Ulkona nukkuu paremmin

Näin kesällä helle ja viileä kesäsää vaihtelevat, mutta pääpiirteissään ollaan koko ajan plussan puolella. Ilma on kuitenkin ehdottomasti sellainen, että kyllä kelpaa kuljeskella mailla ja mannuilla vaikka rinkka selässä maisemia ihaillen.

Tällä viikolla tarjoilemme laajan katselmuksen ulkona nukkumiseen ja kaikenlaiseen varusteeseen, mitä parhaimpien unien näkemiseen tarvitaan. Ulkoiluyöt saa erityisen mukavia piirteitä, kun kamppeet on kunnossa.


Telttoja takapihalle, tundralle tai vielä pidemmälle

Telttaa valitessa on keskeistä selvittää mm. seuraavat asiat:

• Kuinka monta ja minkä kokoista yöpyjää ja muuta lemmikkieläintä teltassa aikoo majoittua
• Kuinka paljon kamaa pitää mahtua mukaan / teltan suojaan
• Kuinka paljon teltta saa painaa, eli millaisia matkoja sen kanssa kuljetaan. Keskeistä on myöskin katsoa, kuinka paljon teltta vie rinkasta tilaa, jos se on retkeilyssäsi tärkeää.
• Millaisissa olosuhteissa meinasit teltassa yöpyä. Vaativiin olosuhteisiin kannattaa valita kunnon oloja kestävä majoite, kun taas sitten takapihalla (olettaen, että takapiha ei sijaitse napamantereella) telttailuun käy majoitteet, jotka on tarkoitettu perustekemiseen.

Yhtä kaikki, kaikkea löytyy, eli siittä vaan valkkaamaan. Telttojen pääsivulla on muuten aika hyvä valitsintyökalu, jossa voit sortata tätä runsaudenpaljoutta hinnan, painon, tuotemerkin ja henkilömäärän/telttatyypin mukaan.

Katso, jos et usko: Kaikki teltat ja huikean hieno telttavalitsin

Fjällräven Abisko Endurance 3
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»3 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko Endurance 3
944,90 €
3.03 kg
Iš karto prieinama
(62)
MSR Hubba Hubba NX
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»2 vietų palapinės‪»
MSR
Hubba Hubba NX
437,30 €
1.75 kg
Iš karto prieinama
(385)
Savotta Sauna Tent Stove
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Reikmenys‪»Krosnelės‪»
Savotta
Sauna Tent Stove
346,90 €
Iš karto prieinama
(8)
Fjällräven Abisko Shape 3 trekking tent
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»3 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
798,90 €
2.56 kg
Iš karto prieinama
(138)
Fjällräven Abisko Lite 2
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»2 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko Lite 2
639,00 €
2.07 kg
Iš karto prieinama
(95)
Fjällräven Abisko Dome 3
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»3 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko Dome 3
929,90 €
3.68 kg
Iš karto prieinama
(55)
Fjällräven Abisko View 2 Tent
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»2 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko View 2 Tent
699,00 €
2.7 kg
Iš karto prieinama
(99)
Fjällräven Abisko Lite 1
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»1 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko Lite 1
569,00 €
1.65 kg
Iš karto prieinama
(39)
Fjällräven Abisko Shape 2
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»2 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko Shape 2
699,00 €
2.32 kg
Iš karto prieinama
(91)
Savotta Hiisi 4 Palapinė pirtis
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Palapinės pirtys‪»
Savotta
Hiisi 4 Palapinė pirtis
679,00 €
Iš karto prieinama
(9)
MSR Hubba Hubba LT 2P
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»2 vietų palapinės‪»
MSR
Hubba Hubba LT 2P
469,95 €
Iš karto prieinama
(8)
Fjällräven Abisko Lite 3
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»3 vietų palapinės‪»
Fjällräven
Abisko Lite 3
699,90 €
2.22 kg
(50)

VALIKOIMAMME KAIKKI TELTAT


Majoite se on tämäkin

Ulkoilumedioiden myöntämiä palkintoja haalinut Hillebergin Bivanorak kehitettiin alunperin Ruotsin ilmavoimien piloteille selviytymisvarusteeksi. Jos tämä piloteille kelpaa, niin miksei myös innokkaille retkeilijöille: Innovatiivinen ja monikäyttöinen Bivanorak soveltuu melkein mihin outdoor-aktiviteettiin tahansa.

Tarkemmat tiedot, grammat ja muut speksit löydät tuotteen sivulta (klikaamalla alta) ja siellä on myös ihan ok hyvä esittelyvideo siitä, miksi tämä onkaan niin erinomainen kapistus.
Carinthia Micro Tent Plus
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Carinthia
Micro Tent Plus
682,40 €
Iš karto prieinama
(8)
Carinthia Observer Plus
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Carinthia
Observer Plus
666,90 €
(32)
Carinthia Combat Bivy Bag
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Carinthia
Combat Bivy Bag
442,10 €
(6)
Carinthia XP Two Plus
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Carinthia
XP Two Plus
567,00 €
(13)
-6%
Bushcraft Spain Oilskin Cowboy Bedroll
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Bushcraft Spain
Oilskin Cowboy Bedroll
Akcijos kaina 301,24 €
Iš karto prieinama
(2)
-15%
Bushmen Hideout Thermo Bivy Bag
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Bushmen
Hideout Thermo Bivy Bag
Akcijos kaina 63,75 - 71,55 €
Iš karto prieinama
(8)
Carinthia Sleeping Bag Cover
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Carinthia
Sleeping Bag Cover
515,90 €
Iš karto prieinama
(2)
Rab Alpine Bivi
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Palapinės ir pastogės‪»Bivako maišai ir avarinės pastogės‪»
Rab
Alpine Bivi
339,90 €
Iš karto prieinama
(5)

Valikoimamme kaikki bivy-pussit


Makuupussi on tärkeä osa hyviä unia

Ikuisuuskysymys lienee se, että kummanko valitsee, untuvan vai keinokuidun. Noh, se ratkaisu on jokaisen itse tehtävä, mutta valinnan avuksi vähän asiaa molemmista näkökulmista:

Untuvatäytteessä
on paras lämpöarvo suhteessa painoon ja pakkauskokoon, mutta ainoastaan niin kauan, kun täyte pysyy kuivana. Jos untuvamakuupussi pääsee kastumaan, se kuivuu hitaasti.

Tekokuitutäytteinen
makuupussi pääsee samoihin lämpöarvoihin kuin untuvamakuupussi. Se säilyttää kosteana paremmin lämpönsä ja kuivuu untuvapussia nopeammin. Tekokuitupussi on kuitenkin painavampi ja kookkaampi.

Toinen keskeinen valintaperuste on mukavuuslämpötila.
Makuupussin mukavuuslämpötilalla tarkoitetaan sellaista lämpötilaa, jossa on mukava ja hyvä nukkua.

Makuupussien vertailemisen helpottamiseksi on kehitetty "Mukavan käytön lämpötilastandardi EN 13537". Sen avulla eri merkkisiä makuupusseja on helppo vertailla keskenään.

Yleensä mukavuuslämpötila on ilmoitettu lämpötila-alueena, jossa makuupussia on miellyttävä käyttää - esim. "+3 ... +20 ℃" tarkoittaa, että makuupussia on miellyttävä käyttää kun lämpötila on vähintään +3 ℃ ja enintään +20 ℃. Jos makuupussille on ilmoitettu vain yksi lämpötila, se on pienin eli kylmin mukavuuslämpötila.

Extreme-lämpötilallatarkoitetaan sellaista lämpötilaa jossa ihminen saattaa vielä selviytyä hengissä. Extreme-lämpötilaa ei missään nimessä tule käyttää ohjenuorana siitä, että missä lämpötilassa pussia voi käyttää retkeilymielessä.

Kannattaa huomioida, että arvot ovat ohjeellisia, koska eri ihmisillä on erilaiset lämpömukavuusalueet.
Carinthia Defence 4
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4
188,00 - 198,00 €
Iš karto prieinama
(468)
Carinthia Defence 6, L/200cm
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 6, L/200cm
205,80 €
(116)
Therm-a-Rest Questar 20F / -6C
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Trijų sezonų miegmaišiai‪»
Therm-a-Rest
Questar 20F / -6C
269,90 - 309,90 €
Iš karto prieinama
(42)
Big Agnes King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Trijų sezonų miegmaišiai‪»
Big Agnes
King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
449,90 €
Iš karto prieinama
(14)
Carinthia Defence 1 Top
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Vasariniai miegmaišiai‪»
Carinthia
Defence 1 Top
127,90 - 133,90 €
Iš karto prieinama
(236)
Carinthia Tropen
Buy It For Life™
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Vasariniai miegmaišiai‪»
Carinthia
Tropen
144,00 - 154,00 €
Iš karto prieinama
(167)
Rab Ascent -12C / 10F
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Trijų sezonų miegmaišiai‪»
Rab
Ascent -12C / 10F
335,90 - 365,90 €
Iš karto prieinama
(1)
Rab Expedition 1200 Down Sleeping Bag
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Winter sleeping bags‪»
Rab
Expedition 1200 Down Sleeping Bag
999,90 €
Iš karto prieinama
(10)
Carinthia Defence 4, Multicam
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
Defence 4, Multicam
234,00 - 244,00 €
Iš karto prieinama
(28)
-18%
Nemo Sonic Down Mummy Sleeping Bag -20
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Winter sleeping bags‪»
Nemo
Sonic Down Mummy Sleeping Bag -20
Akcijos kaina 633,11 €
Iš karto prieinama
(6)
Rab Andes Infinium 1000
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Winter sleeping bags‪»
Rab
Andes Infinium 1000
899,90 €
Iš karto prieinama
(5)
Carinthia XP Down 1000
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišiai‪»Winter sleeping bags‪»
Carinthia
XP Down 1000
481,90 - 491,90 €
Iš karto prieinama
(17)
Valikoimamme kaikki makuupussit ja makuupussien valintatyökalu

Älä unohda makuualustaa.

Parhaimmastakaan makuupussista tai majoitteesta ei voi saada täysiä tehoja irti, jos makuualusta on hyödytön ja huono. Siksipä myös siihen kannattaa keskittyä ja miettiä, millainen alusta olisi itselle se paras. Vaahtomuovi vai ilmatäytteinen? Kuinka paksu? ja tietenkin se, että millaiseen kokoon sen saa pakattua.

Ilmatäytteisistä makuualustoista
löydät ihan perus ilmatäytteiset alustat, kuin myös alustat, joissa on ilman lisäksi myös muuta täytettä tukena ja lisäeristeenä, esim tekokuitua tai untuvaa.

Solurakenteiset alustat
taas ovat siitä hyviä, että ne eivät ole niin herkkiä puhkoontumiselle ja näin ollen huomattavasti huoltovapaampia.
Big Agnes Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
239,90 €
Iš karto prieinama
(52)
-22%
Sea to Summit Ether Light XR
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Sea to Summit
Ether Light XR
Akcijos kaina 155,92 - 176,20 €
Iš karto prieinama
(41)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Long
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Long
159,90 €
Iš karto prieinama
(119)
-19%
Nemo Tensor Extreme Conditions
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Nemo
Tensor Extreme Conditions
Akcijos kaina 235,89 - 259,29 €
Iš karto prieinama
(24)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Regular
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Regular
159,90 €
Iš karto prieinama
(96)
Nuo -17%
Nemo Tensor All Season
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Nemo
Tensor All Season
Akcijos kaina 191,26 - 230,26 €
Iš karto prieinama
(59)
Big Agnes Rapide SL Insulated Double Wide
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Double Wide
254,90 €
Iš karto prieinama
(31)
Savotta FDF Sleeping Pad
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Foam‪»
Savotta
FDF Sleeping Pad
64,90 €
Iš karto prieinama
(327)
Big Agnes Rapide SL Insulated Regular
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Regular
136,90 €
Iš karto prieinama
(56)
Big Agnes Rapide SL Insulated Long
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Long
136,90 €
Iš karto prieinama
(21)
Rab Hypersphere 9.5
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Rab
Hypersphere 9.5
199,90 - 229,90 €
Iš karto prieinama
(18)
Exped MegaMat
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Kilimėliai‪»Pripučiami‪»
Exped
MegaMat
219,90 €
Iš karto prieinama
(7)


Valikoimamme kaikki makuualustat ja tyynyt

Tyyny kruunaa kokemuksen

Oi niitä aikoja, kun itse piti tyynyä yhdenlaisena turhakkeena retkellä. Vie muka liikaa tilaa. On turhamainen. Onneksi sitä on tullut järkiinsä: nyt tyyny on todellakin se varuste, joka etsitään pakkauskasaan heti ensimmäisenä. Nukkumiskokemus on jotain ihan muuta kuin ilman tyynyä tai makuupussin pussiin tungetut haisevat sukat ja kalsarit. Seuraavaan päivään herää virkeämpänä, paremmin levänneenä ja ilman omituisia niskajumeja. Ostakaa hyvät ihmiset itseänne miellyttävä tyyny: rohkea lupaus on, että nukkumiskokemuksenne paranee arviolta n. 100%.
-22%
Sea to Summit Aeros Premium Pillow
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Žygio pagalvės‪»Pripučiami‪»
Sea to Summit
Aeros Premium Pillow
Akcijos kaina 33,46 - 37,36 €
Iš karto prieinama
(30)
-22%
Cabeau Evolution X
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Žygio pagalvės‪»Kaklo pagalvėlės‪»
Cabeau
Evolution X
Akcijos kaina 52,96 €
Iš karto prieinama
(5)
Carinthia Travel Pillow
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Žygio pagalvės‪»Classic Pillows‪»
Carinthia
Travel Pillow
21,90 - 37,90 €
Iš karto prieinama
(97)
Exped Down Pillow M
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Žygio pagalvės‪»Pripučiami‪»
Exped
Down Pillow M
58,30 €
Iš karto prieinama
(80)
-22%
Sea to Summit Aeros UltraLight Pillow
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Žygio pagalvės‪»Pripučiami‪»
Sea to Summit
Aeros UltraLight Pillow
Akcijos kaina 27,22 €
Iš karto prieinama
(13)
Therm-a-Rest Compressible Pillow Cinch
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Žygio pagalvės‪»Classic Pillows‪»
Therm-a-Rest
Compressible Pillow Cinch
29,90 - 39,90 €
Iš karto prieinama
(51)
Valikoimamme kaikki tyynyt tyypeittäin

Paranna pussin käyttöikää & eristävyyttä

Sisälakanan käyttö makuupussin sisällä tuo merkittävää hyötyä erityisesti kylmillä keleillä, jolloin pussin saa pitämään lämpöä ihan uudella tavalla. Toisaalta myös pussin sisäpinta säilyy puhtaampana ja pidennät siinä mielessä käyttöikää, että pussia ei tarvitse olla yhtä usein pesemässä - sisälakanan huolto kun on niin paljon helpompaa kuin koko pussin. Valikoimassa on pääpiirteissään kahdenlaista materiaalia: puuvillaista ja silkkistä. Kummassa sinulle tulisi paremmin uni simmuun?
Talvikaudella kannattaa kokeilla myös järeämpiä lakanoita, joilla saat pimpattua hyvästä kolmen vuodenajan pussistasi ihan kelvollisen talviversion mukavaan retkeilyyn.

-19%
Cocoon MummyLiner Silkki, Mummy
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišio įdėklai‪»
Cocoon
MummyLiner Silkki, Mummy
Akcijos kaina 73,15 - 88,75 €
(47)
-7%
Cocoon TravelSheet Silk
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišio įdėklai‪»
Cocoon
TravelSheet Silk
Akcijos kaina 93,24 €
(49)
Carinthia Grizzly Liner
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišio įdėklai‪»
Carinthia
Grizzly Liner
80,80 €
Iš karto prieinama
(58)
Carinthia Polycotton Liner
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišio įdėklai‪»
Carinthia
Polycotton Liner
69,90 €
Iš karto prieinama
(11)
Carinthia Grizzly
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišio įdėklai‪»
Carinthia
Grizzly
89,90 €
Iš karto prieinama
(7)
Big Agnes Alpha Direct Fleece Sleeping Bag Liner
Sporto šakos‪»Žygiai‪»Miegmaišiai ir pan.‪»Miegmaišio įdėklai‪»
Big Agnes
Alpha Direct Fleece Sleeping Bag Liner
164,90 €
Iš karto prieinama
Valikoimamme sisäpussilakanat



Kauniita outdoor-unia vaan kaikille tasapuolisesti.
Hyvillä kamoilla on hyvä retkeillä, ja ihan parasta on laadukas, miellyttävä ja virkistävä arjen pyörteistä palauttava vapaa-aika.

Tervetuloa verkkokauppaan tai myymäläämme Helsingin Konalaan hypistelemään virtuaalisesti tai livenä näitä fantastisia tuotteita. Olemme avoinna arkisin klo 10-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-18. Asiakaspalvelumme palvelee puhelimella ja sähköpostilla arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-14.