Buy It For Life™

Buy it for Life -tuotteet ovat elämää kestäviä, korjattavissa ja niille myönnetään 10 vuoden takuu.

Siitä lähtien, kun vuonna 2004 viisi kaverusta sai idean perustaa erikoisurheilu ja -ulkoiluvarusteliikkeen, olemme käyttäneet ja myyneet edustamiamme tuotteita monipuolisesti: Ollaan pyritty aina löytämään markkinoiden parhaat kamppeet, ne vehkeet, joiden kanssa ilkeää lähteä ulos oikeasti tekemään. Jos tuote on ennakko-odotuksista poiketen ollutkin syystä/toisesta ihan susihuono, niin se ei ole kauaa valikoimassa hapantunut, eikä päässyt millään tavoin läsnäolollaan jatkoon.

Suomalainen heittää vuodessa pois 13 kiloa tekstiilijätettä. Me halutaan kannustaa ihmisiä valitsemaan sellaisia vaatteita ja varusteita, joita on mahdollista huoltaa ja käyttää vuosikymmeniä.

On ekologista ja taloudellista olla laiska ja saita: Kun ostaa kerralla parasta, niin ei sitä muuta tarvitse. Hyvän kun laittaa kiertämään ja kertoo kavereillekin, mitä on tullut testanneeksi, niin ei tarvitse muidenkaan kantapään kautta oppia ja erehtyä. Siksi me tämä Buy it for Life -sertifikaatti keksittiin.

Parhautta me mittaroidaan sillä, että tuote kestää hyvin käyttöä ja sillä on mukava veivata. Jos (kun) se eräänä päivänä hajoaa jostain kohti, niin sen korjaaminen ja huoltaminen on mahdollista ja helppoa.

Valikoimamme kermasta on käsin kuorittu kaikista herkullisin aines jokaisen vastuuasiantuntijamme toimesta. Näille valikoiduille herkuille olemme myöntäneet tämän Buy it for life -tuotelupauksen. Onhan näissä tuotteissa valmiiksikin jo ihan kiva takuu, mutta käyttökokemuksiimme perustuen valittujen tuotteiden osalta uskallamme venyttää takuuta lisää, kokonaisuudessaan 10 vuotta.

Vuosikymmen on pitkä aika, ja minkä tahansa tuotteen laaja elinkaari vaatii asianmukaisen huollon ja ylläpidon - pointti onkin siinä, että vaikka kuluisi housuissa peppu puhki tai teltasta repeää kankaat, huolehdimme että valmistajalta, edustajalta tai muulta yhteistyökumppanilta löytyy: a) varaosia, b) korjauspalveluita, c) huoltotarvikkeita. Buy it for Life -tuote on aina niin hyvä, ettei se nyt ainakaan ole ensimmäisenä hajoamassa.

Materiaali- ja valmistusvirheitä näissä meidän valkkaamissa Buy it for Life -tuotteissa on niin harvoin että jos sellaisia ilmenee, niin me kyllä otetaan niistä vastuu koko 10 vuoden ajan.





Browning B525 New Game One 12/76 haulikko
Captcha
(5)
Heti varastossa
Fjällräven Vidda Pro Trousers Regular
Captcha
(74)
Heti varastossa
Savotta Jääkäri L
alkaen Captcha
(32)
Heti varastossa
Fjällräven Kånken
Erittäin laaja värivalikoima
Captcha
(72)
Heti varastossa
Nanight Tech 2
Captcha
(5)
Suunto EON Core
Captcha
(5)
Heti varastossa
Savotta Jääkäri M reppu
alkaen Captcha
(13)
Heti varastossa
Hilleberg Staika
4.0 kg
Captcha
(2)
Fjällräven Kånken Mini
Captcha
(33)
Heti varastossa
Genzo Royal 66XT VHF radiopuhelin
Captcha
(13)
Heti varastossa
-36%
Fjällräven Vidda Pro Trousers Women Regular
Captcha
Poistossa alk. 89.21 €
(20)
Heti varastossa
Halcyon Infinity -paketti
Captcha
(2)
Heti varastossa
Leatherman Surge
Erikoishinta Captcha
(24)
Heti varastossa
Pact Club Timer III
Captcha
(10)
Heti varastossa
Fjällräven Vidda Pro Trousers Long
Captcha
(9)
Heti varastossa
Ursuit Sea Horse
Captcha
(7)
Heti varastossa
Eberlestock Halftrack Backpack (F3M)
Captcha
(6)
Heti varastossa
Osprey Aether AG 70
Captcha
(3)
Heti varastossa
Savotta LJK Modulaaririnkka
Captcha
(11)
Heti varastossa
Leatherman Wave
Captcha
(21)
Arxus Primo Leather Zip
Captcha
(4)
Heti varastossa
Ruffwear Palisades Pack
Captcha
(2)
Heti varastossa
Chevalier Outland Pro Action Coat
Captcha
(5)
Heti varastossa
Suunto A-30 maastokompassi
Captcha
(30)
Heti varastossa
Savotta Jääkäri S
alkaen Captcha
(6)
Heti varastossa
Fjällräven Bergtagen Trousers
Captcha
(2)
Heti varastossa
Chevalier Outland Action Pant
Captcha
(9)
Heti varastossa
Carinthia Tropen
Captcha
(6)
Heti varastossa
Savotta LJK
Captcha
(3)
Heti varastossa
EKA G3
Captcha
(9)
Heti varastossa
Santi Extreme BZ 400 X
alkaen Captcha
(6)
Heti varastossa
Osprey Talon 22
Captcha
(3)
Heti varastossa
-26%
Fjällräven Bergtagen Jacket
Captcha
Poistossa alk. 257.94 €
(1)
Heti varastossa
Courteney Classic Safari
Captcha
(4)
Heti varastossa
Savotta Rajapartio
Captcha
(5)
Non-stop Dogwear Running Belt -juoksuvyö
Captcha
(9)
Roselli Nikkarinpuukko  UHC
Captcha
(4)
Heti varastossa
Sivu 1 2 3