Wroom-Wroom


Sukellus, Vesiurheilu by Nina P., 1.7.2017
MC Aalto

Meillä on täällä oma pieni mopokerho, ja me ajellaan ympäriinsä lähinnä huvikseen mustat huput päässä.

Kyseessä nyt tietenkin on vedenalaiset skootterit, jotka ovat ihan huippuhauskoja vermeitä.
Joskus sitä miettii, että miten sitä edes vaivautuu itse uimaan, kun voi ajaa mopollakin. Puolensa ja puolensa, tottakai.

Otin ensikosketuksen mopoiluun jo ennen kuin olin ehtinyt edes suorittaa mopokorttia. Olen huomannut ihan kaikessa tekemisessä, että "minä ite" -asenne on monesti se aikaavievin, kallein ja hankalin tie. Sama juttu, jos olette päättäneet oikaista risukon kautta, kun se nyt on lyhyempi kuin valmiiksi aurattu tie. Olen kulkenut tämän itseopiskelun reitin niin monesti, että luulisi jo tähän mennessä oppineen.

Mopoilun suhteen kyllä otin PADI DPV -kurssin ajotunnit kaiken oman harjoittelun päälle, ja vaikka tässä vaiheessa perusharjoitteet eivät itsessään enää olleet kovinkaan vaikeita, mutta kurssilla tehtiin juttuja, joita en olisi osannut itse harjoitella/ tullut mieleenkikään treenata. Mopon käsittelyharjoitukset olivat erinomaisen hyviä, toisaalta myös erikoistilanteidenhallintaharjoitukset olivat tärkeitä, sillä ohjeet toimimiseen tulivat parhaimpien käytäntöjen perusteella, ja niitä harjoiteltiin juurta jaksaen.

Milloin sitten tällaisella perus reccisukeltajalla tulee tarve mopolle? No ei periaatteessa varsinaisesti milloinkaan paitsi silloin, jos haluaa taittaa sukelluksen aikana pitkät välimatkat helposti ja nopeasti, kuluttamatta turhaan siirtymiin ilmaa ja pohja-aikoja. Kyse on ennen kaikkea hauskasta vedenalaisesta tekemisestä, ja siitä että voi suunnitella ihan toisenlaisia sukelluksia, joiden aikana ei tarvitse huolestua pitkistä välimatkoista ym.

Suosikkimopoilupaikkojani ovat mm. Hauensuolen hylkypuisto, jossa hylyltä toiselle voi ajella mopolla, nauttia vauhdin hurmasta ja pistää mopo parkkimoodille kohteelle saapuessaan ja jatkaa varsinaisen kohteen tutkimista räpylävoimin.

Toisaalta sitten taas suuret hylyt, kuten Park Victory tai norjalainen suosikkini Frankenwald ovat sen verran suuria pinta-alaltaan ja keskisyvyydet nousevat sen verran korkealle, että jos haluaa täsmästi tutkia laivan eri osia samalla sukelluksella, niin mopolla liikkuminen kohteella on ilman- ja pohja-aikojen puitteissa edulliset.


Tämä kuva on otettu Hangon Kuningattarenvuoren edustalta, jossa makaa niin kutsuttu "Imurihylky" tai nätimmin Kuningattarenvuoren hylky. Homman nimi oli tässä keississä se, että hylyn poiju oli otettu pois talven ajaksi, ja hylky piti löytää uudelleen pinatpoijun kiinnittämiseksi. 15m syvyydessä ees-taas sahaaminen vie yllättävän paljon aikaa ja kuluttaa ilmavaroja paljon - etenkin, jos haarukoitava alue on kovin laaja. Siksi mopolla etsintäkuvion tekeminen oli tässä tapauksessa erittäin tuloksellista.



Tässä kuvassa harjoitellaan pinnan päällä erikoistilannetta, jossa etummainen sukeltaja hinaa sukelluskaveriaan, jonka mopoon on esimerkiksi tullut toimintahäiriö. Takana oleva hinattava sukeltaja asettuu mahdollisimman hydrodynaamisesti hinaajan taakse pitäen hihnaston perslenkistä kiinni ja keskittyy siihen, että tuottaa mahdollisimman vähän veden vastusta. Tätä skenaariota mm. harjoitellaan tietenkin myös pinnan alla.

PADI DPV
 
Lajit‪»Sukellus‪»Sukelluskurssit‪»Erikoiskurssit‪»
PADI DPV
269,00 €
(1)
Heti saatavilla
Skootterit
Lajit‪»Sukellus‪»
Skootterit
Kompassit
Lajit‪»Sukellus‪»
Kompassit

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Innostaako uida kakkavedessä tai leväpuurossa?

Varuste.net jelppii omalta osaltaan BSAG:n kesän 2023 Itämeren suojelukampiksessa. Ihan ensinnä. Mikä on BSAG: Baltic Sea Action Group (BSAG) on voittoa tavoittelematon säätiö, joka tekee vaikuttavia tekoja Itämeren pelastamiseksi. BSAG suojelee Itämerta...

Cressi LP Hose Recall

VOLUNTARY RECALL OF LP HOSE INCLUDED IN CRESSI SUB BUOYANCY COMPENSATOR DEVICES UNITS  (20/07/2022) Cressi Sub Spa is conducting a recall on a limited number of LP hoses supplied together with the buoyancy compensator devices (BCD) named PATROL, QUARTZ, START, START PRO, AQUARID...

Jobe Yarra Teal 10.6 & Duna 11.6 SUP-lautojen takaisinkutsu ja vaihto

Jobe Sports on yksi alan johtavimpia brändejä ja ottaa asiakkaidensa turvallisuuden vakavasti sekä pitää kiinni korkeista laatustandardeistaan. Tästä syystä Jobe on päättänyt kutsua takaisin ja vaihtaa erän 2021-2022 Yarra & Duna sup-lautoja. HUOM! Takaisinkutsu ei koske kaik...