Plumpsista
Kesä käy lämpötilasta riippuen kylmänä tai kuumana lomakausineen ja -reissuineen kaikkineen. Asiallisen seesteisen kesäilmaston ansiosta tänä vuonna uimavesissä esiintyy jossain sinilevää, mutta ei suinkaan kaikkialla eikä ainakaan mitenkään ihan sikana!
Katsokaa vaikka täältä, ihan kohtuulliseltahan kai tämä meininki näyttää:
Ympäristö.fi / levätilanne
Luonnonvesissä uiminen on sen verran elämyksellistä ja virkistävää touhua, että kunhan makuun pääsee niin eihän sitä syssymmällä malta edes siirtyä uimahallien kloorinkäryyn ollenkaan. Tässä viestissä on ihan perusuikkaria, uintimärkkäriä (myös swimrun) ja muuta oheistarviketta. Lisäksi olemme sohaisseet SUP -aihetta ja toisaalta myös vähän melontaa ja vesiturvallisuuttakin.
Aiheeseen sopisi nin hyvin myös muut tärkeät vesilajimme, mutta pitä ihmisen ehtiä tehdä muutakin, kuin lukea Varuste.netin asiakasviestiä, joten pidetään tämä "lyhyenä". Sivuiltamme löydätte lisää tietoa
snorklaamisesta,
laitesukelluksesta ja
laitesukelluskursseista, jota kaikkia täältä talosta löytyy.
POISTOJEN POISTO.
Nyt jos sattuu olemaan lähipiirissä 12-14 -vuotiaan kokoisia nuoria ihmisiä, niin olisi todella edullisia uikkareita tarjolla. Sivuiltamme löydätte koko kattavan valikoiman, mutta esille nostettuna tuossa on nyt kahta mallia poikien uikkaria. Nuo hinnathan ovat siis ihan sketsiviihdettä, naurettavat:
スポーツ»水泳»水着»子供用水着»
Speedo ECO Endurance + Aquashort Boys
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»子供用水着»
Zoggs Kerrawa Strikeback Girls
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»子供用水着»
Rip Curl Premium Rib One Piece Girls
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»子供用水着»
Zoggs Girls Rowleeback One Piece
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»子供用水着»
Speedo ECO Endurance + Medalist Girls
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»水泳»水着»子供用水着»
Speedo Endurance + Jammer Boys
倉庫に在庫あり
Myös naisille löytyy ihan hyvä valikoima uikkareita ja biksuja niin urheilutarkoituksiin, kuin rantapummailuun ja makeiluunkin.
Kannattaa ihan rohkeasti penkoa uima-asusivua, sillä siellä on paljon hajakokoja asetettu poistohintaisiksi.
Nyt jos koskaan voi tehdä hyviä löytöjä merkkiuikkareista.
スポーツ»トレッキング»テント と テント»2人用テント»
MSR Hubba Hubba NX
キャンペーン価格 484,04 €
1.75 kg
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (350)
スポーツ»アウトドア・アクティビティ»靴»タクティカルシューズ»ミッドカットシューズ»
Salomon Quest 4D GTX Forces 2 EN
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (354)
スポーツ»アウトドア・アクティビティ»衣服»ズボン»Military パンツ»タクティカルパンツ»
Crye Precision G3 Combat Pant
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (86)
スポーツ»アウトドア・アクティビティ»衣服»ジャケット»Military ジャケット»Military insulated jackets»
Carinthia MIG 4.0 Jacket
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (150)
スポーツ»アウトドア・アクティビティ»衣服»ズボン»アウトドアパンツ»男性用»
Fjällräven Vidda Pro Trousers Mens
178,90 €
お見切り商品価格は 129,90 €
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (580)
スポーツ»アウトドア・アクティビティ»靴»ハンティングシューズ»
Meindl Dovre Extreme GTX Wide
キャンペーン価格 358,09 - 374,09 €
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (473)
»
スポーツ»フィジカルトレーニング»栄養サプリメント»Pre-training and intra»エナジージェル»
NOSHT Jollos Energy Chews
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (272)
スポーツ»アウトドア・アクティビティ»靴»タクティカルシューズ»ハイカットシューズ»
Salomon XA Forces 8" GTX EN
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (169)
Miehille kanssa! Löytyy ihan lyhyitä, bokserimallisia ja jammerimittasia uimahousuja.
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Speedo ECO Endurance + Aquashort Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (7)
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Speedo ECO Endurance + Jammer Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (2)
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Speedo Endurance + V-Cut Mid Jammer Mens
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Speedo ECO Endurance + 7cm Brief Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (6)
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Orca Core Square Leg Mens
キャンペーン価格 32,93 €
お見切り商品価格は 23,78 €
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Rip Curl Corp Boyleg Sluggo
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Rip Curl Corp Swim Short Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»水泳»水着»男性用水着»
Orca Core Jammer
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Speedo Essential 16" Watershort Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (3)
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Rip Curl Daily Volley Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (2)
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Patagonia Baggies Shorts 5" Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (6)
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Patagonia Baggies Lights 6" Mens
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Rip Curl Offset 15'' Volley
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (5)
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Patagonia Hydropeak Volley Shorts 16" Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Rip Curl Surf Revival Floral Volleyshort Mens
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水着»サーフパンツ»
Roxy Wave 9" Short Womens
倉庫に在庫あり
Uimakamoja on kätevä kuljettaa paikasta toiseen hengittävässä verkkokassissa.
Arenalta löytyy näitä nimenomaisia, uikkareiden kuljettamiseen suunniteltuja pusseja monessa eri värissä. Seacsubin kassi sen sijaan on niin iso, että sinne mahtuu vähän pidemmätkin räpylät mukaan.
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
Speedo Equipment Mesh Bag XU
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (3)
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
Aquasphere Gear Mesh Backpack 30L
倉庫に在庫あり
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
Mares Bag Cruise Mesh
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (3)
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
Mares Mesh Bag
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (16)
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
AquaLung Adventurer Mesh Duffel
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
Speedo Printed Mesh Bag XU
倉庫に在庫あり
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
Orca Mesh Bag
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (2)
スポーツ»トレッキング»リュックサック, リュックサック, バッグ»メッシュバッグ»
Mares Mesh Bag
倉庫に在庫あり
Jos nyt meinaa lähteä tuonne järville ja merten laineille ihan tosissaan uimaan, niin uimalasit ovat ihan must.
Avovesilasit poikkeaa tavallisista hallilaseista siten, että niissä on mm. laajempi näkökenttä ja kokonsa puolesta ovat hieman isommat. Näillä voi siis aivan hyvin uida tietenkin myös hallissa.
Nämä ovat suosituimmat mallimme, emmekä yhtään ihmettele miksi. Headin Horizon on tosiaan yksi himoituimmista, ja se on nykyään saatavilla myös tummennuksella/ peilipinnalla ettei häiki vedenpinta niin paljoa. Näyttäähän ne tottakai myös aika makeilta.
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Arena Cobra TRI Swipe Mirror
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (7)
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Cressi Skylight Goggles
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (16)
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Seacsub Diablo
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (17)
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Orca Killa 180º Swimming Goggles
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (56)
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Zoggs Horizon Flex Mask Titanium
倉庫に在庫あり
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Aquasphere Kayenne Pro
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Aquasphere Vista Active
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (9)
スポーツ»水泳»水中メガネ»水中ゴーグル»
Aquasphere Vista XP Active
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (8)
Orcan märkkärit on ihan yksiä parhaimpia näihin uintihommiin ihan harrastajalle kuin kovan tason kisaajillekin.
Mitä eroa näillä nyt sitten on:
•
Orca S7 Fullsleeve on erinomaisen hintalaatusuhteen omaava uintimärkkäri uintiharrastajalle ja kelpaa mainiosti kehittyneemmällekin triathlonistille harjoitteluun ja kisoihin.
•
Orca Open Water on perustason märkkäri nimenomaan uintihommiin. Menee myös triathlonkisoissa, varsinkin lyhyemmillä matkoilla. Puku tarjoaa oranssien hihojen ansiosta erinomaista näkyvyyttä ja pitää sinut turvassa avovesitreeneissä.
•
Orca 3.8 Enduro Fullsleeve on Orcan malliston The Kisapuku. Enduro on tosiaan nopea ja virtaviivainen, optimaalisesti kelluttava mutta silti joustava kisamärkkäri.
Swimrun on vuodesta toiseen yhä suositumpaa ja miksikäs ei, kun se on niin hauskaa.
Swimrun -puvut on muotoiltu siten, että liikkuminen on otettu erityisen hyvin huomioon, sillä nämä päällä on tarkoitus myös juosta juoksuosuudet.
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Orca Athlex Float V2 Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»女性用»
Orca Athlex Float V2 Triathlon Wetsuit Womens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Orca Apex Float V2 Men Triathlon Wetsuit Mens
倉庫に在庫あり
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Zoggs Explorer Pro FS Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»女性用»
Orca Vitalis Hi Vis Womens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Zoggs Hypex Tour FS Mens
倉庫に在庫あり
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Orca Athlex Flex V2 Triathlon Wetsuit Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Orca Vitalis Shorty Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Zoggs Pacer Tour Shorty Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»女性用»
Orca Athlex Flow Womens
倉庫に在庫あり
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Orca Vitalis Hi Vis Mens
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (2)
スポーツ»スキューバダイビング»ウェットスーツ»ウェットスーツ»男性用»
Zoggs Explorer Ultra FS Mens
倉庫に在庫あり
Potkua harjoitteluun räpylöillä
Lyhytlapaisilla uintiräpylöillä saat hyvää jalkatreeniä ja keskityttyä potkutekniikan opiskeluun. Lisäksi uimiseen tulee vaihtelua ja mielekkyyttä, kun välillä pääsee paahtamaan eteenpäin vähän kovempaa vauhtia.
スポーツ»スキューバダイビング»フィン»水泳フィン»
Cressi Agua Short
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (15)
スポーツ»スキューバダイビング»フィン»水泳フィン»
Seacsub Team
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (27)
スポーツ»スキューバダイビング»フィン»水泳フィン»
Seacsub Atom
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (22)
スポーツ»スキューバダイビング»フィン»水泳フィン»
Speedo Biofuse Fitness Fin
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (7)
スポーツ»スキューバダイビング»フィン»水泳フィン»
Zoggs Swim Fin Energy
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (3)
スポーツ»スキューバダイビング»フィン»水泳フィン»
Orca Fin
倉庫に在庫あり
Jos ei uiminen huvita, niin vesilläolosta voi nauttia myös laudan päällä.
Olemme koonneet alle ihan päällikkötason ehdotelmalistan peruskäyttäjälle niin vaellukselle, mökkihöntsään kuin suppijumppaan & -joogaankin. Paketit sisältävät laudan, melan, käsipumpun, kunnon kantorepun, jalkanarun ja evän. Nämä meidän Joben setit ovat erinomainen valinta ja sikäli helppo, että kaiken tarpeellisen saa kerralla hankittua erittäin asialliseen hintaan.
スポーツ»スタンドアップパドル・サーフィン»スタンドアップパドルボード»
Saimaa SUP BASS 11.0 SUP package
キャンペーン価格 374,93 €
Allround SUP
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (35)
スポーツ»スタンドアップパドル・サーフィン»スタンドアップパドルボード»
Jobe SUP Aero Neva 12.6 package
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (10)
スポーツ»スタンドアップパドル・サーフィン»スタンドアップパドルボード»
Red Paddle Co Compact Voyager 12' パック
キャンペーン価格 699,00 €
Compact Touring
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»スタンドアップパドル・サーフィン»スタンドアップパドルボード»
Red Paddle Co Sport 11'3" x 32" パック
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (6)
Ilmatäytteiset kajakit sopivat melontaan yhtä hyvin kuin muutkin kajakit. Niiden siirtely ja säilytys vaan on huomattavasti helpompaa. Porukka on myös keksinyt ostaa näitä myös isompiin veneisiin yhdysveneiksi veneen ja maan väliin.
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»インフレータブル»
Saimaa Kayaks Expedition 2
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (2)
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»インフレータブル»
Saimaa Kayaks Adventure 2 Kayak
☆☆☆☆☆ (2)
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»インフレータブル»
Advanced Elements Convertible Kayak w/ Upper Decks
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»Hard plastic»
Saimaa Kayaks Trek retkikajakki
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»インフレータブル»
Saimaa Kayaks Adventure 1 Kayak
倉庫に在庫あり
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»Hard plastic»
Saimaa Kayaks Pedal Propeller
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»インフレータブル»
Saimaa Kayaks Expedition 1 Kayak
スポーツ»カヌー»カヌー と カヤック»カヤック»Hard plastic»
Saimaa Kayaks Sit on top 1 avokajakki
Millainen käyttötarkoitus, sellainen liivi.
Vesiurheiluun ja muuhun melomiseen kannattaa valita liivi, jossa on hyvä ja ketterä liikkua. Varsinaiset pelastusliivithän on nimenomaan suunniteltu siihen, että ne kääntävät veden varaan joutuneen selälleen ha pitävät suun ja nenän pinnan yläpuolella niskaa tukien. Koko on myös hyvä katsoa, että nostetta riittää varmasti. Lapsille on omansa jo pienien painojen ja -mittasuhteiden vuoksi - myös vauvoille löytyy omat mallit.
Paukkuliivit on hyvät, ja ne luokitellaan myös ihan pelastusliiveiksi - niissä on muistettavaa pitää huolta, että paukkupatruunat ja sulakkeet ovat timanttisessa kunnossa. Kun paukkuliivit ovat paukahtaneet, täytyy ne toki vaihtaa. Aikain saatossa paukut tulee vaihtaa, vaikka niitä ei ole käytetykään: Ilmapatruuna (hiilidioksidipatruuna) ja laukaisinpatruuna tulee vaihtaa kolmen tai viiden vuoden välein. Paukkuliivien laukaisimeen on yleensä merkitty vuosi ja kuukausi, milloin ne pitää vaihtaa. Yleensä tämä aikaväli on 3-5 vuotta.
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»ライフジャケット»
Baltic Dinghy Pro (25 - 90+ kg)
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (33)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»ライフジャケット»
Baltic Canoe (40 - 130 kg)
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (84)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»ライフジャケット»
ION Booster X Vest
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (19)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»ライフジャケット»
Spinlock Alto Belt Pack
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (7)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»救命胴衣»
Baltic Sailor (3 - 50 kg)
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (11)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»救命胴衣»
Baltic Skipper Lifejacket
☆☆☆☆☆ (1)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»膨張式ライフジャケット»
Ursuit Basicline Auto 160N
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (17)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»膨張式ライフジャケット»
Baltic Winner Automatic 40-150 Kg
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (7)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»膨張式ライフジャケット»必要品»
Baltic Cartridge united moulder
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (4)
スポーツ»ボート遊び»救命胴衣 など»膨張式ライフジャケット»必要品»
Baltic CO2 cylinder 33 g
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (2)
Jätetään hönöilyt hölmöille.
Kesästä nauttiminen veden ääressä ja muu hilluminenhan on aivan mahtavaa, kun sen tekee viksusti. Dignitan AM 8000 -alkometrissä on laadukas ja luotettava polttokennotekniikka, jota käytetään sekä ammattimaisiin että yksityisiin tarkoituksiin.
Elikäs, jos on ollut lähiaikoina jotain riekkumishommaa, niin kannattaa vislata pilliin ennen kuin hyppää ruoriin/peräpinnaan tai moponkahvaan varmistaakseen, ettei ole kippari itse aivan seilissä.
スポーツ»フィジカルトレーニング»ヘルスケア製品»アルコール検知器»
Dräger alkometrin kalibrointi
☆☆☆☆☆ (27)
スポーツ»フィジカルトレーニング»ヘルスケア製品»アルコール検知器»
Dräger Alcotest 4000
倉庫に在庫あり
☆☆☆☆☆ (13)
Toivotamme mukavaa ja reipashenkistä lomailua teille, jotka kesälomastanne parhaillaan nautitte, ja toisaalta tsemppiä teille, jotka olette kesän kunniaksi sorvin ääressä - maistuupahan työn jälkeinen virkistävä pulahdus ja raikas meri-/ järvi-ilma makiammalta.
Kesä on kerran vuodessa vaan, joten iloitaan tästä nyt täysiä.