Kaasua, bensaa, spriitä ja muutama risu.
Polttoaineita löytyy jokaiseen tarpeeseen, joten on tärkeää valita oikea energianlähde omaan käyttöön. Seuraavassa lyhyt opas siitä minkälaisia polttoaineita valitaan mihinkin laitteisiin.
Kaasukeittimet ja kaasulyhdyt
Kaasu on erinomainen valinta nopeutensa, tehokkuutensa ja keveytensä vuoksi. Nykyään vielä kierteet ovat standardit, joten yhteensopivuusongelmia ei juurikaan ole.
Kaasun heikkoudet ilmenevät kylmässä ja/tai korkeassa ilmanalassa. Ilmiölle löytyy syyt fysiikasta mutta nyrkkisääntönä; kylmässä nestekaasu kylmenee entisestään ja on tärkeää, että tiedostaa kaasun haasteet ennen valinnan tekoa.
Markkinoilla on erilaisista seoksista tehtyjä kaasuja. Olosuhteista riippuen kaasu on joko butaania tai isobutaania ja joskus propanolia sekoitettuna isobutaaniin. Näillä pyritään laskemaan nestekaasun kaasuuntumispistettä, jotta keitin toimisi vielä kylmemmälläkin kelillä. Sen lisäksi toki täytyy muistaa, että keittämisen edetessä nestekaasu jäähtyy entisestään, jolloin sen teho laskee.
Perinteisellä isobutaani-propanoli sekoituksella pärjää vielä nollakelien tuntumassa eikä yksittäinen pikkupakkanenkaan vielä ruoanlaittoa pakosti pilaa. Mutta kelien painottuessa nollan alapuolelle on turvallista valita aina talvikaasu mukaan. Näin ei tarvitse pelätä toimiiko nestekaasu tarpeeksi hyvin omilla reissuilla. Ja on hyvä muistaa, että kylmä lisää myöskin entisestään kaasunkulutusta.
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Газ»
Primus Power Gas 230 g
☆☆☆☆☆ (165)
В наличии на складе
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Газ»
Primus Power Gas 450 g
☆☆☆☆☆ (121)
В наличии на складе
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Газ»
Jetboil JetPower Fuel 100 g
☆☆☆☆☆ (48)
В наличии на складе
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Газ»
MSR IsoPro 8oz
☆☆☆☆☆ (73)
В наличии на складе
Spriikeittimet
Oivana esimerkkinä käytetään kaikille tuttua Trangiaa.Sprii on alkoholipohjainnen polttoaine, joka toimii kelillä kuin kelillä. Joten ei ihme, että se on edelleen monen talvisamoilijan valinta esimerkiksi lumensulatukseen leirissä, kun ei ole kiire lähteä liikkeelle. Valitettavasti sprii nokeaa aina jonkin verran ja sen teho on verrattain huono kaasuun tai monipolttoainekeittimiin verrattuna.
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Жидкое топливо»
Marinol Spirit burner fuel
☆☆☆☆☆ (20)
В наличии на складе
Monipolttoainekeittimet
Tunnetaan myös nimellä bensakeittimet. Nämä korkealle vuorille sekä kylmiin olosuhteisiin suunnitellut täsmätyökalut toimivat lähes aina. Polttoaineeksi sopii niin bensa kuin kerosiini tai vaikka diesel. Myös polttoöljy ja lamppuöljy toimivat tarvittaessa energianlähteenä tässä polttoaineiden moniottelijassa. Näille keittimille on myös suunniteltu omia polttonesteitä, jotka nokeavat mahdollisimman vähän ja palavat tehokkaasti. Näiden käyttöä suosittelemme vahvasti, jotta polttoainejärjestelmä pysyy puhtaana käytössä.
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Жидкое топливо»
Primus PowerFuel (whitegas fuel) 1 L
Специальная цена 14,32 €
Not suitable for Trangia
☆☆☆☆☆ (27)
В наличии на складе
Risukeitimet
Näihin bushcraftaajien ja muiden puskataitajien suosikki. Keittimiin käy polttoaineeksi kaikki ruohikosta risuihin ja risuista käpyihin, kunhan polttoaine on kuivahkoa. Onpa joku taitava tehnyt myös spriikupin risukeittimen pohjalle, jolloin alkoholipohjaisten polttoaineiden käyttö onnistuu oivasti.
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Походные печи»
Savotta Happy Stove
☆☆☆☆☆ (86)
В наличии на складе
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Походные печи»
Toaks Titanium Backpacking Wood Burning Stove
☆☆☆☆☆ (15)
В наличии на складе
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Походные печи»
Biolite CampStove 2+
Специальная цена 161,65 €
☆☆☆☆☆ (1)
В наличии на складе
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Походные печи»
Bushcraft Essentials Bushbox XL Titanium
Специальная цена 154,23 €
☆☆☆☆☆ (32)
В наличии на складе
Myrskylyhdyt
Perinteisesti myrskylyhdyt toimivat valopetroolilla elikäs lamppuöljyllä.
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Жидкое топливо»
Petromax Alkan Paraffin
☆☆☆☆☆ (16)
В наличии на складе
Спортивный»Треккинг»Trekking stoves»Принадлежности»Топливо»Жидкое топливо»
Petromax Pelam 1L Kerosene Bottle
☆☆☆☆☆ (7)
В наличии на складе
Вас также может заинтересовать
Choose the right wing for wingfoiling- video guide
Randohiihtomonojen valinta
Randohiihto, joka tunnetaan myös nimillä touring-hiihto tai alppitouring, on hiihtomuoto jossa yhdistyvät pitkä vaellusmainen hiihto sekä laskettelu. Randohiihdossa laskettelusuksiin asennetaan skinit eli nousukarvat, joiden avulla suksien avulla voi hiihtää ylämäkeen. Huipulla n...
Woolly wonders: How quality wool elevates your outdoor experience
In co-operation with Devold
When planning your next outdoor adventure, you might consider if there are any alternatives to the traditional three-layer shell jacket (or whatever similar, depending on the weather). Now, especially when traditional woollen sweaters are a fashi...