Wroom-Wroom
潜水运动,
水上运动 by Nina P., 1.7.2017
MC Aalto
Meillä on täällä oma pieni mopokerho, ja me ajellaan ympäriinsä lähinnä huvikseen mustat huput päässä.
Kyseessä nyt tietenkin on vedenalaiset skootterit, jotka ovat ihan huippuhauskoja vermeitä.
Joskus sitä miettii, että miten sitä edes vaivautuu itse uimaan, kun voi ajaa mopollakin. Puolensa ja puolensa, tottakai.
Otin ensikosketuksen mopoiluun jo ennen kuin olin ehtinyt edes suorittaa mopokorttia. Olen huomannut ihan kaikessa tekemisessä, että
"minä ite" -asenne on monesti se aikaavievin, kallein ja hankalin tie. Sama juttu, jos olette päättäneet oikaista risukon kautta, kun se nyt on lyhyempi kuin valmiiksi aurattu tie. Olen kulkenut tämän
itseopiskelun reitin niin monesti, että luulisi jo tähän mennessä oppineen.
Mopoilun suhteen kyllä otin PADI DPV -kurssin ajotunnit kaiken oman harjoittelun päälle, ja vaikka tässä vaiheessa perusharjoitteet eivät itsessään enää olleet kovinkaan vaikeita, mutta kurssilla tehtiin juttuja, joita en olisi osannut itse harjoitella/ tullut mieleenkikään treenata. Mopon käsittelyharjoitukset olivat erinomaisen hyviä, toisaalta myös erikoistilanteidenhallintaharjoitukset olivat tärkeitä, sillä ohjeet toimimiseen tulivat parhaimpien käytäntöjen perusteella, ja niitä harjoiteltiin juurta jaksaen.
Milloin sitten tällaisella perus reccisukeltajalla tulee tarve mopolle? No ei periaatteessa varsinaisesti milloinkaan paitsi silloin, jos haluaa taittaa sukelluksen aikana pitkät välimatkat helposti ja nopeasti, kuluttamatta turhaan siirtymiin ilmaa ja pohja-aikoja. Kyse on ennen kaikkea hauskasta vedenalaisesta tekemisestä, ja siitä että voi suunnitella ihan toisenlaisia sukelluksia, joiden aikana ei tarvitse huolestua pitkistä välimatkoista ym.
Suosikkimopoilupaikkojani ovat mm. Hauensuolen hylkypuisto, jossa hylyltä toiselle voi ajella mopolla, nauttia vauhdin hurmasta ja pistää mopo parkkimoodille kohteelle saapuessaan ja jatkaa varsinaisen kohteen tutkimista räpylävoimin.
Toisaalta sitten taas suuret hylyt, kuten
Park Victory tai norjalainen suosikkini
Frankenwald ovat sen verran suuria pinta-alaltaan ja keskisyvyydet nousevat sen verran korkealle, että jos haluaa täsmästi tutkia laivan eri osia samalla sukelluksella, niin mopolla liikkuminen kohteella on ilman- ja pohja-aikojen puitteissa edulliset.
Tämä kuva on otettu Hangon Kuningattarenvuoren edustalta, jossa makaa niin kutsuttu "Imurihylky" tai nätimmin Kuningattarenvuoren hylky. Homman nimi oli tässä keississä se, että hylyn poiju oli otettu pois talven ajaksi, ja hylky piti löytää uudelleen pinatpoijun kiinnittämiseksi. 15m syvyydessä ees-taas sahaaminen vie yllättävän paljon aikaa ja kuluttaa ilmavaroja paljon - etenkin, jos haarukoitava alue on kovin laaja. Siksi mopolla etsintäkuvion tekeminen oli tässä tapauksessa erittäin tuloksellista.

Tässä kuvassa harjoitellaan pinnan päällä erikoistilannetta, jossa etummainen sukeltaja hinaa sukelluskaveriaan, jonka mopoon on esimerkiksi tullut toimintahäiriö. Takana oleva hinattava sukeltaja asettuu mahdollisimman hydrodynaamisesti hinaajan taakse pitäen hihnaston perslenkistä kiinni ja keskittyy siihen, että tuottaa mahdollisimman vähän veden vastusta. Tätä skenaariota mm. harjoitellaan tietenkin myös pinnan alla.
You might also be interested in
How to become a scuba diver?
Scuba diving is an exciting and enriching hobby, offering nature experiences that most people will never see or experience. Diving provides a unique opportunity to explore underwater life in various water bodies, enjoy submerged cultural and historical remnants, and experience...
Winter holiday below the sun: The best gear for above and below the surface
Sunny holiday destinations offer the perfect escape from everyday life, and with the right gear, you can make the most of your vacation. Whether your destination is sandy beaches, turquoise waters, or bustling city spots, the right gear makes your holiday more comfortable and saf...
Syksyn Garmin -uutuudet
Garmin Fenix 8 tuo useita merkittäviä päivityksiä verrattuna aiempiin Fenix 7 -malleihin. Suurin muutos on AMOLED-näyttö, joka parantaa visuaalista kokemusta entistä kirkkaammalla ja värikkäämmällä 1 000 nitin näytöllä. Tämä tuo Fenix-sarjan lähemmäksi älykellojen näyttöteknologi...