Ulkona nukkuu paremmin

Näin kesällä helle ja viileä kesäsää vaihtelevat, mutta pääpiirteissään ollaan koko ajan plussan puolella. Ilma on kuitenkin ehdottomasti sellainen, että kyllä kelpaa kuljeskella mailla ja mannuilla vaikka rinkka selässä maisemia ihaillen.

Tällä viikolla tarjoilemme laajan katselmuksen ulkona nukkumiseen ja kaikenlaiseen varusteeseen, mitä parhaimpien unien näkemiseen tarvitaan. Ulkoiluyöt saa erityisen mukavia piirteitä, kun kamppeet on kunnossa.


Telttoja takapihalle, tundralle tai vielä pidemmälle

Telttaa valitessa on keskeistä selvittää mm. seuraavat asiat:

• Kuinka monta ja minkä kokoista yöpyjää ja muuta lemmikkieläintä teltassa aikoo majoittua
• Kuinka paljon kamaa pitää mahtua mukaan / teltan suojaan
• Kuinka paljon teltta saa painaa, eli millaisia matkoja sen kanssa kuljetaan. Keskeistä on myöskin katsoa, kuinka paljon teltta vie rinkasta tilaa, jos se on retkeilyssäsi tärkeää.
• Millaisissa olosuhteissa meinasit teltassa yöpyä. Vaativiin olosuhteisiin kannattaa valita kunnon oloja kestävä majoite, kun taas sitten takapihalla (olettaen, että takapiha ei sijaitse napamantereella) telttailuun käy majoitteet, jotka on tarkoitettu perustekemiseen.

Yhtä kaikki, kaikkea löytyy, eli siittä vaan valkkaamaan. Telttojen pääsivulla on muuten aika hyvä valitsintyökalu, jossa voit sortata tätä runsaudenpaljoutta hinnan, painon, tuotemerkin ja henkilömäärän/telttatyypin mukaan.

Katso, jos et usko: Kaikki teltat ja huikean hieno telttavalitsin

Fjällräven Abisko Endurance 3
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 3 persone‪»
Fjällräven
Abisko Endurance 3
944,90 €
3.03 kg
Disponibilità immediata
(62)
MSR Hubba Hubba NX
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 2 persone‪»
MSR
Hubba Hubba NX
437,30 €
1.75 kg
Disponibilità immediata
(385)
Savotta Sauna Tent Stove
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Accessori‪»Stufe‪»
Savotta
Sauna Tent Stove
346,90 €
Disponibilità immediata
(8)
Fjällräven Abisko Shape 3 trekking tent
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 3 persone‪»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
798,90 €
2.56 kg
Disponibilità immediata
(138)
Fjällräven Abisko Lite 2
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 2 persone‪»
Fjällräven
Abisko Lite 2
639,00 €
2.07 kg
Disponibilità immediata
(95)
Fjällräven Abisko Dome 3
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 3 persone‪»
Fjällräven
Abisko Dome 3
929,90 €
3.68 kg
Disponibilità immediata
(55)
Fjällräven Abisko View 2 Tent
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 2 persone‪»
Fjällräven
Abisko View 2 Tent
699,00 €
2.7 kg
Disponibilità immediata
(99)
Fjällräven Abisko Lite 1
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 1 persone‪»
Fjällräven
Abisko Lite 1
569,00 €
1.65 kg
Disponibilità immediata
(39)
Fjällräven Abisko Shape 2
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 2 persone‪»
Fjällräven
Abisko Shape 2
699,00 €
2.32 kg
Disponibilità immediata
(91)
Savotta Hiisi 4 Tenda sauna
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende sauna‪»
Savotta
Hiisi 4 Tenda sauna
679,00 €
Disponibilità immediata
(9)
MSR Hubba Hubba LT 2P
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 2 persone‪»
MSR
Hubba Hubba LT 2P
469,95 €
Disponibilità immediata
(8)
Fjällräven Abisko Lite 3
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Tende per 3 persone‪»
Fjällräven
Abisko Lite 3
699,90 €
2.22 kg
(50)

VALIKOIMAMME KAIKKI TELTAT


Majoite se on tämäkin

Ulkoilumedioiden myöntämiä palkintoja haalinut Hillebergin Bivanorak kehitettiin alunperin Ruotsin ilmavoimien piloteille selviytymisvarusteeksi. Jos tämä piloteille kelpaa, niin miksei myös innokkaille retkeilijöille: Innovatiivinen ja monikäyttöinen Bivanorak soveltuu melkein mihin outdoor-aktiviteettiin tahansa.

Tarkemmat tiedot, grammat ja muut speksit löydät tuotteen sivulta (klikaamalla alta) ja siellä on myös ihan ok hyvä esittelyvideo siitä, miksi tämä onkaan niin erinomainen kapistus.
Carinthia Micro Tent Plus
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Carinthia
Micro Tent Plus
682,40 €
Disponibilità immediata
(8)
Carinthia Observer Plus
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Carinthia
Observer Plus
666,90 €
(32)
Carinthia Combat Bivy Bag
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Carinthia
Combat Bivy Bag
442,10 €
(6)
Carinthia XP Two Plus
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Carinthia
XP Two Plus
567,00 €
(13)
-6%
Bushcraft Spain Oilskin Cowboy Bedroll
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Bushcraft Spain
Oilskin Cowboy Bedroll
Prezzo promozionale 301,24 €
Disponibilità immediata
(2)
-15%
Bushmen Hideout Thermo Bivy Bag
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Bushmen
Hideout Thermo Bivy Bag
Prezzo promozionale 63,75 - 71,55 €
Disponibilità immediata
(8)
Carinthia Sleeping Bag Cover
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Carinthia
Sleeping Bag Cover
515,90 €
Disponibilità immediata
(2)
Rab Alpine Bivi
Sport‪»Trekking‪»Tende e rifugi‪»Borse da bivacco e rifugi di emergenza‪»
Rab
Alpine Bivi
339,90 €
Disponibilità immediata
(5)

Valikoimamme kaikki bivy-pussit


Makuupussi on tärkeä osa hyviä unia

Ikuisuuskysymys lienee se, että kummanko valitsee, untuvan vai keinokuidun. Noh, se ratkaisu on jokaisen itse tehtävä, mutta valinnan avuksi vähän asiaa molemmista näkökulmista:

Untuvatäytteessä
on paras lämpöarvo suhteessa painoon ja pakkauskokoon, mutta ainoastaan niin kauan, kun täyte pysyy kuivana. Jos untuvamakuupussi pääsee kastumaan, se kuivuu hitaasti.

Tekokuitutäytteinen
makuupussi pääsee samoihin lämpöarvoihin kuin untuvamakuupussi. Se säilyttää kosteana paremmin lämpönsä ja kuivuu untuvapussia nopeammin. Tekokuitupussi on kuitenkin painavampi ja kookkaampi.

Toinen keskeinen valintaperuste on mukavuuslämpötila.
Makuupussin mukavuuslämpötilalla tarkoitetaan sellaista lämpötilaa, jossa on mukava ja hyvä nukkua.

Makuupussien vertailemisen helpottamiseksi on kehitetty "Mukavan käytön lämpötilastandardi EN 13537". Sen avulla eri merkkisiä makuupusseja on helppo vertailla keskenään.

Yleensä mukavuuslämpötila on ilmoitettu lämpötila-alueena, jossa makuupussia on miellyttävä käyttää - esim. "+3 ... +20 ℃" tarkoittaa, että makuupussia on miellyttävä käyttää kun lämpötila on vähintään +3 ℃ ja enintään +20 ℃. Jos makuupussille on ilmoitettu vain yksi lämpötila, se on pienin eli kylmin mukavuuslämpötila.

Extreme-lämpötilallatarkoitetaan sellaista lämpötilaa jossa ihminen saattaa vielä selviytyä hengissä. Extreme-lämpötilaa ei missään nimessä tule käyttää ohjenuorana siitä, että missä lämpötilassa pussia voi käyttää retkeilymielessä.

Kannattaa huomioida, että arvot ovat ohjeellisia, koska eri ihmisillä on erilaiset lämpömukavuusalueet.
Carinthia Defence 4
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo invernali‪»
Carinthia
Defence 4
188,00 - 198,00 €
Disponibilità immediata
(468)
Carinthia Defence 6, L/200cm
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo invernali‪»
Carinthia
Defence 6, L/200cm
205,80 €
(116)
Therm-a-Rest Questar 20F / -6C
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo 3 stagioni‪»
Therm-a-Rest
Questar 20F / -6C
269,90 - 309,90 €
Disponibilità immediata
(42)
Big Agnes King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo 3 stagioni‪»
Big Agnes
King Solomon 20°F/-7°C Double Wide
449,90 €
Disponibilità immediata
(14)
Carinthia Defence 1 Top
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo estivi‪»
Carinthia
Defence 1 Top
127,90 - 133,90 €
Disponibilità immediata
(236)
Carinthia Tropen
Buy It For Life™
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo estivi‪»
Carinthia
Tropen
144,00 - 154,00 €
Disponibilità immediata
(167)
Rab Ascent -12C / 10F
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo 3 stagioni‪»
Rab
Ascent -12C / 10F
335,90 - 365,90 €
Disponibilità immediata
(1)
Rab Expedition 1200 Down Sleeping Bag
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo invernali‪»
Rab
Expedition 1200 Down Sleeping Bag
999,90 €
Disponibilità immediata
(10)
Carinthia Defence 4, Multicam
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo invernali‪»
Carinthia
Defence 4, Multicam
234,00 - 244,00 €
Disponibilità immediata
(28)
-18%
Nemo Sonic Down Mummy Sleeping Bag -20
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo invernali‪»
Nemo
Sonic Down Mummy Sleeping Bag -20
Prezzo promozionale 633,11 €
Disponibilità immediata
(6)
Rab Andes Infinium 1000
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo invernali‪»
Rab
Andes Infinium 1000
899,90 €
Disponibilità immediata
(5)
Carinthia XP Down 1000
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Sacchi a pelo‪»Sacchi a pelo invernali‪»
Carinthia
XP Down 1000
481,90 - 491,90 €
Disponibilità immediata
(17)
Valikoimamme kaikki makuupussit ja makuupussien valintatyökalu

Älä unohda makuualustaa.

Parhaimmastakaan makuupussista tai majoitteesta ei voi saada täysiä tehoja irti, jos makuualusta on hyödytön ja huono. Siksipä myös siihen kannattaa keskittyä ja miettiä, millainen alusta olisi itselle se paras. Vaahtomuovi vai ilmatäytteinen? Kuinka paksu? ja tietenkin se, että millaiseen kokoon sen saa pakattua.

Ilmatäytteisistä makuualustoista
löydät ihan perus ilmatäytteiset alustat, kuin myös alustat, joissa on ilman lisäksi myös muuta täytettä tukena ja lisäeristeenä, esim tekokuitua tai untuvaa.

Solurakenteiset alustat
taas ovat siitä hyviä, että ne eivät ole niin herkkiä puhkoontumiselle ja näin ollen huomattavasti huoltovapaampia.
Big Agnes Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
239,90 €
Disponibilità immediata
(52)
-22%
Sea to Summit Ether Light XR
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Sea to Summit
Ether Light XR
Prezzo promozionale 155,92 - 176,20 €
Disponibilità immediata
(41)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Long
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Long
159,90 €
Disponibilità immediata
(119)
-19%
Nemo Tensor Extreme Conditions
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Nemo
Tensor Extreme Conditions
Prezzo promozionale 235,89 - 259,29 €
Disponibilità immediata
(24)
Big Agnes Rapide SL Insulated Wide Regular
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Regular
159,90 €
Disponibilità immediata
(96)
Da -17%
Nemo Tensor All Season
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Nemo
Tensor All Season
Prezzo promozionale 191,26 - 230,26 €
Disponibilità immediata
(59)
Big Agnes Rapide SL Insulated Double Wide
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Double Wide
254,90 €
Disponibilità immediata
(31)
Savotta FDF Sleeping Pad
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Foam‪»
Savotta
FDF Sleeping Pad
64,90 €
Disponibilità immediata
(327)
Big Agnes Rapide SL Insulated Regular
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Regular
136,90 €
Disponibilità immediata
(56)
Big Agnes Rapide SL Insulated Long
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Long
136,90 €
Disponibilità immediata
(21)
Rab Hypersphere 9.5
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Rab
Hypersphere 9.5
199,90 - 229,90 €
Disponibilità immediata
(18)
Exped MegaMat
Sport‪»Trekking‪»Materassini‪»Gonfiabili‪»
Exped
MegaMat
219,90 €
Disponibilità immediata
(7)


Valikoimamme kaikki makuualustat ja tyynyt

Tyyny kruunaa kokemuksen

Oi niitä aikoja, kun itse piti tyynyä yhdenlaisena turhakkeena retkellä. Vie muka liikaa tilaa. On turhamainen. Onneksi sitä on tullut järkiinsä: nyt tyyny on todellakin se varuste, joka etsitään pakkauskasaan heti ensimmäisenä. Nukkumiskokemus on jotain ihan muuta kuin ilman tyynyä tai makuupussin pussiin tungetut haisevat sukat ja kalsarit. Seuraavaan päivään herää virkeämpänä, paremmin levänneenä ja ilman omituisia niskajumeja. Ostakaa hyvät ihmiset itseänne miellyttävä tyyny: rohkea lupaus on, että nukkumiskokemuksenne paranee arviolta n. 100%.
-22%
Sea to Summit Aeros Premium Pillow
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Cuscini da campeggio‪»Gonfiabili‪»
Sea to Summit
Aeros Premium Pillow
Prezzo promozionale 33,46 - 37,36 €
Disponibilità immediata
(30)
-22%
Cabeau Evolution X
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Cuscini da campeggio‪»Cuscini per collo‪»
Cabeau
Evolution X
Prezzo promozionale 52,96 €
Disponibilità immediata
(5)
Carinthia Travel Pillow
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Cuscini da campeggio‪»Classic Pillows‪»
Carinthia
Travel Pillow
21,90 - 37,90 €
Disponibilità immediata
(97)
Exped Down Pillow M
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Cuscini da campeggio‪»Gonfiabili‪»
Exped
Down Pillow M
58,30 €
Disponibilità immediata
(80)
-22%
Sea to Summit Aeros UltraLight Pillow
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Cuscini da campeggio‪»Gonfiabili‪»
Sea to Summit
Aeros UltraLight Pillow
Prezzo promozionale 27,22 €
Disponibilità immediata
(13)
Therm-a-Rest Compressible Pillow Cinch
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Cuscini da campeggio‪»Classic Pillows‪»
Therm-a-Rest
Compressible Pillow Cinch
29,90 - 39,90 €
Disponibilità immediata
(51)
Valikoimamme kaikki tyynyt tyypeittäin

Paranna pussin käyttöikää & eristävyyttä

Sisälakanan käyttö makuupussin sisällä tuo merkittävää hyötyä erityisesti kylmillä keleillä, jolloin pussin saa pitämään lämpöä ihan uudella tavalla. Toisaalta myös pussin sisäpinta säilyy puhtaampana ja pidennät siinä mielessä käyttöikää, että pussia ei tarvitse olla yhtä usein pesemässä - sisälakanan huolto kun on niin paljon helpompaa kuin koko pussin. Valikoimassa on pääpiirteissään kahdenlaista materiaalia: puuvillaista ja silkkistä. Kummassa sinulle tulisi paremmin uni simmuun?
Talvikaudella kannattaa kokeilla myös järeämpiä lakanoita, joilla saat pimpattua hyvästä kolmen vuodenajan pussistasi ihan kelvollisen talviversion mukavaan retkeilyyn.

-19%
Cocoon MummyLiner Silkki, Mummy
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Lenzuola per sacco a pelo‪»
Cocoon
MummyLiner Silkki, Mummy
Prezzo promozionale 73,15 - 88,75 €
(47)
-7%
Cocoon TravelSheet Silk
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Lenzuola per sacco a pelo‪»
Cocoon
TravelSheet Silk
Prezzo promozionale 93,24 €
(49)
Carinthia Grizzly Liner
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Lenzuola per sacco a pelo‪»
Carinthia
Grizzly Liner
80,80 €
Disponibilità immediata
(58)
Carinthia Polycotton Liner
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Lenzuola per sacco a pelo‪»
Carinthia
Polycotton Liner
69,90 €
Disponibilità immediata
(11)
Carinthia Grizzly
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Lenzuola per sacco a pelo‪»
Carinthia
Grizzly
89,90 €
Disponibilità immediata
(7)
Big Agnes Alpha Direct Fleece Sleeping Bag Liner
Sport‪»Trekking‪»Sacchi a pelo ecc.‪»Lenzuola per sacco a pelo‪»
Big Agnes
Alpha Direct Fleece Sleeping Bag Liner
164,90 €
Disponibilità immediata
Valikoimamme sisäpussilakanat



Kauniita outdoor-unia vaan kaikille tasapuolisesti.
Hyvillä kamoilla on hyvä retkeillä, ja ihan parasta on laadukas, miellyttävä ja virkistävä arjen pyörteistä palauttava vapaa-aika.

Tervetuloa verkkokauppaan tai myymäläämme Helsingin Konalaan hypistelemään virtuaalisesti tai livenä näitä fantastisia tuotteita. Olemme avoinna arkisin klo 10-20, lauantaisin klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-18. Asiakaspalvelumme palvelee puhelimella ja sähköpostilla arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-14.