Ulkona nukkuu paremmin

Näin kesällä helle ja viileä kesäsää vaihtelevat, mutta pääpiirteissään ollaan koko ajan plussan puolella. Ilma on kuitenkin ehdottomasti sellainen, että kyllä kelpaa kuljeskella mailla ja mannuilla vaikka rinkka selässä maisemia ihaillen.

Tällä viikolla tarjoilemme laajan katselmuksen ulkona nukkumiseen ja kaikenlaiseen varusteeseen, mitä parhaimpien unien näkemiseen tarvitaan. Ulkoiluyöt saa erityisen mukavia piirteitä, kun kamppeet on kunnossa.


Telttoja takapihalle, tundralle tai vielä pidemmälle

Telttaa valitessa on keskeistä selvittää mm. seuraavat asiat:

• Kuinka monta ja minkä kokoista yöpyjää ja muuta lemmikkieläintä teltassa aikoo majoittua
• Kuinka paljon kamaa pitää mahtua mukaan / teltan suojaan
• Kuinka paljon teltta saa painaa, eli millaisia matkoja sen kanssa kuljetaan. Keskeistä on myöskin katsoa, kuinka paljon teltta vie rinkasta tilaa, jos se on retkeilyssäsi tärkeää.
• Millaisissa olosuhteissa meinasit teltassa yöpyä. Vaativiin olosuhteisiin kannattaa valita kunnon oloja kestävä majoite, kun taas sitten takapihalla (olettaen, että takapiha ei sijaitse napamantereella) telttailuun käy majoitteet, jotka on tarkoitettu perustekemiseen.

Yhtä kaikki, kaikkea löytyy, eli siittä vaan valkkaamaan. Telttojen pääsivulla on muuten aika hyvä valitsintyökalu, jossa voit sortata tätä runsaudenpaljoutta hinnan, painon, tuotemerkin ja henkilömäärän/telttatyypin mukaan.

Katso, jos et usko: Kaikki teltat ja huikean hieno telttavalitsin

MSR Hubba Hubba NX
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»2 person tents‪»
MSR
Hubba Hubba NX
483,00 €
1.75 kg
Dostupné skladom
(365)
Fjällräven Abisko Endurance 3
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»3 person tents‪»
Fjällräven
Abisko Endurance 3
944,90 €
3.03 kg
Dostupné skladom
(58)
MSR FreeLite 2
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»2 person tents‪»
MSR
FreeLite 2
629,90 €
1.06 kg
Dostupné skladom
(35)
MSR Hubba Hubba Bikepack 2
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»2 person tents‪»
MSR
Hubba Hubba Bikepack 2
599,90 €
Dostupné skladom
(21)
MSR Elixir 3 V2
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»3 person tents‪»
MSR
Elixir 3 V2
375,00 €
Dostupné skladom
(21)
-23%
Helsport Spitsbergen X-Trem 3 Camp
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»3 person tents‪»
Helsport
Spitsbergen X-Trem 3 Camp
Kampaňová cena 1 000,86 €
(6)
-26%
Big Agnes Copper Spur HV UL2 Bikepack
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»2 person tents‪»
Big Agnes
Copper Spur HV UL2 Bikepack
Kampaňová cena 519,90 €
Dostupné skladom
(31)
Fjällräven Abisko Lite 3
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»3 person tents‪»
Fjällräven
Abisko Lite 3
699,90 €
2.22 kg
Dostupné skladom
(45)
-6%
Fjällräven Abisko Shape 3 trekking tent
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»3 person tents‪»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
Kampaňová cena 749,90 €
2.56 kg
Dostupné skladom
(129)
-25%
Helsport Ringstind Pro 2
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»2 person tents‪»
Helsport
Ringstind Pro 2
Kampaňová cena 524,93 €
2.22 kg
Dostupné skladom
(18)
-10%
Fjällräven Abisko Endurance 2
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»2 person tents‪»
Fjällräven
Abisko Endurance 2
Kampaňová cena 749,90 €
2.55 kg
Dostupné skladom
(15)
Carinthia Observer Plus
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Carinthia
Observer Plus
652,40 €
Dostupné skladom
(26)

VALIKOIMAMME KAIKKI TELTAT


Majoite se on tämäkin

Ulkoilumedioiden myöntämiä palkintoja haalinut Hillebergin Bivanorak kehitettiin alunperin Ruotsin ilmavoimien piloteille selviytymisvarusteeksi. Jos tämä piloteille kelpaa, niin miksei myös innokkaille retkeilijöille: Innovatiivinen ja monikäyttöinen Bivanorak soveltuu melkein mihin outdoor-aktiviteettiin tahansa.

Tarkemmat tiedot, grammat ja muut speksit löydät tuotteen sivulta (klikaamalla alta) ja siellä on myös ihan ok hyvä esittelyvideo siitä, miksi tämä onkaan niin erinomainen kapistus.
Carinthia Observer Plus
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Carinthia
Observer Plus
652,40 €
Dostupné skladom
(26)
Carinthia XP Two Plus
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Carinthia
XP Two Plus
567,00 €
Dostupné skladom
(11)
Carinthia Micro Tent Plus
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Carinthia
Micro Tent Plus
791,90 €
Dostupné skladom
(8)
Carinthia Combat Bivy Bag
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Carinthia
Combat Bivy Bag
506,90 €
Dostupné skladom
(6)
-25%
Rab Alpine Bivi
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Rab
Alpine Bivi
Kampaňová cena 254,93 €
Dostupné skladom
(5)
-20%
Bushmen Thermo Blanket
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Bushmen
Thermo Blanket
Kampaňová cena 54,91 €
Dostupné skladom
(43)
-7%
Bushcraft Spain Oilskin Cowboy Bedroll
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Bushcraft Spain
Oilskin Cowboy Bedroll
Kampaňová cena 296,50 €
(2)
Carinthia Sleeping Bag Cover
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Carinthia
Sleeping Bag Cover
515,90 €
Dostupné skladom
(2)
-25%
Rab Ark Emergency Bivi
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Rab
Ark Emergency Bivi
Kampaňová cena 14,93 €
Dostupné skladom
(3)
-25%
Arva Emergency Bivy
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Arva
Emergency Bivy
Kampaňová cena 16,43 €
Dostupné skladom
-21%
Arva Bivy Lite
Športy‪»Turistika‪»Stany a prístrešky‪»Bivakovacie vaky a núdzové prístrešky‪»
Arva
Bivy Lite
Kampaňová cena 54,91 €
Dostupné skladom

Valikoimamme kaikki bivy-pussit


Makuupussi on tärkeä osa hyviä unia

Ikuisuuskysymys lienee se, että kummanko valitsee, untuvan vai keinokuidun. Noh, se ratkaisu on jokaisen itse tehtävä, mutta valinnan avuksi vähän asiaa molemmista näkökulmista:

Untuvatäytteessä
on paras lämpöarvo suhteessa painoon ja pakkauskokoon, mutta ainoastaan niin kauan, kun täyte pysyy kuivana. Jos untuvamakuupussi pääsee kastumaan, se kuivuu hitaasti.

Tekokuitutäytteinen
makuupussi pääsee samoihin lämpöarvoihin kuin untuvamakuupussi. Se säilyttää kosteana paremmin lämpönsä ja kuivuu untuvapussia nopeammin. Tekokuitupussi on kuitenkin painavampi ja kookkaampi.

Toinen keskeinen valintaperuste on mukavuuslämpötila.
Makuupussin mukavuuslämpötilalla tarkoitetaan sellaista lämpötilaa, jossa on mukava ja hyvä nukkua.

Makuupussien vertailemisen helpottamiseksi on kehitetty "Mukavan käytön lämpötilastandardi EN 13537". Sen avulla eri merkkisiä makuupusseja on helppo vertailla keskenään.

Yleensä mukavuuslämpötila on ilmoitettu lämpötila-alueena, jossa makuupussia on miellyttävä käyttää - esim. "+3 ... +20 ℃" tarkoittaa, että makuupussia on miellyttävä käyttää kun lämpötila on vähintään +3 ℃ ja enintään +20 ℃. Jos makuupussille on ilmoitettu vain yksi lämpötila, se on pienin eli kylmin mukavuuslämpötila.

Extreme-lämpötilallatarkoitetaan sellaista lämpötilaa jossa ihminen saattaa vielä selviytyä hengissä. Extreme-lämpötilaa ei missään nimessä tule käyttää ohjenuorana siitä, että missä lämpötilassa pussia voi käyttää retkeilymielessä.

Kannattaa huomioida, että arvot ovat ohjeellisia, koska eri ihmisillä on erilaiset lämpömukavuusalueet.
Carinthia Defence 4
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4
207,50 - 217,50 €
Dostupné skladom
(445)
Carinthia Defence 1 Top
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»Summer sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 1 Top
124,20 - 130,20 €
Dostupné skladom
(224)
Big Agnes King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»3-season sleeping bags‪»
Big Agnes
King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
499,90 €
Dostupné skladom
(10)
Therm-a-Rest Questar 20F / -6C
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»3-season sleeping bags‪»
Therm-a-Rest
Questar 20F / -6C
324,90 - 364,90 €
Dostupné skladom
(30)
-25%
Rab Ascent 700
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»3-season sleeping bags‪»
Rab
Ascent 700
Kampaňová cena 277,43 - 299,93 €
Dostupné skladom
(123)
Carinthia Defence 6, L/200cm
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 6, L/200cm
217,40 €
(107)
-25%
Rab Neutrino 400
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»3-season sleeping bags‪»
Rab
Neutrino 400
Kampaňová cena 374,93 - 397,43 €
Dostupné skladom
(43)
-25%
Rab Ascent 500
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»3-season sleeping bags‪»
Rab
Ascent 500
Kampaňová cena 261,75 - 284,25 €
Dostupné skladom
(64)
Od -21%
Carinthia Tropen, M05
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»Summer sleeping bags‪»
Carinthia
Tropen, M05
Kampaňová cena 189,90 - 199,90 €
Dostupné skladom
(15)
Therm-a-Rest Parsec 20F/-6C (2025)
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»3-season sleeping bags‪»
Therm-a-Rest
Parsec 20F/-6C (2025)
479,90 - 499,90 €
Dostupné skladom
(15)
Carinthia Defence 4, Multicam
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4, Multicam
289,90 - 299,90 €
Dostupné skladom
(25)
Carinthia Tropen
Buy It For Life™
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Spacie vaky‪»Summer sleeping bags‪»
Carinthia
Tropen
129,00 - 139,00 €
Dostupné skladom
(154)
Valikoimamme kaikki makuupussit ja makuupussien valintatyökalu

Älä unohda makuualustaa.

Parhaimmastakaan makuupussista tai majoitteesta ei voi saada täysiä tehoja irti, jos makuualusta on hyödytön ja huono. Siksipä myös siihen kannattaa keskittyä ja miettiä, millainen alusta olisi itselle se paras. Vaahtomuovi vai ilmatäytteinen? Kuinka paksu? ja tietenkin se, että millaiseen kokoon sen saa pakattua.

Ilmatäytteisistä makuualustoista
löydät ihan perus ilmatäytteiset alustat, kuin myös alustat, joissa on ilman lisäksi myös muuta täytettä tukena ja lisäeristeenä, esim tekokuitua tai untuvaa.

Solurakenteiset alustat
taas ovat siitä hyviä, että ne eivät ole niin herkkiä puhkoontumiselle ja näin ollen huomattavasti huoltovapaampia.
Big Agnes Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
349,00 €
Dostupné skladom
(33)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Regular
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Regular
218,90 €
Dostupné skladom
(61)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Long
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Long
219,90 €
Dostupné skladom
(85)
Exped Dura 5R M
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Exped
Dura 5R M
199,90 €
Dostupné skladom
(50)
Big Agnes Rapide SL Insulated Double Wide
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Double Wide
349,00 €
Dostupné skladom
(21)
Therm-a-Rest NeoAir Xtherm NXT Regular
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Therm-a-Rest
NeoAir Xtherm NXT Regular
299,90 €
Dostupné skladom
(20)
Exped Dura 6R LW
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Exped
Dura 6R LW
269,90 €
Dostupné skladom
(43)
Therm-a-Rest NeoAir Xtherm NXT MAX Regular Wide
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Therm-a-Rest
NeoAir Xtherm NXT MAX Regular Wide
319,90 €
Dostupné skladom
(21)
Therm-a-Rest NeoLoft
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Therm-a-Rest
NeoLoft
279,90 - 299,90 €
Dostupné skladom
(9)
Therm-a-Rest NeoAir Xlite NXT Regular Short
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Therm-a-Rest
NeoAir Xlite NXT Regular Short
239,90 €
Dostupné skladom
(11)
Big Agnes Rapide SL Insulated Long
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Long
169,90 €
Dostupné skladom
(14)
Big Agnes Rapide SL Insulated Regular
Športy‪»Turistika‪»Podložky na spanie‪»Nafukovacie‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Regular
179,00 €
Dostupné skladom
(45)


Valikoimamme kaikki makuualustat ja tyynyt

Tyyny kruunaa kokemuksen

Oi niitä aikoja, kun itse piti tyynyä yhdenlaisena turhakkeena retkellä. Vie muka liikaa tilaa. On turhamainen. Onneksi sitä on tullut järkiinsä: nyt tyyny on todellakin se varuste, joka etsitään pakkauskasaan heti ensimmäisenä. Nukkumiskokemus on jotain ihan muuta kuin ilman tyynyä tai makuupussin pussiin tungetut haisevat sukat ja kalsarit. Seuraavaan päivään herää virkeämpänä, paremmin levänneenä ja ilman omituisia niskajumeja. Ostakaa hyvät ihmiset itseänne miellyttävä tyyny: rohkea lupaus on, että nukkumiskokemuksenne paranee arviolta n. 100%.
-25%
Sea to Summit Aeros Ultralight Pillow
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Camping pillows‪»Nafukovacie‪»
Sea to Summit
Aeros Ultralight Pillow
Kampaňová cena 33,68 - 38,18 €
Dostupné skladom
(194)
-25%
Sea to Summit Aeros Premium Pillow Large (2025)
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Camping pillows‪»Nafukovacie‪»
Sea to Summit
Aeros Premium Pillow Large (2025)
Kampaňová cena 41,18 €
Dostupné skladom
(108)
Carinthia Travel Pillow
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Camping pillows‪»Classic Pillows‪»
Carinthia
Travel Pillow
21,90 - 37,90 €
Dostupné skladom
(79)
Therm-a-Rest Compressible Pillow Cinch
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Camping pillows‪»Classic Pillows‪»
Therm-a-Rest
Compressible Pillow Cinch
29,90 - 39,90 €
Dostupné skladom
(39)
-15%
Sea to Summit Aeros Premium Pillow Regular (2025)
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Camping pillows‪»Nafukovacie‪»
Sea to Summit
Aeros Premium Pillow Regular (2025)
Kampaňová cena 37,95 €
Dostupné skladom
(62)
Exped Down Pillow M
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Camping pillows‪»Nafukovacie‪»
Exped
Down Pillow M
69,90 €
Dostupné skladom
(74)
Valikoimamme kaikki tyynyt tyypeittäin

Paranna pussin käyttöikää & eristävyyttä

Sisälakanan käyttö makuupussin sisällä tuo merkittävää hyötyä erityisesti kylmillä keleillä, jolloin pussin saa pitämään lämpöä ihan uudella tavalla. Toisaalta myös pussin sisäpinta säilyy puhtaampana ja pidennät siinä mielessä käyttöikää, että pussia ei tarvitse olla yhtä usein pesemässä - sisälakanan huolto kun on niin paljon helpompaa kuin koko pussin. Valikoimassa on pääpiirteissään kahdenlaista materiaalia: puuvillaista ja silkkistä. Kummassa sinulle tulisi paremmin uni simmuun?
Talvikaudella kannattaa kokeilla myös järeämpiä lakanoita, joilla saat pimpattua hyvästä kolmen vuodenajan pussistasi ihan kelvollisen talviversion mukavaan retkeilyyn.

Carinthia Polycotton Liner
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Sleeping bag liners‪»
Carinthia
Polycotton Liner
69,90 €
Dostupné skladom
(11)
Od -21%
Cocoon MummyLiner Silkki, Mummy
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Sleeping bag liners‪»
Cocoon
MummyLiner Silkki, Mummy
Kampaňová cena 72,00 - 87,00 €
Dostupné skladom
(44)
Carinthia Grizzly Liner
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Sleeping bag liners‪»
Carinthia
Grizzly Liner
69,90 €
Dostupné skladom
(51)
-8%
Cocoon TravelSheet Silk
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Sleeping bag liners‪»
Cocoon
TravelSheet Silk
Kampaňová cena 91,78 €
Dostupné skladom
(42)
-21%
Cocoon TravelSheet Egyptcotton
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Sleeping bag liners‪»
Cocoon
TravelSheet Egyptcotton
Kampaňová cena 31,49 €
Dostupné skladom
(28)
Carinthia Grizzly
Športy‪»Turistika‪»Spacie vaky atď‪»Sleeping bag liners‪»
Carinthia
Grizzly
89,90 €
Dostupné skladom
(7)
Valikoimamme sisäpussilakanat



Kauniita outdoor-unia vaan kaikille tasapuolisesti.
Hyvillä kamoilla on hyvä retkeillä, ja ihan parasta on laadukas, miellyttävä ja virkistävä arjen pyörteistä palauttava vapaa-aika.

Tervetuloa verkkokauppaan tai myymäläämme Helsingin Konalaan hypistelemään virtuaalisesti tai livenä näitä fantastisia tuotteita. Olemme avoinna arkisin klo 10-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-18. Asiakaspalvelumme palvelee puhelimella ja sähköpostilla arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-14.