Vihjeitä & Vinkkejä -osa 2

Kuten viime viikolla tulikin luvattua, niin tällä viikolla keskitytään pehmeisiin paketteihin ja vähän tietysti muihinkin.

9. luukku avautui tänään monilla, ainakin niillä, jotka käyttää sellaista tavallista kaupan suklaa- tmv. kalenteria kellottamaan joulun saapumista. Tähän väliin saattaa olla paikallaan muistuttaa, että jos mielii tilata Postin tahi Matkahuollon mukana paketteja jouluaatoksi, niin on vielä melkein ruhtinaalliset kymmenen päivää aikaa.
Viimeistään 17.12. tehdyt tilaukset ehtivät vielä Postin kyydisä perille, ja jos tilaa 18.12., niin silloin on parasta laittaa Matkahuollon matkaan.

On tietysti viksua yrittää toimia mahdollisimman hyvissä ajoin, mutta aina ei vaan muista, jaksa, tai ei jostain syystä pysty - jotenka siis vielä edellämainittujen määräpäivien jälkeen tiukalla aikataululla saattaa ehtiä toimitukset pikapaketillakin.

Ulkomaille matkaavat paketit on syytä tilata paria päivää aikaisemmin, elikäs Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan: paketit lähtevät meiltä eteenpäin maanantaina 16.12. Eli tilauksen tulisi olla sisällä jo edellisenä perjantaina, 13.12.

Latviaan, Liettuaan ja Viroon: paketit lähtevät meiltä eteenpäin keskiviikkona 18.12., joten varminta saada toimitukset ajoissa perillä, on tehdä tilaus maanantaina 16.12.

Muihin Euroopan maihin paketit lähtevät meiltä eteenpäin matkaan perjantaina 13.12., joten tilauksen olisi syytä olla meille tehtynä keskiviikkona 11.12.


Joulun alla lomille, lomps? Jos lomamatka suuntautuu jonnekin huomattavan kauaksi etelän suuntaan, niin tässäpä vinkkiä kerrakseen. Lapsille on laaja valikoima Swimpyn valmistamia UV -suoja-asuja, joissa monissa on vieläpä printtinä jokin sympaattinen lastenohjelmista tuttu hahmo.

Aikuisillekin on tarjolla erilaisia ratkaisuja rannalla/ vedessä telmimiseen ilman että palaa - joskaan näissä aikuisten malleissa ei valitettavasti ole mitään muumien kuvia. Vähän mälsää.

Lycrasta valmistetut UV50+ -kertoimen omaavat asut suojaavat jossain määrin myös nokkosen lailla pistäviltä viheliäisiltä pikku polttiaisplanktoneilta, joten snorklatessa tai sukeltaessa nämä vaatteet ovat sekä lapsille, että aikuisille viisas valinta.

• Kaikki lasten UV -suoja-asut

• Kaikki aikuisten UV -suoja-asut

• Kaikki märkäpuvun alle puettavat paidat / sellaisenaan käytettävät rashguardit

Swimpy UV-ranneke, 7 -pakkaus

Täydellinen varuste UV-säteilyn voimakkuuden arvioimiseksi. Ranneke muuttaa väriään ja muuttuu tummemmaksi, jos olet liian kauan a...
Hinta 7.90 €

Swimpy Pieni Merenneito UV-hattu

UV-Hattu suojaa lapsen päätä ja niskaa vahingolliselta UV-säteilyltä, UV50+.Erittäin hyvin joustava, kevyt ja hengittävä materiaal...
Hinta 12.90 €

Swimpy Muumi UV-Paita

Suojaa auringon vaarallisilta säteiltä. Swimpyn aurinkosuoja- ja uimapukujen aurinkosuojakerroin on 50+. Kevyt ja mukava päällä my...
Hinta 24.90 €

Swimpy Muumi UV-Housut

Suojaa auringon vaarallisilta säteiltä. Swimpyn aurinkosuoja- ja uimapukujen aurinkosuojakerroin on 50+. Kevyet ja mukavat päällä ...
Hinta 16.90 €

Seacsub Warm Guard Long, Women's

Pitkähihainen paita vesiurheiluun
Hinta 45.00 €

Seacsub Warm Guard Long, Men's

Pitkähihainen paita vesiurheiluun
Hinta 45.00 €



Mukavuutta arvostavalle retkeilijälle viileämpiin olosuhteisiin. -Tätä pehmeämpää pakettia on jo melkein mahdoton löytää! Tässä tosiaan on mahtava talvipussi jopa retkikuntakäyttöön. Muumiomalli pitää sisäilmatilan pienenä tehden makuupussista lämpimämmän ja säästää painossa. Makuupussin ulkopinta on vettähylkivää Pertex Endurance-kangasta.

Erinomainen talvipussi korkeammallekin vuorelle, missä tarvitaan pientä pakkauskokoa ja silti lämmintä pussia. HUOM: naisten ja miesten mallit.

• Kaikki untuvatäytteiset talvimakuupussimme

• Kaikki tekokuitutäytteiset talvimakuupussimme

• Koko makuupussivalikoimamme


RAB Andes 800 LZ

Comfort -13°C Limit -21°C Extreme -43°C Tässä mahtava talvipussi jopa retkikuntakäyttöön. Muumiomalli pitää sisäilmatilan pie...
Hinta 569.00 €

RAB Andes Womens 800 LZ

Comfort -13°C Limit -21°C Extreme -43°C Tässä mahtava talvipussi jopa retkikuntakäyttöön. Muumiomalli pitää sisäilmatilan pienenä...
Hinta 569.00 €



Sukkia. Sukat ovat yksi varmimpia joululahjavalintoja, tarvitsee vain tietää lahjansaajan jalankoko parin numeron tarkkuudella. Yksinkertaista! Stancen sukkavalikoimaan kuuluu todella vaikuttavia, ei-niin-perinteisiä kuoseja ja -malleja.

Joulujorman ehdoton suosikkipaketti sisältää yhteensä kolme eriparisukkaa (Stance Three Amigos), niille, joilla ongelmana on se, että pesukone nielee sukkapareja ihan säännöllisesti. Jos joutuu joka tapauksessa pukemaan ylleen usein eriparisukat, niin miksei tekisi sitä tyylillä.

• Koko Stancen sukkavalikoimamme

• Koko alussukkavalikoimamme

• Koko talviurheilusukkavalikoimamme


Stance Three Amigos

Siis tässä ei nyt ole mitään järkeä, tai siis on ja kolmin kappalein. Paketissa siis 3 kpl eriparisukkia, koska aina se yksi sukka...
Hinta 14.00 €
(Suositushinta 16.00 €)

-12%
Stance Vanish

Hinta 12.00 €
(Suositushinta 14.00 €)

-14%
Stance Dipstick

Hinta 12.00 €
(Suositushinta 14.00 €)

-14%
Stance Chomper Kids

Joku on selvästi nähnyt painajaista ja ajatellut tuovansa tuon hirmuisen mörön kaikkien nähtäville. Painajainen Elm Steetillä- lef...
Hinta 10.00 €
(Suositushinta 12.00 €)

-16%
Stance Lizard King

Jos olet liskokuningas voit tehdä mitä haluat. Tämä vapaa suomennos Doorsin-tsipaleesta on pakostikkin tuonut inspiraatiota suunni...
Hinta 14.00 €
(Suositushinta 16.00 €)

-12%
Stance Graydient

Arjen harmautta kuvastavat sukat ainakin väritykseltään. Vain itsevarmoille ja henkisesti stabiileille yksilöille. Varvasosassa ei...
Poistohinta 7.43 €
(Suositushinta 14.00 €)

-46%


Pehmopakettien kunkku: muhkea neule
Arkeen, ulkoiluun, tai sekä ja että. Mm. Fjällräveniltä löytyy klassisia, lämpimiä ja luvalla sanoen erittäin tyylikkäitä neuleita. Valitse suosikkisi ja anna lahjaksi lämpöä talven kylmimpiin päiviin. Nämä on sitten niin ihania, että.

• Kaikki villapaitamme


Fjällräven Lada Sweater

Miesten villaneulepaita lampaanvillaseoksesta. Erinomainen arkivaate paidan päällä tai lämmittävänä välikerroksena syys- tai talvi...
Hinta 149.00 €

Fjällräven Woods Sweater

• V-kaula-aukollinen lampaanvillapaita • G-1000®-vahvikkeet kyynärpäissä ja kaula-aukossa • Raglan-hihat Lä...
Hinta 129.00 €
(Suositushinta 135.00 €)

-4%
Fjällräven Red Fox Sweater

Pehmeästä villasta valmistettu villapaita. Korkea kaulus, jossa puolipitkä vetoketju. Erinomaiset lämpöominaisuudet. Materiaali...
Hinta 129.00 €
(Suositushinta 135.00 €)

-4%
Fjällräven Kamin Sweater

Lämmin, mukava miesten svetari pehmeää lampaanvillaa. Korkea kaulus, jossa lyhyt vetoketju edessä. Ihana vaate silloin, kun lämpöm...
Hinta 149.00 €
(Suositushinta 159.00 €)

-6%


Metsämiehen ja -naisen luottokamat.
Eihän näitä ilman voi pärjätä, vai mitä olette mieltä? Gyttorp toimittaa meille aivan käsittämättömän makeita patruunan muotoisia termospulloja, jotka ovat näyttävän ulkomuotonsa lisäksi myös erittäin hyviä. Voit personoida lahjasi teettämällä siihen käsintehdyn kaiverruksen (+5,90€).

Kauttamme saat lisäksi tilattua vakuumi- eli tyhjiöpakkaajaa riistalle, muullekin lihalle ja aikalailla mille tahansa elintarvikkeelle. Vakuumi tunnetusti parantaa pakastettujen tuotteiden säilyvyyttä. Vakumoinnissa ilma poistetaan ensin pakkauksesta, minkä jälkeen pakkaus suljetaan tiiviisti, joten vältytään rasvaisten tuotteiden härskiintymiseltä, pakastettavien tuotteiden ärsyttävältä kuivumiselta, ja ehkäistään haitallisia bakteereita. Huraa.

Vakumointia voidaan käyttää siis tosiaan lihan, kalan, marjojen, sienten, kasvisten ja leivonnaisten pakkaukseen. Myös retkitavarat pysyvät vakuumipakkauksessa kuivina. Ihme vehje, mutta erittäin hyvä se on.
Muista tilata myös riittävästi tyhjiöpusseja samalla!

• Katso tästä myös muut termospullomme


Gyttorp Termospullo 0,5 l

Tyylikäs haulikon patruunan muotoinen termospullo, joka tuo virneen naamalle paatuneemmallekin erähemmolle. - Painokorkki - Messin...
Hinta 29.90 €

Gyttorp Termospullo 0,75 l

Tyylikäs haulikon patruunan muotoinen termospullo, joka tuo virneen naamalle paatuneemmallekin erähemmolle. - Painokorkki - Messin...
Hinta 39.90 €

Foodsaver V2040 -tyhjiöpakkaaja

Kompakti ja helppokäyttöinen tyhjiöpakkaaja hands free -toiminnolla. Vakuumi- eli tyhjiöpakkaaminen parantaa pakastettujen tuotte...
Hinta 179.00 €

Foodsaver 2 PACK 28cm RULLA (2 kpl 5.5 metriä)

Paketissa kaksi 28 cm leveää rullaa, joiden pituus on 5,5m.
Hinta 24.90 €

Foodsaver 2 PACK 20 cm RULLA (2 kpl 6.7 metriä)

Paketissa kaksi 20 cm leveää rullaa, joiden pituus on 6,7m.
Hinta 24.90 €

Nonniin. Edelleenkin toivotamme rauhaisaa joulun odotusta - täällä ollaan sen verran jyvällä, että vissiin joku 15 yötä on enää jäljellä, ennen kuin tuo vanha punanuttuinen ystävämme tulee tekemään pistokeikkoja talouksiin, joissa ollaan oltu tänä vuonna kiltisti.

Toisaalta, jos on päättänyt auttaa joulupukkia hommaamalla ihan itse itselleen lahjat, niin hätää ja kiirettä mielistellä kurkkivia tonttuja ei niinkään ole. Tämän varaan ainakin allekirjoittanut on koettanut laskeskella.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin Joulujorma.

(Ilmoitattehan, mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net