Plumpsista
Kesä käy lämpötilasta riippuen kylmänä tai kuumana lomakausineen ja -reissuineen kaikkineen. Asiallisen seesteisen kesäilmaston ansiosta tänä vuonna uimavesissä esiintyy jossain sinilevää, mutta ei suinkaan kaikkialla eikä ainakaan mitenkään ihan sikana!
Katsokaa vaikka täältä, ihan kohtuulliseltahan kai tämä meininki näyttää:
Ympäristö.fi / levätilanne
Luonnonvesissä uiminen on sen verran elämyksellistä ja virkistävää touhua, että kunhan makuun pääsee niin eihän sitä syssymmällä malta edes siirtyä uimahallien kloorinkäryyn ollenkaan. Tässä viestissä on ihan perusuikkaria, uintimärkkäriä (myös swimrun) ja muuta oheistarviketta. Lisäksi olemme sohaisseet SUP -aihetta ja toisaalta myös vähän melontaa ja vesiturvallisuuttakin.
Aiheeseen sopisi nin hyvin myös muut tärkeät vesilajimme, mutta pitä ihmisen ehtiä tehdä muutakin, kuin lukea Varuste.netin asiakasviestiä, joten pidetään tämä "lyhyenä". Sivuiltamme löydätte lisää tietoa
snorklaamisesta,
laitesukelluksesta ja
laitesukelluskursseista, jota kaikkia täältä talosta löytyy.
POISTOJEN POISTO.
Nyt jos sattuu olemaan lähipiirissä 12-14 -vuotiaan kokoisia nuoria ihmisiä, niin olisi todella edullisia uikkareita tarjolla. Sivuiltamme löydätte koko kattavan valikoiman, mutta esille nostettuna tuossa on nyt kahta mallia poikien uikkaria. Nuo hinnathan ovat siis ihan sketsiviihdettä, naurettavat:
Športy»Plávanie»Plavky»Detské plavky»
Speedo ECO Endurance + Aquashort Boys
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Detské plavky»
Zoggs Kerrawa Strikeback Girls
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Detské plavky»
Rip Curl Premium Rib One Piece Girls
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Detské plavky»
Zoggs Girls Rowleeback One Piece
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Detské plavky»
Speedo ECO Endurance + Medalist Girls
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Plávanie»Plavky»Detské plavky»
Speedo Endurance + Jammer Boys
Dostupné skladom
Myös naisille löytyy ihan hyvä valikoima uikkareita ja biksuja niin urheilutarkoituksiin, kuin rantapummailuun ja makeiluunkin.
Kannattaa ihan rohkeasti penkoa uima-asusivua, sillä siellä on paljon hajakokoja asetettu poistohintaisiksi.
Nyt jos koskaan voi tehdä hyviä löytöjä merkkiuikkareista.
Športy»Turistika»Stany a prístrešky»2 person tents»
MSR Hubba Hubba NX
Kampaňová cena 484,04 €
1.75 kg
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (350)
Športy»Outdoorové aktivity»Topánky»Tactical footwear»Stredne vysoké»
Salomon Quest 4D GTX Forces 2 EN
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (354)
Športy»Outdoorové aktivity»Oblečenie»Nohavice»Military nohavice»Tactical Pants»
Crye Precision G3 Combat Pant
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (86)
Športy»Outdoorové aktivity»Oblečenie»Bundy»Military bundy»Military insulated jackets»
Carinthia MIG 4.0 Jacket
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (150)
Športy»Outdoorové aktivity»Oblečenie»Nohavice»Trekingové a turistické nohavice»Pánske»
Fjällräven Vidda Pro Trousers Mens
178,90 €
Výpredajová cena od 129,90 €
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (580)
Športy»Outdoorové aktivity»Topánky»Hunting shoes»
Meindl Dovre Extreme GTX Wide
Kampaňová cena 358,09 - 374,09 €
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (473)
»
Športy»Fitness»Výživové doplnky»Pre-training and intra»Energetické gély»
NOSHT Jollos Energy Chews
3,50 €
(veľkoobchodná cena od 3,15 €)
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (272)
Športy»Outdoorové aktivity»Topánky»Tactical footwear»Vysoké»
Salomon XA Forces 8" GTX EN
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (169)
Miehille kanssa! Löytyy ihan lyhyitä, bokserimallisia ja jammerimittasia uimahousuja.
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Speedo ECO Endurance + Aquashort Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (7)
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Speedo ECO Endurance + Jammer Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (2)
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Speedo Endurance + V-Cut Mid Jammer Mens
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Speedo ECO Endurance + 7cm Brief Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (6)
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Orca Core Square Leg Mens
Kampaňová cena 32,93 €
Výpredajová cena od 23,78 €
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Rip Curl Corp Boyleg Sluggo
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Rip Curl Corp Swim Short Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Plávanie»Plavky»Pánske plavky»
Orca Core Jammer
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Speedo Essential 16" Watershort Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (3)
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Rip Curl Daily Volley Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (2)
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Patagonia Baggies Shorts 5" Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (6)
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Patagonia Baggies Lights 6" Mens
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Rip Curl Offset 15'' Volley
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (5)
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Patagonia Hydropeak Volley Shorts 16" Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Rip Curl Surf Revival Floral Volleyshort Mens
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavky»Boardové šortky»
Roxy Wave 9" Short Womens
Dostupné skladom
Uimakamoja on kätevä kuljettaa paikasta toiseen hengittävässä verkkokassissa.
Arenalta löytyy näitä nimenomaisia, uikkareiden kuljettamiseen suunniteltuja pusseja monessa eri värissä. Seacsubin kassi sen sijaan on niin iso, että sinne mahtuu vähän pidemmätkin räpylät mukaan.
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
Speedo Equipment Mesh Bag XU
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (3)
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
Aquasphere Gear Mesh Backpack 30L
Dostupné skladom
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
Mares Bag Cruise Mesh
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (3)
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
Mares Mesh Bag
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (16)
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
AquaLung Adventurer Mesh Duffel
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
Speedo Printed Mesh Bag XU
Dostupné skladom
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
Orca Mesh Bag
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (2)
Športy»Turistika»Ruksaky, batohy, tašky»Sieťovky»
Mares Mesh Bag
Dostupné skladom
Jos nyt meinaa lähteä tuonne järville ja merten laineille ihan tosissaan uimaan, niin uimalasit ovat ihan must.
Avovesilasit poikkeaa tavallisista hallilaseista siten, että niissä on mm. laajempi näkökenttä ja kokonsa puolesta ovat hieman isommat. Näillä voi siis aivan hyvin uida tietenkin myös hallissa.
Nämä ovat suosituimmat mallimme, emmekä yhtään ihmettele miksi. Headin Horizon on tosiaan yksi himoituimmista, ja se on nykyään saatavilla myös tummennuksella/ peilipinnalla ettei häiki vedenpinta niin paljoa. Näyttäähän ne tottakai myös aika makeilta.
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Arena Cobra TRI Swipe Mirror
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (7)
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Cressi Skylight Goggles
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (16)
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Seacsub Diablo
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (17)
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Orca Killa 180º Swimming Goggles
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (56)
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Zoggs Horizon Flex Mask Titanium
Dostupné skladom
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Aquasphere Kayenne Pro
Kampaňová cena 26,41 - 37,66 €
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Aquasphere Vista Active
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (9)
Športy»Plávanie»Plavecké okuliare»Plavecké okuliare do otvorenej vody»
Aquasphere Vista XP Active
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (8)
Orcan märkkärit on ihan yksiä parhaimpia näihin uintihommiin ihan harrastajalle kuin kovan tason kisaajillekin.
Mitä eroa näillä nyt sitten on:
•
Orca S7 Fullsleeve on erinomaisen hintalaatusuhteen omaava uintimärkkäri uintiharrastajalle ja kelpaa mainiosti kehittyneemmällekin triathlonistille harjoitteluun ja kisoihin.
•
Orca Open Water on perustason märkkäri nimenomaan uintihommiin. Menee myös triathlonkisoissa, varsinkin lyhyemmillä matkoilla. Puku tarjoaa oranssien hihojen ansiosta erinomaista näkyvyyttä ja pitää sinut turvassa avovesitreeneissä.
•
Orca 3.8 Enduro Fullsleeve on Orcan malliston The Kisapuku. Enduro on tosiaan nopea ja virtaviivainen, optimaalisesti kelluttava mutta silti joustava kisamärkkäri.
Swimrun on vuodesta toiseen yhä suositumpaa ja miksikäs ei, kun se on niin hauskaa.
Swimrun -puvut on muotoiltu siten, että liikkuminen on otettu erityisen hyvin huomioon, sillä nämä päällä on tarkoitus myös juosta juoksuosuudet.
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Orca Athlex Float V2 Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Dámske»
Orca Athlex Float V2 Triathlon Wetsuit Womens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Orca Apex Float V2 Men Triathlon Wetsuit Mens
Dostupné skladom
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Zoggs Explorer Pro FS Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Dámske»
Orca Vitalis Hi Vis Womens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Zoggs Hypex Tour FS Mens
Dostupné skladom
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Orca Athlex Flex V2 Triathlon Wetsuit Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Orca Vitalis Shorty Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Zoggs Pacer Tour Shorty Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Dámske»
Orca Athlex Flow Womens
Dostupné skladom
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Orca Vitalis Hi Vis Mens
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (2)
Športy»Potápanie»Mokré obleky»Swimming wetsuits»Pánske»
Zoggs Explorer Ultra FS Mens
Dostupné skladom
Potkua harjoitteluun räpylöillä
Lyhytlapaisilla uintiräpylöillä saat hyvää jalkatreeniä ja keskityttyä potkutekniikan opiskeluun. Lisäksi uimiseen tulee vaihtelua ja mielekkyyttä, kun välillä pääsee paahtamaan eteenpäin vähän kovempaa vauhtia.
Športy»Potápanie»Plutvy»Swimming Fins»
Cressi Agua Short
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (15)
Športy»Potápanie»Plutvy»Swimming Fins»
Seacsub Team
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (28)
Športy»Potápanie»Plutvy»Swimming Fins»
Seacsub Atom
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (22)
Športy»Potápanie»Plutvy»Swimming Fins»
Speedo Biofuse Fitness Fin
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (7)
Športy»Potápanie»Plutvy»Swimming Fins»
Zoggs Swim Fin Energy
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (3)
Športy»Potápanie»Plutvy»Swimming Fins»
Orca Fin
Dostupné skladom
Jos ei uiminen huvita, niin vesilläolosta voi nauttia myös laudan päällä.
Olemme koonneet alle ihan päällikkötason ehdotelmalistan peruskäyttäjälle niin vaellukselle, mökkihöntsään kuin suppijumppaan & -joogaankin. Paketit sisältävät laudan, melan, käsipumpun, kunnon kantorepun, jalkanarun ja evän. Nämä meidän Joben setit ovat erinomainen valinta ja sikäli helppo, että kaiken tarpeellisen saa kerralla hankittua erittäin asialliseen hintaan.
Športy»SUP – Stand up paddleboard»SUP boardy»
Saimaa SUP BASS 11.0 SUP package
Kampaňová cena 374,93 €
Allround SUP
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (35)
Športy»SUP – Stand up paddleboard»SUP boardy»
Jobe SUP Aero Neva 12.6 package
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (10)
Športy»SUP – Stand up paddleboard»SUP boardy»
Red Paddle Co Compact Voyager 12' balenie
Kampaňová cena 699,00 €
Compact Touring
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»SUP – Stand up paddleboard»SUP boardy»
Red Paddle Co Sport 11'3" x 32" balenie
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (6)
Ilmatäytteiset kajakit sopivat melontaan yhtä hyvin kuin muutkin kajakit. Niiden siirtely ja säilytys vaan on huomattavasti helpompaa. Porukka on myös keksinyt ostaa näitä myös isompiin veneisiin yhdysveneiksi veneen ja maan väliin.
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Nafukovacie»
Saimaa Kayaks Expedition 2
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (2)
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Nafukovacie»
Saimaa Kayaks Adventure 2 Kayak
☆☆☆☆☆ (2)
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Nafukovacie»
Advanced Elements Convertible Kayak w/ Upper Decks
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Hard plastic»
Saimaa Kayaks Trek retkikajakki
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Nafukovacie»
Saimaa Kayaks Adventure 1 Kayak
Dostupné skladom
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Hard plastic»
Saimaa Kayaks Pedal Propeller
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Nafukovacie»
Saimaa Kayaks Expedition 1 Kayak
Športy»Kanoistika»Kanoe a kajaky»Kajaky»Hard plastic»
Saimaa Kayaks Sit on top 1 avokajakki
Millainen käyttötarkoitus, sellainen liivi.
Vesiurheiluun ja muuhun melomiseen kannattaa valita liivi, jossa on hyvä ja ketterä liikkua. Varsinaiset pelastusliivithän on nimenomaan suunniteltu siihen, että ne kääntävät veden varaan joutuneen selälleen ha pitävät suun ja nenän pinnan yläpuolella niskaa tukien. Koko on myös hyvä katsoa, että nostetta riittää varmasti. Lapsille on omansa jo pienien painojen ja -mittasuhteiden vuoksi - myös vauvoille löytyy omat mallit.
Paukkuliivit on hyvät, ja ne luokitellaan myös ihan pelastusliiveiksi - niissä on muistettavaa pitää huolta, että paukkupatruunat ja sulakkeet ovat timanttisessa kunnossa. Kun paukkuliivit ovat paukahtaneet, täytyy ne toki vaihtaa. Aikain saatossa paukut tulee vaihtaa, vaikka niitä ei ole käytetykään: Ilmapatruuna (hiilidioksidipatruuna) ja laukaisinpatruuna tulee vaihtaa kolmen tai viiden vuoden välein. Paukkuliivien laukaisimeen on yleensä merkitty vuosi ja kuukausi, milloin ne pitää vaihtaa. Yleensä tämä aikaväli on 3-5 vuotta.
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Plávacie vesty»
Baltic Dinghy Pro (25 - 90+ kg)
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (33)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Plávacie vesty»
Baltic Canoe (40 - 130 kg)
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (84)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Plávacie vesty»
ION Booster X Vest
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (19)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Plávacie vesty»
Spinlock Alto Belt Pack
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (7)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Záchranné vesty»
Baltic Sailor (3 - 50 kg)
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (11)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Záchranné vesty»
Baltic Skipper Lifejacket
☆☆☆☆☆ (1)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Automatické záchranné vesty»
Ursuit Basicline Auto 160N
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (17)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Automatické záchranné vesty»
Baltic Winner Automatic 40-150 Kg
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (7)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Automatické záchranné vesty»Príslušenstvo»
Baltic Cartridge united moulder
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (4)
Športy»Boating»Záchranné vesty atď»Automatické záchranné vesty»Príslušenstvo»
Baltic CO2 cylinder 33 g
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (2)
Jätetään hönöilyt hölmöille.
Kesästä nauttiminen veden ääressä ja muu hilluminenhan on aivan mahtavaa, kun sen tekee viksusti. Dignitan AM 8000 -alkometrissä on laadukas ja luotettava polttokennotekniikka, jota käytetään sekä ammattimaisiin että yksityisiin tarkoituksiin.
Elikäs, jos on ollut lähiaikoina jotain riekkumishommaa, niin kannattaa vislata pilliin ennen kuin hyppää ruoriin/peräpinnaan tai moponkahvaan varmistaakseen, ettei ole kippari itse aivan seilissä.
Športy»Fitness»Zdravotnícke pomôcky»Alkohol testery»
Dräger alkometrin kalibrointi
☆☆☆☆☆ (27)
Športy»Fitness»Zdravotnícke pomôcky»Alkohol testery»
Dräger Alcotest 4000
Dostupné skladom
☆☆☆☆☆ (13)
Toivotamme mukavaa ja reipashenkistä lomailua teille, jotka kesälomastanne parhaillaan nautitte, ja toisaalta tsemppiä teille, jotka olette kesän kunniaksi sorvin ääressä - maistuupahan työn jälkeinen virkistävä pulahdus ja raikas meri-/ järvi-ilma makiammalta.
Kesä on kerran vuodessa vaan, joten iloitaan tästä nyt täysiä.