Rullat alle.

Lumet suli, kevät tuli ja pikkuhiljaa talven jäljiltä hiekoitussorat ja muut koirankikkareet on lakaistu teiltä. Tämä kaikki viittaa vain siihen yhteen ainoaan asiaan: Rullaluistelukausi on alkanut!

Rullaluistelu ei ole alkuunkaan niin vaikeata kuin mitä voisi kuvitella. Jos ei ole koskaan rullaillut, niin tietenkin pieni harjoittelu lienee paikallaan jossain helpossa, ei-niin-liikennöidyssä paikassa tai kirjekurssilla. Kun osaa pysyä pystyssä, jarruttaa, pitää vauhdin omille taidoilleen sopivana ja on tallettanut kännykkään lähimmän terveysaseman numeron, niin sitten voi lähteä rullailemaan ihmisten ilmoille.

Rullistelu on tehokasta liikuntaa, jossa isot lihakset (= anneli & reidet) ovat työssä ja näin ollen on aikas energiaa kuluttavaa puuhaa. Kivaa ja tehokasta kuntoilua, sanon ma. Jos haluaa ottaa koko kropan mukaan kunnonkohotustalkoisiin, niin sauvoilla saa vielä jaettua rasitusta ylävartaloonkin.

Meillä on ihan mukava valikoima laadukkaita rullaimia ja muuta aiheeseen liittyvää oheisvarustetta. Vaikka aikookin lähtökohtaisesti viipottaa rullilla varovaisesti, niin perussuojukset on enemmänkin kuin suositeltavia: Suojia saa ostettuna meiltä ihan edukkaina paketteina ja kypäränkään ei tarvitse olla ruma ja nolostuttava potta, koska meiltä löytyy tosi tyylikkäitä sellaisia valikoimistamme. Niin.

Hinta 149.00 ¤
K2 F.I.T 78

K2 vauhdikkaat rullaluistimet 78mm renkailla. Fitness-sarjan luistimet on suunniteltu luistelijoille, jotka haluavat kaikin puolin...
Hinta 169.00 ¤
Rollerblade Spark 84

Tyylikkäät ja helppokäyttöiset miesten rullaluistimet. Kuulalaakerit SG7, silikonikäsitelty (vastaa ABEC7 laakeria) Assymmetrine...
Hinta 189.00 ¤
Sh. 249.00
Rollerblade Crossfire 90 XR

Nopeaan menoon suunnitellut laadukkaat rullaluistimet 90 mm renkailla. Ruiskuvalettu renkaiden alumiinikehikko tukee renkaita teho...
Hinta 199.00 ¤
Rollerblade Crossfire 90

Sporttiset rullaluistimet, jotka tarjoavat korkean suorituskyvyn, mukavuuden ja näyttävät hyvältä. Luistimissa on 90mm renkaat ja ...
Hinta 229.00 ¤
K2 F.I.T 84

K2 erittäin vakaat ja kovaan vauhtiin suunnitellut rullaluistimet 84mm pyörillä ja ILQ7 laakereilla. Fitness-sarjan luistimet on s...
Hinta 249.00 ¤
K2 F.I.T 84 BOA

K2 erittäin vakaat rullaluistimet 84mm pyörillä ja ILQ7 laakereilla. Fitness-sarjan luistimet on suunniteltu luistelijoille, jotka...
Hinta 449.00 ¤
Rollerblade Tempest 100

Rollerbladen uutuus 2012. Rollerblade"s 2012 Tempest 100 high performance inline skates for men. These are low profile boots wi...
Hinta 149.00 ¤
K2 Athena Women

Uudella tärinää vähentävällä Tec-composite -rungolla varustetut naisten kuntoilurullaluistimet. - Renkaat 78 mm - Laakerit ABEC-...
Hinta 149.00 ¤
Sh. 199.00
Rollerblade Spark S 84 Alu naisten malli

Naisten laadukkaat fitness-rullaluistimet 84 mm renkailla. - Kuulalaakerit SG7, silikonikäsitelty (vastaa ABEC7 laakeria) - Assy...
Hinta 185.00 ¤
Rollerblade Activa 90 xr

Naisten tehokkaat rullaluistimet, jotka on suunniteltu mukavuutta ja tukea silmällä pitäen. Pyörät 90mm ja SG9 laakerit.
Hinta 199.00 ¤
Rollerblade Activa 90 w

Naisten tyylikkäät rullaluistimet Rollerbladelta kovempaankin vauhtiin. Pyörät 90mm ja laakereina SG9.
Hinta 449.00 ¤
Rollerblade Tempest 100 w

Rollerbladen uutuus 2012. Rollerblade"s 2012 Tempest 100 high performance inline skates for women. These are low profile boots ...
Hinta 109.00 ¤
Fila X-One Combo Rullaluistelusetti

Loistava rullaluistin ja suojapaketti junioreille. Paketissa onluistimet, Kypärä ja sekä suojat(Polvi-, kyynär- ja rannesuojat).J...
Hinta 129.00 ¤
Rollerblade Spitfire Combo

Lasten (poikien) rullaluistelupaketti. Rullaluistimien koko on säädettävä, jonka ansioista se mukautuu eri kokoisille käyttäjille....
Hinta 129.00 ¤
Rollerblade Spitfire Combo G

Lasten (tyttöjen) rullaluistelupaketti. Rullaluistimien koko on säädettävä, jonka ansioista se mukautuu eri kokoisille käyttäjille...

Tässä nyt niitä paljon mainostettuja tyylikkäitä (ja turvallisia) kypäröitä erilaisille tyylitajuille. Tällaisen kun pukee päälle, niin vähintäänkin se taju säilyy - ja sehän on pääasia.

Hinta 67.00 ¤
Nutcase 8 ball

CE-, GS- ja TÜV -serifioitu katu-uskottava kypärä pyöräilyyn, rullaluisteluun ja muihin katuaktiviteetteihin. - Helposti käsite...
Hinta 96.90 ¤
Fox Flux Helmet

Hinta 19.90 ¤
Carraro Edge sr carbon

CE-hyväksytty pyöräilykypärä aikuisille.
Hinta 67.00 ¤
Nutcase Urban Caution

CE-, GS- ja TÜV -serifioitu katu-uskottava kypärä pyöräilyyn, rullaluisteluun ja muihin katuaktiviteetteihin. - Helposti käsite...
Hinta 119.00 ¤
POC Receptor Commuter

Tyylikäs kypärä urbaaniin fillarointiin. Jos olet miettinyt pyöräilykypärän hankkimista, mutta et ole ostanut sitä ulkonäkösyistä,...
Hinta 67.00 ¤
Nutcase Watermelon

CE-, GS- ja TÜV -serifioitu katu-uskottava kypärä pyöräilyyn, rullaluisteluun ja muihin katuaktiviteetteihin. - Helposti käsite...
Hinta 79.00 ¤
POC Receptor Flow

Hyvin hengittävä kypärä Dirtille tai BMX -menoon. Tätä kypärää on kehitetty ammattikuskien kanssa, joten turvallisuudessa ei ole t...
Hinta 67.00 ¤
Nutcase Got Lucky?

CE-, GS- ja TÜV -serifioitu katu-uskottava kypärä pyöräilyyn, rullaluisteluun ja muihin katuaktiviteetteihin. - Helposti käsite...
Hinta 64.90 ¤
Uvex Boss Evo

Erittäin laadukas Saksassa valmistettu kypärä pyöräilyyn, rullaluisteluun, Skikkaukseen jne. - Kypärän etuosan tuuletusaukoissa...
Hinta 67.00 ¤
Nutcase Danger

CE-, GS- ja TÜV -serifioitu katu-uskottava kypärä pyöräilyyn, rullaluisteluun ja muihin katuaktiviteetteihin. - Helposti käsite...
Hinta 159.00 ¤
POC Trabec

Trabec pyöräilykypärä vauhdikkaaseen cityliikkumiseen, poluille ja BMX-menoon on kehitetty takaamaan korkein suojaustaso puuttumat...
Hinta 67.00 ¤
Nutcase Blackdana

CE-, GS- ja TÜV -serifioitu katu-uskottava kypärä pyöräilyyn, rullaluisteluun ja muihin katuaktiviteetteihin. - Helposti käsite...

Ja käsien, jalkojen, raajojen sekä mahdollisten muiden ulokkeiden suojeluun olisi tällaisia tarjolla:

Hinta 18.00 ¤
K2 Moto Wrist Guard

Laadukkaat rannesuojat. Mukana kätevä säilytyspussi.
Hinta 22.00 ¤
K2 Mach Wrist Guard

Laadukas ja istuva rannesuoja. Hengittävä ja kosteutta siirtävä coolmax materiaalin ansioista. Mukana kätevä säilytyspussi.
Hinta 27.00 ¤
K2 Moto Pad Set

Laadukkaat polvi-, kyynärpää- ja rannesuojat. Mukana kätevä säilytyspussi.
Hinta 14.90 ¤
Hypno Polvi-, Kyynär- ja Rannesuojat

CE-sertifioitu suojasetti rullaluisteluun, skikkailuun ja rullahiihtoon. Tarranauhakiinnitys leveällä joustavalla kiristysnauh...
Hinta 39.00 ¤
Rollerblade Pro Junior 3-pack

Anatomisesti muotoiltu ranne-, polvi-ja kyynärsuojat. Suunniteltu nimenomaan antamaan lapsille paras mahdollinen suoja, korkealla ...
Hinta 44.00 ¤
Rollerblade Pro 3 Pack

Anatomisesti muotoiltu ranne-, polvi-ja kyynärsuojat, jotka ovat hengittävät ja tarjoavat korkean kestävyyden ja optimaalisen suoj...
Hinta 44.00 ¤
Rollerblade Pro Activa 3-pack

Anatomisesti muotoiltu ranne-, polvi-ja kyynärsuojat, jotka ovat hengittävät ja tarjoavat korkean kestävyyden ja optimaalisen suoj...
Hinta 46.00 ¤
K2 Mach Pro Pad Set

Laadukas ranne-, polvi- ja kyynärpää suojuspaketti. Hengittävä ja kosteutta siirtävä coolmax materiaalin ansioista. Mukana kätevä ...
Hinta 22.90 ¤
Fila Polvi-, Kyynär- ja Rannesuojat

CE-sertifioitu suojasetti rullaluisteluun, skikkailuun ja rullahiihtoon. Tarranauhakiinnitys leveällä joustavalla kiristysnauh...
Hinta 26.00 ¤
K2 SK8 Hero Pro JR Pad Set

Suojuspaketti lapsille, joka sisältää polvi-, ranne ja kyynärpää suojat. Ominaisuudet: -Hengittävä mesh kangas -Nepparit ja t...

Kun on omat juomat mukana ja huolehtii nestetankkauksesta, niin jaksaa paremmin ja pidempään hikoilla ja pysyy skarpimpana. (Kunhan sinne pulloon tahi pussiin laittaa vettä tai urheilujuomaa.)

Hinta 44.90 ¤
Haglöfs Gram 1

Gram 1 on kätevä ja kevyt juomapullovyölaukku. Helppo ottaa mukaan pidemmälle lenkille tai treeniin. - Leveä lantiovyö pitää l...
Hinta 49.90 ¤
Camelbak Delaney Plus 0.7 L

Kevyt, hyvin istuva juomapullovyö, joka on suunniteltu 1+ tunnin juoksuun tai urheiluun, jossa tarvitset muutakin kuin vettä. Sisä...
Hinta 49.90 ¤
Camelbak Delaney Race 1L

Kevyt ja miellyttävä juomapullovyö joka on on ideaalinen puolimaratonille ja muihin kilpailuihin joissa tarvitset muutakin kuin ve...
Hinta 24.00 ¤
La Sportiva Juomapullovyö

Pullotaskun lisäksi juomapullovyössä on kolme vetoketjullista taskua. Kuvan pullo ei kuulu hintaan.
Hinta 109.00 ¤
Sh. 119.90
Camelbak Octane XCT 3L

Erityisesti juoksuun suunniteltu ultrakevyt multisport-juomareppu 3+ tunnin suorituksiin. Oikea valinta pidemmälle lenkille, kun m...
Hinta 69.90 ¤
Camelbak Fairfax 2,5L + 1,5L

1-2 tunnin suorituksiin suunniteltu aerodynaaminen ultrakevyt juomareppu juoksuun ja pyöräilyyn. Reppu on muotoiltu sopimaan kaiki...
Hinta 210.00 ¤
Camelbak Linchpin 3L

Tilava juomareppu, jonka kanssa on mahdollista liikkua myös ahtaissakin paikoissa. Juomasäiliön ominaisuudet: - Tilavuus 3litr...
Hinta 99.90 ¤
Haglöfs Gram 7

Linjakas ja kompakti Haglöfsin juomareppu vauhdikkaaseen menoon. Ominaisuudet: - Selkäpaneelin pehmusteissa on kevennys- ja i...

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin rullaava asiakaspalvelu

(Ilmoitattehan, mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, www.varuste.net, email: info@varuste.net