotteen sivulta (klikaamalla alta) ja siellä on myös ihan ok hyvä esittelyvideo siitä, miksi tämä onkaan niin erinomainen kapistus.
Carinthia Observer Plus
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Carinthia
Observer Plus
652,40 €
有现货
(26)
Carinthia XP Two Plus
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Carinthia
XP Two Plus
567,00 €
有现货
(11)
Carinthia Micro Tent Plus
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Carinthia
Micro Tent Plus
791,90 €
有现货
(8)
Carinthia Combat Bivy Bag
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Carinthia
Combat Bivy Bag
506,90 €
有现货
(6)
-25%
Rab Alpine Bivi
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Rab
Alpine Bivi
活动价 254,93 €
有现货
(5)
-20%
Bushmen Thermo Blanket
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Bushmen
Thermo Blanket
活动价 54,91 €
有现货
(43)
-7%
Bushcraft Spain Oilskin Cowboy Bedroll
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Bushcraft Spain
Oilskin Cowboy Bedroll
活动价 296,50 €
(2)
Carinthia Sleeping Bag Cover
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Carinthia
Sleeping Bag Cover
515,90 €
有现货
(2)
-25%
Rab Ark Emergency Bivi
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Rab
Ark Emergency Bivi
活动价 14,93 €
有现货
(3)
-25%
Arva Emergency Bivy
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Arva
Emergency Bivy
活动价 16,43 €
有现货
-21%
Arva Bivy Lite
体育运动‪»徒步旅行‪»帐篷 和 露营用具‪»露营袋 和 急救睡袋‪»
Arva
Bivy Lite
活动价 54,91 €
有现货

Valikoimamme kaikki bivy-pussit


Makuupussi on tärkeä osa hyviä unia

Ikuisuuskysymys lienee se, että kummanko valitsee, untuvan vai keinokuidun. Noh, se ratkaisu on jokaisen itse tehtävä, mutta valinnan avuksi vähän asiaa molemmista näkökulmista:

Untuvatäytteessä
on paras lämpöarvo suhteessa painoon ja pakkauskokoon, mutta ainoastaan niin kauan, kun täyte pysyy kuivana. Jos untuvamakuupussi pääsee kastumaan, se kuivuu hitaasti.

Tekokuitutäytteinen
makuupussi pääsee samoihin lämpöarvoihin kuin untuvamakuupussi. Se säilyttää kosteana paremmin lämpönsä ja kuivuu untuvapussia nopeammin. Tekokuitupussi on kuitenkin painavampi ja kookkaampi.

Toinen keskeinen valintaperuste on mukavuuslämpötila.
Makuupussin mukavuuslämpötilalla tarkoitetaan sellaista lämpötilaa, jossa on mukava ja hyvä nukkua.

Makuupussien vertailemisen helpottamiseksi on kehitetty "Mukavan käytön lämpötilastandardi EN 13537". Sen avulla eri merkkisiä makuupusseja on helppo vertailla keskenään.

Yleensä mukavuuslämpötila on ilmoitettu lämpötila-alueena, jossa makuupussia on miellyttävä käyttää - esim. "+3 ... +20 ℃" tarkoittaa, että makuupussia on miellyttävä käyttää kun lämpötila on vähintään +3 ℃ ja enintään +20 ℃. Jos makuupussille on ilmoitettu vain yksi lämpötila, se on pienin eli kylmin mukavuuslämpötila.

Extreme-lämpötilallatarkoitetaan sellaista lämpötilaa jossa ihminen saattaa vielä selviytyä hengissä. Extreme-lämpötilaa ei missään nimessä tule käyttää ohjenuorana siitä, että missä lämpötilassa pussia voi käyttää retkeilymielessä.

Kannattaa huomioida, että arvot ovat ohjeellisia, koska eri ihmisillä on erilaiset lämpömukavuusalueet.
Carinthia Defence 4
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4
207,50 - 217,50 €
有现货
(445)
Carinthia Defence 1 Top
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»夏季睡袋‪»
Carinthia
Defence 1 Top
124,20 - 130,20 €
有现货
(224)
Big Agnes King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»春夏秋三季睡袋‪»
Big Agnes
King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
499,90 €
有现货
(10)
Therm-a-Rest Questar 20F / -6C
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»春夏秋三季睡袋‪»
Therm-a-Rest
Questar 20F / -6C
324,90 - 364,90 €
有现货
(30)
-25%
Rab Ascent 700
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»春夏秋三季睡袋‪»
Rab
Ascent 700
活动价 277,43 - 299,93 €
有现货
(123)
Carinthia Defence 6, L/200cm
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 6, L/200cm
217,40 €
(107)
-25%
Rab Neutrino 400
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»春夏秋三季睡袋‪»
Rab
Neutrino 400
活动价 374,93 - 397,43 €
有现货
(43)
-25%
Rab Ascent 500
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»春夏秋三季睡袋‪»
Rab
Ascent 500
活动价 261,75 - 284,25 €
有现货
(64)
起 -21%
Carinthia Tropen, M05
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»夏季睡袋‪»
Carinthia
Tropen, M05
活动价 189,90 - 199,90 €
有现货
(15)
Therm-a-Rest Parsec 20F/-6C (2025)
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»春夏秋三季睡袋‪»
Therm-a-Rest
Parsec 20F/-6C (2025)
479,90 - 499,90 €
有现货
(15)
Carinthia Defence 4, Multicam
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4, Multicam
289,90 - 299,90 €
有现货
(25)
Carinthia Tropen
Buy It For Life™
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»睡袋‪»夏季睡袋‪»
Carinthia
Tropen
129,00 - 139,00 €
有现货
(154)
Valikoimamme kaikki makuupussit ja makuupussien valintatyökalu

Älä unohda makuualustaa.

Parhaimmastakaan makuupussista tai majoitteesta ei voi saada täysiä tehoja irti, jos makuualusta on hyödytön ja huono. Siksipä myös siihen kannattaa keskittyä ja miettiä, millainen alusta olisi itselle se paras. Vaahtomuovi vai ilmatäytteinen? Kuinka paksu? ja tietenkin se, että millaiseen kokoon sen saa pakattua.

Ilmatäytteisistä makuualustoista
löydät ihan perus ilmatäytteiset alustat, kuin myös alustat, joissa on ilman lisäksi myös muuta täytettä tukena ja lisäeristeenä, esim tekokuitua tai untuvaa.

Solurakenteiset alustat
taas ovat siitä hyviä, että ne eivät ole niin herkkiä puhkoontumiselle ja näin ollen huomattavasti huoltovapaampia.
Big Agnes Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
349,00 €
有现货
(33)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Regular
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Regular
218,90 €
有现货
(61)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Long
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Long
219,90 €
有现货
(85)
Exped Dura 5R M
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Exped
Dura 5R M
199,90 €
有现货
(50)
Big Agnes Rapide SL Insulated Double Wide
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Double Wide
349,00 €
有现货
(21)
Therm-a-Rest NeoAir Xtherm NXT Regular
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Therm-a-Rest
NeoAir Xtherm NXT Regular
299,90 €
有现货
(20)
Exped Dura 6R LW
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Exped
Dura 6R LW
269,90 €
有现货
(43)
Therm-a-Rest NeoAir Xtherm NXT MAX Regular Wide
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Therm-a-Rest
NeoAir Xtherm NXT MAX Regular Wide
319,90 €
有现货
(21)
Therm-a-Rest NeoLoft
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Therm-a-Rest
NeoLoft
279,90 - 299,90 €
有现货
(9)
Therm-a-Rest NeoAir Xlite NXT Regular Short
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Therm-a-Rest
NeoAir Xlite NXT Regular Short
239,90 €
有现货
(11)
Big Agnes Rapide SL Insulated Long
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Long
169,90 €
有现货
(14)
Big Agnes Rapide SL Insulated Regular
体育运动‪»徒步旅行‪»睡垫‪»充气式‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Regular
179,00 €
有现货
(45)


Valikoimamme kaikki makuualustat ja tyynyt

Tyyny kruunaa kokemuksen

Oi niitä aikoja, kun itse piti tyynyä yhdenlaisena turhakkeena retkellä. Vie muka liikaa tilaa. On turhamainen. Onneksi sitä on tullut järkiinsä: nyt tyyny on todellakin se varuste, joka etsitään pakkauskasaan heti ensimmäisenä. Nukkumiskokemus on jotain ihan muuta kuin ilman tyynyä tai makuupussin pussiin tungetut haisevat sukat ja kalsarit. Seuraavaan päivään herää virkeämpänä, paremmin levänneenä ja ilman omituisia niskajumeja. Ostakaa hyvät ihmiset itseänne miellyttävä tyyny: rohkea lupaus on, että nukkumiskokemuksenne paranee arviolta n. 100%.
-25%
Sea to Summit Aeros Ultralight Pillow
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Camping pillows‪»充气式‪»
Sea to Summit
Aeros Ultralight Pillow
活动价 33,68 - 38,18 €
有现货
(194)
-25%
Sea to Summit Aeros Premium Pillow Large (2025)
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Camping pillows‪»充气式‪»
Sea to Summit
Aeros Premium Pillow Large (2025)
活动价 41,18 €
有现货
(108)
Carinthia Travel Pillow
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Camping pillows‪»Classic Pillows‪»
Carinthia
Travel Pillow
21,90 - 37,90 €
有现货
(79)
Therm-a-Rest Compressible Pillow Cinch
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Camping pillows‪»Classic Pillows‪»
Therm-a-Rest
Compressible Pillow Cinch
29,90 - 39,90 €
有现货
(39)
-15%
Sea to Summit Aeros Premium Pillow Regular (2025)
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Camping pillows‪»充气式‪»
Sea to Summit
Aeros Premium Pillow Regular (2025)
活动价 37,95 €
有现货
(62)
Exped Down Pillow M
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Camping pillows‪»充气式‪»
Exped
Down Pillow M
69,90 €
有现货
(74)
Valikoimamme kaikki tyynyt tyypeittäin

Paranna pussin käyttöikää & eristävyyttä

Sisälakanan käyttö makuupussin sisällä tuo merkittävää hyötyä erityisesti kylmillä keleillä, jolloin pussin saa pitämään lämpöä ihan uudella tavalla. Toisaalta myös pussin sisäpinta säilyy puhtaampana ja pidennät siinä mielessä käyttöikää, että pussia ei tarvitse olla yhtä usein pesemässä - sisälakanan huolto kun on niin paljon helpompaa kuin koko pussin. Valikoimassa on pääpiirteissään kahdenlaista materiaalia: puuvillaista ja silkkistä. Kummassa sinulle tulisi paremmin uni simmuun?
Talvikaudella kannattaa kokeilla myös järeämpiä lakanoita, joilla saat pimpattua hyvästä kolmen vuodenajan pussistasi ihan kelvollisen talviversion mukavaan retkeilyyn.

Carinthia Polycotton Liner
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Sleeping bag liners‪»
Carinthia
Polycotton Liner
69,90 €
有现货
(11)
起 -21%
Cocoon MummyLiner Silkki, Mummy
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Sleeping bag liners‪»
Cocoon
MummyLiner Silkki, Mummy
活动价 72,00 - 87,00 €
有现货
(44)
Carinthia Grizzly Liner
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Sleeping bag liners‪»
Carinthia
Grizzly Liner
69,90 €
有现货
(51)
-8%
Cocoon TravelSheet Silk
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Sleeping bag liners‪»
Cocoon
TravelSheet Silk
活动价 91,78 €
有现货
(42)
-21%
Cocoon TravelSheet Egyptcotton
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Sleeping bag liners‪»
Cocoon
TravelSheet Egyptcotton
活动价 31,49 €
有现货
(28)
Carinthia Grizzly
体育运动‪»徒步旅行‪»睡袋 等等‪»Sleeping bag liners‪»
Carinthia
Grizzly
89,90 €
有现货
(7)
Valikoimamme sisäpussilakanat



Kauniita outdoor-unia vaan kaikille tasapuolisesti.
Hyvillä kamoilla on hyvä retkeillä, ja ihan parasta on laadukas, miellyttävä ja virkistävä arjen pyörteistä palauttava vapaa-aika.

Tervetuloa verkkokauppaan tai myymäläämme Helsingin Konalaan hypistelemään virtuaalisesti tai livenä näitä fantastisia tuotteita. Olemme avoinna arkisin klo 10-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-18. Asiakaspalvelumme palvelee puhelimella ja sähköpostilla arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-14.