Metsästysvaatteiden valinta lämpimille keleille


Na powietrzu, Polowanie, Trekking by Varuste.net, 27.4.2022

Artikkeli toteutettu yhteistyössä Härkilan kanssa

Kun valitaan metsästysvaatteita sääolosuhteiden mukaan on muistettava ottaa huomioon päivän mittaan tapahtuvia lämpötilan sekä kosteuden vaihteluita.
Lämpimien ajanjaksojen aikana vaatteen oltava kaiken lisäksi myös kevyt ja hengittävä - etenkin kun on kysymys liikkuvasta jahtimuodosta.

Ilmankosteus ja lämpötilan vaihtelu
Keväällä ilmankosteus on alhaisempi ja ns. varvikkovettä ei ole kuten alkusyksyn jahtiaamuina. Tällaisiin olosuhteisiin on mahdollista valita täysin kalvoton vaatetus, mikäli päivään ei ole odotettavissa kovia sateita.

Tihkusateilta ja pieniltä kuuroilta kalvottomia vaatteita suojaa DWR-käsittely ja kun päivälämpötilat ovat korkeammat, oikeistanlaisista materiaaleista valmistetut vaatteet myös kuivuvat nopeasti.

Vuorokausilämpötilat voivat vaihdella keväällä jopa 30 astetta joten oikeanlainen tekninen puketuminen on todellakin tärkeää.
Uloimman vaatekerroksen alla mukavuutta ja toiminnallisuutta tuovat hyvin kostetutta siirtävät ja kuivana pysyvät kerrokset aina alimmalta ihoa vasten olevasta kerroksesta ulkokuoreen saakka.

Lämpötilan noustessa avattavilla ventilaatioilla saat lisää ilmanvaihtoahousuun ja takkiin ja ilman ollessa lämpimimmillään voi uloimman kuorikerroksen niin sopiessa riisua kokonaan pois ja jatkaa paitasillaan. Hyvin hengittävä ja joustava valmistusmateriaali tekee vaatteen käyttömukavuudesta huippuluokkaa.

Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Kurtki‪»Hunting Jackets‪»Bez membrany‪»Men's‪»
Härkila
Kamko Reversible Fleece
Campaign price 223,96 €
Dostępny w magazynie
(61)
-20%
Härkila Deer Stalker Camo Fleece Hoodie Mens
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Kurtki‪»Hunting Jackets‪»Bez membrany‪»Men's‪»
Härkila
Deer Stalker Camo Fleece Hoodie Mens
Campaign price 215,96 €
Dostępny w magazynie
(14)
-17%
Härkila Scandinavian Trousers Mens
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Spodnie‪»Spodnie myśliwskie‪»Bez membrany‪»Men's‪»
Härkila
Scandinavian Trousers Mens
Campaign price 107,90 €
Dostępny w magazynie
(17)
-20%
Härkila Logmar Lightweight Zip Off Trousers Mens
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Spodnie‪»Spodnie myśliwskie‪»Bez membrany‪»Men's‪»
Härkila
Logmar Lightweight Zip Off Trousers Mens
Campaign price 143,96 €
Dostępny w magazynie
(1)

Hiljaisuus, Camo-kuosi ja Hyönteissuojaukset
Hiivintäjahdeissa kankaan hiljaisuus ja oikeanlainen väritys on erittäin tärkeää: nämä ominaisuudet mahdollistavat viimeiset ratkaisevat metrit ampumaetäisyyteen pääsemiselle.

Erilaiset camokuosit toimivat aina tietyllä tavalla. Niin sanotut risucamot matkivat puita ja pensaita ja pyrkivät näin sulauttamaan käyttäjänsä ympäristöön. Johtavat digicamokuosit taas perustuvat tutkittuun tietoon siitä mitä värejä ja muotoja eläin havaitsee. Camo pyrkii rikkomaan metsästäjän silhuetin, muodostamaan kolmiulotteisuutta ja sekoittamaan liikkijan vallitsevaan värimaailmaan.

Nykypäivän erilaiset teknologiat suojaavat metsästäjää myös hyönteisiltä; keväällä punkeilta (joita kaurispukkijahdin aikaan esiintyy runsaasti), alkusyksystä ne suojaavat hyttysiltä yms. ärsyttäviltä pikkupirulaisilta.

-20%
Härkila Deer Stalker Camo L/S T-Shirt Mens
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Shirts‪»Podkoszulki‪»Men's‪»
Härkila
Deer Stalker Camo L/S T-Shirt Mens
Campaign price 75,96 €
Dostępny w magazynie
(7)
-20%
Härkila Deer Stalker Camo Mesh Facecover
Sporty‪»Polowanie‪»Camouflage‪»Odzież maskująca‪»
Härkila
Deer Stalker Camo Mesh Facecover
Campaign price 29,56 €
Dostępny w magazynie
(11)
-20%
Härkila Annaboda 2.0
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Shirts‪»Sweaters‪»Men's‪»
Härkila
Annaboda 2.0
Campaign price 319,96 €
Dostępny w magazynie
(33)
-20%
Härkila Sandhem Pro HSP Pullover Mens
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Shirts‪»Sweaters‪»Men's‪»
Härkila
Sandhem Pro HSP Pullover Mens
Campaign price 207,96 €
Dostępny w magazynie
Härkila Pro Hunter GTX Reversible Cap
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Headwear‪»Czapki z daszkiem‪»Hunting Caps‪»
Härkila
Pro Hunter GTX Reversible Cap
139,95 €
Dostępny w magazynie
(3)
-20%
Härkila Deer Stalker Camo HWS Cap
Sporty‪»Na powietrzu‪»Odzież‪»Headwear‪»Czapki z daszkiem‪»Hunting Caps‪»
Härkila
Deer Stalker Camo HWS Cap
Campaign price 75,96 €
Dostępny w magazynie
(3)
 

Mogą Ciebie zainteresować również

Why choose a merino wool base layer?

In collaboration with Devold Merino wool has long been the trusted base layer material for hikers, outdoor enthusiasts, and active people. It is nature’s own super material, performing well both in everyday life and in demanding conditions. A merino wool base layer is often...

Tehokasta ja pitkäkestoista suojaa hyttysiä ja muita ötököitä vastaan

Yhteistyössä Care Plus ja Craghoppers Matkailukauden lähestyessä on hyvä hetki pysähtyä miettimään, miten suojautua tehokkaasti hyttysiä, punkkeja ja muita verta imeviä hyönteisiä vastaan. Olitpa sitten suuntaamassa eksoottiselle kaukomatkalle tai valmistautumassa kotimaan mökkir...

Vastuullista laatua ja pohjoista kestävyyttä jaloillesi

Yhteistyössä Kamik Kun talvi kiristää otettaan ja loska, lumi sekä pakkanen haastavat arjen, moni miettii, mitkä kengät pitävät jalat oikeasti lämpiminä ja kuivina. Usein mieleen tulee tunnettuja pohjoismaisia tai kanadalaisia brändejä – mutta oletko jo tutustunut Kamikiin? Kamik...